No nyt on oikeasti meillä kaksi kotia

Kylläpä meillä oli hyvä olla ykköskodilla.
Kaikki oli niin rakasta ja rauhallista ja kaunista. Oli helppo hengittää, silmät iloitsivat kaikesta näkemästään ja korvat hiljaisuuden ja pienten äänien kuulemisesta.
Nautimme toistemme seurasta. Yhtään ainutta riitaa, kinaa tai rumaa puhetta ei minun tarvinnut äitinä kuulla tai selvitellä koko viikon aikana. Tila ja avaruus tuntui tervetulleelta. Kukaan ei valittanut tekemisen puutetta, kukaan ei pitkästynyt.

Lautakankaan talossa on tilaa tuplaten Ruoholahden kotiin verrattuna. Teki hyvää vetäytyä välillä omaan rauhaan myös talon sisällä.

Ensimmäistä kertaa huomasin, että siellä auringon nousu ja lasku on aivan erilainen kokemus kuin täällä kaupungissa.
Kun täällä katselet aamunkoittoa tai päivänlaskua, jaat näkymän lukemattomien ihmisten kanssa. Kun siellä maalla nouset vuoteestasi auringonnousun kanssa, on koko näkymä ja kokemus vain sinun. Taivas, metsät ja pellot ovat auringonnousun kehyksinä ja auringonlaskussa olet kahden Luojasi kanssa.
Koin itseni hyvin etuoikeutetuksi, kun katselin siellä auringon nousua ja laskua.

Viikko oli antoisa senkin takia, että koko yhdeksän lapsen katras (lapsenlapsi mukaanlukien) heräsi joka aamu ennen seitsemää ja illalla lähdimme nukkumaan hyvissä ajoin. Päivät tuntuivat tasapainoisilta, kun ehti tehdä kaikenlaista ja nauttia pitkistä päivistä. Tavallisesti lapset heti herättyään kirmasivat ulos suksille ja koirien kanssa leikkimään ja vasta sitten tulivat aamupalalle.
Kalamiehet pääsivät pilkille ja verkkoja kokemaan.

Tiistaipäivä meni kouluvierailuilla. Kyläkoulu, johon kolme nuorinta lasta ensi syksynä menee, on sama koulu, jossa minä olen käynyt ala-asteen. Tällä hetkellä koulussa on 28 oppilasta.
Sen parituntisen aikana, mitä koulussa olimme, tulimme vakuuttuneiksi siitä, että täällä on lasten hyvä olla. Meidän aikuistenkin oli hyvä olla ja saimme lämminhenkisen vaikutelman koulun ilmapiiristä.

Kirkonkylässä saimme tutustua yläasteeseen ja lukioon. Koulujen oppilasmäärät ovat rutkasti kutistuneet sitten omien kouluaikojeni. Mutta kyllä tämän päivän kangasniemeläiskoululaiset ovat paljon rauhallisempia ja hiljaisempia kuin ennen vanhaan.
Uskon, että meidän koululaiset sopeutuvat hyvin uusiin kouluihinsa. Jokainen heistä oli sitä mieltä, että koulut vaikuttivat oikein hyviltä ja on mukava ajatella ensi syksyä niissä kouluissa.
Tänä keväänä pitäisi lisäksi kirkonkylässä alkaa uuden yläasteen rakennustyöt, joten mielenkiintoisia kouluaikoja on luvassa nuorimillekin koululaisille.

Paluu harmaaseen Helsinkiin oli rankkaa. Lapset olivat talolla kyselleet, emmekö olisi voineet jo jäädä sinne. Helsinkiintulo oli hitusen vastenmielistä. Pidän sitä kuitenkin hyvänä asiana, koska tämän reissun jälkeen minulla ei ole epäilystä yhdenkään lapsen osalta, etteikö hän haluaisi muuttaa täältä pois. Nyt kaikilla on kova halu päästä lähtemään ja tavaroiden pakkaminenkin alkaa saada vauhtia.

Seuraavassa kuormassa täytyy Lautakankaalle viedä perunankuorimaveitsi, iso uunivuoka ja silityslauta. Niitä en sieltä löytänyt.
Ja seuraavasta palkasta ostan itselleni kunnon kirveen puiden halkomista varten.