Viivy talvi vielä

Olemme muistelleet vuoden takaista hiihtolomaa, jolloin olimme täällä ja Helsinkiin palattuamme tuli hirmuinen ikävä päästä nopeasti muuttamaan. Hyvin on jäänyt mieleen myös se, että kaupunkiin palattuamme siirryimme lumitalvesta suoraan kevääseen ja pikkukenkiin.

Nyt on 9-vuotias isoveljensä kanssa Helsingissä tapaamassa sisaruksia ja vanhoja kavereita ja heidän lähettämänsä kuvat vanhoilta kotikulmilta ei saa yhtään kaipaamaan sulia maita ja harmautta. On mielenkiintoista nähdä, kuinka nuorin kommentoi hiihtolomaansa, koska reissua suunniteltiin jo viime syksystä asti ja viimeiset kaksi kuukautta laskettiin öitä.

Meidän hiihtolomakelit on mitä mainioimmat ja tänään kanalaan mennessäni maisemia ihaillessani ajattelin, että niin paljon kuin keväästä pidänkin, niin tämän lumisen talven soisin jatkuvan vielä pitkään. Eihän Helsingissä ollut koskaan näin pitkään lumista talvea ja runsaasta lumentulosta oli ahtaassa kaupungissa pelkkää riesaa. Täällä lunta saa tulla vielä enemmänkin, eikä se yhtään tunnu tukalalta.

Tuuli oli myös eräs asia, josta kaupunkiinmenijät mainitsivat. Olin jo kokonaan autuaasti unohtanut, että meren rannalla Ruoholahdessa tuuli oli aina läsnä. Kyllähän tuulesta sopivassa tilanteessa nauttii, mutta hyvin usein se pistää luihin ja ytimiin ja on pienenkin pakkasen kanssa kurja yhdistelmä.
No niin - täällä sisämaassa, metsän keskellä, on elämä enimmän aikaa tyventä ja metsä katselee sinua vaitonaisena roikkuvin käsivarsin. Lintujen laulut leikkaa ilmaa niin, että tajuntasi ei voi niitä ääniä ohittaa.

Lupasin itselleni, että hiihtolomaviikolla laitan taimenkasvatuksen alulle. Työ alkoi vanhan talon yhden huoneen raivaamisella tähän tarkoitukseen, ison pöydän roudaamisella huoneeseen ja lämmityksen päälle laittamisella. Multasäkit ovat olleet pannuhuoneessa lämpimässä ja siemenvarastot on etsitty eteisen yläkaapista. Kun teen inventaariota siemenistä, ostan tarvittavaa lisää Agrimarketista. Istutusastioista ei täällä tulee pulaa. Jotkut varmaan muistaa, kuinka jo vuosia sitten keräsin Helsingissä purkkeja, purnukoita, rasioita ja lasipulloja "talolle varastoon". Muuttokuormassakin niitä tuli muutama säkillinen ja laatikollinen. Niin sanottu "ala-aitta" pursuaa kaikenlaista tuon sortin tavaraa, mutta hyvä niin, ettei tarvitse ruveta maitopurkkeja pesemään ja leikkelemään istutusastioiksi.

Purkeista tuli mieleeni, että vaikka viime kesän säilömiset jäi minulta aika vähäiseksi, niin tänne asti olemme pärjänneet omilla marjoilla ja hilloilla. Yhtään pakastemarjapussia ei ole koko talvena tarvinnut kaupasta ostaa ja sellaista ei ole tapahtunut vuosikausiin. Siitäkin huolimatta, että olen viikottain syöttänyt kanoille puolukoita ja marja-aronioita.

Ja kanoista tuli mieleeni, että tällä viikolla lataamme Anne-Marin kanssa hautomakoneen täyteen ja sitten alamme toivoa parasta. Edellisen haudonnan kukonpoika on niin kaunis ja säyseä, mutta siitä huolimatta toivoisimme mahdollisimman monta kanaa kuoriutuvaksi.
Anne- Mari varmaan oman bloginsa puolella mainostaa Nilkku-Lotta -paistia, jota hän tänään suurella halulla söi. Eilen nimittäin yksimielisellä yhteisellä päätöksellä veimme yhden kanan liiteriin pölkylle. Rakkaus on usein armeliaisuutta kanankasvattajalla, vaikkei sen luokan armeliaisuutta ihan huvikseen harrasta. Mutta uskon kyllä, että hyvää oli oman kanan liha. Sen verran monipuolista ruokaa saavat, että ihme, jos ei lihassa maistu.

