Onkohan se jonkinlaisen stressin merkki, kun heti ylös noustessa alkaa mielessä kulkea asioita toisensa perään "tänään pitäis, tänään pitäis"? Stressin siemeniä saa ripoteltua päiväänsä jo siitä, että antaa itselleen luvan vapaapäivän aamuna viipyä sängyssä vähän normaalia pidempään.
Kyllä minä oikeastaan kuulen isän verkkaisen äänen sanovan "ei ne tekemättömät työt mihinkään karkoo".
Helpommalla pitäisi itseään päästää jo senkin takia, että ajattelun voimalla harva homma tulee tehtyä.
Noh, aurinko paistaa ja näyttäisi olevan koko päivä aikaa tehdä ne hommat. Varmasti oloa helpottaisi, jos nyt jo kirjoittaisi listan töistä, niin olisi sitten niin mukava vetää henkseleitä tehtyjen töiden päälle. Kunhan mies tuosta selviää pikkutyttöjen kanssa uimahalliin, niin minunkin työt alkaa luistaa.
Kumma vaikutus on miehen läheisyydellä minun ahkeruuteeni kotitöiden suhteen. Miehen vapaapäivänä keksimme jos mitä tekosyytä "huilaamiseen", "ahkeruuskahvien keittoon", "hapen haukkaamiseen", "pieniin päivänokosiin". Tokihan yksi lepopäivä viikossa täytyykin olla, mutta kaksi päivää on turmioksi.
Eilen kävin kiinalaisessa ravintolassa ja kysyin selkosuomella, "mitä maksaa, jos ostan mukaan kolme (3) (kolme sormea pystyssä) annosta liharuokaa pöydästä, ei yhtään riisiä, pelkkää lihaa. Mitä maksaa?"
Tiskin takana seisonut nainen näytti puheeni ymmärtävän ja vastasi:
-"Buffet-hinta, 8,90. Saa ottaa, mitä haluaa, sama hinta."
Tyytyväisenä täytin kolme laatikkoa naudanliha-valkokaaliruualla ja kana-vihanneskastikkeella.
Ruuan hinnaksi tuli 9 euroa kilolta ja omatuntoni ei napissut. Kotona keitin riisisäkistä kuuden litran kattilallisen riisiä. Tuollainen ruokajärjestely silloin tällöin antaa aikaa muille töille, kun ei tarvitse seistä keittiössä kauhan varressa tai perunoita kuorimassa.
Tämä kymmenen minuutin viivyttely kotitöistä teille rupatellen sai aikaan sen, että mieleni keventyi, stressinpoikanen vetäytyi pesäänsä nukkumaan ja aurinko jatkaa paistamista. Vielä kun Tirtetta malttaa syödä, niin uimahalliinlähtijät pääsevät lähtemään ja kotityöt alkaa saada vauhtia.
Muistetaanpas, kuulkaa, nauttia tänään elämästä oikein kiitollisella mielellä. Jos jollakin on huolia mielessä, nosta katse murheiden yli ja kurota uutta kohti. Ojan pohjalla kulkeminenkin ennen pitkää loppuu ja joko nouset itse ylös tai joku sinut kiskoo ojasta. Minä seison ojan reunalla ja houkuttelen sinua kiipeämään ylös.
lauantai 28. tammikuuta 2012
torstai 26. tammikuuta 2012
Tikut taskussa
Jos vähääkään elon murheet painaa mieltä, täältä löytyy tehokas lääke: kaksivuotias pötköttelee mahallaan keittiön lattialla ja laulelee "huiki, huiki, tättönen". Laulu tehosi jopa kahdeksanvuotiaaseen enoon, vaikkei hänellä suuria elonmurheita olekaan. Enon kasvoille levisi leveä hymy ja aamun laboratoriokäynnin harmit unohtui hetkessä. Nyt eno ja Melska pelaavat eteisessä sählyä. Eno lähtee kouluun seuraavalle tunnille, kunhan olo vielä vähän tasoittuu. Aamulla ravinnotta Marian sairaalassa käyty laboratorioreissu teki pahan olon.
Reumapolilta soitettiin eilen, että tokaluokkalaisen allergia-arvot ovat sen verran koholla, että lääkärit haluavat lisätutkimuksia: verikokeita, keuhkokuva ja suolistotutkimuksia. Minulle vielä lastenreuman yhteys ja oireiden vaikutus on uutta asiaa, mutta seuraavalla lääkärikäynnillä saan lisätietoa.
