Mukavia ulkotöitä

Mehän saimme maallemuuton myötä valtaisan pihapiirin, puutarhan, vanhemman ja uudemman päärakennuksen, lukuisia ulkorakennuksia, peltoja, metsiä ja niin paljon mukavia töitä tehtäväksi, että ne työt eivät taatusti koskaan lopu.
Ero kaupungissa oleviin kotitöihin on kuitenkin melkoinen: mikään ulkotyö tai rakennuksiin liittyvä homma ei tunnu raskaalta tai vastenmieliseltä, vaan ennemminkin tulee olo, että päivän valoisa aika loppuu ihan kesken mukavia töitä tehdessä.

Isäni sairastumisen ja kuoleman johdosta on tilan töihin tullut yli viiden vuoden tauko. Isän kuoleman jälkeen ei äiti jaksanut enää tehdä raskaampia ulkotöitä. Niinpä puutarhan kymmenien eri lajien puut, pensaat ja muut istutukset ovat päässeet kasvamaan villisti ja vapaasti. Monin paikoin puutarha onkin viidakoitunut ja kasvien sekamelska on melkoinen.

Heti alun alkaen on minulle valjennut, että kahden asian kanssa en tule toimeen: piikkipuskien ja koristeomenapuiden. Piikkipuskiksi luettelen myös kaikensorttiset ruusupuskat ja pirunkeppikasvustot. Piikkejä on tyrnipensaissakin, mutta tyrnihän nyt on ihan eri juttu. Kaiken lisäksi isot tyrnipensaat kasvavat puutarhan laidalla kaivon takana ja ensi keväänä edesautan tyrnin viihtymistä estämällä nokkosten ja elämänlankojen kasvun tyrnipensaiden lähettyville.

Etupihan suuren koristeomenapuun annoin poikien sahata poikki jo aikaa sitten. Ärsyynnyn omenanrapaleista, jotka putoilevat pihanurmelle ja liiskautuvat kengänpohjiin. Lisäksi puu varjosti yhtä makuuhuonetta kasvamalla ihan ikkunan edessä.
Takapihalla on toinen koristeomenapuu ja se saa myös lähteä, kunhan pääsen raivauksissa sinne asti. Takapihalla rönsyilee sellainen viidakko kaikkia mahdollisia kasveja, että minulla on tyystin mennyt mielenkiinto edes etsiä niille nimet. Takapiha kaipaa myös valoa ja avaruutta ja talojen seinät on sukkelasti saatava siivottua kasvustoista, jotka ovat kohta kosteusuhkana rakenteille. Takapihan kuistia ympäröi kaunis valkoinen aita ja sekin on kohta vaihtamisen tarpeessa, ellei kasveja siivota pois.

Eilen illalla pensasleikkureiden kanssa takapihan portaiden vierustoja siivotessani sain oivalluksen, jota täytyy ruokkia talven yli. Talon eteläpuolella on aurinkoinen, suojaisa ja kaunisnäköalainen kulmaus, joka rajoittuu terassiin. Yhtäkkiä näin sieluni silmillä kulmauksessa terassin laajennusosan, joka tarkemmin ajatellen oli toistenkin mielestä loistoajatus. Takaterassi on kolmestakymmenestä neliöstään huolimatta ahdas, eikä varjoisuuden vuoksi oikein palvele kesäisenä ajanviettopaikkana tai ruokailupaikkana. Terassin vieressä oleva laajennus olisi aurinkoisella ja tuulelta suojaisella paikalla ja näköalat olisi peltojen yli metsään.

Varsinaista hyötykasvipuutarhaa ei täällä tällä hetkellä ole. Äiti vähensi juurikasvien laittoa vuosi vuodelta ja ainakaan neljään vuoteen ei täällä ole viljelty edes perunaa. Juttelin peltojen vuokraisännän kanssa ja pyysin kyntämään vanhan talon takana olevan pienen peltosaran ja jättämään sen ensi keväänä kylvämättä. Alaa lienee puolisen hehtaaria, joten ensimmäisen kevään peruna- ja kasvimaaksi on siinä meille riittävästi haastetta. Katselen jo nyt syksyn aikana kellariin valmiiksi siemenperunat, koska minulla on nyt tiedossa muutama naapuri, joilta aion ostaa hyvälaatuista, tervettä perunaa muutamaa lajiketta.
Talvipäivien mukavaksi mietintätyöksi jää pellon käytön suunnittelu muuhun kasvatukseen.

Marjapensaita laskin yhtenä päivänä olevan 18 ja luumupuita myrskyn kaataman puun jälkeen kahdeksan, jotka tekivät satoa tänä syksynä. Luumupuun taimia on puutarhassa vaikka kuinka paljon, joten jonkunlainen järki ja järjestys täytyy niillekin saada.
Omenapuista ei satoa tänä syksynä saatu. Vanhan talon seinustalla korkeuksiin kiipeävä viiniköynnös ei ehtinyt saada rypäleitään kypsiksi asti. Vanhan talon takana puolestaan rehottava karhunvatukka on tehnyt niin paljon marjoja, että niitä on kerätty kyllästymiseen asti. Vadelmapensaat sen sijaan joutuvat tarkkaan syyniin ja niitä raakataan raskaalla kädellä.

Puutarhajyrsimen kiskaisin käyntiin tänä iltana ja kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni, millaista on maan muokkaus sen vehkeen kanssa. Itse homma on varsin mukavaa ja hartialihaksia kuntouttavaa, mutta kovin heinettyneeseen peltoon ei jatkossa kannata suunnistaa. Huomenna minulla on nimittäin edessä heinä- ja juolavehnätuppojen kiskominen laitteen terien ympäriltä. Bensiininkatku on tietysti homman varjopuoli, mutta se kai täytyy hyväksyä.

Jos talvi antaa vielä odottaa itseään, keskityn viidakon raivaamiseen ja sitten jos aikaa jää, haravoimiseen. Salavanlehtiä kuskasin tänään kanalaan lisäpehkuiksi, mutta ennenkuin alapihan salava on pudottanut kaikki lehtensä, meillä pääsee myös haravointihommiin.