Viipaleiden Satu

Viipaleita-blogin Satu on vahva ja sisukas nainen.
Sisukkaiksi kutsuttiin usein esi-isiämme, jotka läpikävivät sodat, hallat, tulipalopakkaset, nälkävuodet ja kulkutaudit. Kun pirtit paloivat, satoa ei tullut ja vastasyntyneet korjasi kuolema. Siitä huolimatta elämää jatkettiin.

Olen lukenut Sadun blogia yhtä kauan kuin olen itse kirjoittanut omaani, eli muutaman vuoden. "Viipaleita" kuvaa hyvin Sadun blogin antia: hänen tekstinsä ovat kuin kuorisuikaleita elämän päältä esille veistettyinä. Muutamalla sanalla voi kertoa paljon yhdestä elämän päivästä ja usein rivien väleistä näkyy kaikki elämän värit.

En ole koskaan Satua nähnyt, vaikka vähältä piti, etteikö niin olisi käynyt.
Asuimme Helsingin Ruoholahdessa, lähellä Lauttasaaren siltaa. Pari kesää sitten Satu oli perheensä kanssa lomamatkalla majoittuneena Lauttasaaren sillan toisessa päässä. Viestittelin Sadulle, että iltakävelyllä voisimme tavata vaikka keskellä siltaa tai Satu voisi poiketa iltapalalle, mutta aikataulut ja sovitut ohjelmat estivät tapaamisen.

Jokin aika sitten - ajoilla ja kuukausilla ei tällaisissa asioissa ole mitään merkitystä, jos ne asiat tapahtuvat - Satu kirjoitti blogissaan syöpädiagnoosistaan.
Blogituttavat ovat siitä kummallisia ihmisiä, että jos heille sattuu jotakin ikävää, se sattuu yhtä paljon, kuin jos oma sukulainen olisi kyseessä.
Kyllä sanoisin sitä järkytykseksi, koska Sadulla, niinkuin minullakin, on lapsia ja lasten äidin sairastuminen tuntuu aina pahalta. Lisäksi olin Sadun blogihistorian läpi kahlanneena ja muitakin hänen tekstejään lukeneena saanut tietää, että hänen elämäänsä oli mahtunut monenlaista ja suurena suruna menettänyt puolisonsa hyvin äkillisesti.

Tavallisen arjen kuvaus on yksi Sadun blogin helmistä. Kuva päivän ruuasta tai ruokaostoksista tai maininta silitetyistä pyykeistä luo turvallisen elämän tuntua ja niistä lyhyistä päiväkertomuksista jää lämmin olo sydänalaan.

Aika pian Sadun sairastumisen jälkeen lisäsin hänen nimensä esirukouslistalleni, jota pidän Raamatun välissä. Rukoilen, että Luojamme, joka on tämän kaiken olevaisen tehnyt ja on tämän kaiken ylläpitäjä, nuhtelisi sairauden valtaa Sadun elämässä ja että Satu tulisi täysin terveeksi.

Aivan viime aikoina olen huomannut Sadun kirjoituksissa alavireisyyden ja uupumuksen valtaavan alaa. Sadun voimat alkavat loppua taistelussa sairautta vastaan. En tiedä, mikä hänen ennusteensa tai sairauden vaiheensa on, mutta joka tapauksessa hän on uuvuksissa. Arki ei enää hehku onnellisena hänen kirjoituksissaan.

Kirjoitin tämän blogitekstin sen takia, että haluan osoittaa Sadulle, että hän ja hänen ajatuksensa on minulle tärkeitä. Haluan kannustaa häntä jatkamaan taistelua. Niin moneen Sadun blogipäivitykseen olisin halunnut kommentoida jotakin lämmittävää ja kannustavaa, mutta kovin harvoin löysin siihen sanoja. Kirjoitin tämän myös sen takia, että koin voimakkaasti, että minun on pyydettävä kaikkia ystäviäni, jotka rukoilevat ja uskovat rukousten voimaan, muistamaan nyt erityisesti Satua.

Satu on osoittautunut hyvin rehelliseksi ihmiseksi. Jopa niin rehelliseksi, että hänen rehellinen tapansa kirjoittaa on saanut kommentoijat paheksumaan sitä! Rehellisyys on näkynyt myös kipeällä tavalla siinä, että Satu ei ole pelännyt kertoa sairauden syövän hänen voimiaan ja jaksamistaan. Tiedän myös sen, että kun Taivaallinen Isämme parantaa Sadun terveeksi, Satu antaa asiasta kunnian Hänelle. Luonnollisesti arvostamme ja annamme kunnian myös lääkäreiden ja muiden hoitavien tahojen sinnikkäälle työlle. Ihmistenkin viisaus on Jumalan antamaa.

Satu, sinä ja koko läheistesi joukko, olette kätkettyjä Taivaallisen Isämme huolenpitoon. Hoitakoon Isä sydäntäsi ja mieltäsi, poistakoon kaiken synkkyyden ja alakulon. Antakoon Hän voimiesi karttua, ruokahalusi palata, kehosi vahvistua, terveyden saavan lisää alaa ja kaiken sairauden vallan väistyä elämästäsi. Antakoon Hän tilalle iloa, rauhaa, lepoa, syvää unta, voimistumista ja kaikkinaista elämän hyvyyttä ja yltäkylläisyyttä, täyttäköön Hän kaikki ajalliset tarpeenne ajallaan.
Tulkoon elämääsi siunausten syksy.

blogiystäväsi Sirkku