Miehellä oli eilen koulutuspäivä. Kuljettajille kerrattiin muun muassa Kampin terminaalin turvallisuusohjeita. Siinä mahdollisen tulipalon sattuessa muistettavia paloturvallisuusasioita opiskellessa oli erään kuljettajan povitaskussa tulitikkulaatikko syttynyt tuleen. Mies oli havahtunut palaneen käryn hajuun ja paikallisti hajun alkuperän rintataskuunsa. Tilanteen oikean laidan tajuttuaan mies oli alkanut taputella voimakkaasti rintaansa ja sai taskupalon tukahdutettua.
En kyllä muista koskaan moisesta kuulleeni, että tulitikut olisivat itsestään syttyneet tuleen.
Tirtetta kärttää tarmokkaasti isää uimahallireissuun. Isän vapaapäivän ohjelmaksi noin iloisen ja puheliaan uintikaverin kanssa suunnitelma vaikuttaa oikein hyvältä.
Mummo lähtee lapsenlapsen kanssa päivänokosille.
Reumapolilta soitettiin eilen, että tokaluokkalaisen allergia-arvot ovat sen verran koholla, että lääkärit haluavat lisätutkimuksia: verikokeita, keuhkokuva ja suolistotutkimuksia. Minulle vielä lastenreuman yhteys ja oireiden vaikutus on uutta asiaa, mutta seuraavalla lääkärikäynnillä saan lisätietoa.
Miehellä oli eilen koulutuspäivä. Kuljettajille kerrattiin muun muassa Kampin terminaalin turvallisuusohjeita. Siinä mahdollisen tulipalon sattuessa muistettavia paloturvallisuusasioita opiskellessa oli erään kuljettajan povitaskussa tulitikkulaatikko syttynyt tuleen. Mies oli havahtunut palaneen käryn hajuun ja paikallisti hajun alkuperän rintataskuunsa. Tilanteen oikean laidan tajuttuaan mies oli alkanut taputella voimakkaasti rintaansa ja sai taskupalon tukahdutettua.
En kyllä muista koskaan moisesta kuulleeni, että tulitikut olisivat itsestään syttyneet tuleen.
Tirtetta kärttää tarmokkaasti isää uimahallireissuun. Isän vapaapäivän ohjelmaksi noin iloisen ja puheliaan uintikaverin kanssa suunnitelma vaikuttaa oikein hyvältä.
Mummo lähtee lapsenlapsen kanssa päivänokosille.
tiistai 24. tammikuuta 2012
Hauska haaste Sylviltä
Sulon omalta Sylviltä naapurimaan puolelta blogini sai hauskan haasteen.
Sylvin blogi on sellainen, että kun siellä käy pistäytymässä, niin kyllä tuntee virkistyvänsä ja voimistuvansa. Välillä pääsee mukaan pitkälle kävelylenkille rikkaseen luontoon, välillä pääsee kurkistamaan Sylvin ja Sulon upeaan puutarhaan. Voi sitä kukkien ja kasvien loistoa, kun kesä on oikein päässyt valloilleen heidän pihassaan!
Pariskunnan virkeyttä ja jaksamista voi nuorempi vain ihailla, koska ihan kaksikymppisistä rakastavaisista ei ole kyse. Rakastavaisia he ovat kyllä ihan kirjaimellisesti: he rakastavat toisiaan ja Jeesusta ja sekin rakkaus välittyy lukijaan Sylvin teksteistä ja kuvista. Sylvin blogiin pääsee tästä linkistä http://sylvi-elmluonnossa.blogspot.com/.
Mutta haasteeseen. Kun Sylvi kertoi, "jos minä saisin valita", tuntui, että eipä tuohon ole mitään lisäämistä. Leikkimielellä kun alkaa ajatella, löytyykin valittavaa määrättömästi.
Jos minä saisin valita
- meillä kävisi kokki laittamassa päivän ruuat
- yksi lapsista opiskelisi lääkäriksi, toinen puutarhuriksi, kolmas sähköasentajaksi, neljäs puusepäksi, viides metsuriksi, kuudes kokiksi, seitsemäs parturiksi (toteutumassa oikeasti), kahdeksas ompelijaksi, yhdeksäs siivoojaksi ja loput saisi tehdä mitä lystää.
