perjantai 19. heinäkuuta 2013

"Ahtaalla, mutta emme umpikujassa"

Mies lähti yöksi töihin ja tulee kotiin, kun me aamulla heräilemme.
Minua ei oikein vielä nukuta - sen verran on ollut päivässä jännitystä ja yllättäviä käänteitä. Mies teki tänään ennen töihinlähtöään talkootyönä erään ajoreissun, joka sai päivän edetessä yllättäviä mutkia. Jossain vaiheessa päivää mies soitti minulle ja sanoi, että hänestä tuntuu, ettei hän pääse ollenkaan perille.
Kyllähän hän perillekin pääsi, mutta hyvä oli, ettei etukäteen tiedetty, kuinka monen koettelemuksen kautta. Onneksi apuna oli kärsivällisiä ja neuvokkaita tuttuja ja tuntemattomia ja asiat saatiin loppujen lopuksi hoidettua.
Raamatunkohta, joka minulle tiukkana hetkenä avautui, oli: ... "me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia"... (2.Kor.4:8). Soitin miehelle ja luin tämän paikan hänelle. Hän oli silloin bussin kanssa jumissa kapealla sivutiellä, auto ei käynnisty ja se tukkii tien.

Minulle tuli tunne, että päivän tapahtumien kulun tarkoitus oli opettaa meille ihan helmitaulun kanssa, että vaikka aina asiat eivät sujukaan sen mukaan, kuin me ihmiset laittaisimme ne sujumaan ja kuinka niiden rukoillaan sujuvan, niin Taivaan Isä näyttää kädestä pitäen, että hän on ratin takana myös ajaessamme harhaan ja hän pysäyttää auton silloin, kun katsoo sen tarpeelliseksi. Koen, että Jumalan huolenpito jakaa siunauksia elämäämme koko ajan ja jatkuvasti myös niissä tilanteissa, kun koemme inhimillisesti olevamme ahtaalla ja neuvottomia.
Vaikka itse seurasin asioita tänään kotoa käsin, koin olevani aika ahtaalla ja vaikeassa tilanteessa ja inhimillinen huoli asioiden järjestymisestä valtasi mielen monta kertaa rukouksen välillä.
Nyt sydämessä on kuitenkin kaikkien tapahtumien yllä levollinen kiitos siitä, että koko päivä on ollut Taivaallisen Isän johdossa.


2 kommenttia:

  1. Kiitos Taivaan Isälle kun meitä johdattaa.
    kiitos sinulle postauksesta.

    VastaaPoista
  2. Aamen. Olipa ihana kuvaus Jumalan täsmäsanasta tiukassa tilanteessa. Tuollainen meidän Jumalamme on!
    Siunauksia teille jokaisen päivän asioihin :)

    VastaaPoista