Ojaperunan kasvukuulumiset

Sitkeästi on ojan pientareille juhannuksen jälkeen kylvämäni peruna noussut taimelle. Jos on pitkä syksy, voi hyvällä tuurilla kylvöksistäni saada satoakin. Alimmassa kuvassa olevan perunan kylvin kolme viikkoa aikaisemmin ja se näyttää jo sellaiselta kuin perunan kuuluisi tässä vaiheessa kesää näyttääkin. Valkosipulimaan ympärillä kasvaa myös peruna reippaan näköisenä. Tosin maa-artisokka puskee sikinsokin sinne valkosipulin ja perunan sekaan, mutta antaa heidän rauhassa kasvaa kaikkien - minun kasvatukseni ei ole niin nökönuukia - kasvakoot tai olkoot kasvamatta.

Punasipulista taisi herätä henkiin kolme istukasta, salaatti ja tilli eivät itäneet edes taimelle, vaikkei ollut edes vanhoista siemenistä kyse. Riehakkaimmin kasvaa hevihävikistä kuudella sentillä kappaleelta ostetut persiljaruukut, joista tökkäsin juuripaakut multaan alkukesällä. Kun saan valkosipulin kiepit säilöttyä, laitan persiljaa pakasteeseen. Ostin keväällä hyötykasvikuivurin, mutta kuivattu persilja on minusta oikeasti pahaa, siksi pakastan mieluummin. Suunnittelin teeainesten kuivaamista, mutta vielä on vapaahetket hujahtaneet vallan muissa puuhissa.

Mansikan kannoista tulee kuuleman kuivattuina hyvää teeainesta. Mutta hyvää mehuakin tulee raparperin kanssa. Siitäpä tulikin mieleeni, että sinne ne jäi äskeiset mansikansiivuusta jääneet kannat kattilaan, kun piti laittaa raparperimehun kanssa jääkaappiin tekeytymään. Saavat mennä huomenna kompostin aineksiksi, kun yötyöläisen silmiä raukaisee jo niin, että laitan vauhtia tämän julkaisuun. Hyvät on minulla unenlahjat. Hyvää yötä teillekin!

Metsähoitoa

On taas se aika vuodenkiertoa, kun minä herään henkiin. Vuosi vuodelta metsä merkitsee minulle aina vain enemmän. Tänään huomasin, että suuri ilo metsästä tulee mielelle, vaikka kulkisi muidenkin metsässä.

Alemmassa kuvassa on Rantakangasta, velipojan hyvinhoidettua metsää. Kävin eilen tarkastamassa luottomustikkapaikkani ja totesin, että kahden viikon kuluttua kannattaa tulla uudestaan, jos havittelee mustikoita ämpäriinsä.

Tänään lähdin heti aamukahvin jälkeen toiseen marjapaikkaani. Siellä muistui mieleeni, että lapsuudessani niitä metsiköitä vanhempani kutsuivat nimellä "itäsyvänmua". Nyt kun alueella on monenikäistä kasvatusmetsää, hyväkuntoisia metsäautoteitä ja jopa harjoitusravirata, ei kovin "sydänmaista" enää voi puhua. Ylemmässä kuvassa on metsäautotie, jonka molemmin puolin aukeaa niin valtaisat mustikkametsät, että marja-aikaan koskee sydänalaan, kun sieltä pitää lähteä pois.

Kyllä jälleen huomasin, miten hoitava vaikutus metsällä on. Kun lähtiessä juomani kahvin levottomaksi tekevä vaikutus väistyi, huomasin, että hengitys rauhoittui, mieli seestyi, ajatusten laukka rauhoittui, aistit herkistyivät ja huomasin hymyileväni. Käki kukkui vielä ja kun katseen nosti kohti taivasta, muutama haukka leuhahteli korkeuksissa pieninä pisteinä sinistä taivaankantta vasten. Yksi niistä kertoi, että ovat siellä.

Kävelin metsäautotietä pidemmälle, kun minua kiinnosti nähdä, onko oikeasti tien vasemmalla puolella suota, niinkuin karttasovellus väittää. Tietysti jos kosteampi metsä katsotaan suoksi, niin olihan sitä kyllä. En ollut aiemmin käynyt niin pitkällä tutuista marjapaikoista, mutta nyt tuli varmistettua, että auton saa hyvin käännettyä siellä pidemmälläkin, ettei tarvitse kilometritolkulla kävellä. Parisen viikkoa menee tuollakin, ennenkuin mustikka on kunnolla kypsää. Nyt oli vain muutama marja, mutta ne olikin sitten todella suuria. Näiden kahden päivän retkien saaliina olikin enemmän metsämansikoita ojien pientareilta.

