Oletteko kanssani samaa mieltä siitä, että paras asiantuntija arvioimaan hoitajan ammattitaitoa ja onnistumista työssä on hoidettava, eli potilas, asiakas tai asukas, riippuen siitä, missä hoitaja työskentelee?
Jottei teistä kukaan saisi kovin yksipuolista käsitystä minusta hoitajana, kerron teille, millaista palautetta olen saanut hoitotyöstäni ja persoonastani viimeisten kahden työvuoron aikana. Minähän saatan täällä kirjoitella kovin siloiteltua tekstiä ja saatatte luulla sen perusteella omianne.
Torstai-iltana menin yövuoroon. Kierrolla tulin erään vanhuksen huoneeseen ja näin, että hän nukkuu huonossa asennossa pää painaen metallista sängynlaitaa. Kuiskasin hänelle, että siirrän varovasti hänen päätään. Asukas ponkaisi sängyssään suoraksi ja huusi naama punaisena niin että koko uinuva osasto kaikui:
- "Sinä olet paska! Älä revi mun päätäni!"
Tänään minut hälytettiin iltavuoroon tuntia ennen vuoron alkua.
Tein toisen hoitajan kanssa eräälle asukkaalle iltapesuja ja laitoimme yövaippaa, kun tämä puuskahti meille:
- "Te olette oikeita teurastajia."
Nyt tekin tiedätte totuuden.
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
lauantai 21. syyskuuta 2013
Ajatuksissa
Tänään on taas ollut ajatuksissani sellaiset ihmiset, joista en ole kuullut pitkiin aikoihin. Minulla on tuttavia ja tuttuja, joita en edes ole koskaan nähnyt, mutta joiden elämää olen seurannut jossakin yhteydessä ja joiden kanssa olen vaihdellut kuulumisia. Esimerkiksi blogien kautta tutustuu tällaisiin tuttaviin.
"Kiikkulaudalla" ja "Luosala" ovat sellaisia blogeja, joiden kirjoittajien kanssa tunsin yhteenkuuluvuuden tunteita, koska hekin ovat perheenäitejä. Nyt kun kyseiset blogit ovat olleet pitkään hiljaa, ajattelen usein ihmisiä niiden takana.
En minä kaipaa mitään juoruja ja ihmissuhdekoukeroilla mässäilyä ja päivittelyä, vaan minua askarruttaa, kuinka heidän elämänsä kulkee - onko arki onnellista ja sujuuko elämä ilman ylitsepääsemättömän suuria vaikeuksia.
Aina kun jonkun ihmisen asiat tulee mieleeni ja epätietoisuus alkaa vaivata minua, päädyn useimmiten muistamaan Taivaan Isän edessä tätä henkilöä. Vaikka en tiedä jonkun oikeaa nimeäkään, vain nimimerkin blogin takaa, Taivaan Isä kyllä tietää tarkalleen, kenestä on kysymys.
Huomenna on Kuopion Veljen syntymäpäivä. Hän on vuoden minua nuorempi, joten saa odotella vielä tovin isompia juhlia. Minulle ne isot juhlat sattuu näillä näkymin hyvään aikaan - maallemuuttokesään.
Minulla oli tarkoitus keinotella veli puhelimen ääreen jo tänään, mutta satuinkin nukahtamaan illansuussa ja yhdeksän jälkeen en soittele enää kenellekään, vaikka tietäisin olevan hereilläkin. Huomenna on veli arvatenkin hyvin kiireinen, koska hänet tuntien saattaa kehitellä vaikka mitä harrastetta merkkipäivänsä kunniaksi.
Äidiltä kuulin, että veli on tulossa talolle alkuviikosta. Uskoisin metsätöiden häntä houkuttelevan. Voi olla, että tyydyn huomenna tylsään tekstiviestionnitteluun ja arkena juttelemme sitten maratonpuhelun, kun veli soittaa työpäivänsä päätteeksi Lautakankaan pihalta ja tekee tilannekatsauksen. Pihalta hän soittaa sen takia, koska sisällä talossa löytyy kenttää hyvällä lykyllä vain olohuoneen pohjoispäädystä.
