Meidän yhdeksäsluokkalainen on saanut olla tämän viikon työharjoittelussa Roinilan tilalla.
Olen täällä joskus aikaisemminkin maininnut peltojemme vuokraisännän lihatilasta.
Seuraavasta linkistä pääset katsomaan mielenkiintoisen esittelyvideon Roinilasta: https://www.youtube.com/watch?v=bkVspKEKek0
Kangasniemeläiset ovat aika etuoikeutetussa asemassa, kun voivat ostaa lihatuotteensa oman paikkakunnan kasvattajalta. Roinilan Aromiliha Oy on tilan raaka-aineita käyttävä lihanjalostamo, jonka makkarat ja muut lihajalosteet ovat perheessämme jatkuvassa käytössä. Loppuvuoden tavoitteksi olen asettanut jokaisen Aromilihan tuotteen ostamisen ja testaamisen. Varsinkin grillattavien makkaroiden kohdalla meillä on jo käynyt niin, että ruokakaupan entiset suosikkimakkarat ovat alkaneet maistua valjuilta ja mitäänsanomattomilta, kun Roinilan maut ovat vieneet voiton. "Roinilarock" tuli ykkössuosikiksi sen jälkeen, kun huomasin sitä Lapasniemen tilamyymälässä. Paikallisen S-marketin Roinilavalikoimiin kyseinen chilijuustomakkara ei ole vielä kuulunut.
http://personal.inet.fi/yritys/saparosoppa/ Tämän linkin takana on Roinilan tilan kotisivut.
Yhdeksäsluokkalaiselle pääkaupungin kasvatille työt lihatilalla ovat olleet mielenkiintoista vaihtelua koulunkäyntiin. Uskoisin, että myös alkuperäinen työharjoittelun tarkoitus - päästä näkemään ja tekemään erilaisia töitä - on täyttynyt. Ainakin poikamme mielenkiinto maatilan töihin on nyt herätetty kaikkien aistien kautta. Hengityssuojaimen käyttökin taisi sikalassa jäädä, kun elävän elämän tuoksut ja hajut tulivat tutuiksi. Nuoremmat sisaruksetkin elättelevät toiveita, että aikanaan omalla tet-jaksollaan pääsisivät samaan paikkaan töihin.
Maataloustuottajien elämä ja yrittäminen on tänä päivänä vaikeampaa ja stressaavampaa kuin koskaan aikaisemmin. Toiminnan suunnittelua, kehittämistä ja laajentamista vaikeuttaa koko alan muuttuminen ennalta-arvaamattomaksi. Täytyy koko ajan olla varautunut kaikkeen ja päättäjien lupauksiin ei auta mitään rakentaa. Ihmettelen maaseudun yrittäjien - niin lihatilallisten, maitotilallisten, viljelijöiden kuin muidenkin alalla työskentelevien - rohkeutta ja sitkeyttä. Kukaan meistä ei kiistä sitä, että on tärkeää saada ruokaa omasta maasta.
Edelleenkin me rukoilevat ihmiset voimme pyytää Jumalan siunausta maamme viljelijöiden elämään. Rukoillaan suotuisia säitä, terveyttä maaseudun yrittäjille, terveyttä ja hyvää kasvua heidän kasvattamilleen eläimille.
Meidän perhe sulkee esirukouksiin koko Roinilan väen, Leenan ja Heikin ja tyttäret perheineen. Samoin pyydämme varjelusta kaikille tilan työntekijöille. Ja terveyttä ja hyvää kasvua eläimille.
perjantai 16. lokakuuta 2015
torstai 8. lokakuuta 2015
Mukavia ulkotöitä
Mehän saimme maallemuuton myötä valtaisan pihapiirin, puutarhan, vanhemman ja uudemman päärakennuksen, lukuisia ulkorakennuksia, peltoja, metsiä ja niin paljon mukavia töitä tehtäväksi, että ne työt eivät taatusti koskaan lopu.
Ero kaupungissa oleviin kotitöihin on kuitenkin melkoinen: mikään ulkotyö tai rakennuksiin liittyvä homma ei tunnu raskaalta tai vastenmieliseltä, vaan ennemminkin tulee olo, että päivän valoisa aika loppuu ihan kesken mukavia töitä tehdessä.
Isäni sairastumisen ja kuoleman johdosta on tilan töihin tullut yli viiden vuoden tauko. Isän kuoleman jälkeen ei äiti jaksanut enää tehdä raskaampia ulkotöitä. Niinpä puutarhan kymmenien eri lajien puut, pensaat ja muut istutukset ovat päässeet kasvamaan villisti ja vapaasti. Monin paikoin puutarha onkin viidakoitunut ja kasvien sekamelska on melkoinen.
Heti alun alkaen on minulle valjennut, että kahden asian kanssa en tule toimeen: piikkipuskien ja koristeomenapuiden. Piikkipuskiksi luettelen myös kaikensorttiset ruusupuskat ja pirunkeppikasvustot. Piikkejä on tyrnipensaissakin, mutta tyrnihän nyt on ihan eri juttu. Kaiken lisäksi isot tyrnipensaat kasvavat puutarhan laidalla kaivon takana ja ensi keväänä edesautan tyrnin viihtymistä estämällä nokkosten ja elämänlankojen kasvun tyrnipensaiden lähettyville.
Etupihan suuren koristeomenapuun annoin poikien sahata poikki jo aikaa sitten. Ärsyynnyn omenanrapaleista, jotka putoilevat pihanurmelle ja liiskautuvat kengänpohjiin. Lisäksi puu varjosti yhtä makuuhuonetta kasvamalla ihan ikkunan edessä.
Takapihalla on toinen koristeomenapuu ja se saa myös lähteä, kunhan pääsen raivauksissa sinne asti. Takapihalla rönsyilee sellainen viidakko kaikkia mahdollisia kasveja, että minulla on tyystin mennyt mielenkiinto edes etsiä niille nimet. Takapiha kaipaa myös valoa ja avaruutta ja talojen seinät on sukkelasti saatava siivottua kasvustoista, jotka ovat kohta kosteusuhkana rakenteille. Takapihan kuistia ympäröi kaunis valkoinen aita ja sekin on kohta vaihtamisen tarpeessa, ellei kasveja siivota pois.
Eilen illalla pensasleikkureiden kanssa takapihan portaiden vierustoja siivotessani sain oivalluksen, jota täytyy ruokkia talven yli. Talon eteläpuolella on aurinkoinen, suojaisa ja kaunisnäköalainen kulmaus, joka rajoittuu terassiin. Yhtäkkiä näin sieluni silmillä kulmauksessa terassin laajennusosan, joka tarkemmin ajatellen oli toistenkin mielestä loistoajatus. Takaterassi on kolmestakymmenestä neliöstään huolimatta ahdas, eikä varjoisuuden vuoksi oikein palvele kesäisenä ajanviettopaikkana tai ruokailupaikkana. Terassin vieressä oleva laajennus olisi aurinkoisella ja tuulelta suojaisella paikalla ja näköalat olisi peltojen yli metsään.
Varsinaista hyötykasvipuutarhaa ei täällä tällä hetkellä ole. Äiti vähensi juurikasvien laittoa vuosi vuodelta ja ainakaan neljään vuoteen ei täällä ole viljelty edes perunaa. Juttelin peltojen vuokraisännän kanssa ja pyysin kyntämään vanhan talon takana olevan pienen peltosaran ja jättämään sen ensi keväänä kylvämättä. Alaa lienee puolisen hehtaaria, joten ensimmäisen kevään peruna- ja kasvimaaksi on siinä meille riittävästi haastetta. Katselen jo nyt syksyn aikana kellariin valmiiksi siemenperunat, koska minulla on nyt tiedossa muutama naapuri, joilta aion ostaa hyvälaatuista, tervettä perunaa muutamaa lajiketta.
Talvipäivien mukavaksi mietintätyöksi jää pellon käytön suunnittelu muuhun kasvatukseen.
