keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Onneksi olen tänään mummo enkä erakko

24. marraskuuta on perheessämme nyt monen tärkeän ihmisen syntymäpäivä. Tänään, 24.11.2021, syntyi Hanna-tyttäremme pieni tyttövauva. Hanna on lapsistamme kolmanneksi vanhin ja tänään syntynyt lapsi on minulle ja miehelleni kolmas lapsenlapsi.

Vauvaa odotettiin syntyväksi vasta reilusti joulukuun puolella, mutta reippaan lapsen kuvia on meille kantautunut kolme viikkoa etuajassa syntyneestä. Keskoseksi ei kyllä parane häntä nimittää - ymmärtääkseni kaksi ja puoli kiloinen, terhakkaasti täysin keuhkoin itkevä on aika napakasti elämän syrjässä kiinni.

Onneksi minulla oli tänään vapaapäivä, koska maailmaantulijan odottaminen oli raastavaa. Hanna laittoi aamulla videon ilokaasunaamarin takaa ja sen perusteella ensikertalainenkin olisi voinut olla viimeistä rykäisyä vaille synnyttänyt. Mutta tunnit matelivat, eikä viestejä kuulunut. Luonnollisesti välillä jo hiipi huolikin mieleen ja sitten täytyi jo hätyytellä vauvan isääkin kertomaan väliaikatietoja. Mutta iltapäivällä huojentava lause ilmestyi puhelimeen " hän syntyi, kaikki on hyvin".

Edellisestä perheemme vauvasta on vasta vuosi aikaa, mutta niin täydellisesti on tämäkin tulija sekoittanut tätiensä ja enojensa pään, isovanhemmista puhumattakaan.


Varjelkoon Taivaan Isä tänään syntyneen pienen tytön koko elämän ja antakoon hänen vanhemmilleen viisautta, voimia ja terveyttä.

16 kommenttia:

  1. Onnittelut vauvan perheelle ja myös teille isovanhemmille.

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea kaikille asianosaisille! ♥

    VastaaPoista
  3. Uusi ihminen maailmassa ja koko elämä edessä. Suuren Jumalan siunaus levätköön hänen ja vanhempiensa yllä. t. Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ilona! Kuulumisiin joskus sopivalla hetkellä.

      Poista
  4. Paljon onnea! Samoja hermostumisia koettiin täälläkin pari kuukautta sitten ja lopulta jouduttiin leikata vauva ulos. Tämä neiti olikin hyvästi viidettä kilonen mötkäles :D ja meidän 7. lapsenlapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo synnytykset vaan on niin kuoleman ja elämän rajamailla käyntejä. Ehkä siksi niin jännittäviä.
      Sinullakin jo isovanhemmuuden rikkautta paljon elämässäsi.
      Hyvää jatkoa sinulle!

      Poista
  5. Lämpimät onnentoivotukset ja Taivaan isän siunausta!

    VastaaPoista
  6. Onnea kiireiselle "joulu tytölle"! Hän päätti päästä sirkein silmin ihailemaan ensimmäistä joulaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Orvokki! Toisaalta olemme huojentuneita, että rankka synnytys onkin jo takana päin. Ja pääsee vauvan perhe valmistelemaan uutta ja erilaista joulua. Rauhaisaa adventin aikaa sinulle!

      Poista
  7. Lämpimät onnittelut ja siunauksen toivotukset! Uusi elämä on aina suuri ihme.En osannut itse kuvitellakaan, kuinka koville tieto siitä, että tyttäret ovat synnyttämässä, vaikuttaa minuun äitinä. Melkein tunsin supistuksia itsekin, en pystynyt nukkumaan, jne ennen kuin kaikki oli ohi.Todella yllättävää ja raastavaa, niin kuin itsekin kuvailit. Erikoista tämä äitiys ja isoäitiys. On kyllä ihanaa olla mummu:) t. Heta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Heta ja kiitos viestistäsi. Isovanhemmuus on sellainen positiivinen taakka sydämelle: lapsenlapset ovat ajatuksissa ja rukouksissa, kuin omatkin lapset.
      Rauhaisaa joulunodotusta sinulle!

      Poista