- ajelisin mieheltäni tukan pois = puli, kalju, hiukseton, tukaton, ihan paljas pää. Tällä hetkellä hän puolustelee hiuspehkoaan sillä, että talvella on hyvä olla lämmikettä. Oikeasti mies näyttää tukkansa kanssa Madagaskar-elokuvan leijonalta.
- lapsenlapsia voisi olla enemmän kuin tuo yksi suloinen ja ainokainen.
- voisin oikeastaan saada itsekin vielä yhden vauvan hoidettavaksi ( kuulin kyllä tuon, kun muutamat huokasi kauhua äänessään, että "onneksi ainakaan tuo ei toteudu")
- alakoululaisten koulupäivä ei alkaisi ennen yhdeksää.
- mummolan pelloilla on neljän vuoden kuluttua mansikkamaa!
Sylvin blogi on sellainen, että kun siellä käy pistäytymässä, niin kyllä tuntee virkistyvänsä ja voimistuvansa. Välillä pääsee mukaan pitkälle kävelylenkille rikkaseen luontoon, välillä pääsee kurkistamaan Sylvin ja Sulon upeaan puutarhaan. Voi sitä kukkien ja kasvien loistoa, kun kesä on oikein päässyt valloilleen heidän pihassaan!
Pariskunnan virkeyttä ja jaksamista voi nuorempi vain ihailla, koska ihan kaksikymppisistä rakastavaisista ei ole kyse. Rakastavaisia he ovat kyllä ihan kirjaimellisesti: he rakastavat toisiaan ja Jeesusta ja sekin rakkaus välittyy lukijaan Sylvin teksteistä ja kuvista. Sylvin blogiin pääsee tästä linkistä http://sylvi-elmluonnossa.blogspot.com/.
Mutta haasteeseen. Kun Sylvi kertoi, "jos minä saisin valita", tuntui, että eipä tuohon ole mitään lisäämistä. Leikkimielellä kun alkaa ajatella, löytyykin valittavaa määrättömästi.
Jos minä saisin valita
- meillä kävisi kokki laittamassa päivän ruuat
- yksi lapsista opiskelisi lääkäriksi, toinen puutarhuriksi, kolmas sähköasentajaksi, neljäs puusepäksi, viides metsuriksi, kuudes kokiksi, seitsemäs parturiksi (toteutumassa oikeasti), kahdeksas ompelijaksi, yhdeksäs siivoojaksi ja loput saisi tehdä mitä lystää.
- ajelisin mieheltäni tukan pois = puli, kalju, hiukseton, tukaton, ihan paljas pää. Tällä hetkellä hän puolustelee hiuspehkoaan sillä, että talvella on hyvä olla lämmikettä. Oikeasti mies näyttää tukkansa kanssa Madagaskar-elokuvan leijonalta.
- lapsenlapsia voisi olla enemmän kuin tuo yksi suloinen ja ainokainen.
- voisin oikeastaan saada itsekin vielä yhden vauvan hoidettavaksi ( kuulin kyllä tuon, kun muutamat huokasi kauhua äänessään, että "onneksi ainakaan tuo ei toteudu")
- alakoululaisten koulupäivä ei alkaisi ennen yhdeksää.
- mummolan pelloilla on neljän vuoden kuluttua mansikkamaa!
maanantai 23. tammikuuta 2012
Ei kirjettä
Viime perjantaihin mennessä olisi pitänyt postin tuoda irtisanomiskirje, jos se olisi miehen kohdalle tullut. Kun tänäänkään ei hänelle tullut postia edes laskun vertaa, niin rohkenemme jo varovaisesti luottaa, että miehen työpaikka säilyy.
Yritän saada itseäni vahvasti vakuuttuneeksi siitä, että voisin nyt keskittyä ihan muihin asioihin, kuin silmäilemään työvoimatoimiston sivuja. Helsingin kaupunki etsii kesäksi 250:a perushoitajaa/lähihoitajaa pääasiassa kotihoidon tehtäviin. Kyllä sellainen tieto alkaa sormia kutittaa, kun viime kesänäkin haaksittiin töihin lähes kaikki kynnelle kykenevät ja eläkepäivistäkin jo nauttivat.
Sen lisäksi työvoimatoimiston sivut on täynnään mielenkiintoisia kesätyöpaikkoja.
Lupaan, että pohdin tätä tulevan kesän asiaa tämän ainoan kerran ja sitten jätän teidätkin rauhaan.
