Mummolan piika palaa kaupunkiin

Kolme viikkoa ilman tietokonetta ja television "Tanskalaista maajussia" elänyt tyttö tulee tänään kotiin mummolasta. Pikkuveli lähti mummolaan eilen ja palaajien auto täyttyy todennäköisesti pakastetuista ja tuoreista mansikoista. Tätini on antanut vapaat kädet Anne-Marille käydä mansikkamaalla niin monen ämpärin kanssa, kuin on jaksanut mummolaan kantaa. Lähes joka kerta mummolaan soittaessani on siellä ollut menossa mansikanpakastustalkoot. Tänään isin soittaessa tyttö oli ollut mustikkametsässä etsimässä tuliaismarjoja.

Niinkuin olen täällä useampaan otteeseen todennut, Anne-Mari meidän tytöistä on se, joka olisi jo ihan valmis maaseudun asuja. Ei hänelle tuota mitään vaikeuksia luopua mistään kaupunkilaiselämän ylellisyydestä. Tiedän jo nyt, että neljävuotinen edessä oleva kaksoistutkinnon opiskelu, lähihoitaja- ja ylioppilastutkinto, on hänelle toteutuessaan jatkuvaa mielen ristiriitaa, kun tiedän, että näppien upottaminen multaan tai niskassa roikkuva raivaussaha olisi hänelle paljon mieleisempää. Ajatus ammatista, joka mahdollistaa realistiset työmahdollisuudet niin kaupungissa kuin maallakin, on kuitenkin järjen ratkaisu.

On mielenkiintoista seurata, kuinka nuoret rakentavat elämäänsä ja suunnittelevat tulevaisuuttaan. Muistutan heitä myös siitä, että varsinkin nuorena voi vielä kokeilla, mikä olisi mieleinen työ ja etsiä rohkeasti uusia sarkoja kynnettäväksi.
Nuori, joka on kiinnostunut hyvin laaja-alaisesti monenlaisesta tekemisestä, on tietysti vaikean valinnan edessä, minkä asettaa etusijalle ja minkä toiveen antaa odottaa. Helsingissä asuva nuori on siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että täältä löytyy sadan kilometrin säteellä kaikki mahdolliset opinahjot, joihin mielikuvitus riittää hakemaan. Kotikonnuilta ei ole siis koulun takia pakko muuttaa pois.

Maalaiselämää haaveilevan tytön keväällä parvekkeelle kyhäämä purkkikasvimaa on nyt kokeiltu. Totuuden nimissä on todettava, että ehkä parvekeviljely jää meillä kokeiluksi. Mullan ravinteet ei purnukoissa riitä ja säälittävän kitukasvuisia ovat kylvöksemme olleet. Kyseenalaistan jopa kasvien tuoman viihtyisyyden. Jos ajatuksissaan vertailee herneitä ja papuja lapsuutensa kasvimaan tuotoksiin, on parvekesato säälittävää piperrystä. Hyötypuutarhasta puhuttaessa taitaa mottoni olla "kaikki tai ei mitään".

Kiitos tästä

Eilen iltarukouksessa kerroimme Taivaan Isälle, että mekin toivoisimme sateen jo lakkaavan, koska Suomessa ei kohta saada viljaa ja perunaa, jos sade vain jatkuu ja jatkuu. Lisäksi hyvät mansikat pilaantuu pelloille ja metsäkoneet ei pääse tekemään puita metsiin.
Lapset ovat liikuttavan aitoja, kun he rukoilevat jotakin Taivaan Isältä. Samaa lapsenuskoa ja aitoutta etsin itsestäni. Taivaan Isä vain odottaa, että pyytäisimme Häneltä. Hänen ilonsa on vastata pyyntöihimme. Muistaakseni Raamatussa myös muistutetaan, että meidän kuuluu antaa kunnia ja kiitos Jumalalle, kun Hän vastaa meille. Luodun asema Luojansa edessä on olla turvassa, lahjojen, antien ja siunausten kohteena.
. . .
Pikkuinen Saara on iloinen ja lauleskelee, koska hänen keittiönsä nostettiin "eteishallista" parvekkeelle. Tiistaina pitää kylpyhuoneemme olla tyhjä ja raivattu työmiehiä varten. Lattiaremontti alkaa vanhan lattian purkamisella ja kuivatuksella. Me pärjäämme sitten ennalta arvaamattoman ajan yhdellä pienellä vessalla ja kuudennessa kerroksessa olevalla talon suihkulla ja saunalla.
Saaran leikkikeittiö pääsi siis ruokaleluineen parvekkeelle, jotta saan kylpyhuoneesta siirrettyä pyyheliinahyllykön eteiseen.
Lapset odottavat remonttia innostuneina, minä lähinnä ajattelen pölyä, kuumuutta, meteliä ja kulkemisen hankaluutta yläkertaan.
Toivottavasti lattiamaton alta ei löydy remonttia pitkittäviä yllätyksiä.

