Lapiokauppiaan unelma

Ilmatieteenlaitoksen säätiedotuksen mukaan lumen syvyys Helsingissä on tällä hetkellä 24cm. Lumisade alkoi eilen illalla ja ennusteen mukaan jatkuu vielä lauantai-iltaan asti.
En ole mikään ekspertti näissä asioissa, mutta sanoisin tätä lumimyrskyksi. Kun aamulla saatoin pikkukoululaiset Pasilaan kouluun, raitiovaunussa istui vaitonaisia ihmisiä. Ihan kuin kaupunkilaiset olisivat miettineet, kuinka tästä selvitään.
Kun Pasilan koululaiset iltapäivällä tulivat kotiin, he joutuivat kävelemään Mannerheimintielle asti, ennenkuin löytyi aurattuja kiskoja ja kulkeva raitiovaunu. Lapset soittivat matkalta ja minä laitoin sukkelasti saunan päälle, jotta syväjäädytetyt koululaiset pääsivät kotiin tultuaan lämmittelemään.

Mies oli viime yön töissä ja äsken lähti uudestaan töihin. Muistutin taas siitä, että olosuhteet täytyy hyväksyä ja ei ole kuljettajan vika, jos bussin matka tyssää kinokseen. Mies muistelee kaiholla vanhoja hyviä aikoja, jolloin bussien ohjaamossa oli lapio ja hiekkapussi varusteena. Silloin kuljettaja saattoi omin avuin selvittää monta kiperää tilannetta, kun bussi juuttui pysäkille lumeen. Nyt jos jäät kiinni, niin siinä saat olla ja apua odottaa.

Huomenna minulla on puolilta päivin työvuoro Lauttasaaressa, mutta matka on niin lyhyt, että aion varata aikaa ja kävellä sinne.
Helsinkiläiset saavat viikonlopun pärjätä ilman metroa, koska metroliikenne on pysähdyksissä ohjausjärjestelmän vaihdon takia. Metroa korvataan busseilla ja raitiovaunuilla, mutta jos lunta ja pakkasta vielä riittää, taitaa aika monia huvittelukulkijoita houkutella kotiviikonloppu.

Sen verran paljon tuota lunta näyttää olevan, että minäkin, intohimoinen lumityöntekijä, jätän nyt ne hommat suosiolla konemiehille. Sen sijaan keskityn nyt maistelemaan Tupun tuvan tämänpäiväisen reseptin tiikerikakkua. Taisi löytyä kaikkien aikojen paras tiikerikakkuresepti.

Eettistä ruokaa ja nälkäisen ruokaa

Käytämme paljon aikaa, vaivaa ja voimavarojamme sen määrittelemiseen, mitä syömme, missä ja kuinka ruokamme on tuotettu ja täyttääkö ruoka kaikkine välivaiheineen eettiset kriteerimme.
"Eettisellä ruualla" tarkoitan tässä yhteydessä nimenomaan niitä arvoja, joita itse kukin pidämme tärkeinä, kun on kysymys ruuan raaka-aineiden kasvattamisesta ja elintarvikkeiden tuottamisesta. Mitä itse kukin pidämme eettisesti oikeana, jätän omaan arvoonsa, koska siitä ei ole yhtä tai oikeaa mielipidettä.

Jos eettiset arvot saisivat olla tärkein valintakriteeri, kukaan ei söisi kaakaota missään muodossa. Moni norsunluurannikkolainen ja ghanalainenkin jättäisi suklaapatukat sillä perusteella kauppaan. Kaakaontuotannon etiikan toinen puoli on, että ne lapset, jotka eivät tee työtä kaakaoplantaaseilla lapsiorjina, saattavat olla perheilleen ainoa tuloa tuova työläinen. Näissä perheissä ollaan kiitollisia siitä, että työtä on edes lapsella.
Kaakao on kärjistetty esimerkki, mutta surullisen totta.