Ilahduttava havainto oli myös se, että "itäsyvänmualle" ei enää 13-tieltä autojen ääni kuulunutkaan. Se asia pitääkin sitten marjareissuilla huomioida, ettei vieraisiin metsiin pääse eksymään.

Pirkko-tätin raparperimehu

Ainekset: raparperin varsia, vettä, sokeria.

Huuhtele raparperinvarret. Leikkaa raparperit saksilla pieniksi paloiksi astiaan. Mitä enemmän köytät kasvin punaisimpaa osaa, sen kauniimman väristä mehusta tulee. Lisää kiehuvaa vettä niin paljon kuin haluat mehun määräksi. Kun vesi on jäähtynyt, siirrä astia vuorokaudeksi jääkaappiin.

Vuorokauden kuluttua siivilöi raparperinpalat pois. Siirrä mehu kattilaan, lisää haluamasi määrä sokeria ja kiehauta mehu.

Aineosien määrästä riippuu, kuinka tuhtia mehua saat. Mausta riippuen käytä mehu sellaisenaan, laimenna tai käytä kuplaveden mausteena.

Kylmässä mehu säilyy sellaisenaan muutaman päivän. Tarvittaessa pakasta, jollet halua käyttää säilöntäainetta (esim. Atamon).

Itse säilytin mehun lasipulloissa jääkaapissa.

Leikkimielinen "hoitotahto"

Pannuhuoneen kattilaa sytyttäessäni huomaan usein ajattelevani syvällisiä tai sitten saan hyviä ideoita. Tänään pohdin, että pitääpä kirjoittaa aiheesta, minkä ei soisi koskaan toteutuvan, mutta mikä on mahdollista. Aihe on ollut mielessä senkin takia, että olen työni puolesta hoitanut viime kuukausina paljon ikäisiäni ihmisiä.

Meistä ei liene kukaan haluaisi päätyä tilanteeseen, että on toisten armoilla - mitä tulee päivittäisiin toimintoihin. Sellainen elämäntilanne tulee lupaa kysymättä ja hyvin harvoin siihen on itse voinut vaikuttaa mitään.

Ajatusleikkinä on tilanne, että menettäisin puhekykyni, toimintakykyni ja joutuisin hoidettavaksi lähes vuodepotilaana. Ehkä hyvänä päivänä pystyisin istumaan jonkin aikaa pyörätuolissa tai niinsanotussa gerituolissa.

En halua huoneeseeni televisiota, enkä halua, että huoneessani on radio auki tai minulle soitetaan musiikkia, josta oletettavasti saattaisin pitää. En tarvitse ääniä "aktiviteetiksi".

Kenenkään ei tarvitse esittää tekopirteää, ei läheisten eikä hoitajien. Selkäpiitä karmii herätä aamulla teennäisen iloiseen "hyvään huomeneen". Jos olet luontaisesti iloinen huoneeseen tullessasi, niin ole vain. Jos sinua harmittaa tai ärsyttää, anna sen näkyä. Mutta kiukkuasi älä pura minuun: en voi sinua mitenkään auttaa.

Minulta ei tarvitse kysyä mielipidettä, ei edes kehonkielellä vastausta odottaen, millaiset vaatteet haluan tänään päälle. Minulle on aivan sama, millaiset tai minkä väriset vaatteet ihmisellä on yllään. Tärkeintä, että hoitajien on ne helppo pukea ja riisua ja että ne eivät purista tai kiristä.

Kun hoitajat vaihtavat vaippaa, niin älkää hyvän tähden riuhtoko ihmistä vuodesuojan avulla kyljeltä toiselle niinkuin olisi jossakin Linnanmäen hurjakurussa. Ihan rauhallisin käännöksin voi sen vaipan asetella. Ja älkää kiskoko jalkovälistä vaippaa ylemmäs niin että vaipan reunat viiltävät nivusia. Laittakaa se kerralla kunnolla, niin ei tarvitse kiskoa.

