Puoli vuotta

Alle puoli vuotta muuttoon.
Alamme kaikki olla jo mieleltämme kangasniemeläisiä. Kangasniemen uutiset ja kuulumiset tuntuu jotenkin läheisemmältä kuin kaikki se hulina, mitä Helsingissä tapahtuu. Kangasniemen tuulia ja sateita seurataan tarkemmin kuin Helsingin säätilaa. Suur-Savon sähkön häiriökarttaa käydään tarkistamassa kun Helsingissä tuulee ja isi kyllästyttää talomme naapurissa asuvan Enon puhelinsoitoillaan, kun haluaa tietää, onko järvestä noussut kalaa tai yöllä paukkunut pakkanen.

Muutaman päivän päästä joulunseudun meillä asustanut Anne-Mari pakkaa koiransa ja kapineensa ja muuttaa kolmeksi kuukaudeksi talolle. Se ei yhtään meidän taloikäväämme helpota - päinvastoin. Ella-koiran puolesta olemme iloisia, että hän pääsee rauhassa juoksentelemaan maita ja mantuja.

Kahdella isolla pojalla on edessä muutto tästä kodista ennen meidän lähtöä. Lähihoitajaopiskelijapojalle olen vinkannut, että kannattaa katsella työpaikkaa, jossa tarjotaan työsuhdeasunto. Hoitoalan töistä ei onneksi ole Helsingin seudulla pulaa, joten työttömäksi jäämistä ei hänen tarvitse pelätä.

Omista töistäni muuton jälkeen en vielä ajattele yhtään mitään. Olen aivan varma, että asioiden järjestelyä ja tavaroiden kanssa ihmettelemistä riittää muutamaksi kuukaudeksi. Jos ja toivottavasti kun kaksi tytöistä aloittaa syksyllä ammattiopinnot Etelä- Savossa, voi meillä olla edessä myös opiskelija-asuntojen etsimistä.

Isin puheissa eläkkeellepääsy ja maallemuutto alkaa myös saada innostuneen jännittyneitä äänensävyjä. Kyllä hän töihin vielä selviää, mutta parin vuoden takainen intohimo bussin kuljettamiseen Helsingin keskustassa alkaa laimeta. Intohimosta ei ole jäljellä enää intoakaan, sanoisinko, että velvollisuudentunto on vielä jäljellä.

Tänään kauppareissulla tuttava kysyi, mitä mahdamme kaivata kaupunkielämästä maallemuuton jälkeen. Sanoin, että oikeastaan en tiedä. Toki aivan varmasti täällä asuvia lukemattomia ystäviä ja tuttavia tulee ikävä, mutta en usko kaipaavani mitään materiaan tai elämän ylellisyyteen liittyvää. Täällä on tottunut siihen, että ruokakauppaostoksia ei tarvitse miettiä niin tarkasti etukäteen, koska jos jotakin unohtuu, kipaiset vain naapuritalosta hakemassa. Maalla ei jokaista unohdusta lähdetä paikkailemaan, joten ostokset täytyy suunnitella ja varmuusvarastoja on opittava pitämään. Mutta ei se seikka saa ikävöimään kaupunkiin, jos joutuu yhden illan elämään ilman maitoa tai suodatinpapereita.

Olen hirmuisen innoissani siitä, että kohta pakataan lapset, kimpsut ja kampsut, etsitään auto alle ja körötellään kullanhohtoiseen maalaisidylliin. Tippaakaan minua ei kauhistuta se työ mikä on puutarhassa edessä tai metsässä taimikoissa. En kanna huolta edes siitä, millä aiomme muuton jälkeen elää. Toimeentulo ja lasten koulupaikat järjestyy, Anne-Mari saa mukavan työ- tai koulupaikan, auto (tai autot)kin löytyy aikanaan ja kaupunkikoti saadaan tyhjennettyä.
Tuletko meille kylään ensi syksynä? Olisi kiva näyttää sinulle taloa ja puutarhaa ja kuinka olemme taloksi asettuneet.