Sain tänään uuden lieden. Edelliseen keraamiseen lieteen oli äitini saanut aikaiseksi jo kauan aikaa sitten mehumaijaa keitellessään aikamoisen halkeaman. Vähän sydän syrjällään liettä käytin, että koska posahtaa silmille. Vastoin velipoikien vakuuttavia puheita ostin valurautalevyisen normilieden, jolla on tosin 60 senttiä leveyttä. Helsinginkodissa tykästyin levyhellaan ja en ole oikein koskaan tullut sinuiksi nuiden liesitasojen kanssa, olkootkin kuinka nopeita ja energiatehokkaita tahansa.

Ennen viimeisiä iltakahveja käyn vielä katsastamassa pannuhuoneen, riittääkö vedessä lämpö tämän illan lotraamisille. Jos vesi on vilpakkaa, nakkaan muutaman puun kattilaan.
Ah, ihana elämä!

Hyvää iltaa Lautakankaalta!

Päivän pituus Kangasniemellä on hujahtanut jo yli yhdeksän ja puolen tunnin ja se on jo paljon! Vaikka valoisaa aikaa työntekoon on enemmän, tuntuu silti päivät loppuvan kesken ja jotakin täytyy aina jättää huomisellekin.

Uusi painekattila pannuhuoneessa, huomaamatta täyttynyt likakaivo, toisen vessan lattian alkava remontti ja työvuoroja pursuva kalenteri ovat kai ne ensimmäisenä mieleen tulevat kuulumiset. Toki eilen hiihtoloman viettoon saapunut lapsenlapsi on kaikkein parasta. Mummolle ja papalle oli suuri yllätys, miten paljon Melska on varttunut kaikissa asioissa sitten viime tapaamisemme. Lyhyellä joulutapaamisella emme paljoakaan ehtineet tytön kanssa jutella, mutta nyt meillä on kylässä uskomattoman reipas eskarilainen. Varttuminen näkyy selvimmin puheen kehittymisenä oivaltavaksi ja maailman menoa terävästi havinnoivaksi. On ilo keskustella lapsenlapsen kanssa aivan uusista asioista.

Lautakankaan eläimet voivat hyvin. Ainakin yhdelle pupulle syntyy poikasia ihan lähipäivinä. Hautomakonettakin tekisi mieli taas laittaa hurisemaan, kun kevät on tulossa kovaa kyytiä ja tekisi mieli saada enemmän munijoita. Yhdestä tiukasta pakkasjaksosta selvisimme kunnialla ja jos tänä keväänä vielä paukkupakkaset yllättää, tiedämme, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Olemme muistelleet, millaista elämä oli kerrostalossa ilman ainoatakaan eläintä. Nyt kun jokaisesta karvalaisesta on tullut hyvin rakkaita, olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman kissoja, koiria, kanoja ja kaneja. Eläimet tuovat meille hyvin paljon iloa, niin lapsille kuin aikuisillekin. Pehmeän turkin silittely on hyvin terapeuttista ja alkukankeuden jälkeen myös joka paikassa pyöriviä karvoja on alettu sietää.

Olen viime viikkoina - kun blogi on ollut hiljaa - rukoillut paljon lukijoiden puolesta. Harvan elämä kun kulkee sujuvaa latua ilosta A onnistumiseen B. Elämän haasteellisuus saa aikaan sen, että huomio kiinnittyy tärkeimmistä asioista "elatuksen murheisiin". Tuo termi on ihan raamatullinen ja ymmärrämme jokainen, mitä se tarkoittaa. Aika monella on murheita oikein kasa: ihmissuhdeongelmat, tai ainakin takkuava parisuhde, työasiat, terveys ja taloudelliset huolet. Kun siihen lisätään lasten ongelmat ja läheisen ihmisen kuolema, on monella pää haljeta huoliajatuksista ja niiden vatvomisesta. Siinä tilanteessa ei yhtään helpota, jos joku blogissaan hehkuu, kuinka ihanaa on tehdä lumitöitä ja kerätä munia kanalasta. Sekään ei helpota, jos kehoitetaan heittämään huolet Herran haltuun.