Kun ihminen seisoo leipäjonossa ja tulee hänen vuoronsa täyttää kassinsa ruualla, ruokapakkausten ravintosisältö tai alkuperämaa on sivuseikka. Muutamat vilkaisevat viimeistä käyttöpäivää, mutta senkin merkitys vähenee nälän lisääntyessä.

Taas kärjistän: kun Jeesukselle tuotiin pienen pojan viisi leipää ja kaksi kalaa, Jeesus ei nostanut katsettaan opetuslapsiin ja kysynyt:
- "Ei kai vilja ole vain tuotu Egyptistä?"
Sen sijaan Jeesus siunasi leivät ja kalat ja niistä ruokittiin tuhansia.
Miksi sitten Jeesuksen, maailmankaikkeuden Luojan, kaiken hallitsijan ja viljalle kasvun antajan, täytyi siunata leipä? Eikö leipä tullut siunatuksi jo hänen kätensä kosketuksesta?
Antaakseen meille esimerkin ja osoittaakseen, että leipä ei ole meille mikä tahansa kulutushyödyke, vaan Jumalan lahja, joka ansaitsee oman kunnioituksensa. Kunnioitusta Jeesus opetti myös siinä, että hän käski kerätä tähteet talteen. Hän ei esimerkiksi käskenyt jättämään niitä lintujen ruuaksi tai antamaan niityillä juoksenteleville kulkukoirille.

Silloin, kun suhteessamme ruokaan unohdamme yksilöinä ja kansakuntina Jumalan säädökset ruuan kunnioituksesta ja kiitollisuudesta, olemme myös itse vastuussa seurauksista.
Ihmisen välinpitämättömyyden ja tottelemattomuuden seurausta on tämän päivän nälkäiset tai ruuan puutteeseen kuolevat.

Jumala haluaa siunata meitä ihan arkisissa tilanteissa. Usein, kun laitan ruokaa tavanomaisista, usein käytetyistä raaka-aineista, eikä minulla ole ollut varaa ostaa ruokaan monipuolisia lisukkeita, siunaan ruuan sitä laittaessani. Rukoilen ihan kirjaimellisesti:
"Rakas Isä, anna tämän ruuan maistua hyvältä syöjien suussa, siunaa tämä ruoka."

Kun sitten syöjät ihmetellen sanovat ääneen:
- "Äiti! Kylläpä tämä ruoka on hyvää!" minun on helppo kiitollisuudella vastata
"Jeesus on sen siunannut."

Joko alkaa äiti oppia

Kuten arvelinkin, tästä viikosta tuli työntäyteinen. Naapurin tädin hautajaisten jälkeen olen auttanut asunnon tyhjentämisessä. Siihen kun lisätään pari ylimääräistä hammaslääkärissäkäyntiä, niin päiväni ovat olleet täysiä. Kuin tilauksesta kotona on ollut koko viikon vatsansa kanssa kiemurtelevia sairaslomalaisia, niin olen heitä pestannut kotimieheksi, kun olen juossut asioilla pitkin kyliä.
Tuon oudohkon vatsataudin suhteen olen aika epäluuloinen.
Kahteen vuoteen en ole harrastanut tähän aikaan vuodesta satsumoiden, klementiinien sun muiden sitrushedelmien ostamista ja syömistä. Söimme suomalaisia porkkanoita ja marjoja. Kahteen vuoteen emme myöskään sairastaneet oikein minkäänlaisia vatsatauteja.
Nyt kun noita kyseisiä hedelmiä sai tarjouksista alle eurolla kilo, olen niitä jonkun verran ostanut. Ja se, mikä tässä asiassa on nyt sitä epäluuloa, on ne vatsaoireet, mitä täällä on podettu. Itse en ole ainuttakaan klementiiniä syönyt, eikä minuun ole tautikaan iskenyt.
Oli tauti mitä tahansa ja pöpö mistä hyvänsä, niin se ainakin on varmaa, että kotimaisia, puhtaita marjoja syömällä hankkii vastustuskykyä viruksia vastaan. Siihen kun lisätään mustikan todistetut terveysvaikutukset ja nimenomaan vatsan hyvinvointia edistävät ominaisuudet, niin helppo on johtopäätöksiä tehdä.
Uskon, että tässäkin asiassa olen nyt kantapääoppini saanut.