Jos rehellisiä ollaan, on ajatuksissani myös syksylle tuoksuva Lautakankaan piha. Miika puhuu joka päivä jotakin toisesta kodista ja odottaa kovasti sinne pääsyä. Isin motivaatio kaupungissa elämiseen näyttää myös kesän jälkeen hiipuvan kovaa vauhtia. Minä yritän työntää ajatuksia syrjään ja keskittyä käsillä olevaan, mutta silti huomaan usein leijuvani mielikuvissa talon huoneesta toiseen.
Jos elonpäiviä riittää ja blogini pysyy hengissä, kirjoitan vielä joskus kuulumisia syksyisestä puutarhasta, pelloista ja metsistä, Miikan kalansaaliista, kerätyistä puolukoista.
"Kiikkulaudalla" ja "Luosala" ovat sellaisia blogeja, joiden kirjoittajien kanssa tunsin yhteenkuuluvuuden tunteita, koska hekin ovat perheenäitejä. Nyt kun kyseiset blogit ovat olleet pitkään hiljaa, ajattelen usein ihmisiä niiden takana.
En minä kaipaa mitään juoruja ja ihmissuhdekoukeroilla mässäilyä ja päivittelyä, vaan minua askarruttaa, kuinka heidän elämänsä kulkee - onko arki onnellista ja sujuuko elämä ilman ylitsepääsemättömän suuria vaikeuksia.
Aina kun jonkun ihmisen asiat tulee mieleeni ja epätietoisuus alkaa vaivata minua, päädyn useimmiten muistamaan Taivaan Isän edessä tätä henkilöä. Vaikka en tiedä jonkun oikeaa nimeäkään, vain nimimerkin blogin takaa, Taivaan Isä kyllä tietää tarkalleen, kenestä on kysymys.
Huomenna on Kuopion Veljen syntymäpäivä. Hän on vuoden minua nuorempi, joten saa odotella vielä tovin isompia juhlia. Minulle ne isot juhlat sattuu näillä näkymin hyvään aikaan - maallemuuttokesään.
Minulla oli tarkoitus keinotella veli puhelimen ääreen jo tänään, mutta satuinkin nukahtamaan illansuussa ja yhdeksän jälkeen en soittele enää kenellekään, vaikka tietäisin olevan hereilläkin. Huomenna on veli arvatenkin hyvin kiireinen, koska hänet tuntien saattaa kehitellä vaikka mitä harrastetta merkkipäivänsä kunniaksi.
Äidiltä kuulin, että veli on tulossa talolle alkuviikosta. Uskoisin metsätöiden häntä houkuttelevan. Voi olla, että tyydyn huomenna tylsään tekstiviestionnitteluun ja arkena juttelemme sitten maratonpuhelun, kun veli soittaa työpäivänsä päätteeksi Lautakankaan pihalta ja tekee tilannekatsauksen. Pihalta hän soittaa sen takia, koska sisällä talossa löytyy kenttää hyvällä lykyllä vain olohuoneen pohjoispäädystä.
Jos rehellisiä ollaan, on ajatuksissani myös syksylle tuoksuva Lautakankaan piha. Miika puhuu joka päivä jotakin toisesta kodista ja odottaa kovasti sinne pääsyä. Isin motivaatio kaupungissa elämiseen näyttää myös kesän jälkeen hiipuvan kovaa vauhtia. Minä yritän työntää ajatuksia syrjään ja keskittyä käsillä olevaan, mutta silti huomaan usein leijuvani mielikuvissa talon huoneesta toiseen.
Jos elonpäiviä riittää ja blogini pysyy hengissä, kirjoitan vielä joskus kuulumisia syksyisestä puutarhasta, pelloista ja metsistä, Miikan kalansaaliista, kerätyistä puolukoista.
keskiviikko 18. syyskuuta 2013
Lukutauko
Pakko keskeyttää lihasten pänttääminen, kun musculukset alkaa tunkea jo silmistä ja korvista. Onkohan minulla joku alkava dementia tai muu muistisairaus, kun asioiden ulkoaopettelu on käsittämättömän työlästä?
Hyvin taitavasti on Luoja laittanut lihakset kulkemaan ja kiinnittymään kehossamme, mutta me ihmiset olemme keksineet niin vaikeita nimityksiä päivänselville luikeroille, ettei niistä nimistä hetikään saa tolkkua.
