Mustikkamuntun aikaa

Jos en Helsingissä koskaan kärsinyt toimettomuudesta, pitkästymisestä ja tekemisen puutteesta, niin täällä se asia on monin verroin paremmin. Enkä suinkaan tarjolla olevan tekemisen määrän edessä koe riittämättömyydentunnetta tai ahdistusta, vaan mieltäni hivelee, kun tarjolla on määrättömästi mielekästä tekemistä, jonka suoritettuaan myös tekemisen jälki on näkyvissä.

Lasten, puolison, itseni ja eläinten tarpeet ovat luonnollisesti etusijalla. Sen jälkeen pitäisi tulla läheisten tarpeet, mutta nyt on tilanteesta johtuen täytynyt joksikin aikaa asettaa kodin ja pihan tarpeet etusijalle, jotta ehdimme saada pakolliset asiat hoidettua ennen syksyn ja talven tuloa.

Talo ja puutarha ehti olla muutaman vuoden "omillaan", joten varsinkin puutarhassa on viidakoitumista karsittava tunteettomalla kädellä. Raivaustöitä riittää pitkälle syksyyn, kun esimerkiksi liian suuriksi tai hankaliksi kasvaneita puita ja pensaita on kaadettava. Vanha talo on raivattava talon seinillä kiipeilevistä köynnöksistä ensi tilassa, muuten kosteus tekee tuhoaan. Kummankin talon seinustoille on päässyt rehevöitymään sankkoja koristepensaspuskia, jotka tunteettomasti raivaan matalaksi. Jättisuuret koristeomenapuut ja kaikenlajiset piikkipensaat saavat myös armotta kyytiä. Minusta koristeomenapuista on vain silkkaa harmia, kun ne pudottelevat rapaleitaan pitkin nurmea ja piikkipensaita en ymmärrä ollenkaan. Piikkipuskien juurineen kaivamista jouduimme tekemään jonkin verran, kun kuluneina päivinä on pihaan rakennettu uutta koirien aitausta.

Minulla on korvaamaton Eno, jonka taitojen ja avuliaisuuden ansiosta meillä on kanala ja nyt uudenuutukainen kolmen koiran tarha. Karjalankarhukoirasiskokset saivat nyt omat lukaalit ja yksi tarha on "vierashuone" tai varatarha. Anne-Marin ja Kaisan koirat ovat tyystin sisäkoiria, mutta voivat nyt välillä tulla tarhaan tallustelemaan.

Meidän eläinkuntaan kuuluu tällä hetkellä neljän koiran lisäksi valkoinen kissaprinsessa Diana, joka on täydellisesti kaikkien lemmikki. Joskus kirjoitan Dianan suloisesta luonteesta ja pehmoisesta olemuksesta oman juttunsa, koska sanoja ei voi hänen kohdallaan säästellä. Joka tapauksessa Diana on paras mahdollinen perheen ensimmäinen kissa.

Omissa ulkotarhoissaan ovat isipupu Poju ja äitipupu Bella. Neljä pupulasta asuvat vielä jonkin aikaa sisällä häkissään. Kanalassa on kukko, joka alunperin sai nimen Kalle. Kalleksi häntä ei ole juurikaan kutsuttu, vaan häntä kutsutaan tilanteesta riippuen erilaisilla äänensävyillä "kukoksi". Naisihmisiä kohtaan kukko on aika epäluuloinen, mutta on kyllä lahjottavissa, jotta ruokinta- ja huoltotyöt saadaan suoritettua ilman tappelua. Rautalapio kädessä kanalaan kyllä täytyy mennä, koska kukko jonkin verran kunnioittaa lapion heilautusta.

Kanoja on yhdeksän, joista kaikki eivät ole vielä hoksanneet munimisen salaisuutta. Kahdeksan munan päiväsaalis on paras tähän mennessä. Arvaatte, että kaupasta ei ole tänä kesänä tarvinnut kananmunia kärrätä. Jotkut jopa saattavat muistaa, kuinka ennenvanhaan saatoin hamstrata tarjouksesta satakin munaa. Tosin leivontahommat ovat olleet aika vähäisiä viime aikoina, mutta muussa muodossa kananmunia syömme suurella halulla.

Kun koiratarha on nyt valmis, taidan asettaa marja-asiat etusijalle. Mustaviinimarjat ovat kypsiä ja mustikoita olisi metsässä. Eiliseniltaisen pikapyrähdyksen saaliina saimme miehen kanssa kolmisen kiloa mustikoita. Iltapalalla uppouduin kaikin aistein mustikkamunttuekstaasiin, kun maistoin lapsuuden aidon makumuiston vastakerätyistä mustikoista.
Mustikkamunttuun tarvitaan vastapoimittuja mustikoita, sokeria, talkkunajauhoja ja maitoa. Mustikat litistellään lautasella lusikalla ja joukkoon lisätään vähän sokeria ja talkkunaa sen verran, että saadaan notkea sotku. Päälle hulautetaan maitoa ja sotkusta tehdään vetelä velli. Sitten istutaan hetki, hengitellään ja nuuhkitaan, katsellaan lautaselle ja muistellaan lapsuuden heinäntekopäiviä, jolloin jälkiruokana, välipalana ja iltapalana syötiin ravitsevaa, täyttävää ja niin uskomattoman maistuvaa mustikkamunttua. Samassa muistuu mieleen tuvan penkillä vierellä istuvan Lahja-mummon tuoksu, kun hän työpäivästä uupuneena, ominaiselle hienhajulle tuoksuvana huivi päässä, esiliina edessä, katselee omaa munttulautastaan ja käy tyytyväisyyttä hyristen syömään kesän suurinta herkkua.