Toivottavasti oppi olisi mennyt perille toisessakin asiassa.
Ostin Saaralle syyskuussa vetoketjulliset nahkasaappaat Citymarketista. Hinta oli muistaakseni 24:n euron luokkaa. Nyt elämme marraskuuta ja toisen saappaan vetoketju rikkoutui, eli saappaat ovat käyttökelvottomat.
Sain kaupasta Keskon lastenkenkien sisäänostajan tiedot ja laitoin hänelle tänään viestiä tapahtuneesta. Muutenkin mainitsin, että "markettikenkien" laatu ja kestävyys on ollut minulle kaikenkaikkiaan pettymys.
Ymmärrän toki, että laatu maksaa. Jatkossa pyrin myös toimimaan sen ymmärryksen mukaan. Tulee halvemmaksi ostaa lapselle kalliit "merkkijalkineet", joilla pärjää talven tai kesän yli, kuin kolmet-neljät kuukausikengät.
Laiskuus on ollut yksi syy siihen, että kerta toisensa jälkeen sorrun halpoihin pikakenkiin. Kauppa on tuossa tien toisella puolella ja varttitunnissa käy sovittamassa ja ostamassa lapselle tarvittavat kengät. Jos haluaa kunnon kengät, jotka myös kestää, täytyy mennä kaupunkiin asti ja siitä tulee helposti tunnin-kahden reissu.
Nyt tuntuu siltä, että nämä kenkäreklamaatiot riittää minun osaltani.

Kun joskus kirjoitin perheemme ruokamenoista, muutama kommentoija suositteli lämpimästi tutustumista Lidlin tuotteisiin ja hintatasoon.
Lähin Lidl on Kampissa ja sinne on metrolla parin minuutin matka. Asiointiani siellä on hieman vähentänyt kertamatkalippujen hinta, jolloin pidempikestoiselle kaupparessulle tulee hintaa 4 euroa. Kun joudun ostettavan tavaramäärän takia käymään ruokakaupassa päivittäin, tuosta matkalipusta tuntui tulevan kynnyskysymys yhdessä matkustuslaiskuuden kanssa.
Nyt kun olen joutunut reissaamaan julkisilla liikennevälineillä lähes päivittäin, olen pitänyt matkakorttini "aina voimassa olevana" eli täkäläisellä termillä: "matkakorttiini on ladattu kautta". Silloin yhden matkan hinta on aina edullisempi, mitä enemmän joutuu matkustamaan.
Tällä viikolla Kampissa käydessäni poikkesin Lidliin ja jouduin taas ottamaan korjauskurssia ostoskäyttäytymiseeni. Herääminen tapahtui ruisjyväleivän kohdalla. Fazerin Real-leipä maksaa vaille kaksi euroa vakiokaupassani. Lidlin 100g suurempi leipäpakkaus lähes vastaavaa leipää maksaa 0,99e. Nykyään meillä kuluu tuota leipää kaksi pakettia päivässä.

Lidlin tuotevalikoimassa on paljon minulle vieraita tuotteita. Nyt otan uuden askeleen siinäkin asiassa ja alan rohkeasti ostaa uusia tuotteita kokeiluun. Kilon jogurttipöntöt ainakin saivat varauksettoman suosion. Huomenna laitan ruokaa pakastetuista naudanlihapuikoista.
Ennakkoluulojen voittaminen näyttää alkavan pienistä asioista.

