Kello ei ole vielä kymmentäkään...

...ja olen tänään jo ehtinyt herätellä aivojani kännykän herätyksen jälkeen mieheni kainalossa kuusi minuuttia ja sen jälkeen antanut kahdelle kissalle ruokaa, kun näytti siltä, etteivät ne jaksa odottaa niin kauaa, että olisin ensin käynyt suihkussa.

Ennen suihkuun menoa kurkkasin rönttähuoneessa majailevia kuutta kanatipua ja vaihdoin niiden vesikuppiin (uima-altaaseen) puhtaan veden.

Suihkun jälkeen latasin kahvinkeittimeen kuusi kupillista kahvia valmistumaan ja tein viidelle koululaiselle aamuleivät valmiiksi.

Join kolme mukillista maitokahvia sellaisella nautinnolla, kuin en olisi ikuna kahvia saanut. Keskimmäisen mukillisen kyytipoikana oli viipale tekemääni joulu- eli saaristolaisleipää, kotoisammin saarileipää.

Puoli seitsemältä tein herättelykierroksen. Saara oli tavoistaan poiketen jo noussut, mutta kahdelle koulupojalle annoin muutaman suukon poskelle ja sanoin varovaisen hellällä äänellä "jaksaisitkojoherätää". Yhden koulupojan, joka ei suukoista perusta, herätin "kunnolla", kuten hän on toivonut. Olen tulkinnut toiveen siten, että herätys on ehdottomalla, railakkaalla äänellä lausuttu "nyt ylös!"

Kun koulutaksin oli jo määrä olla ladon takana koulukkaita noutamassa, minä tukahdutettua kiukkua kihisten etsin vielä villasukkia, lapasia ja ties mitä olohuoneessa pyykkikoreista. Päätin taas vakaasti, että iltapäivällä kutsun koolle perhekokouksen ja pidän taas luennon siitä, että "edellisenä iltana etsitään seuraavaksi aamuksi sukat ja lapaset ja kaikki vaatteet". Kiukkuni kihisi vielä enemmän, kun aloin ajatella, miten taas iltapäivällä lasten koulujen tiedotusjärjestelmään, Wilmaan, kilisee opettajien viestejä: "sillä ja sillä lapsella oli taas vähänlaisesti ulkovarusteita mukana", "päähine ja hansikkaat puuttuivat, vaikka ulkona on kylmä", "lapsi valittaa kylmää välitunnilla".
Joo-o, kyllä on kylmä ja minun puolestani saavat ipanat näppejään palelluttaa niin monta kertaa, että muistuu lapasten etsiminen mieleen muulloinkin, kuin klo 7.18 kouluaamuina.

Koululaisten lähdettyä purin puhtaat, iltayöstä pyörineet vaatteet pyykkikoneesta ja latasin koneen uudelleen. Sohvalla oli entuudestaan jo yksi korillinen odottamassa ripustamista ja hötkäisin kaikki märät vaatteet pyykkitelineisiin, jotka tuttuun tapaan ovat taas päätyneet meillä olohuoneeseen.

Nuorimmalla pojalla oli jääkiekkotreenit illalla ja väsynyt poika oli unohtanut laittaa varusteensa kuivumaan. Levittelin rönttähuoneeseen (tipuhäkin seuraksi) suuren pyykkitelineen ja ladoin pojan varusteet pitkin telinettä ja puusohvaa. Tiput katselivat touhujani kaulojaan käännellen ja kyselivät, saisiko lisää ruokaa. Vein niille kupillisen kananrehua, kalkkia ja kaurahiutaleita.

Kun ulkokoirille oli viety aamuruoka ja lämmintä vettä, tein ruokakupit kanoja varten. Isi lähti mukaani kanalakeikalle. Olemme ottaneet tavaksi hätistellä kanat ulkotarhaan siksi aikaa, kun keräämme munat, siivoamme kanalan, vaihdamme vesiastian ja laitamme ruuat valmiiksi. Tavallisesti isi hätistelee kanat ja minä teen muut hommat.

Kanalan jälkeen laitoin leivinuuniin tulen. Olen ottanut tavaksi latoa puut valmiiksi uuniin ja ne ovat saaneet kuivahtaa siellä pari päivää, ennenkuin olen lämmittänyt uunia. Nyt unohdin kytkeä huippuimurin pois päältä liesituulettimesta ja niinpä imuri vetäisikin savut leivinuunista keittiöön. Ennenkuin ehdin hoitaa asian, oli keittiön ääliöherkkä palohälytin jo haistanut palaneen käryä ja alkoi metelöidä talossa, jossa kaksi työläistä vielä nukkui.

Seuraavaa kahvimukillista juodessani vastasin kahteen sähköpostiin, laitoin muutaman viestin Wilmassa, Messengerissä, WhatsApissa ja Fb:ssa. Ja näköjään olin keittänyt pikkutipuja varten kananmunia ja laittanut riisipuuron tekeytymään höyrykattilaan.

Nyt pidän tuumaustauon. Anne- Mari on lähdössä Isin kyydillä Mikkeliin ja minun olisi käytettävä yksi lapsi hammaslääkärissä. Onneksi on vielä aamupäivä. En mainitse teille mitään niistä hommista, jotka ovat vuorossa iltapäivällä.

Iloa päiväänne.
Kohta saadaan riisipuuroa.