Tyrnin aika

Äitini aikoinaan istuttamat tyrnit jaksavat vuodesta toiseen tuottaa suuren sadon, vaikkei pensaita hoideta juuri millään lailla. Muutaman kerran vuodessa kippaan tuhka-astian pensaiden juurelle ja Pappa niittää ympärillä rehottavaa nokkosta ja muuta kasvillisuutta, jos jaksaa, ehtii ja muistaa. Tänä kesänä niittäminen on jäänyt.

Talvi ehtii tulla ennen kuin kaikki marjat on kerätty. Kannattaisi kyllä ehtiä kerätä, sillä tyrnimarjan terveysvaikutukset, vitamiini- ja hivenainepitoisuudet on vaikuttavat. Muistin virkistämiseksi luin juuri faktoja tyrnistä ja tietohan usein luo motivaatiota.

Marjaton hedepensas tarvitaan marjoja tuottavan emikasvin läheisyyteen pölyttäjäksi. Komea on hedepensas (alin kuva) ja hurjasti on kasvanut viime vuodesta emipensaatkin. Ilahduttavan paljon näkyi olevan viereisellä kesantopellolla uusia taimia. Niistä muistutin Pappaa, ettei mene vahingossa viitakkeen kanssa taimia niittämään. Luulen, että tyydymme tänä vuonna vain marjojen keruun yhteydessä tallomaan nokkoset. Nokkosia katsellessa totesin, että koskahan ehdimme nokkosen siemeniä keräämään. Paljon hyvää jää omaankin pihaan pilaantumaan, kun kaikkea on niin paljon.

Tyrninkuvaushetken kruunasi talon luoteispuolelta yli lentänyt muuttolintujen parvi, joiden levollinen ääntely toivotti hyvää elämänjatkoa ja jälleennäkemistä.

Levollinen metsä tänään

Eipä löytynyt metsästä myrskyn tuhoja. Ihan tuttujen näkyminen saattelemana tämänpäiväisen metsäretken tein. Ylimmässä kuvassa hatarasti näkyvää metsäpolkua ihastelin: se on syntynyt meidän askelista riihen takana olevaan metsään. 

Luomakunta oli tänään kuin mitään myrskyä ei olisi koskaan ollutkaan. Mustikat, joita kyllä löytyisi vaikka kuinka paljon, ovat jo menettäneet hiukan makuaan. Tyystin vetistyneitä eivät suinkaan kaikki vielä ole. Mukanani metsässä oli tänään lähinnä tavan vuoksi ämpäri ja poimuri, mutta niin vain yhdessä hetkessä ämpäri oli täynnä puolukoita.

Olen melkein kokonaan unohtanut tyrnit. Jos ensi viikon vapailla olisi poutaa, täytyisi tarttua vuorostaan tyrnin poimintaan. Vaikka sitä voi tehdä selkäänsä rasittamatta, en oikein tykkää tyrnin poiminnasta. Kerääminen on toivottoman hidasta ja terävät piikit pistelee sormien päät kipeiksi. Tyrni, jos mikä, kannattaa kerätä puhtaaksi, koska marjat mehustuvat nopeasti tarpeettomasta käsittelystä. Meillä kaikki lapset tykkäävät syödä tyrniä sellaisenaan, mutta itse laitan sitä oikeastaan vain smoothieen.

Karhunvattu kypsyy hissuksiin, mutta se on kärsinyt vesisateista. Työläispoikien eväsrasioihin on kyllä karhunvattua riittänyt monena päivänä.

Alapihalla komeilee jättiläisen kokoisiksi kasvaneet maa-artisokan varret. Jollei juurimukulat olisi niin heittiöitä kuoria, tulisi maa-artisokkakeittoakin keitettyä useammin kuin joka toinen vuosi.

Vähitellen alkaa sadonkorjuu meidän osalta hiljentyä. Jos joku karpaloita kauppaa, ostan ne ihan suosiolla. Karpalo alkaa olla lakan ohella sellainen ylellisyysmarja, että ne syödään vakaasti harkiten erityisissä tilanteissa.

