perjantai 11. kesäkuuta 2021

Juhlapäivä





Kun kylvötyöt on saatu tehtyä, on todella juhlapäivä. Vaikka minulla ei ole osaa eikä arpaa peltotyöurakkaan, tuli silti riemukas olo, kun traktorit lähtivät pelloilta, työ oli tehty ja nyt toivotaan, että viikonlopulle ennustetut sateet tulevat.

Kylvötyöt viivästyi, kun toukokuun lopulla satoi vettä sellaiset määrät, että vesi seisoi paikoitellen pelloilla. Helteet ja tuulet ovat kuivattaneet pellot ja kovin pölisevää maa jo olikin.

Toivotaan ja rukoillaan hyvää satovuotta.

Kun kävin iltapäivällä ihailemassa peltoja, panin merkille sankasti kukkivan puolukan. Ihan luonnostaan ajatukset siirtyi viime syksyyn, mikä oli marjojen suhteen ikimuistoinen. Viime syksyn marjat alkaa olla syöty ja suurella kiitollisuudella käännämme katseet tulevaan syksyyn. Anna, Luoja, meille jälleen iloa metsän ja maan moninaisista antimista.

1 kommentti:

  1. Hyvää juhlapäivää! Kova työrupeama on nyt takanapäin, joten todellakin on syytä juhlaan. Minäkin huomasin eilen, että puolukka kukkii.

    VastaaPoista