sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Guy ja Ilke Peh Suomessa

http://youtu.be/kL6IFJ67K38
On ihmisiä, joille Jumala antaa erikoisen tehtävän. Tehtävä ei tee heistä mitenkään erikoisia ihmisiä. Jumala tarvitsee asiansa perillemenoon myös ihmisiä erityisiin tehtäviin.
Tämän viikonlopun Helsingissä vieraillut pariskunta Guy ja Ilke Peh ovat saaneet Jumalalta suuren tehtävän, jota he nöyrällä mielellä ja kuuntelevalla sydämellä suorittavat. Työ on vienyt heitä yli 60:een maahan. Kuten tuosta videosta käy ilmi, heidän Suomen-kokouksensa ovat melko pienimuotoisia väkimäärältään. Sanoma, mitä he kertovat, on kuitenkin yhtä tärkeä, oli kuulijoita 60 tai 60 000.

Lauantain naistentilaisuudessa oli mukana noin 60 eri-ikäistä naista. Ilke Peh julisti, että Jumalassa saamme vapautua kaikista peloistamme.

Helsinkiläiset voivat tällä erää kuulla parikunnan julistusta vielä tiistai-iltana klo 19 Lähetysseurakunnassa.

Kuopiolaiset kuulevat ajankohtaista, koskettavaa ja herättävää julistusta ensi torstaista lähtien.
Kuopion Eelim-seurakunnassa (Vuorikatu 29), on torstaina 27.10. klo 19 tilaisuus, johon kaikki ovat tervetulleita. Lauanataina 29.10 klo 15 alkaen vietetään naistenpäivää, jossa Ilke puhuu. Iltatilaisuus alkaa klo 19.
Sunnuntaina 30.10. klo 11 on kuopiolaisten viimeinen mahdollisuus vastaanottaa siunauksia ja virkistyä heidän puheensa välityksellä.
Kannattaa mennä jo heti ensimmäiseen tilaisuuteen.
Niinkuin sanoin, eivät he ole sen kummempia ihmisiä kuin kuka tahansa muukaan. Se, mikä tekee heistä kuulemisen arvoisia, on heidän sanomansa, intonsa, sydämen palavuutensa ja Jumalan rakkaus, jota he levittävät.

1 kommentti:

  1. Guy ja Ilke Peh ovat Kotkassa tänä viikonloppuna! Voimakasta koskettava ihmisiä Kotkan helluntaiseurakunnassa eilen, tänään ja huomenna! Kiitos Jumalalle!

    VastaaPoista