Arjen terveisiä suurperheestä sunnuntai-iltana

Kolmas talvemme tässä talossa alkaa olla loppusuoralla. Kuvanottohetkestä lumimäärä on moninkertaistunut ja nyt täytyy vähitellen hyväksyä ajatus, että hyvästelemme ihanan talven ja lumen rauhoittaman talvisen olon.

Arkemme on aika rutinoitunutta. Suurin osa lapsista lähtee arkiaamuisin klo 7.50 koulutaksilla kouluun ja ne joilla koulu alkaa muuhun aikaan, saavat kyydin Papalta. Minä harvemmin olen kyyditsijänä. Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut töissä vuoroöin ja sunnuntai on ollut ainoa vapaapäivä. Papan arkeen on kuulunut koko talven nuorimman pojan kuljetukset Mikkeliin jääkiekkoharrastuksen pariin. Mikkelinreissuja onkin tullut useamman kerran viikossa. Jos vain mahdollista, Pappa on vienyt minut illalla kuudeksi työmaalle ja hakenut aamulla, mutta nyt on mennyt jo pidempään, että olen ajanut työmatkat itse toisella autolla.

Kangasniemellä on tasan kaksi ruokakauppaa. S-marketista ostan pääosan ruokatarvikkeista ja K-marketista haen tarjoukset ja sellaisen tavaran, mikä ei kuulu ässän valikoimiin. Tänä talvena on tullut rutiiniksi yövuorosta päästyä käydä katsomassa K-marketista, onko myynnissä yhtään kolmen euron päivämääräleipäpussia. Aamulla myydään pitkulaiseen muovipussiin pakattuna (10-14kpl pussissaan)  samanpäiväisiä leipiä tai paistopisteen tuotteita.
Meillä leivän kulutus on edelleen huimaa ja yövuoron jälkeen ei ihan ensimmäisenä ole mielessä taikinoiden tako. Jos joku leipä tarjouspussissa onkin jo kovettunut tai sitkistynyt, sen kanat riemumielin syövät.

Ruokahuusholli sujuu meillä ihan entisin opein. Hyvin harvoin kokeilen mitään uutta ja jos kokeilen, se melkein sitten ruokalistalle jääkin. Nyt olen muutaman kerran tehnyt (ja nimenomaan yövuorosta päästyäni) ruokasalaattia, jonka pohjana on keitetty makaroni, hernemaissipaprikapakaste, omena, suolakurkku ja savukinkkusuikale tai sopiva makkara. Kun jääkaapissa on iso kulhollinen makaronisalaattia, löytyy nälkäisille muutakin kuin leipää. Heräilen tavallisesti iltapäivällä samoihin aikoihin kun koululaiset alkavat kotiutua ja minulla kestää muutaman kahvikupillisen verran selvittää uninen pääni. Harvemmin edes otan kahta yövuoroa peräkkäin, koska tuntuu, ettei ehdi nukkua edellisen yövuoron jälkeen tarpeeksi kun pitäisi jo lähteä uudelleen töihin. Helsingissä seitsemän yövuoron työputket olivat ihan eri asia, kun työvuorot olivat lyhyempiä.

Kauppareissut ovat tietysti siinä mielessä muuttuneet, että nyt on vähitellen oppinut pitämään varmuusvarastoja kotona. Jos Helsingissä poikkesi ruokakaupassa hakemassa unohduksiaan vaikka kolmesti päivässä, niin täällä yritän pitää kahvia, sokeria, vehnäjauhoja ja leivinpaperia niin paljon aina varastossa, ettei pääse yllättäen loppumaan.

Talouttamme rasittaa tällä hetkellä kahden iäkkään auton pito. Toki kilometrejäkin autoille tulee, mutta ahkerasti asioimme myös luottoautonasentajan luona. Huomenna Pappa vie minun autoni asentajalle katsastusta varten korjattavaksi ja asentaja hoitaa myös katsastuksessa käytön. Muutaman kuukauden päästä olisi toisen auton vuoro. Tällä hetkellä vielä arkemme ei järjesty yhdellä autolla.

Tältä keväältä on aivan selvää, että saan suosiolla jättää taimien kasvatukset ja puutarhassa rikkaruohojen kanssa tappelun. Aikani ei yksinkertaisesti riitä ja puutarhahommat eivät ole sellaisia töitä, joista otetaan ylimääräistä stressiä elämään. Puutarhahommia tehdään juuri sen verran, että mieli lepää ja virkistyy ja tekemättömät työt eivät ole harmittelun väärtti. Jos näin olisi, voisin harmitella hirmuista tekemättömien töiden määrää vuoden ympäriinsä.

Eläinkunnassa ei ole juurikaan tapahtunut muutoksia viime aikoina. Kissoja,koiria, pupuja, kanoja ja kukkoja meillä on edelleen.

Eilen olimme kaikki hyvin nostalgisella mielellä, kun kaksi isompaa poikaa lähetteli kuvaviestejä Helsingistä entisen kodin kulmilta ja ihan kotipihastakin. Kaiken lisäksi kolmas poika oli samaan aikaan töissä Ruoholahden erään kaupan kassalla. Aina kun vanha koti tulee puheisiimme, pohdiskelemme myös, mahtavatko vielä iäkkäät naapurimme elää. Erään hyvin vanhan tädin sukunimi ei enää ollut löytynyt rappukäytävän nimitaulusta. Kyseiseltä tädiltä sain lähtiäislahjaksi suuren maalauksen Hakaniemen maisemista ja taulu on tällä hetkellä makuunurkkauksemme seinällä ja muistuttaa joka päivä sydämellisestä antajastaan. Kyseessä oli se saman rapun täti, joka muisti kaikkien kolmentoista lapsemme nimet ikäjärjestyksessä. Siihen eivät ole pystyneet edes lasten mummot, muista sukulaisista puhumattakaan.

Yksi radikaali muutos arjessamme on tapahtunut muuton jälkeen: emme katsele enää televisiota. Syy television puuttumiseen ei ole mikään periaatteellinen tai vakaumuksellinen. Emme vain ole kaivanneet senlaatuista ajankulua enää. Televisionkatselun sijaan istumme olohuoneen sohvalla, juttelemme, rapsuttelemme ja hellittelemme kissoja ja koiria. Jos kaipaamme enemmän rentouttavaa vaihtelua elämään, laitamme saunan lämpiämään ja saunomme tuntikausia. Jos lapset kaipaavat vielä tujumpia kokemuksia, juoksevat saunasta lumihankeen tai leikkimään lumisotaa.