torstai 16. kesäkuuta 2011

Piirustuskansion puhetta äidille

Keittiön pöydällä oli eilen illalla kakkosluokkalaisen menneen kouluvuoden piirustukset. Ne oli solmittu kauniilla narulla kirjaksi ja päällimmäisenä oli kauniisti kuvitettu kansilehti, jossa luki lapsen nimi ja "piirustukset 2010-2011". Pysähdyin katselemaan kaunista piirustusnippua ja pohtimaan sitä vähän tarkemmin.
Aika usein koululaiset tuo viimeisinä koulupäivinä muovikassiin survotun läjän erilaisia tekeleitä, jotka lapsi kippaa kotiin päästyään jätesäkkiin. Eipä silti, kyllä jokainen saa tehdä piirustuksilleen mitä haluaa ja juuri niin minäkin aikoinani tein koulupiirustuksille, ei niitä jaksanut enää kesälomalla säilytellä. Ne muistuttivat liikaa koulussa ahertamisesta ja haisivatkin ihan koululle.
Tämä lapsi, jonka työt oli koottu kauniiseen kansioon, on neljävuotiaana saanut diagnoosin "hitaasti kehittyvä lapsi". Lisäksi siihen on liittynyt puheenkehityksen viivettä ja vaikeuksia käsiteellisen puheen ymmärtämisessä. Lapsi sai puheterapiaa ja pääsi monien asiantuntijoiden arvioon ja sai täsmäapua vaikeuksiinsa. Arkielämässä lapsen vaikeudet tulivat ilmi vähän yllättävissä tilanteissa ja ilman asiantuntijoiden neuvoja tilanteisiin oikein suhtautuminen olisi saattanut olla vaikeaa.
Jos lapsi yllättäen joutui tilanteeseen, jossa puhuttiin nopeasti hänelle vaikeaselkoista kieltä ja käytettiin paljon yläkäsitteitä, hän saattoi muuttua levottomaksi, ottaa ehkä fyysiset keinot käyttöön selvitäkseen tilanteesta. Asioiden syistä tietämätön olisi saattanut ajatella lapsen olevan "tuhma", kun ilman näkyvää syytä alkaa käyttäytyä levottomasti.
Nyt kun lapselle on opetettu käyttäytymismalleja, kuinka tuollaisessa tilanteessa toimia ja hänen läheisensä tietävät tilanteen, on päästy jo niin pitkälle, ettei ikäviä tilanteita juurikaan enää tule vastaan. Ainoastaan, jos lapsi on liian väsynyt, hän ei ehkä jaksa tai muista tai halua selvitä ongelmatilanteesta  oikeilla ratkaisuilla.
Lapsen saamat ohjeet tilanteita varten olivat aika yksinkertaisia. Ensiksikin, joutuessaan tilanteeseen, ettei ymmärrä, mitä toinen tarkoittaa, häntä on kehoitettu ensin rauhoittumaan ja sitten pyytämään selittämään asia uudelleen. Jos sekään ei auta, pitää etsiä tuttu aikuinen apuun ja selittää tilanne hänelle. Sitten jos näilläkään tilanne ei ratkea ja uhkaa tulla käsirysy, lasta neuvottiin poistumaan tilanteesta.
Kun lapsi meni kouluun, hän pääsi kielenkehityksen viiveiden takia erityisoppilaaksi pienluokkaan. Onneksi pääsi vielä omaan lähikouluun. Hän sai opettajaksi kokosydämisesti työhönsä paneutuneen pitkänlinjan ammattilaisen, joka on pätevä virkaansa, eli on erityisopettaja. Lisäksi tällä opettajalla oli lahja, joka valitettavasti puuttuu monelta opettajalta: hän pystyy rakastamaan opettamiaan lapsia.
Tapaan opettajaa säännöllisesti, viestittelemme usean kerran viikossa kouluvuoden aikana ja käyn välitunneilla koulun pihalla juttelemassa opettajan kanssa. Yhteistyömme on palkitsevaa.
Koska tunnemme toisemme hyvin, lapsen tiedot asiantuntijoilta on opettajan käytössä ja opettaja paneutuu lapsen haasteisiin, olemme löytäneet monia keinoja lapsen koulutyön helpottamiseksi.
Koska lapsen on työläs ilmaista itseään kielellisesti, se vaikuttaa myös hänen kehonilmaisuun. Vaatii opettajalta pitkän työn, että tällainen lapsi hyväksyy esimerkiksi olkapäälle taputtamisen kannutavana tai kehuvana eleenä. 
Lisäksi lapsi saattaa suhtautua vähättelevästi työnsä tuloksiin. Alkuun oli niin, että kun lapsi tuli näyttämään opettajalle piirustus-tai askartelutyötään, hän jo tullessaan sanoi "tää on ihan huono". Joskus oman työn arvostuksen puute saattoi näkyä niin, että jos työn jälki ei lasta miellyttänyt, hän sotki tai tuhosi koko työn.
Sitkeällä työllä, aidolla kannustuksella ja hyvän palkitsemisella on tässä asiassa saatu hyviä tuloksia. Teennäisen kehumisen lapsi tunnistaa välittömästi ja se tekee työssä armotonta takapakkia.
Opettajan ja kodin yhteisponnistuksilla on tultu tilanteeseen, että tämä lapsi osaa iloita aikaansaanoksistaan ja on valmis esittelemään niitä muille ja haluaa niitä laitettavan esille kaikkien nähtäväksi.

Opettajan johdolla kauniisti talteensäilötyt piirustustyöt puhui minulle kieltään siitä, että tämä opettaja on onnistunut työssään lapsen vahvuuksien löytämisessä ja tukemisessa. Ja että lapsena taakaksi saadut diagnoosit voidaan sitkeällä työllä selättää ja nousta voittajaksi.

