Ruokatunnin jälkeinen tekstiviesti

Mieheni on vasta kuluneen vuoden aikana opetellut tekstiviestien laittamisen. Hän on niin vanhankansan ihminen, että sähköpostien lukeminen ja kirjoittaminen ei vielä luonnistu.
Mutta tämä tekstiviestien laitto sujuu jo oikein hyvin.
Tunti miehen ruokatunnilta lähdön jälkeen saan häneltä viestin:
"Gut nigth my dalig".
Vähän englantia, vähän saksaa, mutta viesti tuli hyvin perille.

"Kyllä siellä töissä on kivaa, kun sen itsestään oikein esille kaivelee" vastasi isi, kun Tirtetta kyseli, oliko töissä kivaa.
Kolmelta yöllä pääsee bussinkuljettajamies kotiin.

Ruokatunnilla kotiin

Ekaluokkalainen oli harvinaisen reipas illansuussa hammaslääkärissä. Illansuussa siksi, että aikamme oli klo 17 ja se on aika harvinainen aika hammaslääkärin vastaanotolle.
Yhdestä hampaasta oli paikka pudonnut ja se hoideltiin puuduttamatta. Puudutusta tarvittiin, kun poskihampaasta oli lohjennut puolet pois ja lääkäri katsoi parhaaksi nykäistä koko hampaan irti.
Nyt saamme Kaisan osalta huilata hammaslääkärireissuilta ensi kesään asti.

Isin työt jatkui tänään. Kun asia aamulla valkeni Tirtetalle, hän alkoi sitkeän käännytyksen loman jatkamisen suuntaan.
- "Eiks niin, isi, että kipeenä on kiva olla?" Voisit sä tehdä niin, että sä olisit koko talven kipeenä sairaslomalla ja sitten kun tulis kesä, tulisit terveeksi ja sitten me mentäs uimaan?"
Isi nyt kuitenkin kuukauden mittaisen vuosiloman jälkeen lähti ihan mielellään töihin. Kohta hän tulee ruokatunnille, jota ehtii viettämään kotona kokonaiset 25 minuuttia ja sillä varauksella, ettei ole matkalla mitään viivytyksiä ja metro kulkee ajallaan.
Olen tätä asiaa ennenkin täällä ihmetellyt, että työssäkäyvä mies, joka voisi viettää leppoisan ruokatuntinsa Helsingin keskustan missä hyvänsä ruokapaikassa tai työpaikan taukotilassa, haluaa tulla tukansänki putkella metron rappuset juosten kotiin Tirtetan kiipeilypuuksi ja ahmaista jotakin vaimonsa laittamaa ruuanlämmitöstä.
("ruuanlämmitös"= uudelleen lämmitetty ruuan tähde, savolainen ilmaisu)
Yksi perustelu miehellä on se, että kotona saa ruuan halvemmalla ja ilmaiset kahvit!
Tosin nyt olisi miehellä ollut "ilmaisia" kahvirahojakin lompakossaan: teki aamulla pullojenkeruukierroksen seitsemän euron saaliilla. Aurinkoinen ilma houkutteli kanavan rannoille kesää muistelevia juojia.

Huomenna on Tirtetan viisivuotisneuvolan toinen osa, eli lääkärin vastaanotto. Hauska nähdä ja kuulla, kuinka viisivuotias kommunikoi lääkärin kanssa.
Nyt hätistelen seitsemän pienintä pehkuihinsa (isäni käyttämä nimitys sängystä). Loppu joukko huolehtikoot itse raatonsa petiin.

Papan metsään!

Kuopion veli soitteli automatkalta mummolasta kotikonnuilleen. Hän käyttää ajan tarkasti ja soittelee minulle usein automatkoiltaan.
Kuin arvaten sydänalassani raastavan kaipuun syksylle tuoksuvaan märkään metsään, hän ehdotti, että perunkirjoituspäivänä teemme kolmeen pekkaan kierroksen papan metsissä.
Ehdotus Karibian-risteilystä olisi tylsää tuohon verrattuna. Kyllä nyt jaksaa yhden kuukauden elää riemumielellä, kun on tuollainen elämys odotettavissa.

Jälkikirjoitus: Ne kolme pekkaa ovat kaksi pikkuveljeäni ja isosiskominä.

