Vihdoinkin niitä kevään multatöitä!

Eräänä päivänä jo mietin, olisiko minun vaihdettava bloginkirjoitustapaani lyhyempään, enemmän arvailujen varaan jättävään ilmaisutapaan, jolloin ehtisi kirjoittamaan useammin, mutta en välttämättä tavoittaisi sydämen viestiä. Edesmennyt "Viipaleita" -blogin Satu oli taitava kolmella lauseella kertomaan päivästään tärkeimmät tapahtumat, tunnetilat ja vielä ilmaisemaan mielipiteitään. Ehkä hän ei käyttänyt päivän blogitekstin luomiseen kovin pitkää aikaa. - Mitä kauemmin minä olen kirjoittamatta, sitä kauemmin jään miettimään lauseitani.

Yritän varoa itseni toistamista, siksi en nyt mainosta tämän enempää, että töitä on riittänyt niin kodin ulkopuolella kuin kotonakin. Ikkunoiden pesun ajattelin siirtää sellaiseen ajankohtaan, kun ulkotyöt on tehty, mutta nyt minulle on valjennut, että ei ne ulkotyöt lopu ennenkuin uusi routa on maassa...Odotan siis vapaapäivää töistä ja vesisadepäivää, jolloin ikkunoidenpesu on mukavaa vaihtelua takareisien venyttelylle, jota saa nyt puutarhassa ihan huomaamatta.

Viime syksynä alapihalle valeistuttamani 100 mansikantainta on nyt saatu asianmukaisesti istutettua. 50 Polkan tainta, 20 Lumotarta ja 25 Riaa selvisi viime talven tuimasta pakkasesta, eli viisi Rian tainta ei selvinnyt kevääseen asti.

Varhaisperuna ja Lapin puikula-peruna on myös istutettu. Koska meillä on kasvimaalle varattu yksi kokonainen peltosarka, on tilaa tehdä monenlaisia kokeiluja. Erikokoisiin kohopenkkeihin olemme laittaneet jo porkkanaa, punajuurta, härkäpapua, persiljaa, salaattia, retiisiä ja tilliä. Kaksi nuorinta tyttöä innostui jo tekemään omia kasvimaitaan ja Anne-Mari istuttaa suurella innolla peltosaran toiseen päähän omia istutuksiaan.

Uuden elämän ihmettä olemme saaneet seurata kahden eri pupupoikueen ja yhden kanapoikueen myötä. Enää tipujen kuoriutuminen ei ollut niin jännittävää kuin edellisillä kerroilla, että nyt sentään malttoi nukkua yöllä, vaikka hautomakoneesta kuului piipitystä.

Kesän vyöryminen täyteen vehreyteen sai ihan haukkomaan henkeä. Varhaisten aamujen tyyni, tuoksuva kosteus ja rauha on jotakin niin ihmeellistä, ettei sitä lakkaa ihmettelemästä. Käen kukunta ja muidenkin lintujen uskomaton elämänriemu on aamuhetkien hoitavaa äänimaailmaa, kun ei tiedä, mihin aistinsa keskittäisi. Mieltäni lämmittää, että mies ja lapset nauttivat ihan samoista asioista ja ovat aivan yhtä haltioissaan.

Viiko sitten kävimme muutaman lapsen kanssa Helsingissä. Kolmen päivän seutuun ehdimme käydä murto-osassa niistä paikoista joissa olimme suunnitelleet käyvämme. Edes kaikkia Helsingissä asuvia lapsia emme ehtineet tavata.

Helsinginmatka oli meille kaikille aikamoista tunnemyrskyä. Haikeus hautautui vierauden tunteeseen ja kaikki mukanaolleet totesivat, että meistä on ehtinyt tulla maalaisia ja olemme sopeutuneet uuteen elämään. Huomasimme, että olemme jo niin tottuneet maaseudun rauhaan ja elämisen verkkauteen, että pääkaupungin hulina oli oikeasti ahdistavaa ja teki mieli paeta. Jopa perheen pienin, joka kuluneen talven aikana kaipaili vanhasta elämästä milloin mitäkin, totesi jo ensimmäisenä helsinginiltanaan: "Mä olen saanut Helsingistä tarpeekseni".
Me tarvitsimme tuon helsinginmatkan, jotta saatoimme sanoa itsellemme, että tämä elämä täällä on nyt hyvää meille ja paljon rakkaita muistoja jäi kaupunkielämästä.

Tähän aikaan vuodesta rukoillaan suotuisia ilmoja maanviljelijöille, pyydetään runsasta marjasatoa ja kiitetään elämästä. Toivomme myös, ettei yöpakkasia enää tulisi ja mehiläisenkasvattajillakin olisi tällä kertaa hyvä vuosi.

Siunausta sinulle niihin tilanteisiin, joihin etsit ratkaisua.