9 kommenttia:

  1. Kuulostaa loistavalta!!

    Meidän kolmas lapsi on saanut ADHD-diagnoosin jo ennen kouluikää. Hän pääsi pienryhmään pariksi ekaksi vuodeksi. Siellä oli myös tosi loistava opettaja, joka osasi ottaa asiat huomioon. Siirto normaaliluokkaan tehtiin tokaluokan keväällä (tai kolmannen syksyllä.. en muista enää..) ja se opettaja ei sitten ihan niin hyvin osannutkaan ottaa asioita huomioon.. Nuori opettaja, ei omia lapsia. No, nyt on edessä yläaste ja poika siirtyykin steiner-kouluun. Vaikka sanotaan, että se ei sovi ADHD-lapselle, minä haluan silti kokeilla ja uskon siihen että kyllä vain sopii. Siellä otetaan jokainen oppilas omana persoonanaan, eikä yritetä samoilla konsteilla takoa asiaa jokaisen päähän. Pidän myös siitä, että koko ajan on sama ope ja piirit on muutenkin hyvin pienet. Ja arvaa mitä? Se pojan ihan eka ope on alkujaan steiner-opettaja, joka siirtyy syksyllä pitkän tavallisessa koulussa vietetyn uran jälkeen syt tuonne samaan kouluun mihin poikakin.. =D

    VastaaPoista
  2. Tuntuu siltä, että uudessa koulussa varmaan ostaaan ottaa erilaiset ihmiset huomioon, eritoten nyt, kun on tuttu ihminen sinne tulossa.
    Avoin keskusteluyhteys opettajiin kannattaa tietysti luoda heti ja pyrkiä mahd. pian tutustumaan OPETTAJAN persoonaan, koska jos ei tunne opettajaa riittävän hyvin, jää yhteistyökin pintapuoliseksi.
    Lujilla on joka tapauksessa tämän päivän koulumaailmassa erityislapset.

    VastaaPoista
  3. ..ja kirjoitusvirheitä tulee, vaikka kuinka on tekstin tarkistavinaan. Onneksi ei tarvitse tehdä tätä työkseen.

    VastaaPoista
  4. Meillä on ollut on saada keskimmäiselle pojalle tuollainen opettaja ja pienluokka. Ei tarvitse enää lotota, sillä päävoitto osui jo meille juuri tuossa. Uskomattoman ihanaa on ollut seurata miten lapsi on kehittynyt ja alkaa luottamaan itseensä ja taitoihinsa. Olisipa joka lapsella samanlainen opettaja. Tällä hetkellä kun "taistellaan" sen toisen äärilaidan kanssa. Onneksi koulu vaihtuu.

    VastaaPoista
  5. Syy, miksi tänä päivänä erityisopetuksen tarve on niin suuri, johtuu siitä, että keinot havaita lasten kielellisiä vaikeuksia jo varhaisvaiheessa ovat kehittyneet.
    On lapsen ja kaikkien etu, että hänen ongelmansa tunnistetaan ajoissa ja että hän saa riittävää tukea ajoissa.
    Eräällä lapsellamme löydettiin ihan keskivaikea hahmottamisen häiriö viisivuotisneuvolan seulassa. Lapsen haluttomuutta tehdä kynähommia ja piirtää olin luullut pojalle ominaiseksi luonteenpiirteeksi.
    Hahmottamisen vaikeus on näkynyt myöhemmin koulussa sanallisten matikantehtävien hankaluutena ja ajatusten pukemisena sanoiksi.
    Avaruudellinen tilahahmottaminen on parantunut erilaisten konsolipelien pelaamisella ja iän myötä.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että kakkoluokkalainen sai ihanan opettajan.
    Tyttäreni nuorimmainen on dyfatia lapsi ja ekaluokan (pienluokan) opetteja otti pojan silmätikukseen.
    Poika sai sellaisia pakko-oireita kasvoihinsa, kun oli niin peloissaan ja hermostunut.
    Onneksi siinävaiheessa tajuttiin lapsi vaihtaa toiseen kouluun, jossa kaikki on mennyt hyvin.

    En ymmärrä kyseisen opettajan motiivia, taitaa olla väärällä alalla.
    Toivon, että enää ketään hänen oppilaistaan, ei joutuisi samanlaisen kohtelun uhriksi, kuin tyttäreni poika.

    t. Irmastiina

    VastaaPoista
  7. kuulostaa aivan ihanalta opettajalta..erityis-lapsi tarvitsee aina enemmän ja henkilö-kohtaisempaa tukea kuin ns. normaali lapsi.Meidän 6v.lla koulu-maailma on vielä avoin,mutta uskon,että eskarin tuplaaminen on hyväksi,1.n vuosi erityis-lapsen eskarissa ainakin auttoi asiaa eteenpäin.Ja koulun erityis-opettaja on onneks perhetuttu meille!
    Piirustus-kansion välissä on paljon asiaa kotiin!

    VastaaPoista
  8. En tiedä kuinka laajalti muualla on käytössä starttiluokka.
    Helsingissä on mahdollisuus käydä eskarivuosi kahteen kertaan tai hakeutua ekaluokan sijasta starttiluokalle. Meillä on ollut siitä todella hyviä kokemuksia. Lapsi saa koulumaisissa olosuhteissa (tavallisesti starttiluokka toimiikin koulun yhteydessä)aloittaa leikin ja pienin askelin etenemisen kanssa koulumaailmaan tutustumisen. Hänen itsetuntonsa kasvaa kohisten ja samalla kouluvalmius kehittyy. Sterttiluokissa on oppilaita korkeintaan kymmenkunta ja aikuisia on paikalla 2-3 jatkuvasti.

    VastaaPoista