Monien muistojen joulu

Niin huiskahti ensimmäinen  maalaisjoulumme. Hitaasti alamme tajuta, että joulu meni kaikkine touhuineen ja vieraineen. Joulusta muistuttaa enää keittiön erkkerin ikkunaan teipatut ystävien lähettämät joulukortit, ruokapöydän punainen liina, olohuoneessa ripisevä muhkea joulukuusemme ja ulkona laimenneella innolla hohtavat jouluvalot.

Joulusta on kyllä jäljellä muistot, jotka lämmittävät mieltä. Joulustamme tuli erikoisen rikas sen takia, että kaikki lapset pääsivät tänne aatoksi. Aaton aterialla oli 21 henkeä ja mukana oli meille tärkeitä henkilöitä oman perheen lisäksi.

Kaikki jouluvalmistelut sujuivat suunnitellusti, eikä mitään yllätyksiä päässyt tulemaan. Joulun ainoa työläs yllätys ilmaantui aattoiltana juuri siinä vaiheessa, kun olin jo menossa vanhan talon puolelle nukkumaan. Olin laittanut puoli päivää pöydällä olleen täysinäisen lasisen kotikaljapullon jääkaappiin ja pullo räjähti jääkaapissa jossain vaiheessa iltaa. Kun kyseessä oli joulunaika ja perheemme suurin jääkaappi, teimme kahden vanhimman pojan ja Kampaajatytön kanssa tunnin verran hommia pestessämme jääkaappia ja sen sisältöä kotikaljasta ja tuhannen tuhannesta lasinsirusta. Ainoa kirvelevä menetys oli puolikas lakkakermakakku, joka uiskenteli kaljassa. Yritimme lohduttautua sillä, että kaikki ehtivät kakkua maistaa. Lohtu sekin, ettei kukaan lapsista tai lemmikeistä satuttanut itseään lasinsiruissa, jotka ryöpsähtivät vastaan, kun jääkaapin ovi avattiin tärskähdyksen jälkeen. Totesin lakoonisesti jääkaapinpesu-urakan jälkeen, että onpahan nyt ainakin jääkaappi pesty perusteellisesti joulun kunniaksi.

Jouluaamuna osa vieraista alkoi jo lähteä oman joulunsa viettoon. Haikeita hyvästejä sitten riittikin.
Nyt kun on asetuttu jo turvallisesti arkeen, alkaa ajatukset suuntautua väistämättä tulevan suunnitteluun ja uusiin asioihin. Tosin veroilmoitusten ihmettely ja kaiken maailman papereiden etsiminen on kyllä velvollisuuksista ensisijalla. Papereiden etsimisen olen jo siinä mielessä aloittanut, että mietin, missä kaikkialla niitä mahtaa olla muuton jäljiltä...

Jouluna minua ilahdutti, kun kylässä olleille lapsille maistui leipomani ruisleipä. Tänään tein leipää lisää ja huomasin, että alan olla leivän leipomisen suhteen jo oikeilla jäljillä. Viimeksi leipoessani jätin taikinaisen kulhon kuivumaan ja uuden takinan tein siihen. Kun lisäksi unohdin taikinasta hiivan, jota olen rippusen lisännyt juuritaikinaan, oli lopputulos mielestäni jo aika lähellä sitä, jollaiseksi ruisleivän ajattelen.

Vanhassa talossa nukkuminen on tullut jo tavaksi. Asian ainoa haittapuoli on se, että yöllinen vessareissu, mikäli sellainen tulee ajankohtaiseksi, on muuttunut pakkasten myötä kirpakaksi. Lisäksi pihatarhassa asustelevat karjalankarhukoirat edelleen unohtavat, että mummo ja pappa ovat menneet nukkumaan vanhaan taloon ja yöllä vanhan talon ulko-oven avautuessa tytöt ponnahtavat hereille ja päästävät kunnon vahtihaukun.
Mutta vanhassa talossa nukkuu niin paljon paremmin, että pienet hankaluudet ei merkitse mitään.

Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan lähiviikkoina. Nyt kuitenkin nautitaan talvesta.