Marjapensaita laskin yhtenä päivänä olevan 18 ja luumupuita myrskyn kaataman puun jälkeen kahdeksan, jotka tekivät satoa tänä syksynä. Luumupuun taimia on puutarhassa vaikka kuinka paljon, joten jonkunlainen järki ja järjestys täytyy niillekin saada.
Omenapuista ei satoa tänä syksynä saatu. Vanhan talon seinustalla korkeuksiin kiipeävä viiniköynnös ei ehtinyt saada rypäleitään kypsiksi asti. Vanhan talon takana puolestaan rehottava karhunvatukka on tehnyt niin paljon marjoja, että niitä on kerätty kyllästymiseen asti. Vadelmapensaat sen sijaan joutuvat tarkkaan syyniin ja niitä raakataan raskaalla kädellä.
Puutarhajyrsimen kiskaisin käyntiin tänä iltana ja kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni, millaista on maan muokkaus sen vehkeen kanssa. Itse homma on varsin mukavaa ja hartialihaksia kuntouttavaa, mutta kovin heinettyneeseen peltoon ei jatkossa kannata suunnistaa. Huomenna minulla on nimittäin edessä heinä- ja juolavehnätuppojen kiskominen laitteen terien ympäriltä. Bensiininkatku on tietysti homman varjopuoli, mutta se kai täytyy hyväksyä.
Jos talvi antaa vielä odottaa itseään, keskityn viidakon raivaamiseen ja sitten jos aikaa jää, haravoimiseen. Salavanlehtiä kuskasin tänään kanalaan lisäpehkuiksi, mutta ennenkuin alapihan salava on pudottanut kaikki lehtensä, meillä pääsee myös haravointihommiin.
Ero kaupungissa oleviin kotitöihin on kuitenkin melkoinen: mikään ulkotyö tai rakennuksiin liittyvä homma ei tunnu raskaalta tai vastenmieliseltä, vaan ennemminkin tulee olo, että päivän valoisa aika loppuu ihan kesken mukavia töitä tehdessä.
Isäni sairastumisen ja kuoleman johdosta on tilan töihin tullut yli viiden vuoden tauko. Isän kuoleman jälkeen ei äiti jaksanut enää tehdä raskaampia ulkotöitä. Niinpä puutarhan kymmenien eri lajien puut, pensaat ja muut istutukset ovat päässeet kasvamaan villisti ja vapaasti. Monin paikoin puutarha onkin viidakoitunut ja kasvien sekamelska on melkoinen.
Heti alun alkaen on minulle valjennut, että kahden asian kanssa en tule toimeen: piikkipuskien ja koristeomenapuiden. Piikkipuskiksi luettelen myös kaikensorttiset ruusupuskat ja pirunkeppikasvustot. Piikkejä on tyrnipensaissakin, mutta tyrnihän nyt on ihan eri juttu. Kaiken lisäksi isot tyrnipensaat kasvavat puutarhan laidalla kaivon takana ja ensi keväänä edesautan tyrnin viihtymistä estämällä nokkosten ja elämänlankojen kasvun tyrnipensaiden lähettyville.
Etupihan suuren koristeomenapuun annoin poikien sahata poikki jo aikaa sitten. Ärsyynnyn omenanrapaleista, jotka putoilevat pihanurmelle ja liiskautuvat kengänpohjiin. Lisäksi puu varjosti yhtä makuuhuonetta kasvamalla ihan ikkunan edessä.
Takapihalla on toinen koristeomenapuu ja se saa myös lähteä, kunhan pääsen raivauksissa sinne asti. Takapihalla rönsyilee sellainen viidakko kaikkia mahdollisia kasveja, että minulla on tyystin mennyt mielenkiinto edes etsiä niille nimet. Takapiha kaipaa myös valoa ja avaruutta ja talojen seinät on sukkelasti saatava siivottua kasvustoista, jotka ovat kohta kosteusuhkana rakenteille. Takapihan kuistia ympäröi kaunis valkoinen aita ja sekin on kohta vaihtamisen tarpeessa, ellei kasveja siivota pois.
Eilen illalla pensasleikkureiden kanssa takapihan portaiden vierustoja siivotessani sain oivalluksen, jota täytyy ruokkia talven yli. Talon eteläpuolella on aurinkoinen, suojaisa ja kaunisnäköalainen kulmaus, joka rajoittuu terassiin. Yhtäkkiä näin sieluni silmillä kulmauksessa terassin laajennusosan, joka tarkemmin ajatellen oli toistenkin mielestä loistoajatus. Takaterassi on kolmestakymmenestä neliöstään huolimatta ahdas, eikä varjoisuuden vuoksi oikein palvele kesäisenä ajanviettopaikkana tai ruokailupaikkana. Terassin vieressä oleva laajennus olisi aurinkoisella ja tuulelta suojaisella paikalla ja näköalat olisi peltojen yli metsään.
Varsinaista hyötykasvipuutarhaa ei täällä tällä hetkellä ole. Äiti vähensi juurikasvien laittoa vuosi vuodelta ja ainakaan neljään vuoteen ei täällä ole viljelty edes perunaa. Juttelin peltojen vuokraisännän kanssa ja pyysin kyntämään vanhan talon takana olevan pienen peltosaran ja jättämään sen ensi keväänä kylvämättä. Alaa lienee puolisen hehtaaria, joten ensimmäisen kevään peruna- ja kasvimaaksi on siinä meille riittävästi haastetta. Katselen jo nyt syksyn aikana kellariin valmiiksi siemenperunat, koska minulla on nyt tiedossa muutama naapuri, joilta aion ostaa hyvälaatuista, tervettä perunaa muutamaa lajiketta.
Talvipäivien mukavaksi mietintätyöksi jää pellon käytön suunnittelu muuhun kasvatukseen.
Marjapensaita laskin yhtenä päivänä olevan 18 ja luumupuita myrskyn kaataman puun jälkeen kahdeksan, jotka tekivät satoa tänä syksynä. Luumupuun taimia on puutarhassa vaikka kuinka paljon, joten jonkunlainen järki ja järjestys täytyy niillekin saada.
Omenapuista ei satoa tänä syksynä saatu. Vanhan talon seinustalla korkeuksiin kiipeävä viiniköynnös ei ehtinyt saada rypäleitään kypsiksi asti. Vanhan talon takana puolestaan rehottava karhunvatukka on tehnyt niin paljon marjoja, että niitä on kerätty kyllästymiseen asti. Vadelmapensaat sen sijaan joutuvat tarkkaan syyniin ja niitä raakataan raskaalla kädellä.
Puutarhajyrsimen kiskaisin käyntiin tänä iltana ja kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni, millaista on maan muokkaus sen vehkeen kanssa. Itse homma on varsin mukavaa ja hartialihaksia kuntouttavaa, mutta kovin heinettyneeseen peltoon ei jatkossa kannata suunnistaa. Huomenna minulla on nimittäin edessä heinä- ja juolavehnätuppojen kiskominen laitteen terien ympäriltä. Bensiininkatku on tietysti homman varjopuoli, mutta se kai täytyy hyväksyä.
Jos talvi antaa vielä odottaa itseään, keskityn viidakon raivaamiseen ja sitten jos aikaa jää, haravoimiseen. Salavanlehtiä kuskasin tänään kanalaan lisäpehkuiksi, mutta ennenkuin alapihan salava on pudottanut kaikki lehtensä, meillä pääsee myös haravointihommiin.
tiistai 6. lokakuuta 2015
Lautakankaan kanalan kuulumisia
Kanat saivat eilen vähän ylellisyyttä elämäänsä: kanalaan saatiin sähköt. Nyt kahdeksalla rouvalla ja herra kukolla on kaksi kauniisti valaisevaa ledvalaisinta ja lämpölamppu. Tänään kanojen kammariin tilattiin toinen lämpölamppu.
Nukkumaanlähtötilanne oli kaakottajilla eilen ja tänään ihan saman kaavan mukaan: kaikki asettuivat kanalan väliseinän päälle tiukkaan riviin napottamaan ja sieltä he kaulaansa käännellen katselivat kanalan takaosassa mukavasti lämmittävää lämpölamppua.
