Tärkeää aikaa

Silloin tällöin törmää toteamukseen, kuinka tärkeää on, että jompi kumpi vanhemmista voi hoitaa lapsia niin ja niin kauan kotona. Tai puhutaan sen puolesta, että pienen alakoululaisen vanhempi voi lyhentää työaikaansa, jotta voi olla enemmän läsnä lapsen arjessa. Kovin usein en muista nähneeni artikkelia aiheesta, että teinien kehitykselle on eduksi, jos kotona on vanhempi, jonka kanssa voi jakaa arjen kuulumisia tai varttumisen vaiheita.
Viime aikoina olen kokenut syvää kiitollisuutta siitä, että juuri tänä talvena minulla on ollut mahdollisuus olla paljon kotona arki-iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin ja viettää aikaa eritoten teinien kanssa.

Lasten kehitysvaiheesta riippuu kulloisetkin tarpeet aikuisten puolelta ja tuntuu siltä, että pikkulapsen kanssa tarvitaan vähemmän sanoja, enemmän eleitä ja kosketusta ja lapsen vartuttua, puhetaidon lisäännyttyä, tarvitaan paljon puhetta ja keskustelua ja enemmän kehonkieltä.

En minä muista, käytinkö yläaste- ja lukioikäisenä näin paljon aikaa äitini kanssa keskusteluun. Suoralta kädeltä voin sanoa, että minun kouluiässäni nuorella oli roimasti vähemmän paineita aiheuttavia tekijöitä elämässään. Elämä ja koulunkäynti oli aika yksioikoista. Ei ollut paljoa asioita, joiden kanssa tehdä valintoja.
Tämän päivän nuori saa luovia monenlaisten valintojen kanssa ja hyvin nuorelta vaaditaan jo omien eettisten arvojen sisäistämistä ja niiden tuomista arjen valintoihin.

Huomaan, että hyvin tärkeäksi on muodostunut meidän perheen nuorien kanssa aivan tavallisista tapahtumista ja asioista keskustelu: miltä jokin asia tuntuu ja miksi se tuntuu siltä. Jos nuori kokee jostakin asiasta paineita, mistä ne paineet mahtaa johtua ja mitä voitaisiin tehdä, että niitä paineita voitaisiin löysentää. Pelkkä koelista tai tulossa oleva työssäoppimisjakso käytännön työtä tehden voi aiheuttaa tarpeettomasti paineita, jos suhteellisuudentaju tuloksista ja vaatimuksista ei ole realistisella tasolla.

Suurella osalla tämän päivän nuorisoa on opiskelupaineiden lisäksi myös valtaisat paineet omasta ulkonäöstä. Tämä asia on lähes kokonaan tämän ajan ilmiö. Omassa nuoruudessani ulkonäköseikat eivät saaneet sellaista painoarvoa kuin nykyään.
Nyt näyttää siltä, että tämän päivän teinien vanhemmat tulevat vähän jälkijunassa nuortensa itsetunto-ongelmien ehkäisyssä. Nuori, jolla on vahva ja terve itsetunto, ei kärsi ulkonäköongelmista. Vahva itsetunto kehittyy, kun sitä tuetaan vauvaiästä asti. Lisäksi luonne ja perintötekijät ovat avainasemassa siinä, millaisen itseluottamuksen itse kukin rakennamme. Kärjistäen väitän, että saadaksemme nuorisomme itsetunto-ongelmat vähenemään, on meidän moninkertaistettava kannustava, tukeva ja hyvistä suorituksista palkitseva kasvatuksemme. Ulkopuolelta lisääntynyt paine nuorison itsetunnon riekaloimiseksi on tullut suuremmaksi kuin meidän kykymme osoittaa enemmän kannustusta, kehumista ja hyväksymisen tunteita.

Siinä missä pienimpiä lapsia meidän kuuluu suojella liialliselta tiedolta esimerkiksi tämän päivän uutistulvassa, tarvitsee nuori aikuisen auktoriteetin muistutusta siitä, että vaikka maailman asiat näyttävät ruuduilla kuinka pelottavilta kysymysmerkeiltä tahansa, meillä on luottamus omiin pieniin, tärkeisiin asioihin, joiden eteen teemme työtä ja suuret asiat jätämme suurempiin käsiin.