Kotihommissa tänään

"Vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin ilmavirtaus" on varmaankin vallalla, koska tietokoneen lämpötilamittari näyttää +10 astetta ja parvekkeella aamun pyykinripustustuokiossa ei tullut kylmä ilman takkia.
Teennäistähän lähes keskikaupungin syksyinen tunnelma on, siitä ei pääse mihinkään. Aurinko on ainakin aito, mutta puut ja keltaisten lehtien rippeet näyttää minusta "tehdyltä tunnelmalta". Anteeksi suora puheeni kaupunkielämään mieltyneille, mutta syksyllä(kin) kaipaan ihan mahdottomasti sateesta märkää metsää, upottavaa, syksyteloillaan olevaa puutarhanreunaa ja juuri putsattuja komposteja.
Äidin puhelinkeskustelujen perusteella pysyn aika hyvin kärryillä mummolan syystöistä. Kuopion veli käy ahkerasti näännyttämässä itseään metsätöissä ja yhtä työn alla olevaa haapametsikköä oli mummokin käynyt kauhistelemassa. Vuodet vierii metsässäkin aika nopeasti.

Prässirättiä sain kaivella kaapista tänä aamuna, kun mies teki lähtöä kummitätinsä hautajaisiin. Kravatin solmu täytyy miehellä olla "just´eikä melkein". Tuli vain mieleeni, että muutama viikko sitten selvisi 14 henkeä hautajaisreissulle kaikkinen kamppeinensa ja nyt saa yhtä miestä varustaa koko aamun.
Niin käsittämättömän hassu ja naurettava vaatekappale kuin kravatti oikeastaan onkin, niin täytyy myöntää, että silkavaan paidankaulukseen kauniisti solmittu kravatti miellyttää silmääni.

Kampaajakoululaistytöllä on maanantaina taitonäyte hiusten leikkaamisesta. Koetta varten hänen piti ostaa irtopää, viralliselta nimeltään kai kampauspää. Lähes halloween-rekvisiitalta näyttävä tummahiuksinen naisenpää maksoi viisikymppiä.
Kun ajattelin asiaa tarkemmin, olin taas pohtimassa asian eettistä puolta. Hiukset irtopäässä oli aidot. Ne olivat niin pitkät, että niitä ei ihan vuodessa tai kahdessakaan kasvateta. Tytär sanoi, että nämä aitohiuksiset kampauspäät tulee kaukoidästä. Pohdin, saiko hiuksensa myynyt nainen edes yhden päivän ruokarahaa hiuksistaan.
Tokihan niitä halukkaita hiustensamyyjiä maailmasta löytyy ja on hyvä, että jotakin tienestinmahdollisuutta näillä ihmisillä on.
Silti minulle tuli tunne, että ei sen ihan noin pitäisi olla.

Kuumetaudista toipuva joukko pitää meidät tänään kotihommissa. Toivottavasti mielikuvitus pelaisi sen verran, että ruuaksi keksisi jotakin muuta kuin riisiä, makaroonia tai perunaa.

Ruokaa

Ruuan hinnan nousu näkyy kauppakuitissa vaivihkaa. Asiaa ei tule mieltäneeksi, ennenkuin vertaa päivittäistavaroittensa ostoa esimerkiksi puolen vuoden takaisiin hintoihin. Hintojen tuskin huomaamaton hiippailu ylöspäin on kuluttajan kannalta salakavalaa. Elää ja ostelee vanhojen kulutustottumustensa mukaan ja vasta pienellä viivellä huomaakin, että rahat ei riitä samaan, kuin aikaisemmin.

Tämän viikon Ristin Voitto-lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli, jossa haastateltiin Risto Huvilaa kristityn rahankäytöstä ja taloudenhoidosta. Kun "maailmantalous perustuu ostamiseen, myymiseen ja lainaamiseen, Jumalan talouslogiikka perustuu antamiseen ja saamiseen. Avain siunaukselliseen taloudenhoitoon on sitoutuminen Raamatun vastuullisiin talousperiaatteisiin."  "Raamatun keskeinen opetus rahaan ja omaisuuteen liittyen on se, että Jumala omistaa kaiken ja kaikki kuuluu Hänelle - ei vain kymmenykset. Me olemme myös Hänen taloudenhoitajiaan."

