tiistai 20. marraskuuta 2012

Käytännön paloharjoitus

Kesken kirsikkakakun leipomissuunnittelujeni Saara juoksee sisälle tuulispäänä. Suullinen ilmaisu oli hänellä hyvin sujuvaa ja selkeää ja viesti meni minulle perille välittömästi:
- "B-rapun pyörävarastossa on tulipalo - soita äkkiä palokunta". Kun tulen puhelin kädessä rappuun ja katson ikkunasta ulos, on piha niin paksun ja sankan savun peitossa, ettei pysty erottamaan, mistä savu tulee. Savu saa pihan pilkkopimeäksi, mikä tuntui äkkiä pelottavalta.
Käsken rapussa olevat lapset sisälle ja sulkemaan kaikki ikkunat. Hätäkeskukseen soitettuani saan tiedon, että ensimmäinen sammutusyksikkö on paikalla puolen minuutin kuluttua. Onneksi Jätkäsaaressa on uusi pelastuskeskus, joten sammuttajilla on meille lyhyt matka.
Pihaan päästyäni juoksen portille suunnistamalla, koska savu on niin sankkaa, ettei askelta pidemmälle näe. Siinä vaiheessa huutelen Kaisaa, koska tiesin hänen olevan pihassa, eikä hän ollut tullut sisälle.
Pihan iso portti on jostakin syystä lukossa, mutta paikalle tullut naapuri soittaa taloyhtiön jäsenelle, joka juoksee avaimen kanssa paikalle.
Samassa ensimmäinen paloauto on portilla ja miehet kyselevät palopaikkaa. Emme osaa neuvoa muuta, kuin "tuolta mistä sankin savu tupruaa".
Seuraavaksi minulla onkin huoli Kaisasta, jonka olinpaikasta minulla ei ole tietoa. Huutelen pimeässä pihassa ja juoksen vielä kotiin kysymään, onko Kaisa tullut sisälle. Elia-veli juoksee nopean kierroksen pihassa paidankaulukseensa hengittäen ja huomaa Kaisan olevan muutaman lapsen ja aikuisen kanssa c-rapun puolella sisällä.
Menen käskemään Kaisan kotiin ja sanon hänen seurassaan olevalle pienelle naapurintytölle, että menee hänkin sukkelasti kotiin, jotta hänen äitinsä tietää tämän olevan turvassa.
Kun tiedän kaikkien lasten olevan tallessa, juoksen vielä palopaikalle. Palavan varaston yläpuolella on asuinhuoneistoja viidessä kerroksessa ja erään palomiehen käskystä menen jonkun naapurinmiehen kanssa avaamaan rapun ovet ja ikkunat läpivedon saamiseksi. Esisammutus on siinä vaiheessa jo suoritettu, mutta savua tulee rappukäytävään runsaasti. Pian koko rapusta katkeaa sähköt.

Poliisitutkinta palosta tulee, koska pihassa olleet lapset kertoivat varastosta poistuneen hetkeä ennen paloa kaksi tuntematonta poikaa. Täällä täytyy kaikenlaisten tulkintojen suhteen olla varovainen ennen asioiden selviämistä, koska lausuntoja on yhtä monta kuin pihassa olleita lapsia.

Tilanteen rauhoituttua saimme oivallisen tilaisuuden pitää autenttisen palovalistusoppitunnin. Tulen raivokas leviäminen ihmetytti myös lapsia. Savun vaarallisuudestakin puhuimme, kun kitkerän savun kutina tuntui kurkussa vielä kotona. Uutena asiana lapset oppivat myös sen, että tällaisessa talossa asuessa on tärkeää tulla mahdollisimman nopeasti kotiin. Kyllä lapset oppivat myös sen, että silmät ja korvat kannattaa pitää auki ja kaikkeen epäilyttävään touhuun pitää kiinnittää huomiota ja kertoa välittömästi aikuiselle.

Kolmentoista lapsen äiti tunnustaa olevansa hyvin huojentunut siitä, ettei hänen jälkikasvullaan ollut tekemistä palon syttymisen kanssa. Onneksi palo havaittiin nopeasti, apu tuli parissa minuutissa paikalle ja tuli saatiin nopeasti talttumaan. Ja onneksi kaikki ihmiset ovat turvassa. Taloyhtiössäkin paneudumme varmasti paloturvallisuusasioiden pohtimiseen ja parantamiseen.

10 kommenttia:

  1. Huhu, huh, onneksi kaikki kunnossa nyt. Olipa pelottava kokemus lapasille mutta opettava myös.

    VastaaPoista
  2. HUH, HUH sanon minäkin.
    Varmasti lapset olivat kauhuissaa. Onneksi ei ihmisiä loukkaantunut palossa.
    Olihan se opetus lapsille,
    Toivotaan että palot jäävät tähän.
    Hyvin osasit käyttäytyä tällaisessa hätätilanteessa.

    VastaaPoista
  3. Olipas siinä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ihan riittämiin.

    VastaaPoista
  4. Onpa ollut hurja tapaus. Onneksi ei kukaan loukkaantunut. Hyvä juttu, että oli pelastuslaitos lähellä ja apu nopeasti paikalla.

    VastaaPoista
  5. huh huh,tosiaanki aikamoinen suoritus lapsilta,nopeaa toimintaa kaiken kaikkiaan!Ja todella ymmärsivät tilanteen vakavuuden!

    VastaaPoista
  6. Saaralle täydet pisteet! On Äidin oppi mennyt perille. Ja kyllä Kaisakin ensi kerralla osaa. Hyvä, että palo havaittiin ajoissa.

    VastaaPoista
  7. Hui ja hei meininki ei auta ketään. Päin vastoin. Haittaa kun aletaan huokailla. Aikaa kuluu. Pitää osata toimia heti kykyjensä mukaan ja siihen kuuluu nimenomaan infon jako eteenpäin osaaville. Ei pällistely. Saara osasi. Hyvä!

    VastaaPoista
  8. Onnea kaikille hienosta toiminnasta! Siinähän olisi voinut käydä vaikka mitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään kun remonttimiehet purkivat varaston rakenteita ja raivasivat rojua pois, totesivat, että muutamassa minuutissa olisi palo edennyt rapun ilmastointihormiin. Silloin olisi ollut hätä kädessä ja eritoten, kun rapussa asuu paljon vanhoja ja hitaasti liikkuvia.
      Ihme oli jo se, että palon sytyttäneet lapset selvisivät ulos ilman vammoja, koska varastossa myös räjähti.

      Poista