Vaikkapa "nelikulmaisen sisäänkiertäjälihaksen" nimityskin on aika kuvaava, mutta lihaksen lähtökohta "ulnan anteriorisen pinnan distaaliosa" vaatii jo enemmän ajatustyötä.
Eipä tässä mitään hätää: luetaan ja opetellaan ja katsotaan, meneekö lokakuun alun tentti läpi. Jos ei mene, luetaan lisää ja yritetään uudelleen.
Miehen työt jatkuu. Selkä vaikuttaa vielä jäykältä ja helposti kipeytyvältä. Ensi yö töissä sadekelissä kertoo paljon selän tilanteesta. Särkylääkkeitä mies ei ole ottanut, jotta pystyy paikallistamaan kivun ja sen voimakkuuden ja hoitamaan venytyksillä kipeää kohtaa.
Minullekin tarjottiin ensi yöksi töitä, mutta en uskonut selviäväni 10 tunnin yövuorosta ja sen päälle koulupäivästä. Seuraavan yön lupasin tehdä. Edellisestä vanhainkotivuorosta onkin taas aikaa.
Lähihoitajaopiskelijapoika on iltavuorossa ja hänen Murunsa laittaa täällä meille ruokaa. Kevätkääryleet
hän uppopaistoi kädenkäänteessä ja pannulla houkuttelee nuudelipossu.
Mikäs täällä on mummelin opiskellessa, kun Muru kokkaa, ruokkii ja vahtii lapsia.
Iltakahvin aika ja sitten lukeminen jatkuu. Muru maistattaa kiinalaista kuukakkua, joka on tehty lootuskukan siemenistä.
Hyvin taitavasti on Luoja laittanut lihakset kulkemaan ja kiinnittymään kehossamme, mutta me ihmiset olemme keksineet niin vaikeita nimityksiä päivänselville luikeroille, ettei niistä nimistä hetikään saa tolkkua.
Vaikkapa "nelikulmaisen sisäänkiertäjälihaksen" nimityskin on aika kuvaava, mutta lihaksen lähtökohta "ulnan anteriorisen pinnan distaaliosa" vaatii jo enemmän ajatustyötä.
Eipä tässä mitään hätää: luetaan ja opetellaan ja katsotaan, meneekö lokakuun alun tentti läpi. Jos ei mene, luetaan lisää ja yritetään uudelleen.
Miehen työt jatkuu. Selkä vaikuttaa vielä jäykältä ja helposti kipeytyvältä. Ensi yö töissä sadekelissä kertoo paljon selän tilanteesta. Särkylääkkeitä mies ei ole ottanut, jotta pystyy paikallistamaan kivun ja sen voimakkuuden ja hoitamaan venytyksillä kipeää kohtaa.
Minullekin tarjottiin ensi yöksi töitä, mutta en uskonut selviäväni 10 tunnin yövuorosta ja sen päälle koulupäivästä. Seuraavan yön lupasin tehdä. Edellisestä vanhainkotivuorosta onkin taas aikaa.
Lähihoitajaopiskelijapoika on iltavuorossa ja hänen Murunsa laittaa täällä meille ruokaa. Kevätkääryleet
hän uppopaistoi kädenkäänteessä ja pannulla houkuttelee nuudelipossu.
Mikäs täällä on mummelin opiskellessa, kun Muru kokkaa, ruokkii ja vahtii lapsia.
Iltakahvin aika ja sitten lukeminen jatkuu. Muru maistattaa kiinalaista kuukakkua, joka on tehty lootuskukan siemenistä.
tiistai 17. syyskuuta 2013
Ruokaraporttia
Kuten saatatte arvata, meille rahdataan ruokakaupasta paljon tavaraa. Nyt kun äidilläni ei ole kahteen kesään enää ollut juurikasmaata, niin juureksetkin ostan pääasiassa kaupasta. Edelliseltä Kangasniemenreissulta lähti mukaan tätini lahjoittama perunapussi ja muilta sukulaisilta saatuja sipuleita, kesäkurpitsoja ja omenia.
Täällä kaupungissa yläkerran rouva on tuonut meille luumuja ja omenia, joita on heidän mökkipuutarhassaan kasvanut runsaasti.