Vaikka en mikään talousasiantuntija olekaan, niin oman perheen taloutta pyöritellessäni on väistämättä viime kuukausien kehitys laittanut ajattelemaan perusteellisemmin omia ostovalintoja ja hintojen vertailua. Palkat eivät millään voi pysyä hintojen nousun kelkassa mukana, joten pakko on karsia kulutusta ja etsiä taloudellisempia tapoja hoitaa asiansa, joista kulut syntyvät.
Omavaraistaloudellinen ajattelu on hyvä oppia ja sisäistää jo sitä aikaa odotellessa, kun sen käytännössä toteuttaminen tulee joiltakin osin mahdolliseksi. Kaupunkilaisella kerrostaloasujalla mahdollisuudet omavaraistalouteen ovat kuta kuinkin karut: parveke-ja ikkunalautaviljelyt ja roskisdyykkaus. Jos tuota viimeistä sanaa kavahdit, se on tänä päivänä yhä useamman kaupunkilaisen elämäntapaa, kun rahat eivät tahdo riittää jokapäiväisiin menoihin. Meillä sentään maalta saadut jauho-ja juuressäkit torjuvat vielä tehokkaasti näitä äärimmäisiä keinoja.

Niin surulliselta kuin ajatus tuntuukin, niin arvelen, että tänä talvena Helsingissä leipäjonot kasvavat entisestään.

Seurakunnille ja avustusjärjestöille tilanne tuo uusia haasteita. Voi olla, että seurakuntien toimintastrategiaa täytyisi tarkistaa selvästi enemmän esimerkiksi keittolounastarjoilujen ja iltateehetkien suuntaan. Jos pienellä sairaseläkkeellä sinnittelevän viikottainen ruokalasku on kesästä noussut viisi euroa, niin kahdella viikottaisella ilmaisella lounaalla tuo nousu kurotaan umpeen.

Muistuu mieleeni Pelastusarmeijan perustajan työnäky: soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa.
Ja tuossa järjestyksessä.

Niitä eläkepäiviä vielä odotellessa

En muista milloin miehen loma olisi viimeksi tuntunut näin pitkältä. Tavallisesti loma, oli se kesällä taikka talvella, hujahtaa liian nopeasti. Nyt on jo tuntunut siltä, että ensi maanantaihin, jolloin hän palaa töihin, on hyvin pitkä aika.
Hyvä, että hänellä on ollut loma, koska tälle kuukaudelle on riittänyt niin monenlaista asiaa hoidettavaksi, että joskus ei puoleen vuoteen tapahdu niin paljoa. On kahdet hautajaiset, kymmenkunta eri hammaslääkärireissua perheessä, sairaaloissa on käyty katsomassa useita potilaita. Paljon on asioita odottamassa ratkeamistaan, paljon asioita on saatu järjestykseen. Asioiden suuruus on ollut poikkeuksellista. Eli suuria ja kauaskantoisia asioita on kuluneen kuukauden aikana tullut eteen.
. . .

Tirtetalla oli tänään viisivuotisneuvolan ensimmäinen osa, eli terveydenhoitajan luona käynti. Prinsessasukuisuus näkyi selvästi hänen piirtämässään ihmisen kuvassa. Tarkkaakin tarkemmin oli kuvan prinsessalle piirretty taivutetut ripset, korvakorut, kauneuspilkku, punaiset huulet, puuteroidut posket ja niin pitkä tukka, että se ulottui paperin alareunaan asti. Siroja korkokenkiä unohtamatta. Lempiväri oli kuulema pinkki ja haaveammatti balettitanssija.

Eilen illalla Tirtetta kysyi minulta, tykkäänkö punaisesta väristä. Tokihan äiti punaisesta tykkää.
- "Sittenhän sinä voisit laittaa päälle punaisen hameen, punaiset korkokengät, punaisen puseron ja punaisen tukkapannan, jossa vilkkuu punaisia valoja. Sitten voisit mennä ulos yöllä kävelemään. Eikö olisikin hienoa?" oli Tirtetan innostunut ehdotus. Äitiä ajatus pelkistä punaisista korkokengistä nauratti.

Myös miehisiin asioihin viisivuotiaalla on selkeä kanta. Eilen aamulla isi kankesi ylös sohvalta lähteäkseen ajamaan partaansa. Tirtetan mielestä leppoisaa televisionkatseluhetkeä ei olisi tarvinnut parranajon takia keskeyttää.
- "Vaikka Veka sanoo, että parta pitää ajaa aamulla, niin usko minua, että sen voi ajaa myös illallakin!"

Tirtetta on ensimmäinen tyttö, joka pitää yksinoikeutenaan saada levittää partavaahto isin leukaan.

Routa se ajaa pullojenkerääjänkin kotiin! Aikani kun istun ja odotan, niin kömpii lomalaismies iltakävelyltään löytöjensä kanssa kotiin.
Pullatädin mies ehdotti tänään miehelleni eläkepäivien huviksi ja työksi klapikoneen hankintaa ja käyttöönlaittoa. Ei taida olla ollenkaan hullumpi ehdotus. Ajankuluna puunteko päihittää varmasti pullojenkeruun.

