Keväthaaste blogini lukijoille

Jo jonkin aikaa olen "tuntenut kehotusta" kirjoittaa seuraavasta aiheesta. Tämänpäiväisen lumipyryn näkymien pohjalta on nyt pakko tarttua toimeen.

Ennenvanhaan, vanhaan hyvään aikaan, oli tavallisella maatiaisella nöyrä ja kunnioittava asenne säiden säätäjään, Luojaamme ja auttajaamme. Maalaisisännät siunasivat kylvövakkasensa siemenet, emännät siunasivat maahan laittamansa sipulit, perunat ja muut kasvatuksensa, leipätaikinan päälle tehtiin kämmensyrjällä risti, jolla samalla siunattiin valmistuva leipä ruumiin ravinnoksi.
Suvun vanhimmat siunasivat sukuun syntyvät vauvat ihan ääneen siunauksia lausuen.
Siunaaminen oli osa elämää ja se tehtiin nöyrällä asenteella, tekemättä siitä mitään numeroa tai milläänlailla korostamatta omaa osuutta leivän onnistumiseen, viljan tai perunan kasvuun.

Olemmekohan tulleet aikaan, jolloin meidän on rehellisesti tunnustettava, että omat ponnistelumme auttavat vain puoleen matkaan? En yhtään vähättele neuvokkaiden, asiansaosaavien viljelijöiden työtä. Vanha sanonta onkin, että ei Jumala auta sinua niissä asioissa, joihin itse pystyt.
Viljan vartuttamisessa, säätilojen suotuisuudessa ja kasvun ihmeessä meidän taitomme ja keinomme vain loppuvat hyvin pian. Jos kevät on viisi viikkoa myöhässä, ei ihmiseltä löydy mitään konstia tai viisautta nopeuttaa lumen sulamista, jouduttaa kasvukauden alun valmistumista. Jos syksyllä sataa vettä kuukauden yhtä soittoa niin että pelloille pääsee enää vain jalkamiehenä pitkävartiset kumisaappaat jalassa, niin ihmisen keinot viljan, perunan ja juuresten korjaamiseen on aika heppoiset.

Viime kesä ja kasvukausi oli laajoilla alueilla Suomessa puhdas katovuosi. Paikoin korjattiin ennätyssatoja, mutta tuhon laajuus vei useammilta toimeentulon ja eläimiltä ja ihmisiltä ruuan. Koko talvi on eletty tuontiviljan ja -rehun varassa. Varmuusvarastoja "pahan päivän" varalle ei ole ja viime kesän sadosta ei varastoon mitään jäänytkään. Moni viljelijä on jo kohdannut kolkon todellisuuden: kun normaalivuonna sato on riittänyt seuraavan kasvukauden sadonkorjuuseen asti, niin nyt on viljat, juurekset ja perunat loppuneet varastoista jo maaliskuussa.

Omavaraisuuteen pyrkimisestä on tullut muoti-ilmiö. Omavaraisuuden tavoittelu on kaukana muodista tai trendistä, se on maalisjärkeä ja tulevaisuudessa muuttuu meille pakoksi, jos emme muuta elintapojamme suosiolla.

Tänä keväänä, nyt huhtikuun alun lumisten päivien tuodessa epävarmuuden virettä mieleemme, haastan teidän kaikki lukijat mukaan siunaamishaasteeseen. En kysele uskontokuntaasi, vakaumustasi tai ateistisen elämäntapasi jyrkkyyttä, vaan haastan mukaan aivan jokaisen. Haastan teidät kanssani rukoilemaan Jumalalta, Luojaltamme, maailmankaikkeuden ylläpitäjältä, säiden säätäjältä, suotuisia säitä, pitkää, suotuisaa satokautta, nopsaan kuivuvia peltoja, riittäviä kevätsateita, hallattomia kevätöitä, runsasta satoa niin pelloille, metsiin kuin puutarhoihinkin. Rukoillaan terveyttä, voimia ja uskoa tulevaisuuteen niille, joiden toimeentulo on kiinni maan kasvusta. Rukoillaan, että sato saa varttua ilman tuholaisia, rukoillaan runsaasti pölyttäjiä, rukoillaan hyvää hunajasatoa.

En selittele, en perustele. Uskotaan, että Jumala meitä auttaa ja armahtaa. Epäilijät kaivakoot Raamattunsa esille ja lukekoot sieltä, mitä ikiaikainen Jumalan sana sanoo Jumalalta pyytämisestä, Jumalan rangaistuksista ja Jumalan siunauksista. Rukousten voimaan löytyy napakat perustelut myös.

Pohjimmiltaan olemme vakavien asioiden ääressä. Yleinen mielipide vain näyttää muodostuneen kevytmieliseksi ja tosiasiat kieltäväksi.

Jumala sinua, lukijani, siunatkoon kaikilla elämäsi osa-alueilla ja siunatkoon maasi ja puutarhasi sadon tänä vuonna.