Alun alkaenkaan kanoille ei kelvannut nukkumapaikaksi Enon asettelemat hienot ja pyöreäksi veistetyt orret, vaan he ovat viettäneet yönsä äskenmainitun väliseinän päällä melkein katonrajassa.
Seurasin ikkunasta tämäniltaista nukkumaanlähtöä. Yksi kanarouvista oli hoksannut, että lämpölampun alla lattialla hamppupehkujen päällä olisi vallan mukavaa suunnitella nukkumaanlähtöä. Hän kaakotti ja kaakotti ja selitti monisanaisesti ulkona olevalle pääjoukolle, että täällä lampun alla olisi niin lämmintä ja makoisaa. Ulkona tarhan puolella kukko kiertää kiivasta ympyrää ja selittää kovaan ääneen sisällä olevalle kanalle, että "älä nyt hyvänen aika mene sen helvetinvehkeen lähelle, johan se korventaa sun höyhenes". Kana seistä tokittaa lampun alla ja väittää kukolle vastaan ja kukko vain koventaa ääntään ja yrittää komentaa kanaa pois kanalasta.
Aikansa sanailtuaan kukko saa rouvan ruotuun ja lampun alla lämmitellyt selvästikin närkästynyt kana marssii mielenosoituksellisesti ulos tarhan puolelle.
Sanailu unohtui kummallakin kokonaan, kun kanarouva huomasi uuden ihmetyksen tarhassa. Olin vienyt kanalan ulkotarhaan vaalean uudenuutukaisen muumiammeen, johon olin siivilöinyt tuhkapöntöstä tuhkaa. Tuhkassa kylpeminen on hyvää luonnonmukaista loishäätöä kanoille ja juonesta kiinni päästyään uskomme kanojen kelpuuttavan vauvojen muumiammeen kyseiseen tarkoitukseen. Tämän illan kanat vielä ihmettelivät laitosta ja kävivät välillä nokkimassa tuhkaa.
Kanojen touhut ovat kaikenkaikkiaan vallan mahdottoman mukavaa katseltavaa. Arvojärjestyksestä on mielenkiintoista päästä perille. Samoin kanoilla on omat erityispiirteensä. Kun yksi, jo edesmennyt, kana halvaantui, yksi kanoista puolusti sairastunutta ja yritti suojella tätä toisten halventavilta nokkaisuilta. Se pystytteli sairastuneen lähellä ja selvästikin oli myötätuntoinen.
Iltahämärän mielenkiintoisin tapahtuma kanoille oli, kun nostin maahan myrskynkaataman sinisen muovirullan pystyyn kanatarhan verkkoa vasten. Koko lauma kokoontui puoliympyrään katselemaan ja ihmettelemään muovirullaa. Kaakotuskin unohtui, kun kanat kääntelivät päätään, vilkaisivat välillä toisiinsa ja sitten taas jatkoivat mielenkiintoisen muovirullan katselua.
Äkkilähtö sisälle ja yöpuulle tuli, kun todennäköisesti supikoira, joka on useampana päivänä pyrkinyt pihapiiriin, tuli taas liian lähelle kanalaa. Pihassa karhukoirat alkoivat hurjan räksytyksen, johon peltojen takana asuvat naapurin karhukoirat yhtyivät. Aikansa sisällä mekastettuaan kanalauma asettui tiukkaan riviin nukkumaan.
Kun kävin kanalan ikkunasta kyylaamassa, lämpölamppu sai lämmitellä pehkuja kaikessa rauhassa ja kanat pörhensivät höyhenensä paksuksi palloksi, jotta tarkenivat mulkoilla minua ja lämpölamppua.
Nukkumaanlähtötilanne oli kaakottajilla eilen ja tänään ihan saman kaavan mukaan: kaikki asettuivat kanalan väliseinän päälle tiukkaan riviin napottamaan ja sieltä he kaulaansa käännellen katselivat kanalan takaosassa mukavasti lämmittävää lämpölamppua.
Alun alkaenkaan kanoille ei kelvannut nukkumapaikaksi Enon asettelemat hienot ja pyöreäksi veistetyt orret, vaan he ovat viettäneet yönsä äskenmainitun väliseinän päällä melkein katonrajassa.
Seurasin ikkunasta tämäniltaista nukkumaanlähtöä. Yksi kanarouvista oli hoksannut, että lämpölampun alla lattialla hamppupehkujen päällä olisi vallan mukavaa suunnitella nukkumaanlähtöä. Hän kaakotti ja kaakotti ja selitti monisanaisesti ulkona olevalle pääjoukolle, että täällä lampun alla olisi niin lämmintä ja makoisaa. Ulkona tarhan puolella kukko kiertää kiivasta ympyrää ja selittää kovaan ääneen sisällä olevalle kanalle, että "älä nyt hyvänen aika mene sen helvetinvehkeen lähelle, johan se korventaa sun höyhenes". Kana seistä tokittaa lampun alla ja väittää kukolle vastaan ja kukko vain koventaa ääntään ja yrittää komentaa kanaa pois kanalasta.
Aikansa sanailtuaan kukko saa rouvan ruotuun ja lampun alla lämmitellyt selvästikin närkästynyt kana marssii mielenosoituksellisesti ulos tarhan puolelle.
Sanailu unohtui kummallakin kokonaan, kun kanarouva huomasi uuden ihmetyksen tarhassa. Olin vienyt kanalan ulkotarhaan vaalean uudenuutukaisen muumiammeen, johon olin siivilöinyt tuhkapöntöstä tuhkaa. Tuhkassa kylpeminen on hyvää luonnonmukaista loishäätöä kanoille ja juonesta kiinni päästyään uskomme kanojen kelpuuttavan vauvojen muumiammeen kyseiseen tarkoitukseen. Tämän illan kanat vielä ihmettelivät laitosta ja kävivät välillä nokkimassa tuhkaa.
Kanojen touhut ovat kaikenkaikkiaan vallan mahdottoman mukavaa katseltavaa. Arvojärjestyksestä on mielenkiintoista päästä perille. Samoin kanoilla on omat erityispiirteensä. Kun yksi, jo edesmennyt, kana halvaantui, yksi kanoista puolusti sairastunutta ja yritti suojella tätä toisten halventavilta nokkaisuilta. Se pystytteli sairastuneen lähellä ja selvästikin oli myötätuntoinen.
Iltahämärän mielenkiintoisin tapahtuma kanoille oli, kun nostin maahan myrskynkaataman sinisen muovirullan pystyyn kanatarhan verkkoa vasten. Koko lauma kokoontui puoliympyrään katselemaan ja ihmettelemään muovirullaa. Kaakotuskin unohtui, kun kanat kääntelivät päätään, vilkaisivat välillä toisiinsa ja sitten taas jatkoivat mielenkiintoisen muovirullan katselua.
Äkkilähtö sisälle ja yöpuulle tuli, kun todennäköisesti supikoira, joka on useampana päivänä pyrkinyt pihapiiriin, tuli taas liian lähelle kanalaa. Pihassa karhukoirat alkoivat hurjan räksytyksen, johon peltojen takana asuvat naapurin karhukoirat yhtyivät. Aikansa sisällä mekastettuaan kanalauma asettui tiukkaan riviin nukkumaan.
Kun kävin kanalan ikkunasta kyylaamassa, lämpölamppu sai lämmitellä pehkuja kaikessa rauhassa ja kanat pörhensivät höyhenensä paksuksi palloksi, jotta tarkenivat mulkoilla minua ja lämpölamppua.
sunnuntai 4. lokakuuta 2015
Lautakankaan maa-artisokkakeitto
Pihahommien lomassa löysimme nuorimmaisen kanssa (hänen nimeään ei kuulema enää saa mainita täällä) puputarhojen vierestä puskan maa-artisokkaa. Kumpikaan meistä ei ole juurikaan maa-artisokkaa maistanut - minä joskus lusikallisen naapurin mummon luona.
