maanantai 27. kesäkuuta 2011

Bussinkuljettajan loma loppui

Äitini sanoisi, että johtuu ressin laukeamisesta, että väsyttää. Varmaankin sitten siitä johtuu, koska ei kolmaskaan kolpakollinen hyvin vahvaa kahvia kirkasta päätä. Uskon, että pieni pyrähdys tekstintuottamisen puolella selvittää ajatukset.
Siitäkin syystä olen ihan poissa tolaltani, koska mies lähti klo 16 töihin. Se, jos mikä on nyt outoa. Tänä aamuna hän vielä soitti esimiehelleen ja kysyi, olisiko aamupäiväksi ennen omaa työvuoroa ollut ylitöitä tarjolla, mutta tarkastaja sanoi ylimääräisiä istuvan penkillä niin paljon, että tuskin ylitöitä tänään heruu.

Työpaikan lehdessä mainittiin, että kilpailutuksessa voitettuihin lentokenttälinjoihin haetaan kuljettajia erilliseen koulutukseen. Luin juttua eilen illalla miehelle ääneen ja sanoin, että ei ole onneksi vanhojen pappojen hommia nuo linjat, kun ei saa erehtyä ajokirjojen lukemisessa ja täytyy osata vastata matkustajien kaikenmaailman kysymyksiin ja vaikka millä kielellä. Lisäksi kuljettaja auttaa matkalaukkujen nostelussa ja rahastaminen täytyy olla kuin toinen luonto.
Miehen kielitaito on sitä luokkaa, että englannin peruskurssin hän on käynyt kolmeen kertaan, ruotsia osaa "titta pohäär", saksaa "kuttentaak" ja venäjää "harasoo luubuska".
Venäjänkielentaidoillaan mies on saanut hykertelemään useammankin venäläisnaisen, kun venäjää puhuva naismatkustaja on tullut kysymään häneltä äidinkielellään ties mitä ja mies on vastannut sydämellisesti "harasoo luubuska". (Tiettävästi se luubuska on jokin hellittelynimi ja tiettävästi naisihmiselle tarkoitettu.)
Kerta mies ei niitä ylitöitä tänään saanut, oli tietysti mennyt ilmoittautumaan joukon jatkoksi tähän uusien linjojen koulutukseen. Vanha gubbe kaipaa siis uutta haastetta elämäänsä.

(Tähän väliin täytyy laittaa työpaikkamainos. Helsingin Bussiliikenne Oy palkkaa syksyyn mennessä 100 uutta kuljettajaa. Rekrytointiyritys Staffpointin ja TTS:n kanssa yhteistyössä järjestetään kahdeksan viikon välein kursseja ja B-kortilla pääsee kuljettajaksi seitsemän viikon oppisopimuskoulutuksen jälkeen. C-kortilliset aloittavat Bussiliikenteellä viiden viikon koulutuksen jälkeen. Työhaluiset, ajokortin omaavat kotiäidit, rynnätäänkö töihin sinisten bussien ratin taakse?  Ainakin aikaisemmin yrityksellä on ollut tarjota myös kohtuuvuokraisia työsuhdeasuntoja. Nykytilannetta en tiedä.)

Siis mies on saavuttamattomissa, ikävä vähän kaihertaa. Oli upeaa katsella niin rautaisen ammattilaisen autonkäsittelytaitoja, kun hän siirteli mummolan pihassa 13-metristä autoa. Pitkä automatkakin oli silkkaa nautintoa, kun ei tarvinnut pelätä äkkinäisiä liikkeitä.
Täällä kaupungissa muuten kaasubussien kuljettajat saavat usein matkustajilta moitteita nykivästä ajotavasta. Syy ei ole taitavammankaan kuljettajan, vaan liittyy näihin kaasubussien ominaispiirteisiin.

Jos alan ajatella, miltä ilma tuoksui mummolassa, saan täällä Länsiväylän liittymänmutkassa miltei paniikkikohtauksen pakokaasujen hajun takia. Huomasin mummolassa senkin, että vaikka metsä ympäröi kaikkialla, niin suuri vaikutus ilman upeaan laatuun on valtavalla kuusiaidalla, joka kiertää talon toisella puolella.
Eli yksi asia lisää ikävöitävien listaan: puhdas hengitysilma.

5 kommenttia:

  1. Huh, on sinulla aika mies vielä lisä kursseille halajaa. Mutta kyllä sitä saa olla iloinen, että on töitä.

    VastaaPoista
  2. Kivaa, että mummolassa oli kivaa! Multa on ehkä mennyt ohi, mutta missä vaiheessa teidän on tarkoitus muuttaa mummolaan kokonaan? Odotatteko miehen eläkepäiviä vai jotain muuta määräetappia - ymmärtäisin, että nyt tulevana syksynä ette vielä muuta, kun kouluunmenijäkin aloittaa kristillisessä koulussa?

    VastaaPoista
  3. Vastaus löytyy pari tekstiä taaksepäin "Sydän ihan täynnä..." kommenttien puolelta.

    VastaaPoista
  4. On teillä ollut reissu :) Varmasti nautinnollinen puolin ja toisin.

    VastaaPoista
  5. työteliäs mies on aina työteliäs,olkoonki,vaikka eläke-päivätki on lähestymässä:)ja haastetta olla pittää;)
    minusta ei siihen pääkaupungin sinisten bussien kuljettamiseen ole...työtä ja tekemistä hallita pikku -bussia maalla (toyota hiace,paikkoja 11.lle)

    VastaaPoista