Kesäkuun lomareissulla sain täydennettyä viljatuotevarastoja, kun Kangasniemeltä löytyy alan huippuammattilainen: mylläri, joka kiertää kylillä myymässä korkealaatuisia itse jauhamiaan tai tarkkaan valituilta tuottajilta hankittuja viljatuotteita. Tuotteiden korkea laatu on taattu ja mikä sen helpompaa, kuin ostaa vehnäjauhonsa ja kaurahiutaleensa kotipihalla suoraan autosta. Tosin valikoima ei jäänyt vehnäjauhoihin ja kaurahiutaleisiin: rouheita, leseitä, hiutaleita, suurimoita ja jauhoja eri karkeuksilla oli joka lähtöön.
Jos siis jauhopuoli on minulla hoidossa vielä muutaman kuukauden, niin kaikkea muuta ruokapuolta sitten kannetaan kaupasta lähes joka päivä.
Kun meillä vielä oli auto ja lapsiakin vasta kolme, harrastimme käydä kerran viikossa suuressa marketissa, jonka silloinen nimi oli "Tapsan Isojako". Reissuista tuli lapsille ihan huviajeluja, koska 90-luvun alun kaupunkilaisissa lapsiperheissä, joissa ainakin toinen vanhemmista kävi säännöllisesti töissä, elettiin taloudellisesti aika helppoa aikaa. Ruoka tuntui edulliselta ja kolmella sadalla markalla osti auton takakontin täyteen ruokaa. En muista, että tuohon aikaan olisin kaupan lihatiskillä koskaan ajatellut, että "tuohon lihaan ei minulla ole varaa".
Noihin aikoihin ilmestyi Helsingin katukuvaan jäätelöautot. Jäätelökin oli edullista ja sitä löytyi aina pakasteesta.
Tällä hetkellä ruokakuntaamme kuuluu 12 henkeä. Ruokakaupassa käyn oikeastaan päivittäin, koska kaupat on naapuritaloissa ja tuoretta tavaraa on aina saatavilla aamuvarhaisesta iltamyöhään. Lisäksi olen tullut haluttomaksi tehdä kovin huomiotaherättäviä kahden ostoskärryn suuruisia ostoksia, joilla kyllä kaupassakäyntikertoja saisi karsittua. Autoa meillä ei ole, joten väistämättä suosimme lähikauppoja. Ruokalaskuani helpottaa suuresti se, että työssäkäyvät isot pojat ostavat paljon ruokaa omiksi tarpeikseen. Tämän syksyn haasteena näyttää olevan valtaisa eväsruuan tarve. Esimerkiksi eilen illalla valmistin eväsruuan kolmelle työläiselle ja kolmelle retkelle lähtevälle koululaiselle. Monessa tilanteessa lisäksi ruokaa ei voi pakata eväsrasiaan, vaan täytyy selvitä valmisruualla. Se on selvä, että eväisiin saa uppoamaan rahaa reippaasti enemmän kuin kotona kattilasta syötävään ruokaan.
Maidon kulutus näyttäisi kääntyvän meillä tasaiseen kymmenen litran vuorokausimenekkiin. Tuoremehuja emme harrasta kuin satunnaisesti, koska omia mehuja keitetään sitä mukaa kuin entiset on juotu. Joskus lisään ostomehua kotimehun joukkoon makuvaihtelua antamaan. Lisäksi harva lapsi on kovin innostunut hapahkoista viinimarja- ja puolukkamehuista sellaisenaan.
Kuten tiedotusvälineistä olemme taas lukeneet ja kuulleet, on ruuan hinta Suomessa eurooppalaisittainkin huiman kallista. Ruokakauppareissuista on tullut matematiikan harjoitustunteja, kun budjetti ja ostoslista eivät tahdo kohdata millään. Ei siis ihme, että metsästä, kasvimaalta ja omasta kanalasta lisäelintarvikkeita saavat ovat aiheestakin mielissään. Ahkera kotileipurikin tienaa pitkän pennin.
Se on kuitenkin päivänselvää, että vilkas mielikuvitus saa edelleen olla edullisen ruuan tavoittelijalla, kun päämääränä on tarjota monipuolista ruokaa perheelle.