Myrskyjännitys helpottaa

Poikkeuksellinen myrskytuulen suunta, pohjoinen, teki tästä myrskystä ihan omanlaisensa. Länneltä puhaltava tuuli saa talon kattopellit kolisemaan ja viima tuntuu tulevan ikkunanraoista sisälle. Talon pohjoispuolella on korkea ja tiheä palsamipihta-aita ja myrskytuulen puuskat jäi aitaan kohisten pyörimään. Keittiön ikkunoista näki, kuinka etelän puolen harvennetussa metsässä koivut taipuivat tuulessa - ikäänkuin ihmetellen tuulen suuntaa. Samaan aikaan talon takana lännen puolella kasvavassa jättiläismäisessä salavassa ei värähtänyt lehtikään.

Puolenpäivän aikoihin tulin töistä, keitin itselleni teetä ja lämmitin piirakoita ja samassa sähköt katkesivat. Sähköyhtiön häiriökartta kertoi lohdullista näkymää, että kovin massiivisista katkoista ei ollut kyse. Syötyäni vetäisin peiton korville ja päätin nukkua päiväunet. Tiesin, että jos alan touhuamaan puuhellan päältä tavaroita ja virittelemään tulia, sähköt tulevat oitis takaisin.

Ehdin juuri nukahtaa - 40 minuutin kuluttua rävähtää kaikki sähkölaitteet päälle.

Ruuanlaittoon ryhdyin, vaikka olisi ollut lämmitettävääkin ruokaa. Perunoiden kiehuminen kesti kyllä parisen tuntia, kun sähköt näpsyivät pois tämän tästä.

Huomisen sääennustetta jo vähän vilkuilin. Jos todellakin huomenna aurinko paistaa, lähden käymään ämpärien kanssa tuossa omassa metsässä. Sinne aukon laitaan jäi semmoiset määrät puolukkaa, että vaikea oli viimeksi sieltä pois lähteä. Samalla voi katsastaa mahdolliset tuulenkaadot. 

Isälläni oli myös tapana aina myrskyn jälkeen kiertää metsät ja tarkistaa, onko tullut tuulenkaatoja. Tällä viikolla tuli kuluneeksi 9 vuotta isän kuolemasta. Terapiatyönä kävin istuttamassa uusia kasveja isän haudalle ja pihan palsamipihdasta vein sinne havuja koristeeksi.

Syysmyrskyyn varautujat

Heidi kävi nappaamassa minulle kuvan takapihalta, kun en voinut siirtää nukkuvaa kissaa sylistäni mennäkseni itse ottamaan kuvaa myrskyä odottelevasta illasta. Vettä on satanut ajoittain pitkin päivää, mutta tuuli ei ole vielä yltynyt.

Meillähän on aina ollut niin, että mitä huolellisemmin luvattuun myrskyyn valmistaudutaan, sitä todennäköisemmin säästymme sähkökatkoksilta tai myrskyn riepotukselta. Jos taas jätän vettä varaamatta, keittiöstä puuttuu hellapuut, niin ensimmäinen tuulen pyyhkäisy vie sähköt ja vettä ei löydy tippaakaan edes vedenkeittimestä. Korkeintaan löylykipossa on vettä, jota kissaraukat käy lipomassa. 

Tänään varustauduin oikein kunnolla. Kävin paikallisessa sähköliikkessä ostamassa pari led- valoa. Kynttilöiden kanssa tuhraaminen on vaarallista huushollissa, missä kissat saavat paniikkisätkyjä juuri sähkökatkojen aikaan.  Pappa toi kaksi korillista hellapuita, jottei tulen sytyttämistä hellaan tarvitse aloittaa puiden hakkaamisesta. Vettä on laskettu iso hanallinen kanisteri täyteen ja muutama ämpärillinen. Pihasta on raivattu irtonaiset tavarat sisälle. Luumut on kerätty puista ja katoksessa olleet puolukkaämpärit on viety vanhan talon porstupaan odottelemaan jatkokäsittelyä. Olen tehnyt kaksi kattilallista ruokaa valmiiksi siltä varalta, että ruuanlaitto muuttuu puuhellapeliksi.

