Kyllä sitä Helsinkiä silloin tällöin muistellaan

Edelleenkin elämä vanhassa kodissa tulee muistin välähdyksinä mieleen mitä erilaisimmissa tilanteissa.
Viime viikolla löysin vanhan talon puolelta säkillisen lakanoita ja pussin avattuani tulvahti vastaan entisen kodin tuoksu tuttuna ja muistorikkaana. Lakanoiden olemassaolo oli jo ehtinyt unohtua, mutta tuoksun olisin tunnistanut vaikka silmät kiinni.

Äsken iltakahvilla uunituoreita kaurakeksejä maistellessamme muistelimme miehen kanssa Ruoholahden aikoja. Mies muisti, mitä oli lähteä iltakahvipöydästä ruokatunnilta kodin keittiönpöydän äärestä yöksi ajoon. Ja kuinka molemmat sanoimme miltei yhteen ääneen, että "sitten kolmelta yöllä taksilla kotiin". Niin ihania aikoja kuin ne olivatkin, meille ei tullut niitä aikoja ikävä. Nyt katselimme auringon laskun kajoa metsän takaa. Ruoholahdessa aurinko heijastui kanavan toisella puolella olevan kerrostalon ikkunoista keittiöömme ja valo leikki Lauttasaarenselän laineiden tahdissa.

Joka päivä minulle tuottaa suurta iloa, kun voin hakea ulkoa ruokatarpeita. Minusta näyttää, että sama asia tuottaa iloa myös miehelleni. Yhtenä päivänä mies löytyi hernemaalta ja tänään koiran ulkoilutuslenkillä mies kertoi käyneensä metsässä syömässä vatsansa täyteen mustikoita ja puolukoita. Tosin sanoi puolukoiden olevan tällä hetkellä makeampia kuin mustikoiden. Äsken vielä iltaviileällä keräsimme miehen kanssa yhden rasiallisen tyrniä pakasteeseen. Sisälle täytyi tulla, kun sormia alkoi palella.
Entisessä kodissa asuessa ei ruokatarpeita juurikaan ulkoa voinut haalia.

Tätini kesätila on miltei naapurissamme. Paikka on entinen mummolani. Tätini saa puutarhastaan satoa yli oman tarpeen ja niinpä hän on tänä kesänä ohi ajaessaan tuonut meille marjoja, juureksia, omenia, kesäkurpitsoja, makeita tomaatteja ja milloin mitäkin.

Jostakin kumman syystä lapset muistelevat täällä silloin tällöin metromatkoja. Itselläni ei ole hetkeäkään ikävä maan alla matkustamista ihmistungoksessa. Seuraavan kerran Helsingissä käydessämme ei Ruoholahden kotiasema enää olekaan päätepysäkki, vaan pääsemme testaamaan uutta metrolinjaa. Liki hassulta tuntuu ajatella, että Ruoholahdessa asuessamme kuuntelimme metrotunnelin räjäytysääniä ja seurasimme, kuinka räjähdykset siirtyivät kauemmas ja kauemmas.

Vanhassa kodissa ei ollut kissan- ja koirankarvoja. Täällä niitä on joka paikassa. Aika nopeasti meidän hienohelmaisimmatkin lapset tottuivat siihen, että iltaisin sukkien pohjissa on karvakerros ja kouluun lähtiessä vaatteista huomaa, että lemmikkejä on sylitelty.

-"Laitatko yöksi lämmityksen päälle?" on lause, jota syksyn viiletessä täällä joka ilta kuulee. Kaupungissa asuessa haaveilimme hartaasti takasta ja tulen tuomasta lämmöstä. Tänään lämmitin keittiön leivinuunin ihan vain sen suloisen lämmön takia, mitä uunin kylki levittää taloon vielä seuraavanakin päivänä.

Eilen siirsin olohuoneen nurkassa olevan sänkymme ikkunan eteen. Nyt sängyllä makoillessa voi katsella vehreää kuusiaitaa. Ruoholahden kodissa olohuoneessa olevaan sänkyymme tillitti torin valopylväästä niin kirkas valo, että siinä näki yösydännäkin lukea. Yö täällä maalla alkaa olla jo pilkkosenpimeää ja yöllä vessaan kulkevia varten jätetään keskelle taloa muutama lamppu päälle.