Otetaan nyt esimerkiksi tämä aamu. Melska ei tullut hoitoon, koska oli kipeä ja äitinsä käytti häntä lääkärissä. Viimeiset koululaiset lähti heti yhdeksän jälkeen. Olin aloittanut pyykkikoneen laulattamisen jo puoli kahdeksan seutuun ja konetta saakin tänään täyttää tiuhaan, koska kolme korillista pyykkiä ei hoidu muuten. Tirtetta nukkui melkein kymmeneen ja oli äkeä, kun en ollut herättänyt häntä ja mennyt perhekerhoon. Sanoin, että ei ole hyväksi herättää nukkuvia lapsia. Että lasten ja koirien pitää saada nukkua rauhassa. Vastaukseksi sain tuhahduksen "mistä sä nyt sellastakin olet kuullut..."
Vastailin aamun aikana kahdeksaan tekstiviestiin, sähköpostiviesteihin ja kävin läpi viiden koululaisen Wilma-viestit (Wilma on koulun "viestintäjärjestelmä"). Postin tultua setvin puolen tusinan kirjeen esiintuomat asiat. Miehen tämän viikon työvuorolistan tutkimisen jälkeen kiirehdin kauppaan ja sieltä tultuani tuli lukiolaispoika hyppytunneille kotiin.
Poika sai äitinsä hyvälle mielelle sanomalla "jaksaisitko keittää makaronia?" Samalla kun keitin pojalle makaronia lihapullien lisukkeeksi, tein miehelle ruokaa työevääksi ja paistoin välipalalle valkosipulivoipatonkeja.
Kun olimme kaikki syöneet, pakkasin miehen työeväät. Kello ei ollut vielä kahtakaan, kun hän lähti töihin. Kotiin hän pääsee yöllä kolmen maissa.
Joka joutenolevassa välissä olen yrittänyt saada tiskipöytää tyhjäksi. Kun toisesta päästä saan kattilat pestyä, niitä toisesta päästä tulee tilalle.
Talouskoululainen laittoi viestiä, että hänellä on huomenna koulusta vapaapäivä. Tarvitsee "vain" siivota kotona keittiö ja yksi huone. Laitan varmaankin opettajalle viestiä, että tuollainen etätyöpäivä voisi olla useamminkin.
Suurin osa ruokapöytää on täynnä puhtaanpyykin kasoja. Aamulla aloitettu työ jatkuu vielä leppoisissa tunnelmissa.
Sanon tämän nyt tässä elämäntilanteessa viimeisen kerran: ei ole olemassa sellaista aikaa vuorokaudessa, että ehtisin töihin (kodin ulkopuolelle, palkkatyöhön, työmaalle, tienaamaan). Yritän nyt uskoa sen ja jos vielä asiassa vikuroin, voitte muistuttaa, mitä olen sanonut. Keskityn kannustamaan työikäisiä koululaisia hakemaan innokkaasti kesätyöpaikkaa, mutta minun kuuluu kyllä olla visusti kotona. Mitä ketään hyödyttää ne muutamat ylimääräiset sataset, jotka nihkeästi ehkä saisinkin tienattua, jos samalla tusinan ihmisen elämä on levällään kotona ja kaikilla on kurjaa ja tylsää.
Minulla on kuitenkin tunne, että ehdin kyllä saada nauttia työssäkäymisen ihanuudesta joskus tulevaisuudessa ihan kyllästymiseen asti.
Yritän saada itseäni vahvasti vakuuttuneeksi siitä, että voisin nyt keskittyä ihan muihin asioihin, kuin silmäilemään työvoimatoimiston sivuja. Helsingin kaupunki etsii kesäksi 250:a perushoitajaa/lähihoitajaa pääasiassa kotihoidon tehtäviin. Kyllä sellainen tieto alkaa sormia kutittaa, kun viime kesänäkin haaksittiin töihin lähes kaikki kynnelle kykenevät ja eläkepäivistäkin jo nauttivat.
Sen lisäksi työvoimatoimiston sivut on täynnään mielenkiintoisia kesätyöpaikkoja.
Lupaan, että pohdin tätä tulevan kesän asiaa tämän ainoan kerran ja sitten jätän teidätkin rauhaan.