Kaiken lisäksi kesälomani loppuu huomiseen aamuun. Epätavallinen listatuntien täsmäysvuoro, lyhyt aamuvuoro, sattuukin huomiseksi. Jos sähköt yön aikana tai aamulla katkeaisivatkin ja katkos vaikuttaisi pidempiaikaiselta, pääsen kotiin jo ennen puoltapäivää evakuoimaan kolmen jääkaapin sisältöjä kellariin.

Perinteisesti tuokin homma on mennyt niin, että kun suurella vaivalla on kaikki ruokatarpeet raijjattu kellariin, napsahtaa sähköt päälle.

Jos lapsilta kysyy, mikä asia maalla-asumisessa on kurjaa, on kaikkien vastaus "sähkökatkot". Jos minulta kysytään, mikä maalla-asumisessa on kurjaa, vastaisin varmaan "yli vuorokauden kestävä sähkökatko". Muutaman tunnin selvittää sisulla ja vaivalloisilla ratkaisuilla, mutta kun  neljä täpötäyttä pakastinta uhkaa lämmetä, etkä voi olla töiden vuoksi kotona, koen elämän aika epämukavaksi.

Kovasti me toivomme ja sääennusteita myrskyn liikkeistä vilkuilemme, josko selviäisimme vain sateella ja maltillisella tuulella.

Marjainen elämä jatkuu

Mustikkavuosi vaihtui puolukkavuodeksi. Kesälomani päivät saavat antoisaa sisältöä, kun metsä vetää puoleensa päivä toisensa jälkeen. Metsätön päivä tekee mielen levottomaksi ja sateisena päivänä tarkkaillaan pilvenrakoa, josko ehtisi käydä lähimetsässä virkistäytymässä.

Bloggerin järjestelmä on uudistunut, joten työllä ja tuskalla opettelemani tekstintuotto puhelimella on nyt vanhaa tietoa ja ihan arvailemalla kokeilen, miltä kuvat ja tekstit näyttävät päivityksen jälkeen.

Keskityn kuulumisten jakamiseen tuonnempana tämän koevedoksen jälkeen.

Kaikkien aikojen mustikkavuosi

Muistan lapsena ihmetelleeni Lahja-mummoa, joka marja-aikaan suorastaan asui metsässä. Hän sitoi puuvillahuivin niskan puolelle solmuun, pisti hyttysöljyn nutun taskuun ja otti sinisen tavallista ämpäriä hiukan pienemmän muoviämpärin mukaansa ja hyppäsi pyörän päälle ja viiletti rantapuolen metsään.
Ihmettelin, miten ihmeessä hän jaksaa: hän kävi kotona vain hakemassa toisen marja-astian ja kiirehti takaisin.

Tuohon aikaan ei tiedetty "riittävästä nesteytyksestä" mitään. Ei mummolla mitään juotavaa koskaan mukana ollut, sen paremmin kuin syötävääkään.

Lautakankaan nykyinen emäntä varustautuu mustikkametsään vesipullon, älypuhelimeen ladatun karttasovelluksen ja paikannuksen, hyttyshupun ja hyttysmyrkyn kanssa. Pyörällä en metsään mene, mutta kauempana olevalle mustikka-apajalle tilaan joskus perheen autoilevalta miesväeltä kyydin. Jos jalkaa poistullessa kovasti uuvuttaa ja marjaämpäri painaa, tilaan ääniviestillä hakijan: tänään hakijoita tuli ihan kahdella autolla.

Kaisa kertoi lenkillä nähneensä mustikoita paikassa, jossa en ollut ikinä käynyt marjastamassa. Tarkempi käynti paljasti, että kyseessä oli tämän kesän lottovoitto. Kolmen hehtaarin alalla on niin paljon mustikoita, että meidän perheen ensi talven puuromarjoja ei tarvitse muualta haaksia. Nyt kyllä velipojan metsän vakiomustikkapaikka jäi auttamatta toiseksi.