Kovin vaivalloisesti oli artisokat kasvaneet, mutta nostimme niitä parin kourallisen verran. Keittiössä huuhdoin enimmät mullat pois ja jätin mukulat veteen siksi aikaa kun ehdimme keiton laittoon. Nuorimmainen luki sillä aikaa koneelta, mitä maa-artisokasta kerrottiin. On kuulema ollut varsinkin intiaanien suosima raaka-aine. Tottumattomalle käyttäjälle voi aiheuttaa ilmavaivoja.
Muistelen naapurin mummon syöneen artisokkaa vatsan toimintaa parantaakseen.
Iltaherkuksi keitin kuoritut artisokat keitoksi. Sen verran hyvää keitoksesta tuli, että blogin virkistämiseksi täytyy "luomamme" resepti jakaa teillekin.
Lautakankaan maa-artisokkakeitto
kaksi kourallista hyvin pestyjä ja kuorittuja maa-artisokan mukuloita
4 dl vettä
vajaa puolikas kasvisliemikuutiota
2 rkl Creme Bonjour valkosipuli -tuorejuustoa
Kiehauta pilkkottuja artisokkia liemikuutiolla maustetussa vedessä muutama minuutti. Soseuta tehosekoittimella, lisää tuorejuusto.
Emme tarkoituksella maustaneet keittoa, koska halusimme keiton maistuvan maa-artisokalle.
Kovin vaivalloisesti oli artisokat kasvaneet, mutta nostimme niitä parin kourallisen verran. Keittiössä huuhdoin enimmät mullat pois ja jätin mukulat veteen siksi aikaa kun ehdimme keiton laittoon. Nuorimmainen luki sillä aikaa koneelta, mitä maa-artisokasta kerrottiin. On kuulema ollut varsinkin intiaanien suosima raaka-aine. Tottumattomalle käyttäjälle voi aiheuttaa ilmavaivoja.
Muistelen naapurin mummon syöneen artisokkaa vatsan toimintaa parantaakseen.
Iltaherkuksi keitin kuoritut artisokat keitoksi. Sen verran hyvää keitoksesta tuli, että blogin virkistämiseksi täytyy "luomamme" resepti jakaa teillekin.
Lautakankaan maa-artisokkakeitto
kaksi kourallista hyvin pestyjä ja kuorittuja maa-artisokan mukuloita
4 dl vettä
vajaa puolikas kasvisliemikuutiota
2 rkl Creme Bonjour valkosipuli -tuorejuustoa
Kiehauta pilkkottuja artisokkia liemikuutiolla maustetussa vedessä muutama minuutti. Soseuta tehosekoittimella, lisää tuorejuusto.
Emme tarkoituksella maustaneet keittoa, koska halusimme keiton maistuvan maa-artisokalle.
Entisten kaupunkilaisten ensimmäinen syysmyrsky maalla
Luulen, että lapsetkin muistavat ensimmäisen syysmyrskyn uudessa kodissa maalla, sillä sen verran jännittävää ja hauskaa meillä oli.
Tuuli oli maltillinen navakka tuuli aina iltaan asti. Iltapäivällä teimme isin kanssa kauralyhteitä, kun peltojen vuokraisäntä siihen erikseen kehotti ja käski vielä etsimään pelloilta parasta paikkaa.
Luumuja keräsin ämpärillisen puista ja vettä laskin pannuhuoneeseen ämpäreihin varalle. Taloa lämmitin kiertopumpun kanssa koko päivän siltä varalta, että sähköt katkeaa ja talo viilenee.
Sitten tuuli yhtäkkiä yltyi ja aika pian sammui myös sähköt. Heti sähköjen mentyä tein jääkaappien ja pakastimien avauskiellon. Olin käynyt päivällä kaupassa viikonloppua varten ja kaksi jääkaappia oli melko täynnä. Lisäksi meillä on käytössä neljä pakastinta tällä hetkellä.
Seitsemän jälkeen kokoonnuimme jo kaikki ulos iltahämärään ihailemaan upeaa auringonlaskua ja hurjaa tuulta. Saimme mukavaa puuhommaa, kun pihatien vierestä juuri ennen valtatietä kaatui kaksihaaraisen koivun toinen haara pihatien poikki. Anne-Mari oli iltavuorossa ja yhdeksältä täytyi olla häntä hakemassa kotiin, joten puu oli raivattava ripeästi.
Kuopion Veli hommasi vähän aikaa sitten minulle raivaussahan, mutta moottorisahahankintaa olen vähän jäkittänyt. Kyllä se nyt kerrasta selväksi tuli, että yksi toimiva moottorisaha täytyy talossa olla.
Kun raivasimme koivun oksia, näytin lapsille viereisellä metsäaukiolla tuulen voimasta kaksikerroin taipuvaa kahta harvaoksaista kuusta. Sanoin, että "kohta nuo kaatuu". Ei tarvittu kuin seuraava hurja tuulenpuuska, niin toinen kuusista tuli jymisten maahan.
Olen minäkin ehtinyt elämäni aikana muutamaa myrskyä katsella, mutta en ole aikaisemmin ollut ulkona "myrskyn silmässä". Seisoimme kaikki pihatiellä sellaisessa kohtaa, ettei lähettyvillä ollut kaatumisvaarassa olevia puita.
Talomme pihapiiriä kiertää jalokuusiaita, joka on niin tiheä ja korkea, että kuusiaita seisoi tuulessa vakaana kuin muuri. Oli turvallista katsella, kun kaikkialla ympärillä tuuli pauhasi ja tuiversi ja kuusiaita seisoi liikkumatta kotimme suojana. Etupihalla tuuli ei tuntunut lainkaan aidan suojassa.
Alapihalla on kolme pupuhäkkiä ja yhden häkin katon tuuli oli riuhtaissut irti. Lauri oli sen nähnyt, mutta ei muistanut tulla kertomaan minulle. Usean tunnin jälkeen, kun oli jo pilkkopimeä, Elia pyyhäsi polkupyörällä mäkeä alas ja oli vähällä pimeässä ajaa "kissan" päälle. Elia oli otukselle huutanutkin, että "pois alta, kissa". Samassa Elia hoksasi, että eihän se mikään kissa ollut, vaan äitipupu, joka oli lähtenyt avonaisesta häkistä karkuteille. Elia tuli sisälle kynttilänvaloon äitipupu sylissä ja silloin Lauri muisti, että häkki on hajalla.
Ryntäsimme kaikki ulos etsimään äitipupun kanssa samassa häkissä ollutta tyttöpupua. Isi ajoi auton alapihalle ja pianhan pikkuinen pupu hyppeli suuren kuusen alta valokiilaan ihmettelemään.
Olimme hyvin huojentuneita, että molemmat karkulaiset olivat kunnossa, koska aikaisemmin iltapäivällä oli supikoira liikuskellut riihen luona muutaman kymmenen metrin päässä.
Sähkökatko kesti 17 tuntia. Lauantaiaamuna kuskasimme jääkaappien sisällön kellariin. Hyvin oli kaikki viileänä säilynyt, kun ovia ei oltu avattu.
Vessoja ei voinut vetää, raanoista ei tullut vettä, lämmitys ei toiminut. Saimme hyvää harjoitusta poikkeusoloihin tällaisen pienen ja lähes harmittoman sähkökatkoksen myötä.
En ollut vielä muuton jälkeen laittanut tulia hellaan ja leivinuuniin, kun epäilin, että saamme kunnon savupössäkät sisälle, jos hormit ei vedä. Kaikki tulisijathan nuohottiin helmikuussa, kun olimme täällä lomalla. Sen helmikuun jälkeen ei hellassa oltu pidetty tulta lainkaan ja leivinuunissakin viimeksi kevättalvella.
Laitoin tulen hellaan, jotta saamme aamukahvia ja lämmintä puuroa ja hella veti mainiosti. Kaiken lisäksi hella osoittautui oikein mainioksi. En muista, olenko sitä aikaisemmin juurikaan käyttänyt.
