lauantai 4. tammikuuta 2014

Yötöitä - kotitöitä

Kävin tekemässä kaksi yövuoroa vanhainkodissa ja totesinpa taas, että minun paikkani mielenrauhan suhteen olisi kotona.
Työ oli mukavaa, antoisaa eikä väsymyskään tullut ylipääsemättömäksi, mutta minulla oli koko ajan tunne, että minun kuuluisi olla kotona lasten kanssa ja nukkumassa omassa sängyssäni. Perustelin itselleni, että lapsille tekee hyvää olla äidistään erossa (!) silloin tällöin ja vanhimmalle pojalle ei ole pahitteeksi, vaikka on vastuussa pienemmistään. Kumpanakin yönä myös isillä oli yövuoro. Anne-Mari oli päivystäjänä täällä ensimmäisenä yönä ja vanhin poika otti vastuun toisesta yöstä. Perusteluista huolimatta minulla oli epämukava olo siitä, että olin ihan väärässä paikassa.
Muistutin siis itseäni, että en olisi niin hanakka vaihtelun ja rahan vuoksi ottamaan näin sitovia työtilaisuuksia.
Kotona ja opiskelujen tiimoilta minulla on aivan riittävästi puuhaa, haastetta ja mahdollisuuksia "itsensä toteuttamiseen", jos sitä kaipaan.

Kymmenvuotias poika lähetti minulle eilen illalla töihin tekstiviestin "Hyvää yötä". Kun avasin puhelimeni aamupuolella ja luin viestin, sydänalassa läikähti. Miika on se poika, joka muistaa joka ilta nukkumaanlähtiessä muistuttaa iltarukouksesta. Niin ja tiedättekö mitä: kun Miika kertoo Taivaan Isälle omat rukousaiheensa, Taivaan Isä vastaa niihin lupaustensa mukaan!
Sain taas jokin aika sitten hyvän muistutuksen, että Taivaan Isällä on varaa kuulla lasten pyynnöt, vaikka aikuinen niille hymähtelisi ja hymyilisikin ja vaikka kyse olisi vain konsolipelistä tai isosta kalansaaliista.

Kun rukousaiheet tuli puheeksi, täytyy vielä kertoa tapaus joulun alta. Yksi isoista tytöistä oli eräänä aamuna rukoillut Jumalalta, että Hän järjestäisi sinä päivänä jonkun yllätyksen. Ehkä tytöllä oli vähän alakuloinen olo ja kaipasi piristystä. Lisäksi hän oli kertonut Taivaan Isälle että haluaisi ostaa uuden ripsivärin, muttei haluaisi pyytää siihen rahaa äidiltä, kun tiesi äidin rahojen olevan vähissä.
Illalla oli tytön koulun joulujuhla. Siellä tuntematon henkilö tuli luokseni ja ojensi minulle kirjekuoren, jossa oli tämän tyttäreni nimi.
Kotona annoin kirjeen tytölle. Hän avasi sen ja kirjeestä löytyi 50 euron seteli. Tyttö alkoi itkeä ilosta ja kertoi minulle sitten aamuisesta rukouksestaan.
- "Ei voi olla totta, ei voi olla totta..." tyttö hoki pitkän aikaa aivan onnesta ihmeissään.

Jokin aika sitten kirjoitimme yhteisiä rukousaiheita erään blogitekstin kommentteihin. Muistutan, että te, jotka asianne silloin kirjoititte, olette jatkuvasti rukouslistallani. Muutama on jo saanut vastauksen ja niistä kiitämme Taivaan Isää.

Tänä iltana muistamme niitä, jotka kokevat sisimmässään yksinäisyyttä. Voit kokea olevasi yksinäinen, vaikka olisit perheesi tai ystäviesi kanssa. Jeesus haluaa kuitenkin poistaa yksinäisyydentunteesi läheisyydellään ja antaa sinulle ilon ja rauhan.

12 kommenttia:

  1. Niin täysin ymmärrän ajatuksesi yötyöstä.Minä teen vain yötyötä ja jopa seitsemän yötä putkeen. Koen tuota huonoa omaa tuntoa joka yö ja varsinkin juuri silloin kun poika laittaa viestin "öitä, rakastan sua". Mies onkin nyt alkanut puhumaan järkeä, että onko tuossa yötyössä mitään järkeä. Kiitos ihanasta kirjoituksesta myös rukouksiin liittyen ja terveisiä koko perheelle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tirriliisa. Terveiset on välitetty.
      Meillä isi on tehnyt myös monta vuotta yövuoropainotteista työtä. Se ei ole tuntunut samalla tavalla syövän aikaa perheeltä, koska hänellä on paljon arkivapaita. Ja jotenkin tuntuu vain kotoisalta, kun olohuoneen nurkassa on isi nukkumassa päivällä. (En siis kirjaimellisesti nukuta miestäni "olohuoneen nurkassa", vaan meidän nukkumapaikka sattuu olemaan olohuoneessa.)

