Voi sitä poikienkin huoneessa kirjoittaa

Silloin tällöin minulle kommentoidaan joko kasvotusten tai muulla ilmasun keinolla, että pyrin antamaan elämästäni vaivattoman, onnistuvan ja kaikinpuolin myöteisen kuvan. Blogiteksteistänikin voi kuulema tehdä sen johtopäätöksen, että elämäni on kokonaan vastoinkäymisten ulkopuolella.

Kun tulee puhe niin sanotuista "uskonasioista", monet ovat sitä mieltä, että pakeneminen vaikeuksien tullen Jeesuksen syliin on pakoa todellisuudesta ja oman vastuun karttelemista.
Kun puhutaan onnistumisista ja asioiden (meidän näkökulmastamme) hyvästä sujumisesta, törmää usein mielipiteeseen, että kyse on vain omista valinnoista, eikä siihen Jumalan auttavaa kättä tarvita.

Minulle on tullut viime aikoina tavaksi kertoa Taivaan Isälle ja Jeesukselle asioistani aivan uudella tavalla. Aikaisemmin rukoukseni olivat enemmän tai vähemmän "virallisia" muodoltaan. Yritin olla kohtelias ja ennen vaivojeni valittamista yritin muistaa mahdollisimman monta kiitollisuutta osoittavaa asiaa. Yritin pitää pääpainon kiitoksessa ja jättää marinat vähemmälle.

Rukoilen toki ajatuksissani pitkin päivää ja milloin mistäkin asiasta. Mutta kun haluan paneutua Jeesuksen syliin, Hänen huomionsa keskipisteeseen, menen peittoni alle, suljen silmäni ja keskitän ajatukseni Jeesuksen kaikenkattavan rakkauden ja huolenpidon ajatteluun. Ja sitten alan jutella Taivaalliselle Isälle.

Kun kaikenkattava rakkaus ja huolenpito on taivaallista alkuperää, sen rikkauden ymmärtäminen on ihmisaistein vajavaista. Voimme tajuta Jumalan huolenpidosta vain kapeita heijastuksia täällä ajassa.


Viime viikon ja pätkän edellistäkin viikkoa olin lasten kanssa sairaana. Epäilin, että kyseessä oli tämäntalvinen influenssaepidemia, koska oireet olivat sen kaltaiset. Itse tauti ei minua niinkään lannistanut, mutta se olotila, kun 15 tuntia nukuttuasi heräät ja syöt, olet uudelleen niin väsynyt, että käytyäsi vuoteeseen, nukut kolme tuntia lisää.
Oli ajoittain vaikea hyväksyä, että tarvitset elämääsi puolitoistaviikkoisen "talviunen", joksi ajaksi peruutat kaikki asiakkaat ja kieltäydyt kaikista allakkaan merkityistä menoista ja tapaamisista. Toki kuume ja vatsavaivat helpottivat päätöksentekoa.

Eilen kaikki 7 koululaista pyyhkivät pölyt koulurepuistaan ja jatkoivat koulunkäyntiään kuka pidemmän kuka lyhyemmän tauon jälkeen. Minullakin olo tuntui jo kutakuinkin normaalilta.

Ajatuksenani oli valottaa niitä käytännön elämän pieniä vastoinkäymisiä, joita minunkin kohdalleni tulee. Vielä tänä aamuna tuntui eilen saapunut talon sähkölasku koko maailmani mullistavalta vastoinkäymiseltä. (Hah! Sähkölaskuko vastoinkäyminen? Sitä saa mitä tilaa ja sähkölaitokset eivät ole mitään hyväntekeväisyyslaitoksia ja ison talon lämmittäminen sähköllä ON kallista.)
Kun kaiken kurjuuden päälle oma pöytäkoneeni ei suostunut aamulla aukeamaan, olin valmis ajattelemaan, että "nämä on nyt niitä vastoinkäymisiä".
(Isojen poikien huoneessa on toinen pöytäkone, että ei pitäisi olla mitään aihetta valittaa.)

Hammasta purren, itkua nieleskellen muistelin eiliseniltaisia Raamatun sanoja: "Kiittäkää joka tilassa, älkää mistään murehtiko."

Pari blogituttavaa kamppailee syöpäsairauden kanssa. Heidän vastoinkäymisissään ovat vastakkain, ei enempää eikä vähempää, kuin elämä ja kuolema. Kannustavia, nostavia, elämää luovia sanoja ei varmasti löydy ystäville edes kommentinkirjoittamisen verran, jos pelkkä raha on suistaa oman elämän sivuraiteelle.


Tuolla on sininen taivas ja kirkas aurinko. Tuuli on tyyntynyt.
Jumala puhuu sinulle ja minulle, että kaikki meidän asiat ovat Hänelle tärkeitä ja Hän haluaisi olla niissä mukana.
Jumala on hyvä, rakastava Isä. Kaikissa olosuhteissa, aina.

Jottet pitäisi puhettani pelkkänä loruiluna, sano Jumalalle: "osoita minulle itsesi ja hyvyytesi tänään".