Koska hella veti moitteettomasti ja leivinuuni on samassa hormissa, laitoin tulet myös leivinuuniin. Seuraavalla lämmityskerralla täytyy kyllä kokeilla jo arinalla leivän paistamista. Nyt en ehtinyt taikinoita ajatella, mutta iltapäivällä lykkäsin kokeeksi ohraryynipuurokattilan uuniin hautumaan.
Kun iltamyöhällä tulimme sisälle ulkohommista, muistui puuro mieleen. Olimme enemmän kun ihmeissämme, kuinka mahtavan hyvää oli neljä tuntia uunin lämmössä hautunut kokonaisista ohraryyneistä tehty puuro. Olen ostanut suoramyyntipisteestä myös kuorittuja kauranjyviä, eli kokonaisia kauraryynejä. Seuraavalla kerralla kokeilen puuroa niistä. Pirkko-täti mainitsi joskus, että se puuro vasta hyvää onkin.
Kun sähkö eilen yhden tienoissa päivällä tuli, päästivät lapset sellaisen riemuhuudon, jollaisia yleensä kuulee lätkämatsien yhteydessä maalin tullessa. Olimme osanneet odottaakin katkoksen päättymistä, kun vähää aikaisemmin pojat olivat nähneet rantametsässä sähköasentajat linjan kimpussa.
"Ihanaa, kun voi taas vetää vessan!" oli yksi kommentti. "Vihdoinkin voin ladata mun kännykän!" ja niin edelleen ihasteltiin sähkön tuloa.
Mieleeni muistui edellinen pidempi sähkökatkos, jota sydän syrjällään seurasin Helsingistä ja jännitin pakastimien kohtaloa. Anne-Mari asui silloin täällä. Olin huojentunut, että olin nyt täällä ja olimme kuitenkin säästyneet onnettomuuksilta. Katkoksen jatkuessa olisin vain pyytänyt Enoa aggregaatin kanssa "elvyttämään" pakastimia. Muutenhan olisimme voineet elää huolettomasti.
Eilen illalla "hätäistutin" 100 mansikantainta maahan pikaisesti kyhäämääni penkkiin. Tarkoitukseni oli puutarhajyrsimen kanssa kääntää kunnon mansikkamaa, mutta riihen "kylkiäisissä" muutaman vuoden ollut vehje ei suostunut lähtemään käyntiin. Kuopion Veli oli liikenteessä lähikulmilla ja hän tuli vielä myöhään illalla lisäämään tankkiin "tuoretta" bensaa ja kiskaisi vehkeen käyntiin.
Säiden salliessa tartun varmaankin ensi viikolla mansikka-asiaan, mutta jos säät eivät salli, saavat rauhassa odotella harson alla ensi kevättä.
Tuuli oli maltillinen navakka tuuli aina iltaan asti. Iltapäivällä teimme isin kanssa kauralyhteitä, kun peltojen vuokraisäntä siihen erikseen kehotti ja käski vielä etsimään pelloilta parasta paikkaa.
Luumuja keräsin ämpärillisen puista ja vettä laskin pannuhuoneeseen ämpäreihin varalle. Taloa lämmitin kiertopumpun kanssa koko päivän siltä varalta, että sähköt katkeaa ja talo viilenee.
Sitten tuuli yhtäkkiä yltyi ja aika pian sammui myös sähköt. Heti sähköjen mentyä tein jääkaappien ja pakastimien avauskiellon. Olin käynyt päivällä kaupassa viikonloppua varten ja kaksi jääkaappia oli melko täynnä. Lisäksi meillä on käytössä neljä pakastinta tällä hetkellä.
Seitsemän jälkeen kokoonnuimme jo kaikki ulos iltahämärään ihailemaan upeaa auringonlaskua ja hurjaa tuulta. Saimme mukavaa puuhommaa, kun pihatien vierestä juuri ennen valtatietä kaatui kaksihaaraisen koivun toinen haara pihatien poikki. Anne-Mari oli iltavuorossa ja yhdeksältä täytyi olla häntä hakemassa kotiin, joten puu oli raivattava ripeästi.
Kuopion Veli hommasi vähän aikaa sitten minulle raivaussahan, mutta moottorisahahankintaa olen vähän jäkittänyt. Kyllä se nyt kerrasta selväksi tuli, että yksi toimiva moottorisaha täytyy talossa olla.
Kun raivasimme koivun oksia, näytin lapsille viereisellä metsäaukiolla tuulen voimasta kaksikerroin taipuvaa kahta harvaoksaista kuusta. Sanoin, että "kohta nuo kaatuu". Ei tarvittu kuin seuraava hurja tuulenpuuska, niin toinen kuusista tuli jymisten maahan.
Olen minäkin ehtinyt elämäni aikana muutamaa myrskyä katsella, mutta en ole aikaisemmin ollut ulkona "myrskyn silmässä". Seisoimme kaikki pihatiellä sellaisessa kohtaa, ettei lähettyvillä ollut kaatumisvaarassa olevia puita.
Talomme pihapiiriä kiertää jalokuusiaita, joka on niin tiheä ja korkea, että kuusiaita seisoi tuulessa vakaana kuin muuri. Oli turvallista katsella, kun kaikkialla ympärillä tuuli pauhasi ja tuiversi ja kuusiaita seisoi liikkumatta kotimme suojana. Etupihalla tuuli ei tuntunut lainkaan aidan suojassa.
Alapihalla on kolme pupuhäkkiä ja yhden häkin katon tuuli oli riuhtaissut irti. Lauri oli sen nähnyt, mutta ei muistanut tulla kertomaan minulle. Usean tunnin jälkeen, kun oli jo pilkkopimeä, Elia pyyhäsi polkupyörällä mäkeä alas ja oli vähällä pimeässä ajaa "kissan" päälle. Elia oli otukselle huutanutkin, että "pois alta, kissa". Samassa Elia hoksasi, että eihän se mikään kissa ollut, vaan äitipupu, joka oli lähtenyt avonaisesta häkistä karkuteille. Elia tuli sisälle kynttilänvaloon äitipupu sylissä ja silloin Lauri muisti, että häkki on hajalla.
Ryntäsimme kaikki ulos etsimään äitipupun kanssa samassa häkissä ollutta tyttöpupua. Isi ajoi auton alapihalle ja pianhan pikkuinen pupu hyppeli suuren kuusen alta valokiilaan ihmettelemään.
Olimme hyvin huojentuneita, että molemmat karkulaiset olivat kunnossa, koska aikaisemmin iltapäivällä oli supikoira liikuskellut riihen luona muutaman kymmenen metrin päässä.
Sähkökatko kesti 17 tuntia. Lauantaiaamuna kuskasimme jääkaappien sisällön kellariin. Hyvin oli kaikki viileänä säilynyt, kun ovia ei oltu avattu.
Vessoja ei voinut vetää, raanoista ei tullut vettä, lämmitys ei toiminut. Saimme hyvää harjoitusta poikkeusoloihin tällaisen pienen ja lähes harmittoman sähkökatkoksen myötä.
En ollut vielä muuton jälkeen laittanut tulia hellaan ja leivinuuniin, kun epäilin, että saamme kunnon savupössäkät sisälle, jos hormit ei vedä. Kaikki tulisijathan nuohottiin helmikuussa, kun olimme täällä lomalla. Sen helmikuun jälkeen ei hellassa oltu pidetty tulta lainkaan ja leivinuunissakin viimeksi kevättalvella.
Laitoin tulen hellaan, jotta saamme aamukahvia ja lämmintä puuroa ja hella veti mainiosti. Kaiken lisäksi hella osoittautui oikein mainioksi. En muista, olenko sitä aikaisemmin juurikaan käyttänyt.
Koska hella veti moitteettomasti ja leivinuuni on samassa hormissa, laitoin tulet myös leivinuuniin. Seuraavalla lämmityskerralla täytyy kyllä kokeilla jo arinalla leivän paistamista. Nyt en ehtinyt taikinoita ajatella, mutta iltapäivällä lykkäsin kokeeksi ohraryynipuurokattilan uuniin hautumaan.
