Töitä ja matkantekoa

- "Te maahanmuuttajat viette sieltä kaikki työt!" totesi vanhin tytär, kun kuuli, että Lautakankaan väestä lähti jo kolmaskin lähihoitaja kirkonkylälle töihin.
Kun sijaispulassa kamppailevat hoitolaitokset kuulevat joutilaana olevista hoitajista, tullaan töitä tarjoamaan, niitä ei tarvitse edes itse lähteä etsimään. Viime viikolla oli päiviä, jolloin isi roudasi töihin kolmea työläistä ja kävi sitten kyllä myös hakemassa kotiinkin - jos vain muisti. Kahteen otteeseen on Anne-Mari- parka unohtunut terveyskeskuksen pihalle kyytiä odottelemaan, kun hänet on unohdettu hakea. Yhtenä iltana meillä kaikilla kolmella loppui työvuoro iltayhdeksältä ja isi haki ensin meidät vanhainkodin työläiset. Intouduimme niin keskittyneeseen jutteluun ja kun lähellä kirkonkylää vielä näimme lystikkään näyn kun kissa ylitti tien suojatietä pitkin, unohtui Anne-Mari tykkänään. Kotipihaan tultuamme näin Anne-Marin Pipsa-koiran kurkistelevan ikkunasta ja silloin vasta muistin, että meidän olisi pitänyt ajaa terveyskeskuksen kautta. Isi pyyhälsi takaisin kirkolle ja alle puolen tunnin oli jo unohtunutkin lapsi kotona.
Pyysin Anne- Marilta anteeksi, koska onhan se  nyt ennenkuulumatonta, että lapsi unohtuu.

Eli työ ja koulu on värittänyt päiviämme. Koululaiset lähtevät vartin yli seitsemän aamulla ja tulevat eri aikoihin iltapäivällä. Joskus lukiolainen tarvitsee hakea iltapäivällä, ettei kotimatka-aika veny turhan pitkäksi.
Olemme nyt saaneet toisen auton, joten ajojen järjestely tulee paljon helpommaksi, kun minä voin käyttää omiin työmatkoihini toista autoa ja isi huolehtii muista kuljetuksista.

Vaikka tuntuu, että ajoja tulee paljon, niin laskimme, että jos autojen hankinta- huolto- ja vakuutuskuluja ei lasketa, niin polttoaineeseen menee kuukaudessa vähemmän rahaa kuin kaupungissa asuessa matkakorttien lataamiseen. Helsingissä, poisluettuna isin vapaalippu, meidän muiden matkakortteihin upposi noin 300 euroa kuukaudessa.
Lisäksi matkanteko on täällä stressitöntä ja nopeaa. Matka täältä talolta kirkonkylään on 14 kilometriä ja sen ajaa sutjakkaasti kahdessatoista minuutissa. Helsingissä ruuhkaaikana et julkisella liikennevälineellä, metroa lukuunottamatta, pääse siinä ajassa kovinkaan montaa kilometriä. Esimerkiksi lapset, jotka kävivät Pasilassa kristillistä koulua, käyttivät koulumatkaan keskimäärin 45 minuuttia ja matkaa Pasilaan oli teitä pitkin kuutisen kilometriä, tuskin sitäkään.

Kun suhteutan matkanteon täällä Helsingin olosuhteisiin, niin en jaksa ymmärtää marisijoita, jotka valittavat täällä matkojen pituudesta tai niihin käytetystä ajasta. Jos on oma auto, niin liikkuminen täällä on helpompaa, nopeampaa, stressittömämpää ja viihtyisämpää ja usein vielä edullisempaa.
Talvella lunta sataa Helsingissäkin ja tiet ovat välillä totaalisesti tukossa. Mutta ei se nyt ole niin vaarallista, jos muutamana pyrypäivänä matkanteko on vähän haasteellisempaa.
. . .

Viime yöksi täytyi jo laittaa talossa lämmitys päälle. Aamuviideltä ulkolämpömittari on näyttänyt muutamana aamuna vain vajaata viittä astetta. Yhtenä päivänä satoi vettä reippaasti ja silloin sisätyöt edistyivät hyvin. Tänään lähdimme Saaran ja isin kanssa taas mustikkametsään ja nyt siellä oli jo vallan mukava olla, kun hyttyset olivat kaikonneet, eikä hirvikärpäset olleet vielä kiusana. Joka kerran olemme käyneet samalla metsäläntillä ja aina sieltä löytyy suuria mustikoita vaikka kuinka paljon. Sen verran kuivaa maasto on, että sieniä siellä ei ole.

Kello on yhdeksän. Isi tulee kohta Anne-Marin hakureissulta. Lataan vielä yhden kerran tiskikoneen ja hätistelen lapset nukkumaan. Ulkona on mukava hämärä. Täällä on aivan tyyntä. Kuutamosta en tiedä sanoa vielä mitään. Viime yönä katselimme Pikkuveljen tuomalla kaukoputkella kuuta. Tänä yönä nautimme nukkumisesta ja suloisen lämpimästä talosta.