Otetaan nyt esimerkiksi tämä aamu. Melska ei tullut hoitoon, koska oli kipeä ja äitinsä käytti häntä lääkärissä. Viimeiset koululaiset lähti heti yhdeksän jälkeen. Olin aloittanut pyykkikoneen laulattamisen jo puoli kahdeksan seutuun ja konetta saakin tänään täyttää tiuhaan, koska kolme korillista pyykkiä ei hoidu muuten. Tirtetta nukkui melkein kymmeneen ja oli äkeä, kun en ollut herättänyt häntä ja mennyt perhekerhoon. Sanoin, että ei ole hyväksi herättää nukkuvia lapsia. Että lasten ja koirien pitää saada nukkua rauhassa. Vastaukseksi sain tuhahduksen "mistä sä nyt sellastakin olet kuullut..."
Vastailin aamun aikana kahdeksaan tekstiviestiin, sähköpostiviesteihin ja kävin läpi viiden koululaisen Wilma-viestit (Wilma on koulun "viestintäjärjestelmä"). Postin tultua setvin puolen tusinan kirjeen esiintuomat asiat. Miehen tämän viikon työvuorolistan tutkimisen jälkeen kiirehdin kauppaan ja sieltä tultuani tuli lukiolaispoika hyppytunneille kotiin.
Poika sai äitinsä hyvälle mielelle sanomalla "jaksaisitko keittää makaronia?" Samalla kun keitin pojalle makaronia lihapullien lisukkeeksi, tein miehelle ruokaa työevääksi ja paistoin välipalalle valkosipulivoipatonkeja.
Kun olimme kaikki syöneet, pakkasin miehen työeväät. Kello ei ollut vielä kahtakaan, kun hän lähti töihin. Kotiin hän pääsee yöllä kolmen maissa.
Joka joutenolevassa välissä olen yrittänyt saada tiskipöytää tyhjäksi. Kun toisesta päästä saan kattilat pestyä, niitä toisesta päästä tulee tilalle.
Talouskoululainen laittoi viestiä, että hänellä on huomenna koulusta vapaapäivä. Tarvitsee "vain" siivota kotona keittiö ja yksi huone. Laitan varmaankin opettajalle viestiä, että tuollainen etätyöpäivä voisi olla useamminkin.
Suurin osa ruokapöytää on täynnä puhtaanpyykin kasoja. Aamulla aloitettu työ jatkuu vielä leppoisissa tunnelmissa.
Sanon tämän nyt tässä elämäntilanteessa viimeisen kerran: ei ole olemassa sellaista aikaa vuorokaudessa, että ehtisin töihin (kodin ulkopuolelle, palkkatyöhön, työmaalle, tienaamaan). Yritän nyt uskoa sen ja jos vielä asiassa vikuroin, voitte muistuttaa, mitä olen sanonut. Keskityn kannustamaan työikäisiä koululaisia hakemaan innokkaasti kesätyöpaikkaa, mutta minun kuuluu kyllä olla visusti kotona. Mitä ketään hyödyttää ne muutamat ylimääräiset sataset, jotka nihkeästi ehkä saisinkin tienattua, jos samalla tusinan ihmisen elämä on levällään kotona ja kaikilla on kurjaa ja tylsää.
Minulla on kuitenkin tunne, että ehdin kyllä saada nauttia työssäkäymisen ihanuudesta joskus tulevaisuudessa ihan kyllästymiseen asti.
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Isän kengät
Lauma lapsia lähti luistelukentille. "Kentille" sen tähden, että osa meni Kansainvälisen koulun kentälle ja pelaavat pojat "punaselle kentälle". Tyyni, kolmiasteinen pakkaskeli alkoi houkutella minuakin ja sain vielä houkuteltua yhden lapsen mukaani kentänlaidalle.
Eteisen kenkähyllyjen äärellä muistui mieleeni äidin syksyllä meille laittamat isän talvikengät. Isoille pojille ne olivat liian pienet ja pienille liian suuret. Mustat, nauhoitettavat nahkakengät olivat kuitenkin niin mukavannäköiset, että jätin ne eteisen kaappiin odottamaan sopivia jalkoja. Sopivat jalat olivat kuitenkin lähempänä kuin olin arvannutkaan. Isän kengät tuntuivat jalassani paremmalta kuin omat kenkäni. Kengät on niin täydellisen sopivat vielä ohuen villasukankin kanssa; eivät paina tai purista, eivätkä ole liukkaat. Omien talvikenkieni kanssa olen saanut hiihdellä, että pysyn pystyssä.
Kävin vielä näyttämässä kenkiä lapsille ja kaikki olivat yhtä mieltä, että ne näyttävät oikeastaan aika hyviltä jalassani. Ei ne nyt toki mitkään kirkkomekkokengät olekaan, mutta ulkoilukenkinä parhaat, mitä minulla on koskaan olleet.