Kuuliainen poika

Kun tässä perheessä nuoriso vihdoin ja viimein osoittaa edes orastavia merkkejä seurustelun aloittamisen suuntaan, sekin tehdään kuuliaisesti isän silmien alla. Vai mitä sanotte seuraavasta:
Isi istuu Elielinaukiolla lähtölaiturissa bussin ohjaimissa. Vuoron lähtöön on muutama minuutti aikaa. Hän soittaa minulle:
"- - - seisoo tuossa parin metrin päässä bussin edessä suukottamassa tyttöystäväänsä. Tööttäänkö.."
Ja samassa isi painaa reippaasti torvea niin että minäkin sen kuulen luuristani.

Hitusen kuulema nuoret säikähtivät.

Kymmenen minuutin päästä poika tulee nauraen kotiin.
- "No vähän me säikähettiin...Sanoin isille, että vie mun kulta turvallisesti kotiin".

Isi soittaa vielä huvittuneen soiton vietyään tytön  perille.
- "Meillä kun on sellainen sääntö, että jos on tarvis, niin torvea tööttäämällä saa järjestysmiehet paikalle. Kyllähän ne samassa tulikin ja tais vähän naurattaa niitäkin."

Uusi oppi

Olen 47-vuotias. Se ei ole enää nuoren naisen ikä, eli suunta on varttumiseen päin.
Joskus kuvittelee tietävänsä joltakin elämän osa-alueelta edes alkeet. Välillä minäkin luulen tietäväni jotakin lastenhoidosta tai huushollinpidosta ja ajoittain voisi luulla, että osaan organisoida perhettä toimintaan. On taas asioita, joiden kohdalla harmittelen taitamattomuuttani. Kielitaito on yksi sellainen, jota lähes häpeän. On surkeaa, että yli kymmenen vuoden opiskelun jälkeen ei osaa englannin kielen sanajärjestystä tai verbien taivutusta. Kertotaulutkin tahtoo unohtua, kun ei jatkuvasti niitä harjaannuta.
Mitä ihmissuhdetaitoihin tulee, on surullista huomata olevansa täysi noviisi, kun on kyse hienovaraisuudesta. Ja 25 avioliittovuotta ei todellakaan takaa sitä, että puoliso elää kanssani täydellisen hyvyyden ympäröimässä Eedenin puutarhassa.

Tänä aamuna 47-vuotias oppi taas elämästä ihan uuden asian. Kai jonkinlainen mutu-tuntuma minulla on joskus tähän asiaan ollut, mutta en ole sitä tiedostanut.
Katsoin maailmankuulun raamatunopettajan Joyce Meyerin ohjelmaa televisiosta samalla kun hörpin aamukahviani ja voitelin lapsille leipiä. Ja oppi oli tämä:
"Lakkaa yrittämästä tehdä itseäsi onnelliseksi. Ala tehdä muita ihmisiä onnelliseksi, niin sinä saat itsellesi Elämän. (Elämän isolla eellä.)"

Kun tarkastelen asiaa tarkemmin, huomaan kyllä, että elämäni keskittyy lähes koko ajan siihen, kuinka kokisin itseni mahdollisimman onnelliseksi kulloinkin vallitsevissa olosuhteissa. Lisäksi huomaan pitäväni tuota ajattelutapaa jopa hurskaana tai peräti raamatullisena. Kuinka minä olisin mahdollisimman onnellinen.
Joyce Meyer mainitsi puheesaan, että Raamatussa puhutaan satoja kertoja elämästä ja vain parikymmentä kertaa Elämästä. Tuota Elämää täytyy ruveta tarkemmin tutkimaan Raamatusta.

Muistutan tässä blogiyhteydessä, että kirjoitan tällaisia huomioita elämästä vain siinä tarkoituksessa, että asioilla on merkitystä omassa elämässäni tai että koen ne tärkeiksi. Ei minulla ole tarvetta ryhtyä ketään opastamaan tai neuvomaan, kuinka kuuluisi elää.
Joskus kun käy niinkin, että jokin kirjoittamani huomio onkin jollekulle kannustava sana tai antaa iloa päivään. Silloin tällaisella kirjoitusharrastuksella on myös tarkoituksensa.

