Haikeita

Kuopion Veli julkaisee pyynnöstäni fb:ssa tyrmäävän ihania kuvia ilta-auringossa kylpevästä Lautakankaan talosta pihapiireineen. Kuvat saa meillä kaikilla myllerryksen sydänalaan. Veli oli leikannut ruohon ja käynyt metsätöissä. Kaikki on kuulemma talolla kunnossa, eikä muurahaisetkaan ole tänä keväänä keksineet tulla sisälle taloon.
Tänä keväänä mieltä halkova ikävä maalle on ollut helpompi kestää, koska maallepääsy on lähempänä kuin koskaan. En ole edes ehtinyt ikävöidä kasvimaan laittoa tai puutarhan hoitoa, kun täällä kaupungissakin on ollut touhua enemmän kuin tarpeeksi.

Soitin illansuussa äidilleni ja yhtäkkiä tajusin, että huomennahan on äidin ja isän 50-vuotishääpäivä. Eipä ollut äitikään sitä muistanut. Toivottavasti äiti jaksaa huomenna käydä hautuumaalla. Minä vien ajatuksissani kieloja ja syreeninkukkia koivunoksien kanssa isän kauniin hautakiven viereen.

Mies on töissä, lapset rennottelevat. Huomenna peruskoulunsa päättävää jännittää viimeinen päivä koulussa, jossa hän vietti 9 kouluvuotta. Tytön koulu-uran tekee erityisen merkittäväksi se, että hänellä oli suuri etuoikeus saada pitää sama opettaja koko yhdeksän vuoden ajan. Voitte kuvitella, että tuo upea opettaja oppi tuntemaan lapsen lähes yhtä hyvin kuin äitinsä.
Yhteistyö tuon opettajan ja Taivallahden peruskoulun kanssa on ollut sellaista, että aitoja, kuvaavia ilmauksia on vaikea löytää.
Kuin kruununa kaikelle työlle lapsen hyväksi saimme tällä viikolla tiedon, että peruskoulun päättävä on hyväksytty jatko-opintoihin Diakoniaopistoon, jossa opiskelee jo tytön kolme sisarusta.

Kunhan huomisen tunteikkaasta päivästä selviämme, voi asettua ajattelemaan kesää.
Lapsilla alkukesän ehdoton kohokohta on tietysti ensi viikolla olevat taloyhtiön pihatalkoot.
Minä olen iloinen muutamasta keikkavuorosta vanhainkotiin, jonne minua tänään pyydettiin.
Lomailevat lapsetkin saavat harjoittaa selviytymistaitojaan, kun äiti on muutaman tunnin poissa.