Matkalla jäälle soitin äidille, koska pakko oli kehua, että vähänkö on "päheetä", että minulla on oman isin kengät jalassa.
Minulle tuli riemukkaan onnellinen olo: kävelen kirjaimellisesti isäni askelissa. Näin mielessäni, kuinka isäni hymyilisi, jos näkisi minun kulkevan kengissään.
Eteisen kenkähyllyjen äärellä muistui mieleeni äidin syksyllä meille laittamat isän talvikengät. Isoille pojille ne olivat liian pienet ja pienille liian suuret. Mustat, nauhoitettavat nahkakengät olivat kuitenkin niin mukavannäköiset, että jätin ne eteisen kaappiin odottamaan sopivia jalkoja. Sopivat jalat olivat kuitenkin lähempänä kuin olin arvannutkaan. Isän kengät tuntuivat jalassani paremmalta kuin omat kenkäni. Kengät on niin täydellisen sopivat vielä ohuen villasukankin kanssa; eivät paina tai purista, eivätkä ole liukkaat. Omien talvikenkieni kanssa olen saanut hiihdellä, että pysyn pystyssä.
Kävin vielä näyttämässä kenkiä lapsille ja kaikki olivat yhtä mieltä, että ne näyttävät oikeastaan aika hyviltä jalassani. Ei ne nyt toki mitkään kirkkomekkokengät olekaan, mutta ulkoilukenkinä parhaat, mitä minulla on koskaan olleet.
Matkalla jäälle soitin äidille, koska pakko oli kehua, että vähänkö on "päheetä", että minulla on oman isin kengät jalassa.
Minulle tuli riemukkaan onnellinen olo: kävelen kirjaimellisesti isäni askelissa. Näin mielessäni, kuinka isäni hymyilisi, jos näkisi minun kulkevan kengissään.
perjantai 20. tammikuuta 2012
Koululaisia matkalla
Eräänä päivänä lasta saatellessani ruuhka-aikana havahduin asiaan, jota en ole tullut paljoa ajatelleeksi.
Havahduin siihen, miten liikenteen ruuhka, kiire, suuret ihmismäärät, levoton liikkuminen, äänien ja melun sekamelska, vaikutti hyvin rasittavalta. Jäin ajattelemaan, kuinka sellainen ympäristö vaikuttaakaan lapsen ja nuoren mieleen, kun minäkin aikuinen, joka joudun hyvin harvoin ruuhka-ajan stressille alttiiksi, tunsin oloni hyvin epämiellyttäväksi.
Seitsemänvuotias kyllä istui penkillään päällepäin rauhallisen näköisenä. Koska raitiovaunu oli täynnä ihmisiä, istuimme eri puolilla vaunua, katseyhteyden varassa. Kyytiin nousi hyvin monenlaista kulkijaa. Hieman varautunut olo minulle tuli, jos viereeni jäi hoippumaan voimakkaasti haiseva, epämääräisiä nyssäköitä käsissään roikottava sekavanoloinen mieshenkilö. Joistakin nuorista, ranganlaihoista mustaan huppuun kääriytyneistä nuorista miehistä ei voinut olla varma, mitä heillä liikkui mielessä tai millä asioilla olivat liikkeellä.
Koko matkan ajan täytyi visusti pitää huolta kassistaan ja jotenkin tuli olo, että olisi paras pitää silmät selässäänkin. Levoton ympäristö löytyi sekä aamuruuhkan liikennevälineestä kuin iltapäivänkin väsyneenkiireisestä rientämisestä määränpäähänsä.
Jäin pohtimaan, mikä vaikutus lapselle ja nuorelle on pelkällä koulumatkaympäristöllä. Se ainakin on selvää, että jonkinlaista stressiä tuosta meluisasta, aistiärsykkeillä kyllästetystä ympäristöstä tulee. Minulle ainakin tuli tunne, että ilman painavaa syytä en kyllä huvikseni noita matkoja tekisi.
Ei siis ole ihme, että koululaiset aika mielellään ottavat kotiinpäästyään vastaan halauksia ja silittelyjä. Tarve rauhoittumiselle, rentoutumiselle ja hiljaisuudelle on selkeä. Hyvä on myös kerrata, jos koulumatkoihin on liittynyt jotakin pelottavaa tai outoa, joka jää mieltä askarruttamaan. Huojentavalta tuntuu myös herätä yöunilta todellisuuteen, jos unessa sänky on keskellä metrokiskoja ja juna tulee tunnelista kohti.