Täällä kaupungissa yläkerran rouva on tuonut meille luumuja ja omenia, joita on heidän mökkipuutarhassaan kasvanut runsaasti.
Kesäkuun lomareissulla sain täydennettyä viljatuotevarastoja, kun Kangasniemeltä löytyy alan huippuammattilainen: mylläri, joka kiertää kylillä myymässä korkealaatuisia itse jauhamiaan tai tarkkaan valituilta tuottajilta hankittuja viljatuotteita. Tuotteiden korkea laatu on taattu ja mikä sen helpompaa, kuin ostaa vehnäjauhonsa ja kaurahiutaleensa kotipihalla suoraan autosta. Tosin valikoima ei jäänyt vehnäjauhoihin ja kaurahiutaleisiin: rouheita, leseitä, hiutaleita, suurimoita ja jauhoja eri karkeuksilla oli joka lähtöön.
Jos siis jauhopuoli on minulla hoidossa vielä muutaman kuukauden, niin kaikkea muuta ruokapuolta sitten kannetaan kaupasta lähes joka päivä.
Kun meillä vielä oli auto ja lapsiakin vasta kolme, harrastimme käydä kerran viikossa suuressa marketissa, jonka silloinen nimi oli "Tapsan Isojako". Reissuista tuli lapsille ihan huviajeluja, koska 90-luvun alun kaupunkilaisissa lapsiperheissä, joissa ainakin toinen vanhemmista kävi säännöllisesti töissä, elettiin taloudellisesti aika helppoa aikaa. Ruoka tuntui edulliselta ja kolmella sadalla markalla osti auton takakontin täyteen ruokaa. En muista, että tuohon aikaan olisin kaupan lihatiskillä koskaan ajatellut, että "tuohon lihaan ei minulla ole varaa".
Noihin aikoihin ilmestyi Helsingin katukuvaan jäätelöautot. Jäätelökin oli edullista ja sitä löytyi aina pakasteesta.
Tällä hetkellä ruokakuntaamme kuuluu 12 henkeä. Ruokakaupassa käyn oikeastaan päivittäin, koska kaupat on naapuritaloissa ja tuoretta tavaraa on aina saatavilla aamuvarhaisesta iltamyöhään. Lisäksi olen tullut haluttomaksi tehdä kovin huomiotaherättäviä kahden ostoskärryn suuruisia ostoksia, joilla kyllä kaupassakäyntikertoja saisi karsittua. Autoa meillä ei ole, joten väistämättä suosimme lähikauppoja. Ruokalaskuani helpottaa suuresti se, että työssäkäyvät isot pojat ostavat paljon ruokaa omiksi tarpeikseen. Tämän syksyn haasteena näyttää olevan valtaisa eväsruuan tarve. Esimerkiksi eilen illalla valmistin eväsruuan kolmelle työläiselle ja kolmelle retkelle lähtevälle koululaiselle. Monessa tilanteessa lisäksi ruokaa ei voi pakata eväsrasiaan, vaan täytyy selvitä valmisruualla. Se on selvä, että eväisiin saa uppoamaan rahaa reippaasti enemmän kuin kotona kattilasta syötävään ruokaan.
Maidon kulutus näyttäisi kääntyvän meillä tasaiseen kymmenen litran vuorokausimenekkiin. Tuoremehuja emme harrasta kuin satunnaisesti, koska omia mehuja keitetään sitä mukaa kuin entiset on juotu. Joskus lisään ostomehua kotimehun joukkoon makuvaihtelua antamaan. Lisäksi harva lapsi on kovin innostunut hapahkoista viinimarja- ja puolukkamehuista sellaisenaan.
Kuten tiedotusvälineistä olemme taas lukeneet ja kuulleet, on ruuan hinta Suomessa eurooppalaisittainkin huiman kallista. Ruokakauppareissuista on tullut matematiikan harjoitustunteja, kun budjetti ja ostoslista eivät tahdo kohdata millään. Ei siis ihme, että metsästä, kasvimaalta ja omasta kanalasta lisäelintarvikkeita saavat ovat aiheestakin mielissään. Ahkera kotileipurikin tienaa pitkän pennin.
