Rukiista leipää

Riihiruisjauhosta ja ruisrouheesta taikinajuureen tehdyt ruisleivät ovat uunissa.
Varhaislapsuuteen, suureen kotitalon tupaan kulkevat tuoksun muistikuvat näkyvät mielen silmissä. Ruisleivän tuoksu tuo minulle aina mieleen syksyn, kun lehdet on jo kaluttu märkäkylkisistä puista, sumu ja utu viipyy sänkisellä pellolla ja suuret kuuset roikottavat raskaita oksiaan peltoja ympäröivissä metsissä. Suuri leivinuuni hohkaa lämmintä tupaan ja ruisleivän tuoksu luikertelee porstupaan asti. Muistan, että leivät uuniin laittanut äiti tai Lahja-mummo oli silminnähden onnellinen ja kiitollinen, kun painoi uunin suuluukun kiinni ja nosti piakan uunin päälle.
Eivät he ääneen mitään siinä tilanteessa sanoneet, mutta muutaman vuoden ikäinen lapsikin huomasi, että kiitosta on leipojan mieli täynnä.
Leivässä on ainakin meille suomalaisille paljon symbolista merkitystä. Toivottavasti se merkitys säilyy ja toivottavasti osaamme siirtää leivän kunnioituksen myös jälkipolville.

Kun saan uunista lämpöä laskettua, lähdemme miehen kanssa kierrätyskeskukseen. Lauantaina siellä kävimme lapsilauman kanssa, mutta emme ehtineet oikein katsella rauhassa. Minulla on edelleen vanhat puuvillalakanat etsimättä hierontapöytää varten. Haaveilen valkoisista lakanoista pöydän suojaksi, mutta tiukassa alkaa olla lakanoiden löytyminen. Ei ole kauaakaan siitä, kun kirpputoreilla oli riesoiksi asti valkoisia lakanapinoja, mutta sitten ne hävisivät, kun ihmiset alkoivat hoksata vanhan laatutavaran merkityksen. Rapiseva harmaa paperi on minusta tylsä ja epäkohtelias, enkä hevillä anna tässä asiassa periksi.

Mies on ollut muutaman päivän sairaslomalla. Hän sai selkäänsä noidannuolen tai issiaksen tapaisen kiputilan, joka ajoi lääkäriin. Työterveyslääkäri lähettikin oikopäätä Töölön sairaalaan ortopedille ja tämän selkeä diagnoosi oli spinaalistenoosi eli selkäydinkanavan ahtauma. Edessä on vielä tarkempia tutkimuksia ja 60-vuotistarkastuksetkin, mutta hengenhätää ei pitäisi uuden vaivan kanssa olla. Toki ennenpitkää ja pahentuessaan vaatii leikkauksen, mutta se on pitkän matkan päässä, koska mies pystyy vielä kävelemään 10 kilometriä yhtä soittoa.
Minä olen tyytyväinen, että kivun todellinen syy löytyi näin nopeasti, koska varovainen täytyy rasituksessa olla.
Hassulta tuntuu tämäkin tilanne, että isi on kotona ja kaikki isot pojat töissä. Lähihoitajapojallakin on alkanut työssäoppimisjakso vanhusten palvelutalossa ja kaksi muuta isoa poikaa tekee "leipätyötä". Pääasia, että joku tuo leivän kotiin.

Tälle päivälle leipää näyttää tulevan. Laskin uunin lämmön 180 asteeseen. Tunti, puolitoista ja on valmista.