torstai 2. kesäkuuta 2011

Pullopojat tienanneet tänäänkin

Olen saanut tänään mieheltä kaksi puhelua.
Toinen puhelu tuli tuolta kanavan toiselta puolelta ja jollei tuota suurta valkoista kerrostaloa olisi tuossa Harmajankadun kulmassa, olisin keittiön ikkunasta nähnyt soittajan.
Miehellä oli todella tärkeää asiaa. (Huom! Hän on nyt kesälomalla.)
- "Voisitko sinä tai joku muu jouten oleva, tuoda minulle muovikassin? Löysin niin paljon tölkkejä, etten saa niitä kannettua kotiin. Jos kukaan ei tuo kassia, riisun aluspaitani ja kannan tölkit nyytissä kotiin".
En halunnut tarjota viereisen kerrostalon asukkaille outoa esitystä paidanriisumisen muodossa, joten nappasin muovikassin ja kipitin paikalle.
Kaksi litraa maitoa tuli hankittua sekä iltakävely raikkaassa tuulessa miehen seurassa.
(Mies lupasi palkita ruhtinaallisesti kassin tuojan, joten sain pitää hänen tölkkisaaliinsa.)

Tuntia myöhemmin mies soittaa taas.
-" Menin iltakävelylle (valkoinen valhe, kyseessä oli pullojen etsintä) tänne Hietsuun ja vastaan käveli kuusi poikaa, joista neljä on todistettavasti meidän poikia. Kolme nuorinta niistä neljästä on niin likaisia ja haisevia, että käskin niiden tulla suorinta tietä kotiin. Mene pihalle roskiksen portille niitä vastaan ja toimita ne heti suihkuun, ne haisee".
Se ainoa puhdas poika siitä joukosta oli vanhin poika, joka oli käynnyt rannalla pelaamassa ja pikkupojat olivat harrastaneet pullopisneksiä. Isoveli oli ystävällisesti toimittanut kyseenalaisen joukkion pois ihmisten ilmoilta.
Onneksi huomenna on vielä koulupäivä, niin on ipanat päivähoidossa. Mitähän nuo pullopojat (miehet) kerkiääkään tämän kesän aikana keksiä?

8 kommenttia:

  1. Hirvittää niin kuin joka vuosi kun lomat alkaa. Ja tänä vuonna mulla on vielä työt tässä! Ja sitten kun on saatu loma-arki rullaamaan niin alkaa jo koulut...

    VastaaPoista
  2. Ensimmäiset puolitoista viikkoa lapset on kesälomalla kuin eksyksissä. Ja sitten kun kaikki alkavat nauttia elämästä ja keksivät jo itsekin tekemistä, alkaa Cittariin ilmestyä myyntiin koulutarvikkeita.
    Ja nyt minua pelottaa vähän sekin, että jos olemme kuusi päivää koko sakilla mummolassa, niin voi sitä itkun parkua, kun pitäisi raahata ainakin suurin osa ipanoista takaisin kotiin.
    (Ja mummo ja pappa on ihan läkähdyksissä sen viikon jälkeen + kaivo imetty kuiviin).
    Riehakkaan riemullista koulunlopettajaisviikonloppua sinullekin, Katja, sinne.

    VastaaPoista
  3. Tulevana viikonloppuna taitaa olla hyvät pullopisnekset tiedossa siellä teidän kulmilla?

    VastaaPoista
  4. reippaita pullo-poikia ei joka talossa asukaan:)aurinkoista kesää sinne...

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kesää ja paljon likaisia pullopoikia ;)

    VastaaPoista
  6. Aika hyvät apajat meillä täällä Kalliossakin..

    VastaaPoista
  7. Hih, ihanat! ♥ Siinä ois tosiaan voinu olla naapurustolla ihmettelemistä kun mies kantaa tölkkejä paidassaan. ;D

    VastaaPoista
  8. En olekaan keksinyt tätä pullobisnestä vielä.. pitääkin laittaa lapset tienaamaan. =D No, oikeesti karmivaa taas kun lapset jää kotiin koko kesäksi.. siis sitä ajelehtimisen määrää mitä täällä kotona sitten lorvailevat.. Mulle on aina syksy ollut lempiaikaa vuodesta, kun arki palaa kaikkine rutiineineen. Kaipaan sitä rauhaa ja järjestystä.

    VastaaPoista