Savun hajua

Vaikka eilinen oppitunti oli raju, näytti siltä, ettei se aiheuttanut kenellekään lapsista mitään pelkoa tai turvallisuudentunteen järkkymistä. Kurkku on lähes kaikilla kipeä kitkerästä savusta ja hiukset haisevat savulle vielä pesunkin jälkeen. Yksi totesi, että täällä tuoksuu ihan mummolan pannuhuoneelta. Rapun ilmoitustaululle oli ilmestynyt huoltoyhtiön tiedote, että tekijät on saatu kiinni. Voi äiti-parkoja...
Saara, joka oli kaikkein lähimpänä tapahtumapaikkaa palon syttyessä ja tajusi oitis tilanteen vakavuuden (toisin kuin monet pihalle seisoskelemaan jääneet kouluikäiset), kävi vanhimman veljen turvallisessa ohjauksessa katsomassa tapahtumapaikkaa tilanteen rauhoituttua. Saaran suhtautuminen oli ihmeteltävän järkevää ja realistista vailla mitään panikoimista tai asioiden suurentelua. Kyllä kaikki muistivat myös kiitellä ja kehua kuusivuotiaan ripeää ja oikein arvioitua toimintaa.

Nyt pihalla näkyy jo irtolava, johon tyhjennetään pyörävaraston takaosassa olleesta huoltoyhtiön varastosta turmeltuneita työvälineitä. Toivottavasti varaston yläpuolella asuvat saavat nopeasti sähköt takaisin, koska rapussa asuu paljon vanhuksia, joille ei ole ihan vaivatonta lähteä ulos aamukahville tai syömään lämmintä ruokaa.

Tämän päivän ohjelmassa on laina-astioiden haku, kerhohuoneen avaimen haku kaupungilta isännöitsijätoimistosta, kerhohuoneen siivous ja ne leipomukset, jotka voi etukäteen tehdä. Kirsikkakakkukokeilu eilen oli todellakin tarpeen. Kakuista tuli liian tummia ja vuokat oli huolimattomasti voideltu ja jauhotettu. Nyt otin opikseni ja tein kakut uudelleen ajatuksen kanssa ja huolella. Aikanaan julkaisen ohjeen varmaan täälläkin, koska kyseessä on upea, vanha ohje, jossa vaivannäkö palkitaan.

Isillä on todennäköisesti vapaapäivä, mutta sen varaan ei voi mitään laskea. Hän on "hälytysvalmiudessa" lähtemään tarvittaessa töihin.

Outo tauti on kulkenut perheessämme. Sitä ei voi sanoa perinteiseksi vatsataudiksi, vaikka vatsaa vääntääkin ja olo on epämiellyttävä. Suurempi hankaluus on totaalisesta väymyksestä, joka tekee aivan voimattoman olon. Miika on ollut tämän viikon kotona ja ihan pyytämättä loikoilee vuoteellaan lepäämässä. Muutama muukin on valitellut samanlaisia tuntemuksia ja nukkunut tuntikausien päiväunia.
Minä en jouda tänään pohtimaan, väsyttääkö tai kääntääkö vatsassa. Aloitetaan kakkujen kypsyyden tarkistamisesta.

