Raivausta

Tämänlaatuiset päivät ovat erittäin innostavia.
Kuopiossa asustava, minua vuoden nuorempi Kuopion Veli järjesti täksi päiväksi omaan metsäänsä Rantakankaalle tapahtuman. Sanon sitä tapahtumaksi, koska ilman sitä ei metsässä olisi tapahtunut yhtään mitään. Mutta tämän päivän jälkeen siellä on silmilläkin havaittavaa edistymistä, mitä tulee vesakoiden ja risukoiden raivaamiseen nuoressa istutusmetsässä.
Veli oli houkutellut joukon nuoria, hommannut peräkärryllisen raivaussahoja ja -varusteita ja vei nuorisojoukon metsäänsä raivaussahahommiin. Työrupeamaa edelsi asianmukainen turvallisuus- ja käyttökoulutus, tosin mukana oli myös vanhojakin tekijöitä.

Minä pääsin hommaan mukaan tarjoamalla Lautakankaan talolla lounaan keskipäivän aikaan työväelle. Itsetehdyt lihapullat Roinilan lihasta oli päivänselvä valinta ruuaksi jo heti saman tien, kun Kuopion Veli kyseli ruokailumahdollisuutta.
Lihapullia pyöritellessäni- ja varsinkin paistamisen jälkeen maistellessani ajattelin, mistä ihmeen lihasta olen aikaisemmin pullani tehnyt. Ero oli niin uskomaton. Lihamassa oli pehmeää ja "tottelevaa" ja tuoksu raikas. On hassua puhua "raikkaasta" lihan ollessa kyseessä, mutta se on ensimmäinen sana, mikä tuli mieleeni.
Lasten arviot ruuan mausta ovat tavallisesti aidon rehellisiä. Siksi maistatankin ruokaa lapsilla, jos haluan kuulla arvion laadusta ja mausta. Nuorimman pojan kommentti "parasta maistamaani lihaa", piti kyllä hyvin paikkaansa.
Kun tulette meille käymään, teen ruuaksi roinilanlihapullia, niin saatte maistaa ja todeta, etten puhele lämpimikseni.

Huomenna pitäisi saada toinen veli kylään ja hauskuus jatkuu täällä. Huomiselle on luvassa taas kuskauksiakin, kun Anne-Mari menee aamuvuoroon töihin, yhdellä pojalla on sählyvuoro ja yksi lapsi pitää hakea Mikkelistä helsinginautolta. Seurakunnan tilaisuus on vasta neljältä, joten nuo reissut lomittuvat aika sopivasti sen molemmin puolin. Aika paljon helpottuu meidän matkojen taittuminen, kun Anne-Mari ja Lähihoitajapoika saavat ajokortin lähiviikkoina.

Isi nimitti eilen minun käyttämäni auton "jätteenkuljetusautoksi", kun päätimme viedä jätesäkit kierrätyspisteeseen minun tilavammalla autollani. Jätehuolto toimii täällä ihan hyvin, kun jäteastiat ovat vajaan kolmen kilometrin päässä. Maksamme kiinteän vuosimaksun jätepisteen käytöstä. Tosin eilen paikalla käydessäni ajattelin, että olisi aika laittaa kuntoon jätteidenkeräyspiste. Kaatunut, rapistunut aita ja sikinsokin eri astioihin nakatut jätteet ei kyllä helpota jäteyhtiön työtä. Tuo rempallaan oleva jätteidenkeräyspiste on kyllä ihan samaa meininkiä kuin kaupungin jätehuoneissakin. Vakiopuheenaihe vanhassa kodissa roskiskeikan jälkeen oli jätehuoneen vaihteleva kaaos.

Illan kävelylenkin tein miehen kanssa "kivenkoloon". Lapsuudessani metsän reunassa olevaa kiviröykkiötä nimitettiin "kivenkoloksi". Siihen aikaan ei kunnallista jätehuoltoa ollut - vain kaatopaikka kirkonkylän toisella laidalla. Maalla oli tapana selvitä itse omista tuottamistaan jätteistä. Jos jätettä ei voinut polttaa tai muuten hävittää, se vietiin meillä "kivenkoloon". Meillä sinne vietiin metalli-ja muoviromu.
"Kivenkolosta" löytyy siis "aarteita" 40-luvulta 70-luvulle asti. Minun silmiini sattui muunmuassa pulsaattoripesukoneen raato, vanha barbinukkeni ja 70-luvulta tuttuja muovisia ketsuppipulloja.
"Kivenkolo" oli yksi lapsuuteni lempileikkipaikkoja. Näyttää siltä, että sieltä löytyy mielenkiintoista tutkittavaa vielä seuraavallekin polvelle.