Taisin olla onnekas, kun sain kävellä omat talviset koulumatkani paksuun turkislakkiin kääriytyneenä ihastellen kuuran koristelemaa metsää koulutien varsilla ja silloin tällöin vastaan tulevia autoja lumipenkkaan väistellen.
Havahduin siihen, miten liikenteen ruuhka, kiire, suuret ihmismäärät, levoton liikkuminen, äänien ja melun sekamelska, vaikutti hyvin rasittavalta. Jäin ajattelemaan, kuinka sellainen ympäristö vaikuttaakaan lapsen ja nuoren mieleen, kun minäkin aikuinen, joka joudun hyvin harvoin ruuhka-ajan stressille alttiiksi, tunsin oloni hyvin epämiellyttäväksi.
Seitsemänvuotias kyllä istui penkillään päällepäin rauhallisen näköisenä. Koska raitiovaunu oli täynnä ihmisiä, istuimme eri puolilla vaunua, katseyhteyden varassa. Kyytiin nousi hyvin monenlaista kulkijaa. Hieman varautunut olo minulle tuli, jos viereeni jäi hoippumaan voimakkaasti haiseva, epämääräisiä nyssäköitä käsissään roikottava sekavanoloinen mieshenkilö. Joistakin nuorista, ranganlaihoista mustaan huppuun kääriytyneistä nuorista miehistä ei voinut olla varma, mitä heillä liikkui mielessä tai millä asioilla olivat liikkeellä.
Koko matkan ajan täytyi visusti pitää huolta kassistaan ja jotenkin tuli olo, että olisi paras pitää silmät selässäänkin. Levoton ympäristö löytyi sekä aamuruuhkan liikennevälineestä kuin iltapäivänkin väsyneenkiireisestä rientämisestä määränpäähänsä.
Jäin pohtimaan, mikä vaikutus lapselle ja nuorelle on pelkällä koulumatkaympäristöllä. Se ainakin on selvää, että jonkinlaista stressiä tuosta meluisasta, aistiärsykkeillä kyllästetystä ympäristöstä tulee. Minulle ainakin tuli tunne, että ilman painavaa syytä en kyllä huvikseni noita matkoja tekisi.
Ei siis ole ihme, että koululaiset aika mielellään ottavat kotiinpäästyään vastaan halauksia ja silittelyjä. Tarve rauhoittumiselle, rentoutumiselle ja hiljaisuudelle on selkeä. Hyvä on myös kerrata, jos koulumatkoihin on liittynyt jotakin pelottavaa tai outoa, joka jää mieltä askarruttamaan. Huojentavalta tuntuu myös herätä yöunilta todellisuuteen, jos unessa sänky on keskellä metrokiskoja ja juna tulee tunnelista kohti.
Taisin olla onnekas, kun sain kävellä omat talviset koulumatkani paksuun turkislakkiin kääriytyneenä ihastellen kuuran koristelemaa metsää koulutien varsilla ja silloin tällöin vastaan tulevia autoja lumipenkkaan väistellen.
tiistai 17. tammikuuta 2012
Talvi pääsee vauhtiin
Vähitellen päästään talvirutiineihin. Tällä viikolla juoksen kouluilla vanhempainvarttien merkeissä. Allakassa oli tälle viikolle seitsemän merkintää, joita ei olisi syytä unohtaa ja jotka vaativat minulta joko lähtemistä tai lähettämistä. Lisäksi "akuutteja" asioita putkahtelee aikataulua täydentämään. Tirtetta on kuumetaudissa ja kolmasluokkalainen poika yskii samaa yskää kuin pikkuveljensä viime viikolla. Viime yönä yksi isoista tytöistä aloitteli talven vatsatautikierrosta perheeseen.
Asiat täytyy hoitaa yksi kerrallaan ja tärkeysjärjestyksessä. Jälleen kerran olen tyytyväinen, etten ole päivätyössä, koska nyt alkaa ne talven viikot, jolloin kierrätetään tauti toisensa perään ja "sairaan lapsen hoitovapaa" olisi kai se työssäkäyvän äidin työstäpoissaolon nimike.
Minun täytyy vain muistaa olla tarkkana, että muistan muistettavat asiat. Oman kahvin keittoa ja huussissakäyntiä nyt ei tarvitse muistilapulle kirjoittaa, mutta lähestulkoon kaikki muu. "Muista juoda vettä" olisi ihan asiallinen muistutus.
