Tämä kuluva syyskuu on ollut minulle sen takia haikea, että kahden vuoden takaiset muistot, tunnelmat ja tunteet ovat muistuneet mieleen. Muistan viimeisen puhelun isän kanssa. Muistan kun äiti kertoi isän rukoilleen iltarukouksessa "tapahtukoon sinun tahtosi".
Eilen juttelin äidin kanssa puhelimessa ja muistelimme sitä, että Jumala antoi meille lohduttavan, erikoisen lahjan niihin aikoihin, kun valmistauduimme antamaan isän pois ja kun isä lähti: emme kokeneet ahdistusta tai raastavaa tuskaa. Sydämissämme oli lepo ja rauha siitä, että niinkuin isämme elämä ja kuolema on Jumalan käsissä, myös meidän elämisemme ja olemisemme on Hänen hallinnassaan.
Ylläolevaa linkkiä klikkaamalla pääset kuulemaan laulun, joka lohdutti minua tänä iltana.
Läheisen poismeno on asia, joka kulkee mukanamme. Muistoissa ja ajatuksissa tartumme olleisiin asioihin.
Läheinen on osa meitä vielä kuoleman eron jälkeenkin. Kun on kyse isästä, olemme samaa lihaa ja verta, samaa luonnetta. Puolisonsa menettänyt kuljettaa mukanaa kosketuksen, katseen ja hymyn muistoja.
Rukoilemme tänä iltana lohdutuksen tuomaa helpotusta niille, joiden sydän ja mieli painuu raskaana poismenneen ikävöimisen takia.
Jumala voi antaa lohdutusta ja rauhaa.
Jumala voi antaa kiitollisuutta siitä, mitä oli.
Jumala voi kääntää surullisen silmät kohti uutta.
Minulla on nyt kolme ja puoli vuotta isän kuolemasta. Tuntuu että vasta nyt olen sujut asian kanssa. Enää isää muistellessa ei tule itku, vaan lämmin tunne. Isän kuva on minulla kehyksissä seinällä ja mietin aina, että siinä se isä katsoo että me pärjätään ihan hyvin. Voimia sinulle.
VastaaPoista