      Poista
  2. "Saat huomata, että majasi on rauhoitettu, ja kun tarkastat asuinsijaasi, et sieltä mitään kaipaa. Ja saat huomata, että sinun sukusi on suuri ja vesasi runsaat kuin ruoho maassa... ajallansa."Job 5:24-26
    Huomasitko, että juuri tuo Jobin kohta oli tämän päivän päivänsanassasi!
    Lohduttaisiko? Rohkaisisiko? Jumala pitää huolen ajallansa - kiitos Herralle! Kiitos noista reippaista nuoristasi myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo Sanankohta on vakuuttava ja turvaa-antava.
      Jumalan tarkka ajoitus asioiden hoidossa onkin niin koskettavaa. Lisäksi Hän haluaa opettaa meille kärsivällisyyttä asioiden suhteen, koska meillä olisi niin usein kova kiire järjestellä asioitamme mieleiseemme suuntaan.

      Poista
  3. tää sun blogi on jännä, joskus aina mietin jotain asiaa/juttua sit tulen tänne lukemaan niin oletkin kirjoittanut jotain miettimästäni asiasta :) kuten tänään tuo yksinäisyys juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kassu!
      Uskoisin, että se on Jumalan yksi tapa puhua ihmisille. Kun kirjoitan jostakin asiasta täällä, voi olla, että muutamana päivänä olen pohtinut ja ajatellut, rukoillut ja tuskaillut sen asian kanssa ja Jumala on sanonut minulle "kirjoita tästä". Kun kirjoitan, usein joku kommentoi, että teksti "kosketti" tai "oli kuin minulle". Joskus taas tekstiä kirjoittaessani huomaan kirjoittavani ihan muusta, kuin olin aikonut ja se onkin juuri se, mistä sillä kertaa piti kirjoittaa. Siunausta Kassu elämääsi sen kaikille eri osa-alueille.

      Poista
  4. Onko sinulla e-mail osoitetta mihin voisin kirjoittaa ja lukisit joskus sen? Kirjoituksesi kosketti minun sydantani todella syvalle. Siunausta teille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit laittaa postia os: sirkku 65 @ hotmail.com. Poista välit.

      Poista
  5. Toinen tarina on vähän surullisempi, Olen rukoillut yli 30 vuotta. Ja täytyy sanoa, että rukousvastaukset ovat vähissä. Yleensä asiat joiden puolesta olen pyytänyt esirukousta, ovat ratkenneet vain ajan kanssa, tai ovat jääneet silleen. Kysymys on aina ollut enemmästä kuin ripsiväri. Elämästä, sairauksista, kuolemista, väkivallan pelosta. Olen saanut sen, mihin olen itse pystynyt vaikuttamaan, en koskaan enempää. Paljon on tietysti asioita, joihin en voi vaikuttaa, mutta jotka kuitenkin koskevat minua, ja niiden tilanne on se, että asiat menevät/ menivät aina vian huonommaksi. Ja ei voi oikein lähestyä siitäkään näkökulmasta, että uskoisin jotenkin väärin, koska edustin juuri hyvin perinteistä kristinuskoa. En epäile kertomaasi, mutta toisenlaisiakin kokemuksia on, ja niillekin voisi olla tai pitäisi olla tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska asiasi selvästi painaa sinua, etkä ymmärrä, miksei Jumala tunnu vastaavan rukouksiisi, neuvoisin sinua etsimään käsiisi oman seurakuntasi sielunhoitajan, jonka kanssa voit pohtia Raamatun sanan pohjalta asioita.
      Mutta sen voin sanoa sinulle, että lisään sinut omalle rukouslistalleni. Pyydän Jumalaa puhumaan sinulle niin, että ymmärrät selvästi, mitä sinun tulee tehdä. Rukoilen Taivaan Isän johdatusta, iloa, rauhaa ja arkipäivän siunauksia ja myös konkreettisia pieniä ja suuria ihmeitä, jotka vahvistaisivat uskoasi. Rukoilen Jumalaa ottamaan elämästäsi pois ne asiat, jotka estävät rukouksiasi. Mutta on hyvin tärkeää, että pääset selvittämään asioita ihmisen kanssa, joka tuntee Raamatun.
      Ja kiitos, että olet niin rohkea, että pystyt ilmaisemaan tilanteesi tekstin muodossa. Monelle se on hyvin suuri askel.

      Poista
  6. Rukous todella kantaa.. vastaus tulee aina... ennemmin tai myöhemmin, Jumalan aikataulussa, ei omassa ♥

    VastaaPoista
  7. Olipa ihana kirjoitus ja ihan huippujuttu tuo tuntemattoman ele!!!!

    VastaaPoista