Laukku-Leena

Laukku-Leena Naiskulkurin tarina on Leena Kiviharjun elämän tarina.

Ei meillä ole varaa arvostella kenenkään ihmisen tapaa elää elämäänsä. Elämä on lahja meille itse kullekin ja päätökset, joilla kuljetamme elämäämme etapilta toiselle, on Luojan antama valinnanvapauden lahja.

Kirja Leena Kiviharjun elämästä on surullinen tarina. Päiväkirjamerkintöihin pitkälti pohjautuva elämäntarina antaa voittopuolisesti surullisen kuvan päähenkilön elämänkulusta. Kovin vähän hänellä oli ilonaiheita. Eläimet -varsinkin kissat - saivat hänet hetkittäin onnelliseksi, mutta alakulo, epäluuloisuus ja tyytymättömyys olivat usein vieraina.

Leena Kiviharju tapasi matkoillaan lukemattoman määrän avuliaita, hyväntahtoisia ja ystävällisiä ihmisiä, mutta kukaan heistä ei päässyt häntä niin lähelle, että heistä olisi voinut puhua ystävinä. Avun tarjoaminen sai kovin usein tyhjän vastakaiun Leenan puolelta. Hän halusi mahdollisimman pitkälle pärjätä yksin ja omaehtoisesti - siitäkin huolimatta, että makuupussi jäätyi yöllä maahan Leenan siinä nukkuessa.

Leena on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Me tarvitsemme Leenan elämäntarinaa muistutuksena, ettemme kulkisi sokeina, silmät sumussa läheistemme ohi. Jokaisen elämäntarina on arvokas ja meistä jokainen tarvitsee elämäänsä välittäviä ihmisiä.

En osta uutta, jos voin ostaa käytettynä

Tänä syksynä kokosimme kolmelle lapselle muuttokuormaa omaan huusholliin. Keittiötarvikkeet, lakanat ja pyyheliinat kelpasivat hyvin äidin kaapeista lapsille. Ei kukaan valittanut, että täytyisi ostaa uutta.

Nyt olen sitten saanut olla mielipuuhassani, kun täydennän varastojani kirpputoreilta ja Vintedistä. On ollut mielenkiintoista huomata, miten mieleiset pussilakanat erottuvat massasta, kun selailee Vintedin tarjontaa. Pyyheliinojakin voi hankkia sieltä uusina tai vähän käytettyinä. Kirppisliinavaatteet ostan useimmiten sen värisinä, että sietävät pesun 90 asteessa.

Seurakunnallamme on Kangasniemellä oma kirpputori, "Lähetystori". Olin siellä tänään harjoittelemassa. Työ kirpputorilla olisi minulle hyvin mieleistä ja kun vapaaehtoisia tarvittiin lisää, rohkaistuin pienen harkinnan jälkeen tarjoutumaan työhön.

Työ kirpputorilla on hyvin monipuolista. Se tarjoaa sosiaalisia kontakteja, pääset toteuttamaan järjestelyvimmaasi ja somistajan taitojasi saat käyttää mielin määrin. Hyllyjä järjestellessä saatat tehdä vielä itsellesikin sopivia löytöjä. Tänään löysin neljä hyvää kirjaa (euron kappale), miehelle kashmirneuleen, jättikokoisen teekupin, tyynyliinoja ja hoivakodissa olevalle äidilleni väljiä, helposti puettavia vaatteita. Katsoisin, että mikään ostoksistani ei ollut turha.

Kierrätyshenkiseen päivääni kuului myös käynti toisella kirpputorilla, joka on Työttömien Yhdistyksen ylläpitämä. Minulla ja tyttärellä oli varattuna sinne myyntipöytä ja vein autokuorman tavaraa sinne myyntiin.

Äkkiseltään en muista, milloin viimeksi olisin ostanut itselleni uutena keittiötarvikkeita tai liinavaatteita. Ja totta puhuen: enpä kyllä ole ostanut itselleni vaatteitakaan uutena. Olisikohan ollut vuosi 2011, kun ostin isän hautajaisiin puseron Ruoholahden Citymarketista. Anne-Marin häihin viime talvena ostin kirpputorilta puseron ja se maksoi 4 euroa. Samalla puserolla hoitui pari viikkoa sitten ristiäisreissu.

Mustikoita,mustikoita...

 Ei parempaan aikaan kesälomaviikkoni olisi voinut sattua! Niin ihanat lämpimät päivät, leppeä tuuli ja raikas metsä. Ja mustikoita niin mahdottomasti.

Tänään aikatauluuni ei oikein olisi metsäreissu mahtunut, mutta päätin, että "käväsen äkkiä". Vähän toista tuntia ehdin olla ja ämpärissä oli pari kiloa puhdasta marjaa, kun keräsin käsin. Marjat oli nyt kuivia, joten kerääminenkin sujui nopeammin. Syy, miksi hamuan nyt marjoja pakasteeseen, on tietysti se, että lapset huolivat käydessään mielihyvin marjoja mukaansa.