Ensimmäistä kotilomaa odotellessa

"Armeijapoika" - joksi armeijaan lähtenyttä poikaamme on kotioloissa tähän asti kutsuttu, pääsee ensimmäiselle
lomalleen vasta ensi viikolla. Ne, jotka armeijassaolosta jotakin tietävät, ovat äitiä lohdutelleet, että "jos sinne asti pärjää, niin selviää loppuunkin asti".
Mielenkiinnolla olen pannut merkille, että olen kirjoitellut sähköpostin välityksellä pojan kanssa viestejä ja vaihdellut kuulumisia enemmän, kuin pojan koko tähänastisen elämän aikana yhteensä. Eilen illalla tärkeitä kysymyksiä lähettivät myös pikkusisarukset - kuten: "millaisen karkkipussin ostit", "saako sinun suklaakonvehteja sitten maistaa, kun tulet lomalle".
Isi muisteli yöllä töistä kotiuduttuaan, kun Armeijapoika tuli puheeksi, millainen tämä oli vauvana ja pikkulapsena. Asuimme vielä "vanhassa kodissa" Koskelassa. Isi kyläili usein naapurissa tämän Armeijapojan kanssa. Isi jutteli naapurinmiehen kanssa ja poika istui hiiren hiljaa rentona isin sylissä koko kyläilyn ajan lukuunottamatta letunsyöntihetkeä naapurin keittiössä. Naapurin venäläissyntyinen viehättävä vaimo tarjosi usein vieraille teen kanssa sokerilla kuorrutettuja lettuja ja meidän miehille ne luonnollisesti kelpasivat hyvin.

Armeijapojalla oli myös yksi suloinen tapa, jota hymyssäsuin aina muistelemme. Poika oli vauvanakin kova juomaan maitoa. Kun sana "maito" ei vielä kielessä taipunut, maitopullon sai hokemalla jääkaapin oven edessä  "täh-tyh". Maitopullon saatuaan poika haki tyynynsä, asetteli ja taputteli sen lattialle sopivaan muotoon, laittoi päänsä tyynylle ja kävi suurella nautinnolla, kaikessa rauhassa juomaan maitoaan. Käsi, joka oli vapaana pullonpitelystä, varjosti silmiä.

Suloinen muisto vakaasta, rauhallisesta lapsesta oli hänen toiselta ikävuodeltaan.
Isi oli kotona pojan kanssa ja minä olin käyttämässä toisia lapsia neuvolassa. Jostain syystä kotiintulomme venyi ja isillä tuli töihinlähdön aika. Kännyköistä emme tuolloin tienneet vielä mitään. Isi otti pojan mukaansa töihin ja varikolta ajoon lähtiessään soittaa meille kotiin, että "poika on mukana ja siihen ja siihen aikaan olemme Rautatientorilla kellotornin juurella".
Muistan, kuinka sydän pamppaillen kiirehdin toisten lasten kanssa tapaamispaikalle.
En kuunaan ole nähdyt suloisempaa näkyä, kun nousin etuovesta isin ohjaamaan bussiin ja auton etupenkillä istuu tyynen rauhallinen poika suuret kumisaappaat jalassaan. Poika oli istunut hievahtamatta koko matkan siinä, mihin isi oli hänet varikolla lähtiessä istuttanut.
Isin kanssa on ollut puhetta myöhemmin siitä, että sama temppu tuskin olisi onnistunut kenenkään muun lapsen kanssa.
Tuon tapauksen jälkeen pidin kyllä huolen siitä, että isin ei ole tarvinnut tosissaan harkita töihinlähtöä lapsi mukanaan.