Kun iltamyöhällä tulimme sisälle ulkohommista, muistui puuro mieleen. Olimme enemmän kun ihmeissämme, kuinka mahtavan hyvää oli neljä tuntia uunin lämmössä hautunut kokonaisista ohraryyneistä tehty puuro. Olen ostanut suoramyyntipisteestä myös kuorittuja kauranjyviä, eli kokonaisia kauraryynejä. Seuraavalla kerralla kokeilen puuroa niistä. Pirkko-täti mainitsi joskus, että se puuro vasta hyvää onkin.
Kun sähkö eilen yhden tienoissa päivällä tuli, päästivät lapset sellaisen riemuhuudon, jollaisia yleensä kuulee lätkämatsien yhteydessä maalin tullessa. Olimme osanneet odottaakin katkoksen päättymistä, kun vähää aikaisemmin pojat olivat nähneet rantametsässä sähköasentajat linjan kimpussa.
"Ihanaa, kun voi taas vetää vessan!" oli yksi kommentti. "Vihdoinkin voin ladata mun kännykän!" ja niin edelleen ihasteltiin sähkön tuloa.
Mieleeni muistui edellinen pidempi sähkökatkos, jota sydän syrjällään seurasin Helsingistä ja jännitin pakastimien kohtaloa. Anne-Mari asui silloin täällä. Olin huojentunut, että olin nyt täällä ja olimme kuitenkin säästyneet onnettomuuksilta. Katkoksen jatkuessa olisin vain pyytänyt Enoa aggregaatin kanssa "elvyttämään" pakastimia. Muutenhan olisimme voineet elää huolettomasti.
Eilen illalla "hätäistutin" 100 mansikantainta maahan pikaisesti kyhäämääni penkkiin. Tarkoitukseni oli puutarhajyrsimen kanssa kääntää kunnon mansikkamaa, mutta riihen "kylkiäisissä" muutaman vuoden ollut vehje ei suostunut lähtemään käyntiin. Kuopion Veli oli liikenteessä lähikulmilla ja hän tuli vielä myöhään illalla lisäämään tankkiin "tuoretta" bensaa ja kiskaisi vehkeen käyntiin.
Säiden salliessa tartun varmaankin ensi viikolla mansikka-asiaan, mutta jos säät eivät salli, saavat rauhassa odotella harson alla ensi kevättä.
torstai 1. lokakuuta 2015
Viipaleiden Satu
Viipaleita-blogin Satu on vahva ja sisukas nainen.
Sisukkaiksi kutsuttiin usein esi-isiämme, jotka läpikävivät sodat, hallat, tulipalopakkaset, nälkävuodet ja kulkutaudit. Kun pirtit paloivat, satoa ei tullut ja vastasyntyneet korjasi kuolema. Siitä huolimatta elämää jatkettiin.
Olen lukenut Sadun blogia yhtä kauan kuin olen itse kirjoittanut omaani, eli muutaman vuoden. "Viipaleita" kuvaa hyvin Sadun blogin antia: hänen tekstinsä ovat kuin kuorisuikaleita elämän päältä esille veistettyinä. Muutamalla sanalla voi kertoa paljon yhdestä elämän päivästä ja usein rivien väleistä näkyy kaikki elämän värit.
En ole koskaan Satua nähnyt, vaikka vähältä piti, etteikö niin olisi käynyt.
Asuimme Helsingin Ruoholahdessa, lähellä Lauttasaaren siltaa. Pari kesää sitten Satu oli perheensä kanssa lomamatkalla majoittuneena Lauttasaaren sillan toisessa päässä. Viestittelin Sadulle, että iltakävelyllä voisimme tavata vaikka keskellä siltaa tai Satu voisi poiketa iltapalalle, mutta aikataulut ja sovitut ohjelmat estivät tapaamisen.
Jokin aika sitten - ajoilla ja kuukausilla ei tällaisissa asioissa ole mitään merkitystä, jos ne asiat tapahtuvat - Satu kirjoitti blogissaan syöpädiagnoosistaan.
Blogituttavat ovat siitä kummallisia ihmisiä, että jos heille sattuu jotakin ikävää, se sattuu yhtä paljon, kuin jos oma sukulainen olisi kyseessä.
Kyllä sanoisin sitä järkytykseksi, koska Sadulla, niinkuin minullakin, on lapsia ja lasten äidin sairastuminen tuntuu aina pahalta. Lisäksi olin Sadun blogihistorian läpi kahlanneena ja muitakin hänen tekstejään lukeneena saanut tietää, että hänen elämäänsä oli mahtunut monenlaista ja suurena suruna menettänyt puolisonsa hyvin äkillisesti.
Tavallisen arjen kuvaus on yksi Sadun blogin helmistä. Kuva päivän ruuasta tai ruokaostoksista tai maininta silitetyistä pyykeistä luo turvallisen elämän tuntua ja niistä lyhyistä päiväkertomuksista jää lämmin olo sydänalaan.
Aika pian Sadun sairastumisen jälkeen lisäsin hänen nimensä esirukouslistalleni, jota pidän Raamatun välissä. Rukoilen, että Luojamme, joka on tämän kaiken olevaisen tehnyt ja on tämän kaiken ylläpitäjä, nuhtelisi sairauden valtaa Sadun elämässä ja että Satu tulisi täysin terveeksi.
Aivan viime aikoina olen huomannut Sadun kirjoituksissa alavireisyyden ja uupumuksen valtaavan alaa. Sadun voimat alkavat loppua taistelussa sairautta vastaan. En tiedä, mikä hänen ennusteensa tai sairauden vaiheensa on, mutta joka tapauksessa hän on uuvuksissa. Arki ei enää hehku onnellisena hänen kirjoituksissaan.
Kirjoitin tämän blogitekstin sen takia, että haluan osoittaa Sadulle, että hän ja hänen ajatuksensa on minulle tärkeitä. Haluan kannustaa häntä jatkamaan taistelua. Niin moneen Sadun blogipäivitykseen olisin halunnut kommentoida jotakin lämmittävää ja kannustavaa, mutta kovin harvoin löysin siihen sanoja. Kirjoitin tämän myös sen takia, että koin voimakkaasti, että minun on pyydettävä kaikkia ystäviäni, jotka rukoilevat ja uskovat rukousten voimaan, muistamaan nyt erityisesti Satua.
Satu on osoittautunut hyvin rehelliseksi ihmiseksi. Jopa niin rehelliseksi, että hänen rehellinen tapansa kirjoittaa on saanut kommentoijat paheksumaan sitä! Rehellisyys on näkynyt myös kipeällä tavalla siinä, että Satu ei ole pelännyt kertoa sairauden syövän hänen voimiaan ja jaksamistaan. Tiedän myös sen, että kun Taivaallinen Isämme parantaa Sadun terveeksi, Satu antaa asiasta kunnian Hänelle. Luonnollisesti arvostamme ja annamme kunnian myös lääkäreiden ja muiden hoitavien tahojen sinnikkäälle työlle. Ihmistenkin viisaus on Jumalan antamaa.
Satu, sinä ja koko läheistesi joukko, olette kätkettyjä Taivaallisen Isämme huolenpitoon. Hoitakoon Isä sydäntäsi ja mieltäsi, poistakoon kaiken synkkyyden ja alakulon. Antakoon Hän voimiesi karttua, ruokahalusi palata, kehosi vahvistua, terveyden saavan lisää alaa ja kaiken sairauden vallan väistyä elämästäsi. Antakoon Hän tilalle iloa, rauhaa, lepoa, syvää unta, voimistumista ja kaikkinaista elämän hyvyyttä ja yltäkylläisyyttä, täyttäköön Hän kaikki ajalliset tarpeenne ajallaan.
Tulkoon elämääsi siunausten syksy.
blogiystäväsi Sirkku
Sisukkaiksi kutsuttiin usein esi-isiämme, jotka läpikävivät sodat, hallat, tulipalopakkaset, nälkävuodet ja kulkutaudit. Kun pirtit paloivat, satoa ei tullut ja vastasyntyneet korjasi kuolema. Siitä huolimatta elämää jatkettiin.