Lottomustikkametsä on minulle tyystin vieras, en ole siellä edes lapsuudessa käynyt. Parilla marjareissulla on minun pitänyt kaivaa puhelin taskusta, avata karttasovellus ja tarkistaa sijaintini, kun valtatien äänet ovat kuuluneet kovin oudosta suunnasta ja taivas on ollut pilvessä. Auringon avulla suunnistaminen on yllättävän tarkkaa.

Eilen kokeilimme Kaisan kanssa poimuria, mutta sen käyttö jäi yhteen kertaan. En vain tykkää liiskaantuneita marjoja siivota. Täällä on satanut aika paljon ja mustikat alkavat jo pehmetä monin paikoin.

Jospa edes kerran saisi niin paljon mustikoita säilöttyä, että ne riittäisi seuraavaan satoon asti. Viime kesänä luulin viiden ämpärillisen verran pakastettujen mustikoiden olevan tarpeeksi, mutta vuodenvaihteen jälkeen oli kaikki syöty, enkä ollut raaskinut edes tehdä mustikkapiirakkaa niin usein, kuin olisi tehnyt mieli.

Vadelmat kypsyvät aukoissa ja ojanpientareilla jo hurjaa vauhtia. Tiedän, että kun vadelmat kypsyy, vaihtuu mustikkametsä minulla vattupuskiin.

Kiitollinen mieli on tämmöisestä marjaihmeestä. Kyllä Taivaan Isä tietää, millä saa meidät ilahtumaan.

Tämä kesä

Vanhan tuvan ovi on ollut tänä kesänä auki kuin ennen vanhaan. Talossa on riittänyt asukkaita ja vanhan talon haju on muuttunut vanhan tuvan tuoksuksi. Mielenkiintoinen asia, miten asuminen saa talon heräämään henkiin pitkänkin kuoleman jälkeen. Loppujen lopuksihan talo on aika hyvässä kunnossa. Jos pidemmän päälle aikoisi taloa pitää asuttuna, olisi sen korjaamiseen investoitava. Tällä hetkellä siihen ei ole mahdollisuuksia eikä remonttia ole suunnitteilla.

Kesäaika suhisee ohi vimmatulla vauhdilla. Minusta yötyö entisestään luo vaikutelmaa ajan kiitämisestä: kun aamulla tulet töistä, käyt nukkumaan, iltapäivällä herättyäsi teet ruuan ja pakolliset kotityöt, on aika lähteä uudelleen töihin tai yöunille. Vapaapäivien aamuina nukun niin pitkään kuin unta riittää. Sitten nautin hitaasti kahvista niin kauan kuin mieli tekee ja niin monta mukillista kuin tuntuu hyvältä. Sen jälkeen teen tavallisesti nautiskelukierroksen puutarhassa ja totean heinän sun muun kasvillisuuden villiintyneen entisestään. Yritän opettaa itseäni siihen, etten ota stressiä asioista, joita en pysty tai ehdi tekemään. Tänä kesänä en ole ottanut stressiä niittämättä jääneistä lupiineista. Pappa ei enää jaksa aaritolkulla viitakkeen kanssa niittää ja niitettävää olisi enemmän kuin pataljoona miehiä ehtisi hoitamaan. Kunhan edes marjapensaiden ja luumupuiden ympäristö saadaan niitettyä, niin muusta ei ole väliä.

Vähitellen siirrymme vuodenaikaan, jolloin marjametsät alkavat kutsua. Tänne on tulossa ennätyssato mustikkaa ja se kypsyy jo hyvää vauhtia. Yritän varastaa jokaisesta kotipäivästä pienen siivun marjametsään menolle. Mustikkamättäistä olen jo alkanut nähdä unia.

Kesätöissä olleet lapset ovat ahkeroineet. Kaisalla on vielä pestiä marjatilalla ja nuorin pojista aloittaa tällä viikolla toista kesätyötään.

Heinäkuun 16. päivä tuli viisi vuotta täyteen muutostamme. Koko perhe tuntui ajattelevan sitä päivää kuin juhlapäivää. Me kaikki olemme edelleen onnellisia siitä, että saamme olla täällä.