Saa olla tekemättä mitään

Kaupunkilaislapsilla on suurempi riski tylsistyä kesälomalla, jos sataa. Esimerkiksi mummolassa voi leikkiä suurten katosten alla, vaikka taivaalta tippuisi vettä järeämpää. Parveke toki on meilläkin, mutta siellä on niin kylmää ja kosteaa, että leikit loppuu lyhyeen sielläkin.
Pikkutytöt miukuu tekemisen puutetta. Kävivät ensin kioskilla tuhlaamassa kourallisen kymmensenttisiään ja kun namit oli syöty, jatkoi nitinä.
Vessanpesun lomassa pidin heille kellonopetustuokion. Päätin opettaa kesälomalla tytöille kellon, niin Kaisalla on matematiikan tokaluokan opiskelu hiukkasen helpompaa, eikä kellon osaaminen ole pahitteeksi eskarilaisellekaan. Tämän päivän läksy on "pikkuviisari kertoo tunnin".
Jatkoin vessanpesua ja tytöt jatkoivat tekemisenpuutteen valittamista. Sain kuulla, että "aina kun sinulta kysyy tekemistä, sä neuvot tekemään jotakin siivoomista!"
Minusta keittiön askartelukaapin järjestely ei ole edes mitään siivoamista, vaan helpottaisi tavaroiden löytämistä ja kaapin siivoamisen jälkeen keksisi jo varmaan jotakin kivaa askarteluakin, mihin kaapista löytyisi tarvikkeita.

Lapsenkin on hyvä tulla toimeen itsensä kanssa myös silloin, kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Elämän ei tarvitse olla jatkuvaa tekemistä ja puuhastelua koko valveillaolon ajan. Välillä on hyvä istua ihan jouten ja antaa ajatusten levätä. Olla hiljaa itsensä kanssa. Kerran päivässä se tekee hyvää myös viisivuotiaalle.
Ei luoda niin pakonomaista tekemisen tarvetta, ettei lapsi enää osaakaan olla hiljaa aloillaan. Siihen hiljaiseen hetkeen ei tarvita lastenelokuvan apua.
Voin helposti kuvitella, että energiselle lapselle viisiminuttinen hiljainen tuokio on vaikea opeteltava.
Entä onnistuuko meiltä kiireisiltä aikuisilta.

Iltarukouksen loppulause: "vastausta pyydetään"

Taidan olla hyvin ailahtelevainen luonne. Tänään mustikat ja mansikat ei meinaa tämän maailman menossa yhtikäs mitään. Ehkä sitä tarvitaan elämän tasapainossa pysymisen vuoksi, että toisena päivänä murheet on kokoluokkaa muurahainen ja toisena päivänä niin korkea vuori, ettei yli silmä kanna.
Muistutan tätä nyt ennen kaikkea itselleni, mutta samalla myös jollekin lukijallekin, joka pyörittelee ratkaisemattomia asioita päänupissaan: kerrotaan kaikki ratkolistalla olevat asiat Taivaan Isälle. Kerrotaan niitä niin vakuuttavasti, että Hän uskoo meidän olevan tosissamme.
Hän laittaa pilvet satamaan, vaatettaa kukat Salomoa kauniimmiksi, antaa aikaansa varpuselle, noteeraa hiustemme harvenemisen, Hänen on kullat ja hopeat. Kaiken lisäksi Hän sanoo, ettemme ole vielä pyytäneet häneltä MITÄÄN.

Isi on opettanut Miikalle Isä meidän -rukousta. Ajatuksen kanssa rukoilemme sitä Miikan kanssa tänä iltana isin ollessa töissä.
Ja Isä meidän -rukouksen jälkeen kerromme Hänelle näistä muista asioista, joihin Taivaan Isän pitäisi ottaa kantaa.

