Kauppareissun järkytyksiä ja muuta ajattelemisen aihetta

Kävin naapuritalon Citymarketissa. Mies tilasi lakkajäätelöä ja ajattelin napata lakkahillopurkin muiden tarpeiden ohella. Piti ihan pyytää kaupantädin silmiä avuksi, kun hillohyllystä ei lakkahilloa löytynyt etsimälläkään.
- "Ai, niin! Sehän olikin niin, että sitä ei ennen uutta satokautta enää saada mistään" muistui kaupantädin mieleen.
Kohtasin siis ensimmäisen järkytykseni . Eletään kesäkuuta ja Suomi-paran soilta ei ole jäänyt niin paljoa lakkoja omaan maahan, että lakkahillosta olisi varastoa ylivuotiseksi. Olin todella järkyttynyt. Eihän kenenkään suomalaisen yöunet tai terveys siitä mene, jos ei lakkahilloa kaupasta saisikaan, eikä ukkonikaan itke, jos ei saa mamman tekemää lakkajäätelöä, mutta tämä on nyt niin periaatteellinen kysymys, että ihan keittää. Tämä asiaintila on niin suuri häpeä suomalaisille, että vaikka Ruoholahdesta on matkaa lähimmälle lakkasuolle, niin kyllä sinne ihmiset kömpivät kainalosauvojenkin kanssa. Tyttäreni kaverin pappa, joka oikeasti asuu lakkamailla, menee keppien kanssa lakkasuolle, koska hänelle olisi häpeä marjat suolle jättää.

Yhtä surullista on se, että suomalainen pakastemustikka on myös loppu. Kaupan kylmäaltaassa on nyt mustikoita Puolasta.

Olen pauhannut täällä ennenkin tästä samaisesta Suomimarja-aiheesta, mutta koskaan aikaisemmin en ole ollut aiheesta näin kiivastunut.

Silmäni levähtivät kaupassa sitten toisen kerran, kun näin kyltin: "Naudan sisäfile. Alkuperämaa: Namibia."
Minulla ei ole mitään rotujuttua nyt tässä asiassa, eikä mitään vihamielistä Namibiaa kohtaan. Serkkutyttöni oli siellä pitkän tovin opettajana jne. Mutta se, että sieltä rahdataan meille käsittämättömille syömäreille lihaa, saa minut taas ärtymään ja myös hyvin, hyvin murheelliseksi. Enkä edes halua tietää, paljonko oli maksettu naudan kasvattajalle kilosta sisäfilettä. Namibiassa.
Minä varmaan käyn "shoppailemassa" liian harvoin, kun olen näin herkkänahkainen. "Tämä on nykyaikaa". "Sitähän se tänä päivänä on".

Cittarin kassalla edelläni oli hyvin vanha nainen rollaattorin kanssa ja puhui espanjaa mukanaan olleen nuoren naisen kanssa. Nuori nainen kysyi kassatytöltä ymmärrettävällä suomenkielellä:
- "Onko teillä mitään palvelua, josta voisi ostaa apua vanhuksille?"
Kassantyttö sanoi, ettei valitettavasti ole. Minun oli hyvin vaikea pitää suuni kiinni. Mieleni teki niin kovasti  sanoa:
- "Minulta saa kaikenlaista apua, olen perehtynyt auttamaan vanhuksia".
Ja taas oli sydämeni hyvin raskas.

Vein Cittarin ostokset kotiin ja hain S-marketista kaksi purkkia lakkahilloa.