Vanhana mummona on kivaa

Pyykinkuivumistilanne näyttää nyt paremmalta. Kahdeksalta tarkeni jo ripustaa parvekkeelle pyykkiä ilman villatakkia. Kuusivuotias auttoi, kun sukkia oli valehtelematta 40 paria. Viikon päästä tähän aikaan hätistellään hyttysiä mummolassa.
Vanhenemisen olemusta olen siis edelleen pohdiskellut. (Milloin minusta on päässyt tulemaan pohdiskelija? Tähän asti olen luullut olevani hieman puhelias. Puhelias siinä määrin, että kauppareissulla mukanaolevia lapsia ärsyttää, kun äiti jää aina höpisemään kenen tahansa kanssa, joka vain suostuu moiseen ajanhaaskaukseen. Juttukumppaniksi kelpaa kukkakauppias, kahvilan kokki, S-marketin herrakauppias, pullatäti, apteekkari, tuntematon rollaatoria lykkäävä mummo.)
Siis pari johtopäätöstä vanhenemisesta tein. Ei ole kivaa elää liian vanhaksi ja ikääntyminen tuo mukanaan raihnaisuutta. Jos on ollut yhtä välinpitämätön urheiluharrasteiden suhteen, kuin minä, niin raihnaisuudesta saa kyllä syyttää itseään. Kotiäitiyttä voi syyttää siitä, että raskauksien mukanaantuomat liikakilot kulkevat vain kiltisti mukana. Kaikki tämän talon tuttavanaiset, jotka ovat ymmärtäneet lopettaa lapsenteon ajoissa ja ovat menneet töihin, ovat  päässeet (mahdollisista) liikakiloistaan eroon ihan huomaamatta. Kun on työmaalla ja on vain lakisääteiset kahvi- ja ruokatauot, ei ole jatkuvasti altiina syömisen vaikutuksille.
Vanhenemisen myötä näköjään oppii myös nauttimaan elämästä. Kai elämä on aina ollut ihan kivaa, mutta nyt tuntuu vahvasti siltä, että olen oikeilla jäljillä. Enää ei tarvitse olla riippuvainen siitä, mitä mahtavat muut ajatella elämästäni. Joku sanoisi sellaista elämänasennetta huolettomuudeksi ja huolimattomuudeksi, ehkä laiskuudeksi. Tarkoitan sitä, että voin taluttaa kauppareisuulla lastani ilman omantunnontuskia, vaikka lapsella on eriparin sukat jalassa. Välttämättä kukaan vastaantulija ei asiaa edes noteeraa, mutta alle kolmikymppisenä äitinä en olisi voinut mennä kauppaan, jollei lapsen jalkaan olisi löytynyt samanparisia sukkia. Jos pohdimme sukka-asiaa tarkemmin: jos lasta itseään ei eriparin sukat haittaa, mitä vaurioita minussa tai katsojassa se asiantila voisi aiheuttaa? Kun maineeni lapsistaan hyvinhuolehtivasta äidistä on jo aikaa sitten asettunut huteralle pohjalle, voisiko sukka-asia sitä enää kovin paljoa häiritä.
Se, että äiti antaa lastensa kulkea pitkin kyliä muovipussi kädessä heiluen pullojenetsimispuuhissa, saa epäilevät oikein päätään nyökyttelemään, kun näkevät, että siellä se niiden lasten isäkin huitelee vielä puoli yhdentoista aikaan illalla pullopussit kolisten.
Toissapäivänä kesäpakkolomalainen keräsi mammalle 30 euroa maitorahoja. Eiliset reippailulenkit toivat 40:n euron tuoton. Riippuu siis miltä kantilta asiaa tarkastelee. Toinen puoli on se, että kulkee pitkin ja poikin ja kerää maasta, pusikoista ja roskisten kulmilta toisten hylkäämät, tavallisesti kaljalle haisevat pullot ja tölkit. Toinen puoli on sitten se, että tulee huomaamatta käveltyä muutama kilometri ulkoilmassa ja perhe pysyy maitotonkan syrjässä kiinni.
Vanhenemisen selkeä etu on myös miehensä kanssa pärjääminen. Nuorena nuorikkona oli hyvin traagista, jos puolisosta paljastui jokin mielipide, joka ei vastannut omaa ihannemaailmaa. Nyt kun vakionimitykset puolisoiden kesken on "mummo" ja "pappa", ei ole enää ihan niin nökönuukaa, mitä mies harrastaa. Harrastakoon sitten vaikka uintia, hauisvääntöä, pullojenkeruuta tai puhelimessa lörpöttelyä.