Haikailuja

Lueskelin vanhoja blogitekstejä, kun etsin tarkkaa päivämäärää, milloin Lautakangas siirtyi nimiini. Etsitty päivä oli elokuun 9. vuonna 2013. Tekstejä selatessa tuli taas muistoihin Tirtetan monenmonituiset hauskat lausahdukset ja tempaukset.
Löytyi sellainenkin tapaus,kun isi oli aikeissa pukea työvaatteita päälleen ja teki lähtöä töihin, niin Tirtetta luo tiukan katseen isiin ja kysyy:
- "Onko vaihtoehtoja?"
Tirtetta oli sellainen marakatti, joka kiipeili isin niskassa ja piti huolen, että isi ei vapaapäivinään jähmettynyt aloilleen. Jos noita pikkulapsiaikoja muistelee, niin nykyään meidän lapset on ankean rauhallisia, hillittyjä ja puhekin on tavallista puhetta. Harvemmin kukaan lohkaisee mitään riemukasta, lukuunottamatta abi-poikaa, jonka verbaalisuus on melko rikasta. Mutta ei hänkään yllä lapsuusajan lausahduksiin. Onneksi tuli kirjoitettua blogiin talteen monta hauskaa sanontaa ja tapausta.

Ennen joulua nautiskelin ajatuksella, että vietän pitkät vapaat joulunpyhinä. Koska joulusuunnitelmiini ei kuulunut mitään erikoista, ainoastaan rentoa yhdessäoloa tänne tulevien lasten kanssa, sanoin työpaikalla, että minut voi tarvittaessa kutsua töihin, jos on sijaisen tarvetta. Kuinka ollakaan, joulusta tuli myös työjoulu, mutta se ei meidän yhdessäoloa paljoa häirinnyt. Saimme kaikki kuusi poikaa tänne, kun tytöistä oli vain kaksi paikalla. Joulunvieton pääpaino oli yhdessäololla, juttelulla, saunomisella, hyvällä ruualla, poikien yhteisillä kuntosalireissuilla, ulkona temmeltämisellä, kissojen ja koirien kanssa leikkimisellä ja tulisijoissa tulen pidolla. Jos en ole koskaan joululla hössöttänyt, niin tänä vuonna en sitäkään vertaa. Keittiön pöydälle pääsi kesällä kirpputorilta löytämäni umpijoulunpunainen kahden euron liina ja joulukuusi oli papan jo marraskuussa etupihalle pystyttämä kuusi, jonka valot huoltomiespoika asetteli kauniisti kuusta kiertämään. Minähän tunnetusti nakkaan ulkokuuseen valot periaatteella "kunhan hänes on". Joululahjastressi oli meillä taas ihan tuntematon käsite. Äidilleni vein punaisen amarylliksen ja siihen rajoittui joulumuistamiseni.

Yksi tytöistä on viettänyt joulun Nuorgamissa ystävänsä luona. Keri on tämän tytön oma koira ja Kerillä onkin ollut nyt rankka elämä. Ikävöi emäntäänsä ja on apea, mutta välillä saa riehakkaan hellyyskohtauksen ja nuolee mummon naaman. Nytkin Keri nukkuu tuolla takkahuoneen peränurkassa pyykkikorissa. Onneksi Kerin mami tulee jo 2. päivä takaisin.

Kuten tästä ontuvasta tekstintuotostakin voi päätellä, teen edelleen pääasiassa yötyötä. Nyt minulla on kaksi yövuoroa takana ja olen nukkunut liki koko päivän. Edellisessä työpaikassani Helsingissä yövuoroja tehtiin seitsemän peräkkäin. Nykyisessä työssä kolme perättäistä yötä on ehdoton maksimi, jollaista en hevillä työvuorolistaani suunnittele. Yövuorot ovat 13-tuntisia ja vuoro alkaa jo klo 18, niin nukkuma-aika peräkkäisinä öinä jää liian lyhyeksi. Koko talven pappa on vienyt minut töihin ja hakenut aamulla. Se järjestely on vapauttanut auton papan käyttöön, eikä minun tarvitse huolehtia auton lämmittämisestä tai teiden liukkaudesta.

Kiitos mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, vaikka päivitystahtini ärsyttää jo minuakin. Toisaalta on hyvä, että elämässä ei tule niin paljoa suuria mullistuksia, että uutiskynnys tänne päivittämiseen ylittyisi tämäntästä. Havaitsen, että minun olisi kai aika luopua lapsiperheblogin imagosta ja siirtyä suosiolla kirjoittamaan maalaismummoblogia.
Terveisiä kaikille! Jatketaan vanhenemista tyytyväisinä.