Rappumme ylimmässä, kuudennessa kerroksessa, on asuntoja, jotka asuntojen omistajat ovat antaneet vuokralle. Omistajat eivät varmaankaan ole pitäneet hulppeista näköaloista rauhallisissa terassihuoneistoissa sen arvoisina, että siellä olisi kannattanut itse asua.
Asunnoissa on asunut kirjava joukko etupäässä ulkolaisia perheitä ja miesjoukkoja. Japani, Kiina ja Korea ovat olleet ne tavallisimmat kotimaat, josta vuokralaiset ovat olleet lähtöisin. Epäilemättä heidän työnantajansa on suuremman luokan yritys ja kotimaasta opittu työtahti näyttää heillä olevan vallalla myös Suomen-komennuksella: töihin lähdetään viimeisen päälle huoliteltuina aamu seitsemän pintaan ja kotiin tullaan puoli kahdeksalta riisisäkki olkapäällä, kananmunakotelo kainalossa.
Aamulla kauppareissulla näin joukon punapukuisia muuttofirman työntekijöitä esimiehineen nousevan ylimpään kerrokseen. Varustuksena heillä oli laatikollinen teippirullia. Jäin pohtimaan, kuinka joukko vieraita ihmisiä tulee kotiisi, pakkaa joka ainoan tavarasi pahvilaatikoihin, kirjoittaa laatikon päälle, mitä sinne on pakattu ja pakkaa laatikot ulkona odottavaan satamakonttiin. Sinä ehkä ohjeistat vielä pakkaajia viimehetken toiveillasi, otat käsimatkatavarasi, ehkä jonkun henkiinjäämismatkalaukun, hyppäät taksiin ja suunnistat lentokentälle. Kotisi siirtyy pahvilaatikoihin, samoin muistosi, eletyt päivät, kaikki aarteesi, millä olet kotisi täyttänyt.
Kun kotisi on laatikoissa, kontti suljetaan, tehokas joukko siivousalan ammattilaisia pyyhkii kodistasi viimeiset elämiset tuoksut ja pölyt ja elämäsi siinä kodissa on ohi. Sitten alat toivoa, että kontissa oleva kotisi löytää perille kotimaahasi.
En tiedä, kuinka miellyttäväksi nämä idästä tulleet, korkeasti koulutetut ihmiset olonsa Suomessa kokevat. Ainakin tuijottelua ja mykkiä ihmisiä tapaavat päivittäin. Hiljainen "hei" tai "hello" on lähes ainoita kielellisiä kontakteja, joita nämä "vierastyöläiset" saavat naapureiltaan osakseen.
Alkuun kultturien ero näkyi hyvin pienissä asioissa. Ihmettelimme, kun japanilainen mieshenkilö ohitti talon suomalaiset asukkaat pää painuksissa, ihan kuin äänettömästi "liueten". Olimme vähän ihmeissämme, pidimme sitä lähes epäkohteliaana. Kunnes sitten puhuimme asiasta kauan Japanissa asuneen tuttavan kanssa. Hän kertoi, että kyse on vain japanilaisesta kohteliaisuudesta. Kun tämä mieshenkilö koki olevansa erittäin paljon suomalaisten omalla reviirillä, heidän kotirapussaan, vieraana ja toisen kulttuurin edustajana, heidän tapoihinsa kuuluu silloin liikkua huomiota herättämättä, mahdollisimman äänettömästi, ettei muiden kotirauha häiriinny.
Vajaan vuoden asuttuaan täällä mies alkoi varovasti toteuttaa suomalaisia asumistapoja ja arasti silmiin katsoen toivotti tervehdyksensä englannin tai suomen kielellä. Luontevaksi se ei ole vieläkään tullut, selvästi japanilainen käyttäytymismalli olisi hänellekin helpompi.
En ole tarkkaan laskenut, mutta varmaankin yli kahdestakymmenestä eri maasta lähtöisin olevia asukkaita taloyhtiössämme on. Eikä tämä elämä kovin etniseltä vaikuta. Enimmäkseen aika suomalaista menoa.
sain seurata sivusta,kun serkkuni perheineen(1 lapsi)muuttivat vuodeksi koreaan ja sieltä takaisin,kieltämättä aika erikoinen tapa muuttaa ulkomaille.Serkkuni on siis suomalainen...elämäntapa muutenkin oli suomalaisen näkökulmasta kummallista.
VastaaPoistaOn paljon,jos teidän talossa yleensä naapurit tervehtivät toisiaan.:)Oma kokemukseni siellä asumisessa on ollut se,ettei koskaan naapurit tervehtineet!Noh,asumiseni yhtä asuntoa kohti olikin 3kk-1v,joten eipä siinä ehtinyt naapureihin tutustuakaan.