Mitä sinä tarvitset

Jeesus haluaisi olla elämässämme suuremmassa asemassa, kuin hän tällä hetkellä on.
Toisille Hän on nimeltä tuttu, toisille hyvänpäiväntuttu satunnaisten iltarukousten myötä. Toisten elämässä Hän on mukana sunnuntaisin, toisten joulukirkossa.
On ihmisiä, joille Hän on rinnallakulkija, Vapahtaja, Isä, ystävä ja pelastaja.
Monelle Jeesus-nimen mainitseminen saa olon vaivautuneeksi. Monet käyttävätkin mielummin nimeä Luoja, Korkein Voima tai "yläkerta".

Jeesus haluaisi auttaa meitä elämämme asioissa. Hän tietää, mitä tarvitsemme, mikä olisi meille hyväksi. Hän haluaisi ohjata ratkaisujamme. Hän haluaisi, että Hänen silmäteränsä, luotunsa, saisi elää täysipainoista, onnellista elämää tämän maallisen elämänsä aikana. Jeesuksella on ratkaisu kaikkiin ongelmiimme. Hän kuulee pyyntömme ja vastaa niihin. Hän vastaa rukouksiimme ottamalla huomioon koko elämämme, tarpeemme ja kokonaistilanteemme. Hänen aikakäsityksensä on erilainen, kuin ihmisen "tämä päivä", "nyt" tai "nopeasti".
Monesti ihminen ymmärtää kohtaamansa vaikeudet ja niiden merkityksen ja seuraukset vasta pitkän ajan päästä. Jumalalla on ihmistä varten kokonaissuunnitelma.

Jeesus on jokaista ihmistä varten valmiina auttamaan.
Lauanataina Ilke Peh kertoi tapauksen heidän Filippiinien matkalta.
Heidän vierailemansa seurakunnan saarnaajalla oli pieni poika. Ilke kertoi, että heidän ensimmäisenä vierailupäivänään Jumala puhui hänelle, että sinun täytyy ostaa tuolle pienelle pojalle suuri lelu.
Ilke kertoi, että hän karkoitti ajatuksen perustelemalla, että oli vieraassa maassa, ei edes tiennyt, mistä löytyy lähin lelukauppa ja että heillä oli tiivis ohjelma.
Seuraavana päivänä Jumala jälleen puhui hänelle: "mene ja osta tuolle pojalle suuri lelu". Jälleen hän hylkäsi ajatuksen.
Tuli heidän vierailunsa kolmas päivä ja puolen tunnin kuluttua heidän piti olla lähdössä pois paikkakunnalta. Ilke kertoi, että nyt kehoitus tuli niin voimakkaana, että hän sanoi miehelleen:
- "Jumala kehoittaa minua ostamaan saarnaajan pojalle lelun".
Hänen miehensä vastasi, että jos kerran sinun täytyy se tehdä, mene ja osta lelu, on puoli tuntia aikaa.
Ilke meni ulos, katseli vieraassa kaupungissa ympärilleen ja etsi lelukaupan. Hän osti hyvin suuren lelun, joka paketoitiin liikkeessä suureen, kauniiseen pakettiin.
Hän menee paketin kanssa saarnaajan perheen luo ja ojentaa paketin pienelle pojalle. Kun poika avaa paketin, hänen silmänsä pyöristyvät ihmetyksestä ja hänen vanhempansa purskahtavat itkuun.
Pojan vanhemmat kysyvät, mistä Ilke tiesi ostaa tämän lelun. Ilke kertoi, että Jumala kehotti häntä kolmena päivänä tekemään sen.
Vanhemmat kertoivat, että he olivat edellisellä viikolla käyneet lelukaupassa ja heillä oli ollut varaa ostaa pojalle aivan pieni, viidenkymmenen sentin arvoinen lelu. Hän olisi halunnut "suuren lelun".
Kun poika illalla polvistui rukoilemaan iltarukoustaan, hän oli pyytänyt Jumalalta:
- "Anna minulle SUURI lelu".
Kului viikko tuosta rukouksesta ja Jumala vastasi hänen rukoukseensa.

Tarvitsemme herkkiä korvia, herkkää sydäntä kuuntelemaan, kun Jumala puhuu meille. Voimme myös rukoilla, että Jumala puhuisi meille ja kertoisi, mitä pitää tehdä. Ja hyvin mielellään Hän antaisi meille kaikkea, mitä tarvitsemme.