Puurot ja porkkanat

Täytyy siirtää Facebookin marjapuurokeskustelu tänne blogin puolelle, kun kohta alkaa kaverit kummastelemaan, etteikö emännillä ole enää tähdellisempää keskustelunaihetta.
Muistutin aamulla, että nyt eletään sitä vuodenaikaa, jota varten loppukesällä marjojenpakastajat ahkeroivat. Itse tein puurokokeilun mustikoista, punaviinimarjoista ja kourallisesta lakkoja. Jos mieheni ja minä olemme yksimielisiä siitä, että sellainen marjapuuro on hyvää, niin se todellakin on sitä.
Meillä marjapuuroa syödään taas sellaisella tahdilla, että joka päivä porisee puuropata hellalla. Marjankuorien sihtaamisen ja puuron vatkaamisen olen jättänyt jo vuosia sitten. Mitä tulee suomalaisten marjojen terveysvaikutuksiin, lukekaa ulkomaisten terveysgurujen tekstejä ja hämmästykää, millaisessa aarreaitassa suomalaiset metsäläiset saavat asua.

Toinen ajankohtainen asia on porkkana. Suomalaisen porkkanan sato alkaa vedellä viimeisiään vähittäiskaupoissa, joten rientäkäämme ostamaan kiireen vilkkaa viimeiset kotimaiset A-vitamiini - ja beetakaroteenipommit. Minä, joka olen oikein ehostamisen ja ihonhoidon malliesimerkki (en meikkaa enkä hoida ihoani millään lailla), uskon vahvasti, että porkkanansyönti tekee myös iholle hyvää. En perustele uskomustani millään, asia vain on niin. Lisäksi porkkana tekee ruuansulatuselimistölle hyvää monella tapaa.

(Kirjoitan tämän sulkuihin, koska tämä on hiljaisen huokauksen haaveilua...Lautakankaalla minulla on niin hervottoman pitkät porkkanarivit, että kun Kunnallislehden toimittaja tekee meistä juttua ja kysyy lapsilta, mikä maallemuutossa on kurjinta, niin kaikki huutavat yhteen ääneen: "porkkanamaan kitkeminen ja hyttyset!"
Sitä pohdiskelen, että jos porkkanasato on kovin runsas, ei kellari ehkä vedä porkkanoiden säilömistä turvelaatikoihin, missä ne kyllä säilyisivät vaikka helmikuulle asti.)

Kiireetön ja harvinaisen puhelias Kuopion Veli soitteli autosta ajellessaan Lautakankaalta Kuopioon päin. Veli oli käynyt katsastamassa metsäasioita ja kertoi sitten kuulumisia, jotka tietysti viritti sellaisen metsäikävän, että vaikea on helsinkiläisen pysytellä  metroradan varressa. Tarkoitan sillä sitä, että mielummin kulkisin puun luota toisen luo kuin metrossa istuen asemalta toiselle.
Kun isäni lähti tästä ajasta, sanoin hänelle, että me pidämme hänen metsistään hyvää huolta. En ollut etukäteen ajatellut sanovani mitään sellaista - sanat vain tulivat suustani. Tuskin kuoleva syöpäsairas lähtönsä hetkellä metsiään ajattelee ja isä ei välttämättä enää kuullut sanojani. Mutta lupauksella on mielestäni aika syvä ja tärkeä merkitys. Lupasin, että emme anna isän ja hänen isänsä tekemää työtä Lautakankaan metsien hyväksi valua hukkaan. Tästä asiasta oli pohjimmiltaan kyse myös Veljeni ja minun tämänpäiväisessä puhelinkeskustelussa.
Metsä muuttui minulle hyvin todelliseksi senkin takia, että viime viikolla posti toi minulle elämäni ensimmäisen "metsätalouden veroilmoituksen" täytettäväksi.

Metsän keskellä asuvat: nuuhkikaa ulkonakäydessänne metsän tuoksua puolestani.