Jos pissi haisee, niin siitä ei tarvitse mainita joka kerta vaippaa vaihdettaessa. Minä itse en mahda sille mitään. Tarjotkaa enemmän juomista ja jos herää epäilys pissitulehduksesta, ottakaa näyte ja hoitakaa asia. Pissatulehdus voi olla todella kivulias ja se pitää hoitaa pois, vaikka lääkäri jankuttaisi, että pitää olla vähintään kolme merkittävää oiretta, ennenkuin määrätään antibioottia. Ja jos tulehdukset uusii, haluan estolääkityksen.

Mitä syömiseen tulee, niin minulle ei tarvitse jutella, kun minua syötetään. Haluan syödä rauhassa. Jos laitan suuni kiinni, enkä halua lusikkaa suuhuni, se tarkoittaa sitä, etten halua syödä tai tarjottu ruoka ei minua miellytä. Verestä valmistettuja ruokia en halua syödä. Juotavaa pitää tarjota järjellinen kippaus nokkamukista: ei mitään tippa kerrallaan, muttei mikään tukehduttava hulahduskaan.

Kahvi pitää kaataa mukiin niin, että ensin puoli mukillista maitoa (mieluiten punaista) ja maidon päälle puoli mukillista kahvia.

Jos huoneen tuuletusikkuna on vuoteeni pääpuolella, se on huono juttu. Mielellään sänky pitäisi saada niin, ettei ikkunasta käy veto.

Jos jollakulla on kissa tai koira, se on tervetullut luokseni vierailemaan oman ihmisensä kanssa. Mielellään kissa tai koira saa tulla myös sänkyyni. Kukaan ihminen älköön sänkyni laidalla istuko. 

Kesäaikaan huoneeseeni saa tuoda luonnosta tai omasta kukkapenkistä kukkia tai oksia. Rahaa ei tarvitse kukkiin haaskata. Vähempi on kauniimpi: yksi kukka on parempi kuin iso kimppu. Tykkään myös puiden oksista. Jos kukkia ei luonnossa enää ole, puun oksa on lohdullinen. Mustikanvarpuja älköön kukaan hairahtuko tuomaan - ne muistuttavat liiaksi syksyisistä mustikanpoimintamaratoneista ja pelkästä asian ajattelemisesta tulee selkä kipeäksi.

Toivottavasti kukaan ei kuulteni tai tietämättänikään kohtaloani surkuttele. Elämässä vastaanotetaan kaikki mitä annetaan ja ollaan kiitollisia siitä mitä kulloinkin on.

Tällä hetkellä olen suunnattoman kiitollinen elämästäni juuri tällaisenaan. Toivon, että kirjoittamani jää sanahelinäksi ja pelkäksi kirjalliseksi tuotokseksi. Tarkoitukseni on tökkiä lukijoita havahtumaan, kuinka hyvin omat asiat juuri nyt ovatkaan.

Laiskan emännän perunanistutusta

 Sain useamman kilon siemenperunaa paikallisesta "Roskalava" - fb-ryhmästä. Kun kasvulavat ja valkosipulipenkin reunat täyttyivät, ajattelin, että vastakaivettujen ojien pientareet voisi ottaa hyötykäyttöön. Jos ei peruna siinä kasva, en mitään menetäkään.

Muistelin perunoita maahan piilottaessani kauan sitten näkemääni valokuvaa. Sotavuosina oli Linnanmäen rinteille istutettu perunaa, kun ruokaa täytyi keksiä keinolla millä hyvänsä. Kuvassa naiset ahkeroivat kuokkiensa kanssa tutussa rinteessä.

Istutin siis ojien pientareille, mutten pellon puolelle. Maa oli mukavan märkää mullan, hiekan ja savimaan sekoitusta.

Istutushommassa taas laitoin mielihyvällä merkille, miksi olen sydänjuuria myöten syksy - ja talvi-ihminen. Kimpussani pörräsi jättiläiskokoisia paarmoja ja viheliäisen pieniä mäkäräisiä, jotka tunkivat silmiin ja suuhun.

Pirkko-tädin ohjeella tehty kylmä raparperimehu maistui työlään urakan lomassa. Lähes itsestään valmistuvan mehun ohjeen voisin kirjoitella vaikka ensi kerralla.

Pienessä se on ihmisen ilo

Pari viime päivää olen rahdannut miestä ja perheen käymässä olevia lapsia "katsomaan ojia". Peltoisäntä hommasi kaivinkoneen urakoimaan peltojenparannustöitä ja lopputuloksena saa nyt peltojen kulmiin jumittuvat vedet kyytiä. Siinä missä kaivamispäivän iltana oli ojassa uimasyvyiset vedet, on nyt enää maltillista liruamista.