Olen lukenut Sadun blogia yhtä kauan kuin olen itse kirjoittanut omaani, eli muutaman vuoden. "Viipaleita" kuvaa hyvin Sadun blogin antia: hänen tekstinsä ovat kuin kuorisuikaleita elämän päältä esille veistettyinä. Muutamalla sanalla voi kertoa paljon yhdestä elämän päivästä ja usein rivien väleistä näkyy kaikki elämän värit.
En ole koskaan Satua nähnyt, vaikka vähältä piti, etteikö niin olisi käynyt.
Asuimme Helsingin Ruoholahdessa, lähellä Lauttasaaren siltaa. Pari kesää sitten Satu oli perheensä kanssa lomamatkalla majoittuneena Lauttasaaren sillan toisessa päässä. Viestittelin Sadulle, että iltakävelyllä voisimme tavata vaikka keskellä siltaa tai Satu voisi poiketa iltapalalle, mutta aikataulut ja sovitut ohjelmat estivät tapaamisen.
Jokin aika sitten - ajoilla ja kuukausilla ei tällaisissa asioissa ole mitään merkitystä, jos ne asiat tapahtuvat - Satu kirjoitti blogissaan syöpädiagnoosistaan.
Blogituttavat ovat siitä kummallisia ihmisiä, että jos heille sattuu jotakin ikävää, se sattuu yhtä paljon, kuin jos oma sukulainen olisi kyseessä.
Kyllä sanoisin sitä järkytykseksi, koska Sadulla, niinkuin minullakin, on lapsia ja lasten äidin sairastuminen tuntuu aina pahalta. Lisäksi olin Sadun blogihistorian läpi kahlanneena ja muitakin hänen tekstejään lukeneena saanut tietää, että hänen elämäänsä oli mahtunut monenlaista ja suurena suruna menettänyt puolisonsa hyvin äkillisesti.
Tavallisen arjen kuvaus on yksi Sadun blogin helmistä. Kuva päivän ruuasta tai ruokaostoksista tai maininta silitetyistä pyykeistä luo turvallisen elämän tuntua ja niistä lyhyistä päiväkertomuksista jää lämmin olo sydänalaan.
Aika pian Sadun sairastumisen jälkeen lisäsin hänen nimensä esirukouslistalleni, jota pidän Raamatun välissä. Rukoilen, että Luojamme, joka on tämän kaiken olevaisen tehnyt ja on tämän kaiken ylläpitäjä, nuhtelisi sairauden valtaa Sadun elämässä ja että Satu tulisi täysin terveeksi.
Aivan viime aikoina olen huomannut Sadun kirjoituksissa alavireisyyden ja uupumuksen valtaavan alaa. Sadun voimat alkavat loppua taistelussa sairautta vastaan. En tiedä, mikä hänen ennusteensa tai sairauden vaiheensa on, mutta joka tapauksessa hän on uuvuksissa. Arki ei enää hehku onnellisena hänen kirjoituksissaan.
Kirjoitin tämän blogitekstin sen takia, että haluan osoittaa Sadulle, että hän ja hänen ajatuksensa on minulle tärkeitä. Haluan kannustaa häntä jatkamaan taistelua. Niin moneen Sadun blogipäivitykseen olisin halunnut kommentoida jotakin lämmittävää ja kannustavaa, mutta kovin harvoin löysin siihen sanoja. Kirjoitin tämän myös sen takia, että koin voimakkaasti, että minun on pyydettävä kaikkia ystäviäni, jotka rukoilevat ja uskovat rukousten voimaan, muistamaan nyt erityisesti Satua.
Satu on osoittautunut hyvin rehelliseksi ihmiseksi. Jopa niin rehelliseksi, että hänen rehellinen tapansa kirjoittaa on saanut kommentoijat paheksumaan sitä! Rehellisyys on näkynyt myös kipeällä tavalla siinä, että Satu ei ole pelännyt kertoa sairauden syövän hänen voimiaan ja jaksamistaan. Tiedän myös sen, että kun Taivaallinen Isämme parantaa Sadun terveeksi, Satu antaa asiasta kunnian Hänelle. Luonnollisesti arvostamme ja annamme kunnian myös lääkäreiden ja muiden hoitavien tahojen sinnikkäälle työlle. Ihmistenkin viisaus on Jumalan antamaa.
Satu, sinä ja koko läheistesi joukko, olette kätkettyjä Taivaallisen Isämme huolenpitoon. Hoitakoon Isä sydäntäsi ja mieltäsi, poistakoon kaiken synkkyyden ja alakulon. Antakoon Hän voimiesi karttua, ruokahalusi palata, kehosi vahvistua, terveyden saavan lisää alaa ja kaiken sairauden vallan väistyä elämästäsi. Antakoon Hän tilalle iloa, rauhaa, lepoa, syvää unta, voimistumista ja kaikkinaista elämän hyvyyttä ja yltäkylläisyyttä, täyttäköön Hän kaikki ajalliset tarpeenne ajallaan.
Tulkoon elämääsi siunausten syksy.
blogiystäväsi Sirkku
Isin ensimmäinen eläkeläispäivä
Meidän isin ilme oli tänä aamuna hyvin rentoutunut, huojentunut ja erittäin iloinen - tänään oli hänen ensimmäinen päivänsä eläkeläisenä. Toki me iloitsimme asiasta yhdessä, koska kyllä isin työtaakkaa kannoin minäkin omalta osaltani niissä asioissa missä pystyin. Takana on ajat, jolloin useimmat päivät rytmittyivät ajopäiväkirjan kymmenien kellonaikojen mukaan. Hetkeksikään ei voinut ajatus herpaantua ajolistoja lukiessa - muuten lähdit ajamaan väärään suuntaan väärällä autolla tai seisoit odottamassa omaa vuoroasi väärällä puolella katua. Arkeemme kuului isin jokaisena työpäivänä myös pohdinta, onko ruokatunti sellaisessa paikassa, että ehdit ostaa ruokaa, täytyykö mukaan pakata eväät ja jos täytyy, niin saako niitä koko päivänä jääkaappiin. Jokapäiväinen huolehtiminen oli myös kassan tilityksestä ajallaan ja vaihtorahojen riittäminen tai paremminkin ainainen riittämättömyys.
Täällä Lautakankaalla 45-vuotisen työuran tehneen entisen metallimiehen ja linja-autonkuljettajan päivät täyttyvät kissan ja koirien rapsuttelusta, kanojen, pupujen ja pikkulintujen ruokkimisesta, rankokasan toimittamisesta puuladon suojiin ja autonkuljettajan tehtävistä. Lähihoitajapoika aloitti autokoulun Mikkelissä, joten niitä reissuja on isi hoitanut muutaman kerran viikossa. Isi pitää periaatetta, että hän hoitaa ne ajot jotka ehtii ja minulle jää ne, joita hän ei ehdi.
Keskiviikkoiltana on minulla kuskausvuoro, kun Saara menee sirkuskerhoon ja Miikalla on samaan aikaan jäähallilla jääkiekkokoulu. Lasten harrastamaanpääsy oli yksi iloinen yllätys koko perheelle. Esimerkiksi tuo Miikan viikottainen tunnin kiekkotreeni maksaa 30 euroa ensi kevääseen saakka. Saaran harrastus maksaa muutaman euron enemmän koko lukuvuodelta. Sanoisin, että olisimme tyhmiä, jos emme käyttäisi näitä upeita mahdollisuuksia hyväksemme, kun lapset ovat intoa täynnä päästessään harrastamaan.
Kangasniemellä on siis jäähalli, joka on vajaan kuuden tuhannen asukkaan kunnassa ollut rohkea ja hyvä investointipäätös. Jäähallin aktiivisesta käytöstä kertoo myös se jotakin, että 170 lasta on kirjoilla hallin erilaisissa jäälajeissa. Tällä hetkellä suurin toive tietysti olisi, että kunta raskisi investoida vielä hitusen enemmän, jotta hallin käyttöaste saataisiin sataan prosenttiin ja seurojen tiukkaa taloutta helpotettaisiin. Satsaus lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukemiseen olisi kaukonäköistä.