Nämä talvisesongit on ihan tuttuja juttuja tauteineen kaikkineen, mutta vanhuuden lähestymisen huomaa siitä, ettei jokapäiväiset arkirutiinit, siivoukset, pyykit, ruuanlaitot, valmistu enää samalla tempolla kuin nuorempana. Sen lisäksi huomaan ihmetteleväni, miten papereidenpyöritys on muuttunut jotenkin työläämmäksi. Tai sitten pyöriteltävien papereiden määrä on kasvanut viime vuosista.
Viikon ilonaihe: (jälleen kerran) Pikkuveli toi tulostimeen uuden mustekasetin. Nyt ei enää tarvitse suurennuslasin kanssa arvailla, mitä lapuissa lukee.
...
Tirtetta katseli miljoonalaatikosta löytynyttä sveitsiläistä monitoimityökalua, jossa on muun muassa linkkuveitsi.
- "Jos mulla olis tällanen ja joku meinais kiusata mua, niin mä näyttäsin tällasta sille ja sitten se ei uskaltais kiusata mua."
Sanoin, että Suomessa on laki, ettei mukanaan saa pitää veitsiä, eikä niitä saa näyttää muille eikä niillä saa osoitella. Että jos niin tekee, voi saada sakot.
- "Onko sakot tällanen?" Tirtetta sanoi ja laittoi kätensä selän taakse, kuin olisi ollut käsiraudoissa.
Sanoin, että sakot tarkoittaa sitä, että pitää maksaa.
- "No eihän se mitään haittaa! Mullahan on rahaa! Mä voin maksaa ne sakot. Jos mä maksan niille kolme euroo, niin ei ne sitten vie mua vankilaan. Se vankila on niin kallis paikka."
Nyt laitoin työkalun hyvin, hyvin korkealle kaappiin.
Asiat täytyy hoitaa yksi kerrallaan ja tärkeysjärjestyksessä. Jälleen kerran olen tyytyväinen, etten ole päivätyössä, koska nyt alkaa ne talven viikot, jolloin kierrätetään tauti toisensa perään ja "sairaan lapsen hoitovapaa" olisi kai se työssäkäyvän äidin työstäpoissaolon nimike.
Minun täytyy vain muistaa olla tarkkana, että muistan muistettavat asiat. Oman kahvin keittoa ja huussissakäyntiä nyt ei tarvitse muistilapulle kirjoittaa, mutta lähestulkoon kaikki muu. "Muista juoda vettä" olisi ihan asiallinen muistutus.
Nämä talvisesongit on ihan tuttuja juttuja tauteineen kaikkineen, mutta vanhuuden lähestymisen huomaa siitä, ettei jokapäiväiset arkirutiinit, siivoukset, pyykit, ruuanlaitot, valmistu enää samalla tempolla kuin nuorempana. Sen lisäksi huomaan ihmetteleväni, miten papereidenpyöritys on muuttunut jotenkin työläämmäksi. Tai sitten pyöriteltävien papereiden määrä on kasvanut viime vuosista.
Viikon ilonaihe: (jälleen kerran) Pikkuveli toi tulostimeen uuden mustekasetin. Nyt ei enää tarvitse suurennuslasin kanssa arvailla, mitä lapuissa lukee.
...
Tirtetta katseli miljoonalaatikosta löytynyttä sveitsiläistä monitoimityökalua, jossa on muun muassa linkkuveitsi.
- "Jos mulla olis tällanen ja joku meinais kiusata mua, niin mä näyttäsin tällasta sille ja sitten se ei uskaltais kiusata mua."
Sanoin, että Suomessa on laki, ettei mukanaan saa pitää veitsiä, eikä niitä saa näyttää muille eikä niillä saa osoitella. Että jos niin tekee, voi saada sakot.
- "Onko sakot tällanen?" Tirtetta sanoi ja laittoi kätensä selän taakse, kuin olisi ollut käsiraudoissa.
Sanoin, että sakot tarkoittaa sitä, että pitää maksaa.
- "No eihän se mitään haittaa! Mullahan on rahaa! Mä voin maksaa ne sakot. Jos mä maksan niille kolme euroo, niin ei ne sitten vie mua vankilaan. Se vankila on niin kallis paikka."
Nyt laitoin työkalun hyvin, hyvin korkealle kaappiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)