Koirahöperöillä voi höperyys olla sitä luokkaa, että raja ihmisen ja eläimen välillä alkaa uhkaavasti hämärtyä. Tietysti täytyy ottaa huomioon, että yhdeksänvuotiaalla voi muutenkin vielä mennä sekaisin sukulaisuussuhteet.
Odotimme ensimmäistä kertaa kylään Pikkuveljen ja tämän Vaimon uudenuutukaista koiranpentua, Miliä. Kaisa kysyi minulta Miliä odotellessa:
- "Onko äiti Mili sinulle sitten lapsenlapsi? Ai niin, sehän on enon koira, eikun siis sun veljen..."
Oikaisin Kaisan puheita sanomalla, että minä olen Milille mummo.
Ja jos näillä perusteilla pohditaan sukulaisuussuhteita, niin Milillä tulee olemaan aika monta mummoa. Sen tiedän, että Miliä on käynyt katsomassa jo yksi täti.
Milillä on jo vankka ihailijajoukkonsa, jota varten on perustettu Facebookiin oma Mili-ryhmä. Milin untuvaisenihania kuvia käydään meillä yhtenään katselemassa ja videonpätkä, jossa Mili haukkuu tomerasti talouspaperirullan hylsylle keittiönnurkassa, on parasta, mitä olemme nähneet ja kuulleet pitkään aikaan.
On luonnollista, että meidän perheväen koirankaipuu vain kasvaa tuollaista väkähampaista, heiluvahäntäistä touhupalleroa pidellessä.
Tervetuloa sukuun, suloinen jackabee-tyttö Mili! Olemme niin iloisia, että sinä olet olemassa. Olet aina tervetullut meille tänne ja milloin vain haluat mennä vilistelemään Lautakankaan talolle. (Jätä sinne jokin merkki käynnistäsi Ruoholahden mummon iloksi.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti