keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Suunniteltu lähtöaika klo 19.00

Varmaankaan minulla ei ole stressiä matkasta, koska nukuin makeasti, enkä nähnyt hulluja unia tahikka painajaisia. Lapsenlapsikin nukkui kaksikymmentä yli viiteen asti mummon vieressä, mutta tädin pinnasängyssä.

Hulluja unia olen nähnyt lapsiin liittyen. Aika usein olen ollut lukion aamunavauksessa vanhan kouluni eteisaulassa ja mukanani on kolme lastenistuinta vauvoineen ja pohdin, kuinka saan vietyä lapset tunnille mukanani ja mitä mahtaa opettaja sanoa.

Jonkun lapsen loppuodotus kävi jännittäväksi, koska oltiin jo kymmenen päivää yli lasketun ajan. Muutamaa päivää ennen lapsen syntymää näin onnellisesti alkavaa, suloista, ruusunpunaista unta, jossa lapsi tulee helposti maailmaan. Kun syliini sitten laskettiin valkoiseen kapaloon kieputettu vastasyntynyt, hänellä oli lampaankasvot, tuijottavat nappisilmät ja kapalosta kuului valittava "mää-ää". Kun aamulla heräsin, olin kamalan kiukkuinen mokomasta unesta. Oloni helpottui, kun kerroin unen äidille ja hän nauroi sydämensä pohjasta ja totesi, että "sinulla taitaa olla ressi synnytyksestä".

Nyt laitan vielä pyykkikoneen hommiin ja alan pakata ainakin kymmenen ihmisen kamoja neljäksi mummolapäiväksi. Olen miettinyt taktiikan, että käytän illansuussa koko joukon suihkussa, pesen hiukset ja korvantaustat ja sitten pakkaan puhtoiset lapset bussiin. Kun noin kymmenen korvilla illalla olemme perillä, saavat hetken kirmata mummolaa ihmettelemässä ja sitten komennan pehkuihin. Kuulostaa ihan helpolta ja yksinkertaiselta, vai mitä?

Koska mummolan nettiyhteys elää omaa elämäänsä ja Maatalouskoululaisen läppäri on minulle ihmekapistus ja kun on kyse niin harvinaisesta tapaamisesta, että näen äitini ja isäni, niin toivotan kaikille oikein onnellista aikaa Suomen parhaimmassa suvessa. Hyttysiä ja paarmojakin toivotan tasapuolisesti kaikille. Ne, jotka niistä otuksista pääsee nauttimaan, nauttikaa sydämen kyllyydestä, koska helsinkiläiset kotikonnuillaan jäävät tyystin siitä ilosta paitsi. Mekään emme ole niitä vielä tänä kesänä nähneet.
Kiitos samalla kaikille uusille vakiolukijoiksi itsensä merkinneille. Mukanaolonne lämmittää mieltä. Jokaisen blogissakävijän pistäytyminen lämmittää, koska tilastoni kertovat käynnistäsi.
Yritämme selvitä mummolasta takaisin sunnuntaina hyvissä ajoin.

20 kommenttia:

  1. Yritetään selvitä muutama päivä ilman kirjoituksiasi, vaikka oudolta se voi tuntua. Toivottavasti koko revohka on tallella silloin kun on aika hypätä bussiin. Ihanaa juhannusta & hyvää matkaa.

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvava juhannusreissua teille!

    VastaaPoista
  3. Voi! Onneks ehdin toivottaa ihanaa Juhannusta ja ennen kaikkea odotettua mummola matkaa<3 Ajelkaa varovasti<3

    VastaaPoista
  4. Mukavaa matkaa ja ihanaa juhannusta!
    Nauttikaa! :)

    VastaaPoista
  5. Oikein rentoa ja mukavaa mummolareissua koko teidän suurensuurelle pesueelle!! Toivottavasti loma on kaikille ihana elämys!

    VastaaPoista
  6. Hyvää Juhannusta ja mukavaa mumkmola reissua Teille kaikille!

    VastaaPoista
  7. Hassun hauskaa juhannusta teille ja ottakaa kaikki siitä irti :)

    VastaaPoista
  8. Ihanaa juhannusta teidän sakille! (Ja pakko avautua omasta unestani kun odotin neljättä: meille oli syntynyt yhtäkkiä vauva omaan sänkyyn, oli kyllä vaatteissa ja iso pötikkö jo ja me ei osattu muka hoitaa sitä miehen kans ja päätettiin lähteä lääkäriltä kysymään neuvoja. Laitettiin vauva ostoskärryihin (??!!) ja lähdettiin tärittään pitkin maalaisteitä. Tuli kuitenkin kylmä ja palattiin kotiin, sanoin että pitäis olla hygieeniset olot lapselle ja mies laittoi vauvan KAAPPIIN varmuuden vuoksi ja sitten mentiin kahville :))

    Kupla *muisteloi*

    VastaaPoista
  9. Nautinnollista juhannusta mummolassa!

    VastaaPoista
  10. Hyvää mummolajuhannusta ja turvallista matkaa mennen tullen!

    VastaaPoista
  11. Hyvää juhannusta ja turvallisia ajomatkoja !
    T:Katja

    VastaaPoista
  12. Nämä unet saivat minut ääneen nauramaan ja tuli entistäkin parempi mieli. Itse en ole koskaan vielä nähnyt vauvaunia, mutta kun nyt kuljen unissa elämääni taaksepäin, niin ehkä niidenkin aika vielä tulee. - Vaikka olen jo muutamaankin kertaan toivottanut mukavaa ja turvallista reissua, niin ei lisä pahaa tee. Tosin uskon, että te kehottamattakin nautitte lomastanne.

    VastaaPoista
  13. Mukavaa Juhannusta ja hyvää matkaa!

    VastaaPoista
  14. Mukavaa reissua ja ikimuistoista juhannusta!!!

    VastaaPoista
  15. oikein ihanaa ja iki-muistoista juhannuksen aikaa teille,nauttikaa niistä hyttysistä täysillä,nehän kuuluvat kesään:)

    VastaaPoista
  16. Ihanaa Juhannusta ja reissua koko porukalle :)

    t. Eija

    VastaaPoista
  17. Ratkiriemukasta mummola reissua ja hyvää Jussia.

    VastaaPoista
  18. Riemukasta mummolamatkaa ja hyttysiä piisatkoon ;)) Oikein mukavaa juhannusta.

    VastaaPoista
  19. Äiti käski sanoa kiitokset ihanista toivotuksista. Matka sujui paremmin kuin hyvin aurinkoisessa kelissä. Ovat ihmeissään metsästä, luonnon vehreydestä ja linnunpesistä. (Mitenköhän ne saadaan lähtemään takaisin Helsinkiin...)
    Äitiltä terveisiä!
    t: Bloginpitäjän tyttö, maatalouskoululainen

    VastaaPoista
  20. Toivottavasti teillä oli oikein ihana mummolareissu. Aivan varmasti oli ja tosiaankin, voihan olla hankala saada lapset lähtemään takaisin kotiin ;) Mummolat on niin ihania paikkoja!

    Mukavaa ja rentouttavaa keskikesän juhlaa!

    VastaaPoista