Se on kuitenkin päivänselvää, että vilkas mielikuvitus saa edelleen olla edullisen ruuan tavoittelijalla, kun päämääränä on tarjota monipuolista ruokaa perheelle.
maanantai 16. syyskuuta 2013
Rukiista leipää
Riihiruisjauhosta ja ruisrouheesta taikinajuureen tehdyt ruisleivät ovat uunissa.
Varhaislapsuuteen, suureen kotitalon tupaan kulkevat tuoksun muistikuvat näkyvät mielen silmissä. Ruisleivän tuoksu tuo minulle aina mieleen syksyn, kun lehdet on jo kaluttu märkäkylkisistä puista, sumu ja utu viipyy sänkisellä pellolla ja suuret kuuset roikottavat raskaita oksiaan peltoja ympäröivissä metsissä. Suuri leivinuuni hohkaa lämmintä tupaan ja ruisleivän tuoksu luikertelee porstupaan asti. Muistan, että leivät uuniin laittanut äiti tai Lahja-mummo oli silminnähden onnellinen ja kiitollinen, kun painoi uunin suuluukun kiinni ja nosti piakan uunin päälle.
Eivät he ääneen mitään siinä tilanteessa sanoneet, mutta muutaman vuoden ikäinen lapsikin huomasi, että kiitosta on leipojan mieli täynnä.
Leivässä on ainakin meille suomalaisille paljon symbolista merkitystä. Toivottavasti se merkitys säilyy ja toivottavasti osaamme siirtää leivän kunnioituksen myös jälkipolville.
Kun saan uunista lämpöä laskettua, lähdemme miehen kanssa kierrätyskeskukseen. Lauantaina siellä kävimme lapsilauman kanssa, mutta emme ehtineet oikein katsella rauhassa. Minulla on edelleen vanhat puuvillalakanat etsimättä hierontapöytää varten. Haaveilen valkoisista lakanoista pöydän suojaksi, mutta tiukassa alkaa olla lakanoiden löytyminen. Ei ole kauaakaan siitä, kun kirpputoreilla oli riesoiksi asti valkoisia lakanapinoja, mutta sitten ne hävisivät, kun ihmiset alkoivat hoksata vanhan laatutavaran merkityksen. Rapiseva harmaa paperi on minusta tylsä ja epäkohtelias, enkä hevillä anna tässä asiassa periksi.
Mies on ollut muutaman päivän sairaslomalla. Hän sai selkäänsä noidannuolen tai issiaksen tapaisen kiputilan, joka ajoi lääkäriin. Työterveyslääkäri lähettikin oikopäätä Töölön sairaalaan ortopedille ja tämän selkeä diagnoosi oli spinaalistenoosi eli selkäydinkanavan ahtauma. Edessä on vielä tarkempia tutkimuksia ja 60-vuotistarkastuksetkin, mutta hengenhätää ei pitäisi uuden vaivan kanssa olla. Toki ennenpitkää ja pahentuessaan vaatii leikkauksen, mutta se on pitkän matkan päässä, koska mies pystyy vielä kävelemään 10 kilometriä yhtä soittoa.
Minä olen tyytyväinen, että kivun todellinen syy löytyi näin nopeasti, koska varovainen täytyy rasituksessa olla.
Hassulta tuntuu tämäkin tilanne, että isi on kotona ja kaikki isot pojat töissä. Lähihoitajapojallakin on alkanut työssäoppimisjakso vanhusten palvelutalossa ja kaksi muuta isoa poikaa tekee "leipätyötä". Pääasia, että joku tuo leivän kotiin.
Tälle päivälle leipää näyttää tulevan. Laskin uunin lämmön 180 asteeseen. Tunti, puolitoista ja on valmista.
Varhaislapsuuteen, suureen kotitalon tupaan kulkevat tuoksun muistikuvat näkyvät mielen silmissä. Ruisleivän tuoksu tuo minulle aina mieleen syksyn, kun lehdet on jo kaluttu märkäkylkisistä puista, sumu ja utu viipyy sänkisellä pellolla ja suuret kuuset roikottavat raskaita oksiaan peltoja ympäröivissä metsissä. Suuri leivinuuni hohkaa lämmintä tupaan ja ruisleivän tuoksu luikertelee porstupaan asti. Muistan, että leivät uuniin laittanut äiti tai Lahja-mummo oli silminnähden onnellinen ja kiitollinen, kun painoi uunin suuluukun kiinni ja nosti piakan uunin päälle.