Lautakankaan eläinkanta elää koko ajan. Yksi kanaraukka pääsi pölkylle halvaannuttuaan. Kolmen viikon päästä meille on tulossa kissanpentu ja ensi viikonvaihteessa kaksi angorakania. Upea ajokoira Kiira on kotiutunut hyvin ja pienten alkuitkujen jälkeen on viihtynyt myös ulkotarhassa. Karjalankarhukoirasiskokset Anni ja Aino täyttävät tänään 7 kuukautta, eli "vauva" -nimitys on vielä ollut ajankohtainen.
Kun vuosikaudet kaipasin pikkulintujen ruokkimista, aloitin ruokkimisen heti, kun talitintit tulivat koputtelemaan ja kurkistelemaan ikkunoihin. Alapihalla suuren terjoensalavan alla on mahtavia puupölkkyjä ja niiden päälle olen lintujen ruokaa vienyt, kunnes perheen nikkaroitsijat innostuvat suuren lintulaudan rakentamiseen.
Jos pidin kaupungissakin tavallisesta arjesta, niin täällä arki on saanut ihan uudet ulottuvuudet. Kun pitkän päivän tekee ulkohommia, ei illalla tarvitse unta houkutella.
Metsään menisin useamminkin, mutta joka päivä täytyy arpoa, asettaako puutarhan vauhdilla kypsyvät herkut etusijalle. Mustikat ovat edelleen hyvälaatuisia ja maistuvia metsässä ja puolukat saavat vielä kypsyä kaikessa rauhassa. Puutarhan kuusi (tähän mennessä laskettua ja löydettyä) luumupuuta lykkää satoa kymmeniä kiloja ja tyrnit ovat vielä suurimmaksi osaksi poimimatta. Kovin pitkiä aikoja ei tyrniä siedä poimia kerrallaan, kun hapan mehu ja pensaiden terävät piikit kiusaavat näppejä.
Agrimarketissa oli taimien loppuunmyynti ja ostin 70%:n alennuksella muutaman mansikantaimen. Onneksi on luvattu useammaksi päiväksi leppoisia lämpötiloja, jotta ehdin saada taimet maahan. Sitä ennen täytyy käydä kaivelemassa riihestä puutarhajyrsin. Alapihalla on sopivasti kaivinkoneen jäljiltä myllättyä multaa, joten suuria maankääntelyjä ei mansikkamaa vaadi. Kaivinkone kävi meillä kaapeliojan takia, kun vedämme alapihalle ja kanalaan sähköt.
Kuten arvata saatatte, on meillä yhdentoista hengen huuhollissa, viisi vuotta hunningolla olleessa 7000neliön puutarhassa ja isossa talossa niin paljon tuikitärkeellisiä hommia ja vielä enemmän suotavia töitä, että tietokoneen kanssa seurusteluaika on kutistunut olemattomiin. Siihen kun lisätään onnettomasti toimiva nettiyhteys, niin bloginpäivitystahti on ikävästi hidastunut.
Olette silti mielessäni joka päivä.
Ollaan tarkkoja, mihin päivämme käytämme.
Täällä Lautakankaalla 45-vuotisen työuran tehneen entisen metallimiehen ja linja-autonkuljettajan päivät täyttyvät kissan ja koirien rapsuttelusta, kanojen, pupujen ja pikkulintujen ruokkimisesta, rankokasan toimittamisesta puuladon suojiin ja autonkuljettajan tehtävistä. Lähihoitajapoika aloitti autokoulun Mikkelissä, joten niitä reissuja on isi hoitanut muutaman kerran viikossa. Isi pitää periaatetta, että hän hoitaa ne ajot jotka ehtii ja minulle jää ne, joita hän ei ehdi.
Keskiviikkoiltana on minulla kuskausvuoro, kun Saara menee sirkuskerhoon ja Miikalla on samaan aikaan jäähallilla jääkiekkokoulu. Lasten harrastamaanpääsy oli yksi iloinen yllätys koko perheelle. Esimerkiksi tuo Miikan viikottainen tunnin kiekkotreeni maksaa 30 euroa ensi kevääseen saakka. Saaran harrastus maksaa muutaman euron enemmän koko lukuvuodelta. Sanoisin, että olisimme tyhmiä, jos emme käyttäisi näitä upeita mahdollisuuksia hyväksemme, kun lapset ovat intoa täynnä päästessään harrastamaan.
Kangasniemellä on siis jäähalli, joka on vajaan kuuden tuhannen asukkaan kunnassa ollut rohkea ja hyvä investointipäätös. Jäähallin aktiivisesta käytöstä kertoo myös se jotakin, että 170 lasta on kirjoilla hallin erilaisissa jäälajeissa. Tällä hetkellä suurin toive tietysti olisi, että kunta raskisi investoida vielä hitusen enemmän, jotta hallin käyttöaste saataisiin sataan prosenttiin ja seurojen tiukkaa taloutta helpotettaisiin. Satsaus lasten ja nuorten liikuntaharrastusten tukemiseen olisi kaukonäköistä.
Lautakankaan eläinkanta elää koko ajan. Yksi kanaraukka pääsi pölkylle halvaannuttuaan. Kolmen viikon päästä meille on tulossa kissanpentu ja ensi viikonvaihteessa kaksi angorakania. Upea ajokoira Kiira on kotiutunut hyvin ja pienten alkuitkujen jälkeen on viihtynyt myös ulkotarhassa. Karjalankarhukoirasiskokset Anni ja Aino täyttävät tänään 7 kuukautta, eli "vauva" -nimitys on vielä ollut ajankohtainen.
Kun vuosikaudet kaipasin pikkulintujen ruokkimista, aloitin ruokkimisen heti, kun talitintit tulivat koputtelemaan ja kurkistelemaan ikkunoihin. Alapihalla suuren terjoensalavan alla on mahtavia puupölkkyjä ja niiden päälle olen lintujen ruokaa vienyt, kunnes perheen nikkaroitsijat innostuvat suuren lintulaudan rakentamiseen.
Jos pidin kaupungissakin tavallisesta arjesta, niin täällä arki on saanut ihan uudet ulottuvuudet. Kun pitkän päivän tekee ulkohommia, ei illalla tarvitse unta houkutella.
Metsään menisin useamminkin, mutta joka päivä täytyy arpoa, asettaako puutarhan vauhdilla kypsyvät herkut etusijalle. Mustikat ovat edelleen hyvälaatuisia ja maistuvia metsässä ja puolukat saavat vielä kypsyä kaikessa rauhassa. Puutarhan kuusi (tähän mennessä laskettua ja löydettyä) luumupuuta lykkää satoa kymmeniä kiloja ja tyrnit ovat vielä suurimmaksi osaksi poimimatta. Kovin pitkiä aikoja ei tyrniä siedä poimia kerrallaan, kun hapan mehu ja pensaiden terävät piikit kiusaavat näppejä.
Agrimarketissa oli taimien loppuunmyynti ja ostin 70%:n alennuksella muutaman mansikantaimen. Onneksi on luvattu useammaksi päiväksi leppoisia lämpötiloja, jotta ehdin saada taimet maahan. Sitä ennen täytyy käydä kaivelemassa riihestä puutarhajyrsin. Alapihalla on sopivasti kaivinkoneen jäljiltä myllättyä multaa, joten suuria maankääntelyjä ei mansikkamaa vaadi. Kaivinkone kävi meillä kaapeliojan takia, kun vedämme alapihalle ja kanalaan sähköt.
Kuten arvata saatatte, on meillä yhdentoista hengen huuhollissa, viisi vuotta hunningolla olleessa 7000neliön puutarhassa ja isossa talossa niin paljon tuikitärkeellisiä hommia ja vielä enemmän suotavia töitä, että tietokoneen kanssa seurusteluaika on kutistunut olemattomiin. Siihen kun lisätään onnettomasti toimiva nettiyhteys, niin bloginpäivitystahti on ikävästi hidastunut.
Olette silti mielessäni joka päivä.
Ollaan tarkkoja, mihin päivämme käytämme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)