perjantai 6. maaliskuuta 2020

Talven 2020 ensimmäisiä ja viimeisiä lumimaisemia maaliskuussa

Lumeen emme ole tänä talvena ehtineet kyllästyä. Oikeastaan talvesta ei ole mitään valittamistakaan, koska monilla on kaivot huutaneet tyhjyyttään ja vesisateet ovat tulleet tarpeeseen. Oma lukunsa on tuleva satokausi, mutta senkään onnistuminen ei ole meidän käsissä. Tulevaisuudenuskoa ja sinnikkyyttä kyllä viljelijät tarvitsevat tulevana keväänä.
Kuvat kotimme ympäristöstä ovat mitäänsanomattomia pilvisen päivän talvikuvia useimmille. Niille, joille kuviin liittyy muistoja tai tunnesiteitä, on kuvien anti rikkaampi.




3 kommenttia:

  1. Täällä paistaa aurinko ihan keväisen lämpimästi.
    Nuo talvikuvat tuo mieleen lapsuuden maisemat. Kuin kevään sulavesiä odotellessa.

    VastaaPoista
  2. Täällä ei lumesta ole päästy nauttimaan kuin muutaman ripauksen verran, heti ovat sulaneet pois.
    Hävikkiruuan ostaminen on hyvä teko mutta juuri noin, että varmasti tulee käytettyä.

    VastaaPoista
  3. Talvi on tänä vuonna vain hetken lainaa, sitten vesisade huuhtoo sen pois.

    Onneksi kevät etenee ja luonto pääsee korjaamaan sen mikä voi.

    VastaaPoista