Ylimmän kuvan peltoaukea näyttää tuolta alareunasta, kuvaajan kohdilta, todella laajalta, kun keskeltä ylempää peltolohkoa täytettiin lyhyt pajukkoa riehakkaasti kasvava ojanpätkä, mikä ei kuitenkaan täyttänyt varsinaista tehtäväänsä pellon kuivaajana. Se riemu kyllä jatkuu vuosikymmenestä toiseen, että aina peltoja muokatessa nousee pintaan isojakin kiviä. Niitä on raivattu näiltä pelloilta jo yli sata vuotta.

Kevättöiden aika pelloilla on minulle aina suuri ilonaihe ja katselisin työkoneiden liikkeitä vaikka koko päivän. Sama vaiva oli kyllä ollut Papallakin: kertoi katselleensa pelloilla koko päivän kaivinkoneen työtä. Itse jouduin lähtemään iltavuoroon juuri kun lavettirekka toi kaivinkoneen ladon taakse.

Mutta iloa tunnen parannetuista ojista. Jos nyt satomäärät hiukan korjaantuisivat Lautakankaan pelloilla, kun vesi ei seisoisi sadekesinä pelloilla ja keväisin pääsisi aikaisemmin toukotöihin.

Vapaapäivä kuin loma

Huomaan blogin muuttuvan väistämättä vapaapäiväpainotteiseksi. Voisi jopa luulla, että elämäni on täynnä vapaapäiviä, kun työpäivistä en mainitse mitään. Todellisuus on näin kesän ja pitkien, valoisten päivien tultua, että teen töissä pitkää päivää (tai pitkää yötä).

Tänään oli jälleen vapaapäivä, enkä edes muista, milloin oli edellinen. Mutta niin täydellisen ihana päivä olikin! Heräsin aamulla levänneenä ja hyvillä mielin, sillä olin nukkunut lähestulkoon vuorokauden... Olenko jo maininnut, että tärkein isänperintö on hyvät unenlahjat. Kun annan itselleni luvan nukkua, voin nukkua missä hyvänsä ja lähes miten kauan tahansa.

Aamun kahvipannullista tyhjentäessämme Pappa ehdotti puukuorman hakua Enolta. Huomasin hihkuvani innosta, koska puuhommat on parasta vapaapäivän työtä. Puutöissä saa monipuolista liikuntaa ja ulkonaolo on sisätyöläiselle elämän luksusta kauniina, lämpimänä vapaapäivänä.

Iltapäivän puolella vanhin poika tuli avuksi ja haimme latoon vielä kaksi kuormallista lisää metrisiä halkoja. Lisäksi Pappa toi riihen luota tallista kaksi kuormallista omasta metsästä kaadettuja runkoja. Nyt on pihan ladossa sahaamista ja halkomista vaikka sadepäivien työksi.

Illasta kävimme vielä Heidin kanssa katsastamassa S- marketin punaiset hintalaput, eli -60%:n tuotteet. Ei ollut ollenkaan hukkareissu: ostokseni maksoivat 110 euroa ja alennusta sain yli 70 euroa. Pakasteeseen sain pari kiloa naudanlihaa, leipää ja pullaa ja jääkaappiin huomista ruokaa varten kanafilettä. Kananmuniakin sain alennettuun hintaan. Nykyään suunnittelen ruokalistaa pitkälti sen mukaan, mitä kaupasta saa halvemmalla.

Huomenna teen ison satsin mustikkarahkaa. Pappa oli nähnyt kylällä tuttua mustikanmyyjää ja tämä oli valmis myymään pakasteestaan reilun määrän mustikoita ihan yhtä edullisesti, kuin hän myi niitä menneenä syksynäkin. Olimme jo tänä talvena syöneet liki 100 kiloa mustikoita pakasteesta, mutta enemmänhän niitä olisi saanut olla, jotta seuraavaan satoon olisi pärjätty.

Illalla kastelimme Papan kanssa valkosipulimaan. Vielä näyttää siltä, että istutetusta kahdesta sadasta kynnestä on noussut vain satakunta. Eli pitkä matka on vielä valkosipulin omavaraisuuteen.

Minä umpisyksyihminen olen oikein onnellinen täällä kotona lämpimästä kesäisestä päivästä ihanine ulkohommineen, joita ei ikinä saa valmiiksi.