Mikä täällä on toisin

En halua tällä kirjoituksella pahoittaa kenenkään helsinkiläisen mieltä - pyrin omakohtaisen totuuden kertomiseen. Monet asiat, jotka nyt ovat minulle tärkeitä, eivät olleet ehkä kymmenen vuotta sitten asuessani kaupungissa. Reilu kuukausi maallemuuton jälkeen en ole vielä löytänyt ainuttakaan asiaa, jota kaipaisin Helsingistä. Jotkut asiat ovat kaupungissa tehokkaammin järjestettyjä, mutta kun sopeutuu uuteen tilanteeseen ja hyväksyy tosiasiat, ei tunne menettäneensä mitään. Vai onko kuitenkaan elämässä ihan hirmuisen tärkeää, että ulos käveltyäsi kaikki elämisen toiminnot ovat helposti ulottuvillasi? Onko se elämisen helpotus, että sata metriä käveltyäsi olet maan alla metrotunnelissa, josta pääset kolmen minuutin välein matkustamaan paikallasi istuen kaupungin toiselle laidalle...

Kun täällä menee kotinsa ovesta ulos, kokee jatkuvasti hyvänolon aistimuksia, kun koko kehosi kaikkine aisteineen nauttii luonnosta, luonnon puhtaudesta, sen väreistä, äänistä, tuoksuista, mauista ja tunnusta. Hengittämisestä on tullut nautinto. Kymmeniä kertoa päivässä lähetän Luojalleni kiitoksen, kun koen raikkaan ilman kulkevan keuhkoissani. Samalla tyyneys ja rauha valtaa mielen.
Tulkitsen samoja tuntemuksia lapsista, kun kuljemme ulkona tai olemme metsässä. Usein he sanovat sen myös ääneen.

Nautin vuorokaudenaikojen vaihtelusta. Varhainen aamu on monella tapaa hämmästyttävä. Talomme ikkunat avautuvat kaikkialle ympäristöön ja tästä keittiön erkkerin ikkunasta näkee puutarhaan, pelloille ja metsään. Aamuvarhaisella aurinko herättelee nukkuvaa puutarhaa ja usva keinuu puiden lomitse uudelta hakkuulta ja alempana olevilta pelloilta. Nurmikko sädehtii ja tuoksuu vahvalle kesälle ja kosteudelle.

Koko perheen stressitaso on laskenut. Kaupungissaollessamme sitä ei edes huomannut, kuinka kuljimme otsa uurteilla yrittäen keskittyä taukoamattoman hälyn ja vilinän keskellä. Puheen tempo on rauhoittunut kaikilla. Levoton liikehdintä toimettomuuden hetkellä on jäänyt pois. Nukumme syvemmin ja heräämme virkeämpinä. Uniaika on varhaisesta heräämisestä johtuen kaikilla ehkä vähän lyhentynyt, mutta olemme silti virkeämpiä. Aikaisemmin nukkumaanlähtö ei vielä onnistu, kun on niin paljon mukavaa tekemistä ulkona ja on valoa ja puhdasta ilmaa.

Nauramme enemmän ja olemme vapautuneempia. Heti kohta muuton jälkeen sanoin yhden kerran illalla kolisteleville lapsille "olkaa hiljempaa, ettei kuulu naapuriin", mutta sen jälkeen olen jo muistanut, että täällä jokainen saa tuottaa ääntä rauhassa naapureiden häiriintymättä.
(Yhden ainoa kerran olen ajatellut häirinneeni peltojen takana asuvaa naapuria, kun kanalaan mennessäni kukko hyökkäsi kimppuuni ja päästin hirmuisen kiljaisun. Kurkku oli minulla kipeä lopun päivää ja kukko sai läimäytyksen lapiosta.)
Tosin kenelläkään ei ole ilmennyt minkäänlaista tarvetta mölyämiseen tai möykkäämiseen tai että lapset olisivat kovaäänisesti selvitelleet välejään.

Vapaus olla rauhassa on kaikille suuri ilo ja nautintokin. Puutarhasta löytyy suojaisia paikkoja, jonne ei hevillä edes pihallakulkijoiden katse löydä. Mielikuvitus pääsee vapaasti valloilleen, kun on mahdollisuus tehdä määrättömästi niitä asioita, joista aikaisemmin saattoi vain haaveilla.

Nettiyhteys on täällä vaihteleva ja televisiosta on tullut täysin yhdentekevä kapistus. Jos netti ei toimi, jättää teinipoika nurkumatta pelinsä ja intoutuu pihalla isin kanssa jousipyssylläampumiskilpailuun.
Pupunpoikasten tai kissan kanssa leikkiminen on ihan yhtä suosittua ja perheen koirilla riittää ulkoiluttajia ihan väsyksiin asti.

Vaikka rahasta puhuminen sotii tämän tekstin tunnelmaa vastaan, niin mielestäni on mainitsemisen arvoinen asia ensimmäisen asuinkuukauden asumiskustannusten määrä.
Kun kaupungissa etsimme kuukaudessa 1600 euroa asumiskuluihin sähköineen, niin täällä tilanne on vähän toinen. Kun lasken asumiskuluiksemme täällä sähkön, kiinteistöveron, vakuutukset ja jätemaksun ja kaikki taloon liittyvät kulut, meillä ensimmäinen kuukausi maalla maksoi nipinnapin 250 euroa. Huomionarvoista tuossa summassa on myös se, että lämmitin koko kuukauden ajan veden sähköllä - taloa ei ole tarvinnut lämmittää, mutta pari kertaa laitoin lämmityksen päälle muutamaksi tunniksi aamukalseuden poistamiseksi.

Luulen, että kirjoitan talven tultua näistä tunnelmista uudelleen. Kaipasimmehan maalle myös syksyn myrskyissä ja talvisten viimojen puhaltaessa.

Lähdemme isin kanssa kirkolle tekemään viikonlopun ruokaostokset. Siihen tarvitaan auton konttia. Enää ei tarvitse venyttää olkaniveliään kauppakassien kantamisella.

Luojan aurinkoa päiväänne ja mieleenne olosuhteistanne huolimatta!