Eipä pääse metrolla marjametsään

Me helppoon liikkumiseen tottuneet ihmiset olemme vähän ihmeissämme, kun metro on siltatyömaan takia pois käytöstämme reilun viikon ajan. Itäisessä kaupungissa kulkijat pääsevät metrolla jonkin matkaa, mutta busseilla korvataan reitin loppu Rautatientorille asti. Me metrolinjan tässä päässä asuvat saamme selvitä olemassa olevilla bussi-ja raitiolinjoilla, kun havittelemme päästä kaupunkiin, mutta mutkiahan se matkaan tekee.

Olen viikonlopun työ-öinä tullut töistä kotiin metrolla, kun jalat ovat tuntuneet aika raskailta. Tänä aamuna siivosin voimiani ja askeleitani säästellen, koska matka Kampista kotiin sujui kävellen nopeammin, kuin sovittelemalla bussien aikataulujen kanssa.
Ihmettelen lonkkaleikattua miestäni, joka saattaa koko yön työvuoron jälkeen kävellä Ruskeasuolta kotiin ja matkaa kertyy reilusti yli 6 kilometriä. Tokihan paikallaan istumisen jälkeen tilanne voi olla toinen, kuin viiden tunnin taistelun jätesäkkien ja likaisten lattioiden kanssa.

Tänä aamuna kotiin tultuani olin ihan kypsä hakemaan mansikkalaatikon kauppakeskuksen edustalta marjanmyyntipisteestä. Viiden kilon laatikon hinta oli tarkalleen 19.90 ja en muista viime kesänä mansikan hinnan pudonneen niin alas.
Helsinkiläisiä on hellitty erittäin hyvälaatuisilla mansikoilla ja kaikki ostamamme on tullut myyntipöydälle  keräämistä seuraavana päivänä. Keskimäärin yksi ainut pilallinen marja on löytynyt laatikosta.
Kyllä minulla syke aina nousee, kun lähes kirjaimellisesti lasken päiviä, milloin pääsen omaa marjamaata perustamaan. Siksikin maistelen marjoja mukamas kovinkin asiantuntevasti. Näissä ostamissamme marjoissa maistuu mielestäni "tehotuotanto". Marjat ovat hyvin suuria ja väittäisin, että niiden kasvua on yritetty vauhdittaa kemiallisin lannoitekonstein. En asiaa tiedä, mutta kun saan maistaa saman lajikkeen marjaa, joka on kasvanut tätini lähes luomumenetelmin hoidetulla marjapellolla, maku on makeampi ja pehmeämpi.

Viimekesäisen rutinan toistumisen mustikkametsien puutteesta yritän nyt pitää sisälläni. En minäkään ymmärtäisi kaupunkilaista, joka minulle tulisi asiasta voihkimaan.
Mutta vetoan teihin tervejalkaiset, näppäräsormiset marjamaiden kupeessa asuvat: unohtakaa loppukesäksi muu maailma ja antakaa mustikoiden viedä mennessään. Jos sinulta loppuu pakastimet kesken, lainaa naapurista tai osta lisää. Jos pakastimet täyttyy, kuivata loput mustikat tai keitä mehuksi. Kun sinulla on kaikki paikat täynnä mustikkaa, kerää vielä lisää ja myy niille, jotka eivät metsään pääse.
Työsi vauhdittamiseksi voit etsiä vaikka tallenteen thaimaalaisten marjanpoimijoiden työskentelymenetelmistä Suomen metsissä.