Voi tuota metsässäolon ihanuutta! Nautin niin kaikilla aisteilla. Värimaailma metsässä on niin minulle mieleinen. Pidän vihreän eri sävyistä ja vihreäähän siellä riittää. Naavan harmaa oli tänään oikein kaunis. Pidän myös kivistä. Niiden muotoja ja värejä katselen.

Minulla on ollut todella luksusloma ja ollaan vasta keskiviikossa. Ihana elämä!

Ihan vieraassa metsässä

 Olin jo ajatellut, että tämän syksyn mustikkareissut oli tehty, mutta niin vain tänä aamuna oli pakko päästä ämpäri kädessä metsään.

Lähdin autolla raviradan ympäristöön ja kokeilin ihan ennen kokematonta marjapaikkaa osaksi Satokausi - marjasovelluksen innoittamana. Mustikoita oli kyllä, mutta vuodenaika alkaa jo olla niin syksyinen, että mustikanlehtiä irtoaa marjojen mukana paljon. Viime päivinä on sadekuurot kastelleet metsän, niin marjat olivat märkinä hiukka työläitä. Olisin viihtynyt metsässä pidempäänkin, mutta maasto oli ihan outoa: tasaisen sammalikon alla oli syviä monttuja, joihin jalka hulahti polvea myöten. Liikkuminen kävi hitaaksi ja vaivalloiseksi, kun piti joka askeleella varmistaa, ettei jalka humpsahda. Pohdiskelin, mahtoiko nuori metsä olla entistä suota, kun oli niin rehevä sammalikko ja matalaa aluskasvillisuutta. Mutta ei se maasto ollut kyllä vanhoille mummoille sopivaa.

Koko kesänä en ole törmännyt kantarelleihin, mutta nyt sain yhden soossin tarpeet tällä reissulla. Piti ihan keittää perunat sen takia, että sai kantarellikastikkeen kanssa syödä. Taitaa olla yksi parhaista ruuista, mitä kuvitella saattaa, keitetyt perunat ja kantarellisoossi.

En ole ollenkaan lomaihminen, mutta nyt kyllä huomaan odottavani innolla ensi viikon lomaa. Huomenna ja ylihuomenna teen vielä iltavuorot ja sitten on palkkatöistä 11 päivän paussi. Poismuuttaneiden lasten huoneet aion suursiivota ja kyllä se metsäkin varmasti vielä kutsuu. Puolukoita ei vielä keräämään pääse, ne kypsyvät tänä vuonna hitaasti.

Alapihalla olevat omenapuunraakut näyttävät tekevän sen verran satoa, että pääsen omenasoseen keittoon.

Tämä on vapaapäivän ilta ja sukankudin ja teekuppi täydentää kyllä hyvin saunaillan nautinnon.

Haikeutta ilmassa

Syksy näyttäytyy jälleen luopumisena. Tämä syksy "vie" minulta kolme lasta.      Fysioterapeuttiopiskelijapoika oli kesän Kangasniemellä töissä ja tänään veimme hänet takaisin Savonlinnaan uuteen opiskelijakotiinsa. Edellinen koti oli ns. kesähotelli, josta täytyi kesäksi muuttaa pois.

 

Parin viikon päästä muuttaa seuraava lapsi ja yhden lapsen muutosta taitaa olla kolmisen viikkoa. Talo tyhjenee. Onneksi meillä on yksi lapsista putkiremonttievakossa, muutoin olo olisi kovin ankea.

Iäkkäät lemmikit siirtyvät myös yksi toisensa jälkeen pois luotamme. Onneksi niiden lähdössä pysyy tunteet kurissa. Ymmärrys siitä, että vanha eläin päästetään tai lähtee pois, voittaa ikävän.

Tämänpäiväinen reissu Savonlinnaan jännitti minua tarpeettoman paljon etukäteen. Emme ole Papan kanssa enää nuoria, joten liikenteessä olo auton ja peräkärrin kanssa tuntuu jo ponnistukselta. Oli hyvä, että olin kartturina, koska Papan huomiokyky ei aina ulottunut navigaattorin ilmoituksiin. Entisen ammattiautoilijan kokemus luo toki Papalle ajovarmuutta, mutta ikä hidastaa huomiokykyä ja pidentää reaktioaikaa. Toivon ja uskon, että lasten muuttokuormissa ollaan jo voiton puolella - ainakin meiltä loppuu kohta lapset.

Suuria tunteita on koettu muutenkin viime aikoina. Viime viikolla selvisi, että kahdella tyttärellämme on ensi keväänä laskettu aika samana päivänä. Jos kaikki menee hyvin, lastenlasten lukumäärä on ensi keväänä kymmenen.

Jumalan huolenpito on näkynyt viime aikoina aivan uskomattoman pienissä asioissa. Kiitollisuus onkin sen vuoksi päällimmäisenä tunteena.

Huomenna on vapaapäivä. Jos vettä ei tule taivaan täydeltä, kiirehdin heti aamusta pelastamaan Kuopion Veljen metsästä isoja mustikoita. Matkan varrelta voi katsastaa vattupuskat. Rastot juhlivat puutarhan viinimarjapensaissa. Ehdotin heille metsäänmenoa, mutta eivät puheistani piitanneet.

