Kukkokiekuu!

Eipä ole ennen Lautakankaan talossa kukkokiekuut kaikuneet, vaan tänäänpä ovat.

Rönttähuone, joksi on ikiajat kutsuttu pannuhuoneeseen menevää välihuonetta, on ollut viime viikot tipuhäkin sijoituspaikkana. Tänään rönttähuoneeseen muutti meidän uusi, nuori kukkoherra, jonka Anne-Mari kävi hakemassa. Tämä kukko on kiltti ja rauhallinen ja kaikenlisäksi erityisen kaunis. Minä sanoisin kukon väriä punamustaksi, mutta todennäköisesti sille väritykselle on myös oikeakin nimi. Kukko on kiekaissut omalla nuotillaan muutaman kerran ja kiekaisu on kuulunut koko talossa. Oikein hauskalta kukon ääni kuulostaa ja siellä hän vahtii tipuhäkin asukkaita tyynen rauhallisena.

Rönttähuoneessa kukko saa asua nyt jonkun päivän. Kanalan tämänhetkinen isäntä pääsee kirvesterapiaan ja isännänvaihto täytyy suorittaa sujuvan rauhallisesti suotuisissa olosuhteissa. Sääennusteet ovat lupailleet huomisen aamun jälkeen pakkasten lauhtuvan, niin tämmöiset operaatiot on hiukkasen miellyttävämmät suorittaa.
Vanha kukko sinetöi kohtalonsa jo aikaa sitten, kun ei ole oppinut, että myös naisihmisiä väistetään, eikä höökitä suin päin kimppuun. Kukko on saanut useamman kerran harjanvarresta ja kumisaappaasta, mutta on edelleen täysin arvaamaton ja siksi vaarallinen.

Syksyllä vedimme kanalaan sähköt. Tokihan olemme jännänneet, kuinka kanalan väki pakkasista selviää. Todellisuudessa lämpölamppujen alle kelpasi mennä vasta yli kahdenkymmenen ulkopakkasasteen jälkeen. Viime päivien pakkasten aikana on  kanalassa ollut myös lisälämmitin.
Kanat ovat olleet virkeitä ja iloisia vilpakoista ilmoista huolimatta.

Tipuhäkin asukkaista tällä hetkellä näyttäisi siis kolme olevan kanoja. Kolmen kukon kohtalo on kirjaimellisesti Luojassa, sillä vihaisen kukon jälkeläisillä ei tulevaisuus ole kovinkaan valoisa. Ensi kesäksi olisi kyllä mukava saada lisää kanoja, kun ulkotarhakin saadaan pellillä katettua, ettei ole vaaraa haukoista, eikä sade pehmitä tarhan maaperää.

Mutta omille kananmunille emme ryhdy kilohintaa laskemaan. Tämä on harrastus.