Ruokaraporttia

Kuten saatatte arvata, meille rahdataan ruokakaupasta paljon tavaraa. Nyt kun äidilläni ei ole kahteen kesään enää ollut juurikasmaata, niin juureksetkin ostan pääasiassa kaupasta. Edelliseltä Kangasniemenreissulta lähti mukaan tätini lahjoittama perunapussi ja muilta sukulaisilta saatuja sipuleita, kesäkurpitsoja ja omenia.
Täällä kaupungissa yläkerran rouva on tuonut meille luumuja ja omenia, joita on heidän mökkipuutarhassaan kasvanut runsaasti.
Kesäkuun lomareissulla sain täydennettyä viljatuotevarastoja, kun Kangasniemeltä löytyy alan huippuammattilainen: mylläri, joka kiertää kylillä myymässä korkealaatuisia itse jauhamiaan tai tarkkaan valituilta tuottajilta hankittuja viljatuotteita. Tuotteiden korkea laatu on taattu ja mikä sen helpompaa, kuin ostaa vehnäjauhonsa ja kaurahiutaleensa kotipihalla suoraan autosta. Tosin valikoima ei jäänyt vehnäjauhoihin ja kaurahiutaleisiin: rouheita, leseitä, hiutaleita, suurimoita ja jauhoja eri karkeuksilla oli joka lähtöön.
Jos siis jauhopuoli on minulla hoidossa vielä muutaman kuukauden, niin kaikkea muuta ruokapuolta sitten kannetaan kaupasta lähes joka päivä.

Kun meillä vielä oli auto ja lapsiakin vasta kolme, harrastimme käydä kerran viikossa suuressa marketissa, jonka silloinen nimi oli "Tapsan Isojako". Reissuista tuli lapsille ihan huviajeluja, koska 90-luvun alun kaupunkilaisissa lapsiperheissä, joissa ainakin toinen vanhemmista kävi säännöllisesti töissä, elettiin taloudellisesti aika helppoa aikaa. Ruoka tuntui edulliselta ja kolmella sadalla markalla osti auton takakontin täyteen ruokaa. En muista, että tuohon aikaan olisin kaupan lihatiskillä koskaan ajatellut, että "tuohon lihaan ei minulla ole varaa".
Noihin aikoihin ilmestyi Helsingin katukuvaan jäätelöautot. Jäätelökin oli edullista ja sitä löytyi aina pakasteesta.

Tällä hetkellä ruokakuntaamme kuuluu 12 henkeä. Ruokakaupassa käyn oikeastaan päivittäin, koska kaupat on naapuritaloissa ja tuoretta tavaraa on aina saatavilla aamuvarhaisesta iltamyöhään. Lisäksi olen tullut haluttomaksi tehdä kovin huomiotaherättäviä kahden ostoskärryn suuruisia ostoksia, joilla kyllä kaupassakäyntikertoja saisi karsittua. Autoa meillä ei ole, joten väistämättä suosimme lähikauppoja. Ruokalaskuani helpottaa suuresti se, että työssäkäyvät isot pojat ostavat paljon ruokaa omiksi tarpeikseen. Tämän syksyn haasteena näyttää olevan valtaisa eväsruuan tarve. Esimerkiksi eilen illalla valmistin eväsruuan kolmelle työläiselle ja kolmelle retkelle lähtevälle koululaiselle. Monessa tilanteessa lisäksi ruokaa ei voi pakata eväsrasiaan, vaan täytyy selvitä valmisruualla. Se on selvä, että eväisiin saa uppoamaan rahaa reippaasti enemmän kuin kotona kattilasta syötävään ruokaan.

Maidon kulutus näyttäisi kääntyvän meillä tasaiseen kymmenen litran vuorokausimenekkiin. Tuoremehuja emme harrasta kuin satunnaisesti, koska omia mehuja keitetään sitä mukaa kuin entiset on juotu. Joskus lisään ostomehua kotimehun joukkoon makuvaihtelua antamaan. Lisäksi harva lapsi on kovin innostunut hapahkoista viinimarja- ja puolukkamehuista sellaisenaan.

Kuten tiedotusvälineistä olemme taas lukeneet ja kuulleet, on ruuan hinta Suomessa eurooppalaisittainkin huiman kallista. Ruokakauppareissuista on tullut matematiikan harjoitustunteja, kun budjetti ja ostoslista eivät tahdo kohdata millään. Ei siis ihme, että metsästä, kasvimaalta ja omasta kanalasta lisäelintarvikkeita saavat ovat aiheestakin mielissään. Ahkera kotileipurikin tienaa pitkän pennin.
Se on kuitenkin päivänselvää, että vilkas mielikuvitus saa edelleen olla edullisen ruuan tavoittelijalla, kun päämääränä on tarjota monipuolista ruokaa perheelle.