Eivät he ääneen mitään siinä tilanteessa sanoneet, mutta muutaman vuoden ikäinen lapsikin huomasi, että kiitosta on leipojan mieli täynnä.
Leivässä on ainakin meille suomalaisille paljon symbolista merkitystä. Toivottavasti se merkitys säilyy ja toivottavasti osaamme siirtää leivän kunnioituksen myös jälkipolville.
Kun saan uunista lämpöä laskettua, lähdemme miehen kanssa kierrätyskeskukseen. Lauantaina siellä kävimme lapsilauman kanssa, mutta emme ehtineet oikein katsella rauhassa. Minulla on edelleen vanhat puuvillalakanat etsimättä hierontapöytää varten. Haaveilen valkoisista lakanoista pöydän suojaksi, mutta tiukassa alkaa olla lakanoiden löytyminen. Ei ole kauaakaan siitä, kun kirpputoreilla oli riesoiksi asti valkoisia lakanapinoja, mutta sitten ne hävisivät, kun ihmiset alkoivat hoksata vanhan laatutavaran merkityksen. Rapiseva harmaa paperi on minusta tylsä ja epäkohtelias, enkä hevillä anna tässä asiassa periksi.
Mies on ollut muutaman päivän sairaslomalla. Hän sai selkäänsä noidannuolen tai issiaksen tapaisen kiputilan, joka ajoi lääkäriin. Työterveyslääkäri lähettikin oikopäätä Töölön sairaalaan ortopedille ja tämän selkeä diagnoosi oli spinaalistenoosi eli selkäydinkanavan ahtauma. Edessä on vielä tarkempia tutkimuksia ja 60-vuotistarkastuksetkin, mutta hengenhätää ei pitäisi uuden vaivan kanssa olla. Toki ennenpitkää ja pahentuessaan vaatii leikkauksen, mutta se on pitkän matkan päässä, koska mies pystyy vielä kävelemään 10 kilometriä yhtä soittoa.
Minä olen tyytyväinen, että kivun todellinen syy löytyi näin nopeasti, koska varovainen täytyy rasituksessa olla.
Hassulta tuntuu tämäkin tilanne, että isi on kotona ja kaikki isot pojat töissä. Lähihoitajapojallakin on alkanut työssäoppimisjakso vanhusten palvelutalossa ja kaksi muuta isoa poikaa tekee "leipätyötä". Pääasia, että joku tuo leivän kotiin.
Tälle päivälle leipää näyttää tulevan. Laskin uunin lämmön 180 asteeseen. Tunti, puolitoista ja on valmista.
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Isäni muistopäivä
Kaksi vuotta sitten isäni muutti Taivaan Kotiin. Oli syyskuun 15.päivä ja muistan sen päivän kulun hetki hetkeltä.
Tämä kuluva syyskuu on ollut minulle sen takia haikea, että kahden vuoden takaiset muistot, tunnelmat ja tunteet ovat muistuneet mieleen. Muistan viimeisen puhelun isän kanssa. Muistan kun äiti kertoi isän rukoilleen iltarukouksessa "tapahtukoon sinun tahtosi".
Eilen juttelin äidin kanssa puhelimessa ja muistelimme sitä, että Jumala antoi meille lohduttavan, erikoisen lahjan niihin aikoihin, kun valmistauduimme antamaan isän pois ja kun isä lähti: emme kokeneet ahdistusta tai raastavaa tuskaa. Sydämissämme oli lepo ja rauha siitä, että niinkuin isämme elämä ja kuolema on Jumalan käsissä, myös meidän elämisemme ja olemisemme on Hänen hallinnassaan.
Ylläolevaa linkkiä klikkaamalla pääset kuulemaan laulun, joka lohdutti minua tänä iltana.
Läheisen poismeno on asia, joka kulkee mukanamme. Muistoissa ja ajatuksissa tartumme olleisiin asioihin.
Läheinen on osa meitä vielä kuoleman eron jälkeenkin. Kun on kyse isästä, olemme samaa lihaa ja verta, samaa luonnetta. Puolisonsa menettänyt kuljettaa mukanaa kosketuksen, katseen ja hymyn muistoja.
