Kyläilijöitä

Ilokseni huomasin kesäloman ensimmäisen päivän sujuneen kaikilta ilman koulunloppumisahdistusta. Ehkä ovat kaikki koululaiset jo saaneet niin monta kertaa harjoitella kesäloman viettoa, että alkavat sen jo osata. Kukaan ei ole pahemmin tapellut, eikä kukaan ole valittanut toisen sukista tai jaloista. (Yleisin valituksen aihe suurperheessä on toisten perheenjäsenten jalat tai sukat.)
Mammakin vetäisi loman alkamisen kunniaksi yli tunnin päiväunet ja nyt on olo, kuin alkaisi toista päivää. Aamulla tulee lapsenlapsi hoitoon jo kuuden pintaan, joten pirtsakkana saa ollakin itse kukin. Tytär vähän pahoitteli, kun sai työkeikan "huitsin kukkelista", mutta lohduttelin, että kunhan vain itse jaksaa, niin kyllä me Melskan kanssa nukutaan vaikka viidet päiväunet, että jaksetaan. Pääasia, että Melskan äidillä on töitä.

Iltaimuroinnin aikana otin viimein pikkutyttöjen toppahaalarit pesuun. Tavallisesti uskallan tehdä sen vasta juhannuksen seutuun, mutta nyt näyttää sen verran lupaavalta kelien suhteen, että eiköhän villatakeilla pärjätä  jo tämä kesä.

Olin juuri saanut silmäni auki päivänokosilta, kun naapurista kiikutetaan meille upeaa vadelmakakkua. Juhlivat eilen lakkiaisia ja kakunsyöjät olivat näköjään suotta ujostelleet. Meillä hoidettiin aika ripeästi se kakku ujostelematta. Alkuviikolla olleiden pihatalkoiden jälkeen taloyhtiön "täti" toi loput Kabanossi-paketit ja limupullot meille. Aika monet osaavat viisaasti päätellä, että jos on ruokaa, jolle ei löydy syöjiä, voi kysäistä meiltä apua ongelmaan.
Vähitellen alan pähkäilemään mukavasti  helteelläkin roudattavia leipomuksia juhannuksen juhlintaan. Olen Kuopion veljen kanssa luvannut järjestää ruokahuollon. Äiti täyttää 70 silloin juhannuksen seutuvilla ja vaikka hän ei mitään "kutsujuhlia" järjestäkään, niin aina niitä satunnaisia ohikulkijoita Lautakankaalla piisaa. Ja pelkkää omaakin väkeä on varmaan rapiat 30 henkeä.

Lapsuudessani ja varsinkin isän vanhempien eläessä, kesäaikaan kuului runsas vieraiden kyläily Lautakankaalla.
Tila sijaitsee aivan valtatien varrella ja osui monien sukulaisten ja tuttavien lomareittien varrelle. Lisäksi paikka oli selvästi suvun "keskus". Oli hyvin tavallista, että kesällä joka päivä pyörähti joku kylässä enemmän tai vähemmän aikaa. Yövieraatkaan eivät olleet harvinaisia. Oman mielenkiintoisen lisänsä toi satunnaiset avuntarvitsijat, joilta oli loppunut autosta polttoaine, kulkupeli oli särkynyt tai oli ajettu ojaan.
Mielenkiintoisin avuntarvitsija on 27:n vuoden takaa. Oli joulun aatonatto. Meillä oli eteiset ja tupa täynnään piparipeltejä. Oli sankka lumipyry ja tiellä oli huono näkyvyys tuiskuttavan lumen takia. Sisälle tulee tuntematon naishenkilö, joka oli ajanut talomme kohdalla toisen auton perään ja vielä niin rajusti, että hänen autonsa ei ollut enää ohjattavissa. Nainen soittaa meiltä miehelleen, joka ensi sanoikseen kysyy, kuinka autolle kävi.
Juteltuamme selviää, että nainen oli matkalla Lappeenrantaan kotiinsa. Minä siinä mainitsen, että aloitan tammikuussa opinnot Lappeenrannan sairaanhoito-oppilaitoksessa apuhoitajajaostossa. Naisen silmät laajevat suureksi kuin lautaset:
- "Minä olen sinun tuleva sairaanhoidon opettajasi!"
Sillä aikaa kun nainen sai ruokaa ja kahvia, isäni värkkäsi paksusta puuparrusta aisan, jolla hän kiinnitti kolaroidun auton oman autonsa perään. Isä hinasi auton Lappeenrantaan ja opettajani pääsi kotiinsa muistorikkaan reissunsa jälkeen.
Koko opiskeluni ajan minulla oli hyvin lämpimät ja tuttavalliset välit tämän ihanan opettajan kanssa ja valmistujaisjuhlassani otettiin monta kaunista kuvaa, joissa tämä viehättävä nainen oli vanhempieni seurassa.
Kerran olen tavannut opettajaani valmistumiseni jälkeen. Törmäsimme toisiimme Stockmannin hississä.