Käytännön paloharjoitus

Kesken kirsikkakakun leipomissuunnittelujeni Saara juoksee sisälle tuulispäänä. Suullinen ilmaisu oli hänellä hyvin sujuvaa ja selkeää ja viesti meni minulle perille välittömästi:
- "B-rapun pyörävarastossa on tulipalo - soita äkkiä palokunta". Kun tulen puhelin kädessä rappuun ja katson ikkunasta ulos, on piha niin paksun ja sankan savun peitossa, ettei pysty erottamaan, mistä savu tulee. Savu saa pihan pilkkopimeäksi, mikä tuntui äkkiä pelottavalta.
Käsken rapussa olevat lapset sisälle ja sulkemaan kaikki ikkunat. Hätäkeskukseen soitettuani saan tiedon, että ensimmäinen sammutusyksikkö on paikalla puolen minuutin kuluttua. Onneksi Jätkäsaaressa on uusi pelastuskeskus, joten sammuttajilla on meille lyhyt matka.
Pihaan päästyäni juoksen portille suunnistamalla, koska savu on niin sankkaa, ettei askelta pidemmälle näe. Siinä vaiheessa huutelen Kaisaa, koska tiesin hänen olevan pihassa, eikä hän ollut tullut sisälle.
Pihan iso portti on jostakin syystä lukossa, mutta paikalle tullut naapuri soittaa taloyhtiön jäsenelle, joka juoksee avaimen kanssa paikalle.
Samassa ensimmäinen paloauto on portilla ja miehet kyselevät palopaikkaa. Emme osaa neuvoa muuta, kuin "tuolta mistä sankin savu tupruaa".
Seuraavaksi minulla onkin huoli Kaisasta, jonka olinpaikasta minulla ei ole tietoa. Huutelen pimeässä pihassa ja juoksen vielä kotiin kysymään, onko Kaisa tullut sisälle. Elia-veli juoksee nopean kierroksen pihassa paidankaulukseensa hengittäen ja huomaa Kaisan olevan muutaman lapsen ja aikuisen kanssa c-rapun puolella sisällä.
Menen käskemään Kaisan kotiin ja sanon hänen seurassaan olevalle pienelle naapurintytölle, että menee hänkin sukkelasti kotiin, jotta hänen äitinsä tietää tämän olevan turvassa.
Kun tiedän kaikkien lasten olevan tallessa, juoksen vielä palopaikalle. Palavan varaston yläpuolella on asuinhuoneistoja viidessä kerroksessa ja erään palomiehen käskystä menen jonkun naapurinmiehen kanssa avaamaan rapun ovet ja ikkunat läpivedon saamiseksi. Esisammutus on siinä vaiheessa jo suoritettu, mutta savua tulee rappukäytävään runsaasti. Pian koko rapusta katkeaa sähköt.

Poliisitutkinta palosta tulee, koska pihassa olleet lapset kertoivat varastosta poistuneen hetkeä ennen paloa kaksi tuntematonta poikaa. Täällä täytyy kaikenlaisten tulkintojen suhteen olla varovainen ennen asioiden selviämistä, koska lausuntoja on yhtä monta kuin pihassa olleita lapsia.

Tilanteen rauhoituttua saimme oivallisen tilaisuuden pitää autenttisen palovalistusoppitunnin. Tulen raivokas leviäminen ihmetytti myös lapsia. Savun vaarallisuudestakin puhuimme, kun kitkerän savun kutina tuntui kurkussa vielä kotona. Uutena asiana lapset oppivat myös sen, että tällaisessa talossa asuessa on tärkeää tulla mahdollisimman nopeasti kotiin. Kyllä lapset oppivat myös sen, että silmät ja korvat kannattaa pitää auki ja kaikkeen epäilyttävään touhuun pitää kiinnittää huomiota ja kertoa välittömästi aikuiselle.

Kolmentoista lapsen äiti tunnustaa olevansa hyvin huojentunut siitä, ettei hänen jälkikasvullaan ollut tekemistä palon syttymisen kanssa. Onneksi palo havaittiin nopeasti, apu tuli parissa minuutissa paikalle ja tuli saatiin nopeasti talttumaan. Ja onneksi kaikki ihmiset ovat turvassa. Taloyhtiössäkin paneudumme varmasti paloturvallisuusasioiden pohtimiseen ja parantamiseen.