Rukoilemme tänä iltana lohdutuksen tuomaa helpotusta niille, joiden sydän ja mieli painuu raskaana poismenneen ikävöimisen takia.
Jumala voi antaa lohdutusta ja rauhaa.
Jumala voi antaa kiitollisuutta siitä, mitä oli.
Jumala voi kääntää surullisen silmät kohti uutta.
perjantai 13. syyskuuta 2013
Päivä kuin kallisarvoinen helmi
Elämä on meille lahja. Lahjan saatuamme asetamme mielessämme paljon odotuksia sen suhteen. Meillä ikäänkuin on käyttösuunnitelma lahjamme varalle. Itse ainakin haluan pitää kynsin ja hampain, koko voimallani ja tahdollani elämänlahjastani kiinni.
Kun vuosisatojen saatossa ihmisen viisaus ja ymmärrys on lisääntynyt ja keinot terveyden edistämiseen ja ylläpitämiseen ja sairauksien voittamiseen ovat lisääntyneet, myös uskomme elämänlahjan jatkuvuuteen on kasvanut.
Aikana, jolloin Raamatun kirjat kirjoitettiin, ihmisten suhtautuminen elämän päättymiseen vaikutti jotenkin selkeältä ja yksioikoiselta. "...kun sinä peität kasvosi, ne pelästyvät. Kun otat pois niiden hengen, ne kuolevat ja palaavat jälleen tomuun. Kun sinä lähetät Henkesi, ne luodaan, ja sinä uudistat maan kasvot." (Psa 104:29,30)
Katsellaan tänään elämää ja läheisiämme tuorein silmin. Ei pidetä elämää itsestäänselvyytenä.
Avaa Raamattu ja lue sieltä rakennustarpeita elämääsi. Rukoile Jumalalta johdatusta elämääsi ja elämäsi valintoihin. Jos elämässäsi on edessä asioita ratkaistavana, pyydä luojaltasi niihin apua. Jos haluat Jumalan rakkautta elämääsi, sano Hänelle, että olet valmis vastaanottamaan sitä.
Rukoilen siunausta jokaisen lukijan elämään ja päivän haasteisiin.
Siunaamme yhdessä myös blogiystävämme Vesan puolisoa ja lapsia perheineen.
Vesan blogi tuli valmiiksi ja hänen tehtävänsä täällä ajassa tuli loppuun tehdyksi.
Jumala, anna meille täällä jatkaville näkeviä silmiä ja kuulevia korvia!
Kun vuosisatojen saatossa ihmisen viisaus ja ymmärrys on lisääntynyt ja keinot terveyden edistämiseen ja ylläpitämiseen ja sairauksien voittamiseen ovat lisääntyneet, myös uskomme elämänlahjan jatkuvuuteen on kasvanut.
Aikana, jolloin Raamatun kirjat kirjoitettiin, ihmisten suhtautuminen elämän päättymiseen vaikutti jotenkin selkeältä ja yksioikoiselta. "...kun sinä peität kasvosi, ne pelästyvät. Kun otat pois niiden hengen, ne kuolevat ja palaavat jälleen tomuun. Kun sinä lähetät Henkesi, ne luodaan, ja sinä uudistat maan kasvot." (Psa 104:29,30)
Katsellaan tänään elämää ja läheisiämme tuorein silmin. Ei pidetä elämää itsestäänselvyytenä.
Avaa Raamattu ja lue sieltä rakennustarpeita elämääsi. Rukoile Jumalalta johdatusta elämääsi ja elämäsi valintoihin. Jos elämässäsi on edessä asioita ratkaistavana, pyydä luojaltasi niihin apua. Jos haluat Jumalan rakkautta elämääsi, sano Hänelle, että olet valmis vastaanottamaan sitä.
Rukoilen siunausta jokaisen lukijan elämään ja päivän haasteisiin.
Siunaamme yhdessä myös blogiystävämme Vesan puolisoa ja lapsia perheineen.
Vesan blogi tuli valmiiksi ja hänen tehtävänsä täällä ajassa tuli loppuun tehdyksi.
Jumala, anna meille täällä jatkaville näkeviä silmiä ja kuulevia korvia!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)