Tuttuja tunteita

Mies lähti hetki sitten viettämään vapaapäiväänsä mieluisiin, ilolla vastaanotettuihin ylitöihin. Ylityöt ovat siksi mieluisia, että ne ovat tänä vuonna olleet perin harvinaisia ja niiden vaikutus palkkapäivän hymyn leveyteen on merkittävä. Palkkapäivän hymy yleensä helpottuu iltaa kohden, kun puutelistaa on ruksittu ja pankkitunnusten kanssa räknäilty laskupinoa pienemmäksi.
Viimeksi suurta iloa meille toi Kierrätyskeskus. Hankintalistallamme oli joitakin asioita lapsille, joista sanoin, että katsotaan, saadaanko ne hankittua Kierrätyskeskuksesta ja vasta sitten haemme niitä kaupasta. Kaikkien tyytyväisyys oli silminnähtävää, kun puuttuvat varusteet löytyikin aivan käyttökelpoisina, osin uudenveroisina ja todella edullisesti. Harvemmin kuitenkaan niin hyvin sattuu kohdalle, että on juuri oikean numeroisia kenkiä tai sopivia ulkoiluhousuja kierrätettynä tarjolla.
Euroaikana tuntuu ainakin minusta siltä, että raha-asioista on tullut ärsyttävän paljon vaivalloisempia ja työläämpiä ja tällä tarkoitan nyt sitä, että markka venyi pidemmälle. Euro ei veny, se vain kilisten vilahtaa ohi sormien.
Pystynköhän minä koskaan suhtautumaan raha-asioihin tyynellä vakaudella, että "kyllä ne asiat aina järjestyy"?
Jos kohta 50 vuotta on minun kohdallani järjestynyt, niin ei se Jumala varmaan sitä varpusesta huolehtimiskohtaa Raamatusta poista edelleenkään. Muistatte varmaan lohdullisen maininnan "katsokaa varpusia...kuinka Isänne huolehtii...eikö paljoa ennemmin teistä, te vähäuskoiset".

Pienet asiat on suuria ja suuret pieniä.
Viime kesän tunnelmat pulahti eilen mielen pintaan, kun minua ahdisti taas se, etten voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Viime kesänä isän kunnon heiketessä olisin mielelläni suonut voivani olla fyysisesti enemmän läsnä. Äiti on nyt ollut huonommassa kunnossa ja vaikka mummolassa on auttavia käsiä ja jalkoja enemmän kuin aikoihin, niin äidin apuna olisin mielelläni. Äiti oli keväällä hyvin viisas, kun jätti kasvimaan laittamatta. Ison talon kaikkein välttämättömimmätkin työt vaativat kuitenkin tekijänsä. Onneksi Kuopion Veli on voinut olla paljossa avuksi käytännön asioiden hoitamisessa.
Puoliksi vitsinä sanoin miehelle eräänä päivänä, että koko Etelä-Savosta ei löydy ainuttakaan linja-autonkuljettajan avointa paikkaa, ei edes osa-aikaista. Kaikenlaisia oljenkorsia sitä käy nyppimään, kun mieli on malttamaton ja haluaisi jouduttaa asioiden kulkua.

Meidän kylpyhuoneen lattiaremonttiasia sen sijaan etenee. Alkuun pitäisi päästä ihan lähipäivinä ja meidän suihkuevakot talon vintille alkaa. Olin tyytyväinen, kun lattiaa katsastaneet "päättävät herrat" olivat samaa mieltä kanssani, että epoksilattia olisi kaikin puolin parempi vaihtoehto meidän tilanteessa, kun rakenteiden kuivatteluun joudumme joka tapauksessa. Kokemukseni epoksilattian puhtaanapidosta ja turvallisuudesta ovat olleet pelkästään myönteisiä.

Ai niin: tänään tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun meille syntyi hirmuiseen helteeseen peikkotukkainen tyttö.
Hän jatkoi vuoroparisarjaa tyttö-poika, tyttö-poika, tyttö-poika, tyttö- kunnes seuraavana kesänä syntynyt tyttö laittoi järjestelmän uusiksi.
Haen mansikkalaatikon synttärin kunniaksi. Jos löytyy mansikkakakun nälkäisiä, haen toisenkin.
(Olisi se kakku kyllä tehtävä! Pikkuveli vaimonsa kanssa taitaa poiketa tänään kesälomavisiitillä.)
Etsikääpä tekin tänään mansikoita suuhunne. Kohta tulee talvi ja sitten niitä ikävöidään.