Kuinka äitiys muuttuu vuosien vieriessä

Olen ollut äiti muutaman päivän yli 30 vuotta.
Äitinä oleminen on ollut huikaisevampaa, mielenkiintoisempaa ja antoisampaa, kuin mitä ikinä osasin kuvitellakaan. Ikinä - ei sekuntiakaan - en ole katunut päätöstäni hakeutua äidin rooliin. Koskaan en myöskään ole joutunut tilanteeseen, jossa olisin ajatellut olevani liian lujilla. Tilanteet, joissa olen ollut äärimmäisen lujilla äitinä ja ihmisenä, olen huokaissut pikaisen, hätäisen pyynnön Luojalleni, jotta Hän on tukenani tässä ihmisälyn ylitsekäyvässä vaikeudessa. Luottamus Jumalan huolenpitoon on antanut sisäistä rauhaa nähdä olosuhteiden yli. Myös suhde mieheeni, lasteni isään, on ollut aina voimavara, kun olemme yhdessä läpikäyneet vaikeita asioita.

Jos elämä on vaivatonta, ylenpalttisella menestyksellä ja hyvinvoinnilla pönkitettyä huolettomuutta, on suuri vaara alkaa suhtautua elämän pieniin rikkauksiin itsestäänselvyyksinä. Harkintakyky herpaantuu, näköalamme kutistuu ja alamme arvottaa asioita helpommin materialistisin arvoin.

Minulla on ollut suuri etuoikeus olla äiti kolmelletoista lapselle - seitsemälle tytölle ja kuudelle pojalle. Joka päivä sydämeni saa elämänenergiaa, kun ajattelen jokaisen lapsen omaa upeaa, uniikkia ja ainutlaatuista persoonaa.

Äitiys on muuttunut siinä, että tänä päivänä suurin rikkaus, mitä lasten olemassolo voi elämääni antaa, on henkisten arvojen puolella. Myönnän joskus toivoneeni lapsilleni menestystä, mieleisen elämäntehtävän löytymistä ja taloudellisestikin vakaata elämää.
Tällä hetkellä iloitsen, kun lapsi on saanut haluamansa opiskelu-tai työpaikan, on löytänyt elämänkumppanin tai seurustelukumppanin, asuu asiallisessa asunnossa tai selviää taloudellisista velvoitteista. Nämä kaikki on kuitenkin toissijaisia sen rinnalla, mitä äiti-lapsi-suhde minulle merkitsee jokaisen lapsen kohdalla.

Lapsen luonteesta ja myös elämäntilanteesta riippuu, kuinka hanakasti hän haluaa kertoa minulle asioistaan ja ongelmistaan tai pyytää neuvoja tai apua. Arvostan sitä, kun lapsi katsoo minut luottamuksen arvoiseksi kuuntelijaksi vaikeuksien yllättäessä. Arvostan yhtä lailla myös sitä, jos lapsi elää omaa elämäänsä ja ratkoo vastaantulevat pulmat ilman äidin kommentteja. Toki on myös asioita, joissa jokainen lapsista kääntyy äidin puoleen ja kysyy neuvoa.

Kun ajattelen lapsiani, sisälläni käy hyrinä. Tyytyväisyyden hyrinä. Olen kiitollinen siitä, että tänne asti olemme yhdessä selvinneet. Haluan edelleen pitää yllä avoimuuden ja täyden luottamuksen ilmapiiriä, jotta jokainen lapsi kokee helpoksi kertoa minulle omista asioistaan.

Omassa elämässäni kaikkein kallisarvoisinta, mitä olen omalta äidiltäni, kuin myös isoäideiltäni saanut, on esirukoukset. Muistan sen tyhjyyden konkreettisen tunnun, kun Lahja-mummo, isäni äiti kuoli ja yksi elämäni rukoilijamummoista oli poissa. Tällä hetkellä oman elämäni yksi kantavista voimista on oma äitini, joka rukoilee puolestani. Koen myös itse, että arvokkainta, kauaskantoisinta apua, mitä voin omille lapsilleni antaa, on rukoilla heidän puolestaan. Hyvin usein rukous on sydämen raskaita huokailuja Jumalan puoleen, kun lapsen elämässään läpikäymät vaikeudet ylittävät ihmisymmärryksen, eikä ole mitään neuvoa tai ratkaisua antaa.

Äitiys muuttuu ajan myötä syvemmäksi kokemukseksi tunnetasolla. Taloudelliset ja materialistiset asiat muuttuvat hyvin toisarvoisiksi. Jopa se, että toivoisin lasten olevan onnellisia, on muuttunut. Tällä hetkellä toivon, että lapset saisivat viisautta ja voimia käydä läpi elämän mukanaantuomat haasteet ja vaikeudet. Kyllä elämä antaa meille onnenhetkiäkin, mutta ei se ole itsetarkoitus.
Jumalan huolenpito elämässämme on kuitenkin peruskallio, joka ei aikojen saatossa muutu eikä häviä.