Kuvat ei taltioi mielen muistoja

 Viime viikkoa ja viikonloppua vietimme näissä maisemissa. Olin kutsunut lapset perheineen ja suureksi ilokseni lähes kaikki paikalle pääsivätkin. Yksi perhe ei päässyt ja heidän syynsä kotiin jäämiselle oli enemmänkin jännittävä kuin harmittava: perhe odottaa hetkenä minä hyvänsä uuden perheenjäsenen syntymää. Ajatuksemme oli heidän luonaan ja ajattelemme, että jos seuraava kokoontuminen meille suodaan, silloin hekin ovat paikalla.

Ydinperhettämme alkaa olla kolmisenkymmentä henkeä, eli lapsia, heidän puolisot/ystävät ja lastenlapset. On siis pieni ihme, että lähes kaikki pääsevät yhtä aikaa paikalle.

Olemme viettäneet jo useat ikimuistoiset perhejuhlat kuvien mökissä, Puulan Joutsenessa. Tekemistä rannassa ja järvellä riittää kaikille. Tällä hetkellä tosin mökin majoituskapasiteetti ei enää perheellemme riitä, joten mökkiöitä vaihdellen kaikki halukkaat saivat siellä yöpyä.

Levollisen kauniita puitteita tärkeämpää minulle oli jälleen kerran huomata, miten lapset pitävät sisaruksistaan huolta. Tarkoitan juuri näitä aikuisia omia lapsiani. He elävät sisarustensa iloissa ja suruissa mukana ja kantavat vastuuta.

Myös vanhaa äitiään ja isäänsä he kunnioittavat ja arvostavat kauniisti. Siitä tulee mieleeni Raamatun ikuinen lupaus: "kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".

Vapaapäivät raivaussahan seurassa

 Sain viettää kaksi lämmintä ja aurinkoista vapaapäivää mielipuuhassani - raivaamassa tai raivoomassa, kuten savolaiset näillä seuduin sanoo. Toki raivaamisen lomassa ehdin tehdä paljon muitakin ulkohommia. Nyt on kovin tyytyväinen mieli, kun pöllit ja rangot on saatu latoon sisälle ja sopivaa puutyötä on ladossa tarjolla valtaisasti.

Pitkittynyt kevät on suonut minulle useita hyviä metsätyöpäiviä ja sekapuurankaa on kertynyt polttopuutarpeiksi reilusti. Olemme moottori- ja raivaussahan lisäksi käyttäneet käsisahaa ja vesuria ja ihan ehtaa ihmistyövoimaa rankojen kuskaamiseksi pihan latoon. Isäni olisi käyttänyt ilmaisua "kartanolle", silloin kun tarkoitetaan pihapiiriä asuinrakennuksen läheisyydessä. En muista näiden kymmenen maallaolo vuoden aikana koskaan aikaisemmin olleen tähän aikaan vuodesta näin hyvä polttopuutilanne puuladossa. Kasvavat pinot vain lisäävät intoa puiden haaksimiseen.

Tänään raivasin "kaivopuistossamme". Nimi on Papan antama talon luoteispuolella olevalle lehtikuusitaimikolle, mikä on istutettu entiseen lehmihakaan, eli käytännössä entiselle pellolle. Keskellä aluetta on myös kaivo. Isäni istutti pellolle n. 40 vuotta sitten lehtikuusta ja kuusta. Viitisen vuotta sitten raivasin aluetta viimeksi ja jätin paljon "armopuita" kasvamaan siltä varalta, että jokunen kasvatuspuu keksii kasvaa kieroon tai tulee joku muu turma. Nyt tilanne olikin se, että lehtikuusien tarvitseman väljän kasvupaikan turvaamiseksi sain kaataa useamman kauniin kuusen. Alueen takareunassa oli lisäksi valtaisiin mittoihin ehtinyttä haapaa, leppää ja koivua, joista riittää karsittavaa ja poiskuljetettavaa polttopuuta. Karsimisella ei ole kiire, haitta on lähinnä esteettinen. Pääasia, että alue saadaan raivattua ja harvennettua valoisammaksi.

Raivaussahahommat on kyllä tällä hetkellä ulkopuuhista mieleisintä. Olen laistanut pihatöistäkin, kun ilmat ovat olleet suotuisat metsätöille. Ei ole ötököitä, ei liian kuuma ja puut eivät ole vielä lehdessä.

Kyllä voinnissaan huomaa, että on saanut koko päivän olla ulkona ja tehdä ruumiillista työtä. On helppo hengittää ja on virkeä ja energinen olo. Vaivihkaa olen alkanut tavoistani poiketen haaveilla eläkkeelle pääsystä. Sitten kun eläkepäivät koittaa, hommaan raivaussahan, joka käynnistyy kytkimestä, eikä tarvitse kiskoa käyntiin. Toistaiseksi vielä tarvitsen Pappaa raivaussahahommiin sen verran, että Pappa kiskaisee sahan käyntiin.