Vaan minäpä kerron, mikä oikeasti helpottaa, kun et jaksa, omat voimat ei riitä ja kaikki tuntuu olevan umpikujassa. Minä itse olen turvautunut siihen jo kauan aikaa ja sellaista vastoinkäymistä ei ole eteeni tullut, ettenkö olisi saanut apua, lohdutusta ja ihan käytännön ohjausta tilanteeseen: kerron Jeesukselle kaikki asiani ja pyydän hänen apuaan ja johdatustaan. Jeesus-nimessä on sellainen voima, että kaikki esteet ja vaikeudet väistyy, kun pyydämme Hänen apuaan.

Jos sinusta tuntuu, että sinulla ei ole enää mitään menetettävää vaikeuksien suossa rämpiessäsi, niin anna Jeesukselle jo vihdoinkin tilaisuus osoittaa, että se, mitä Raamattuun on kirjoitettu, pitää pienintäkin piirtoa myöten paikkansa myös tänä päivänä. Jeesus kuulee sinua, kun sanot Hänelle asiasi ja pyydät apua. Eikä sinun tarvitse sitä sanomista nimittää edes rukoilemiseksi - minä juttelen Jeesukselle asioitani pitkin päivää (joskus yötäkin) ja minusta se on lähinnä sitä juttelua, eikä niinkään rukoilemista.

Älä välitä siitäkään, vaikka joskus aikaisemmin olet kokenut, että nämä "uskovaisten jutut" ei oikein ole sinua varten. Minä koen, että minun täytyy kehottaa sinua siirtämään nämä ajatukset nyt syrjään ja tarttumaan uhkarohkeasti tähän asiaan. Jeesus haluaisi mielellään näyttää, mitä Hänellä olisi varattuna sinua varten, ihan uutena asiana.
Ja minä jatkan tiivistä rukousta sinun puolestasi, että löytäisit rohkeuden tarttua todelliseen elämään lähellä Luojaasi. Nyt olisi uuden aika sinun kohdallasi.

Kanalapäivä

Viikon vapaapäivään on kuulunut muutama Tapaus. Hauskuusjärjestys menee varmaan siihen suuntaan, että nuorimman pojan uinti ojassa oli ykkösenä ja ala-aitan hiirennakissa kyhjöttänyt siimahäntä toisena.
Suuria tapauksia oli kolmen pikkukanan ja pikkukukon muutto kanalaan. Ja juuri kun olin saanut rönttähuoneen raivattua pikkukanojen jäljiltä, tulee Anne-Mari pupujenhakureissulta ja perheemme sai neljä uutta pupuperheenjäsentä. Puput ovat wienereitä, joskin nimi ei kerro minulle yhtään mitään.

Oli hauska seurata pikkukanojen sopeutumista uuteen parveen ja kuinka iso kukko otti ohjat käsiinsä ja puolusti pikkukanoja. Olemme käyneet vähän väliä kanalassa katsomassa, että rauha säilyy. Tosin iltapäivällä isot kanat olivat rähisseet keskenään siitä, kuka saa mennä havupesiin. Kanalassa on ollut kaksi kuusenhavuilla suojattua "majaa", jotka ovat erityisesti kanojen suosiossa. Nyt ne sitten keksivät tapella majoista. Kukko oli kuulema mallikkaasti laittanut rouvansa ruotuun tässäkin asiassa.
Pappa karsi oksat pihakuusesta ja rakensin kanoille muutaman havupesän lisää.

Eläimillä ja ihmisillä on siis asiat hyvin. Ajokoirasta on tullut rakas lemmikki minulle ja papalle. Kiira-koira kainalossa on niin suloista nukkua päiväunet ja yöllä Kiira käpertyy kohteliaan huomaamattomasti minun vuoteeni jalkopäähän. Kiira on ollut nyt viimeisen kuukauden sisällä ja on oppinut hienosti ilmaisemaan ulosmenotarpeensa menemällä ulko-ovelle. Ainuttakaan vahinkoa ei ole Kiiralle tullut.

Olen ollut töissä kodin ulkopuolella ja senkin takia into kotitöihin on entistä suurempi. Vapaa-aikaa on rajoitetusti ja tuntuu mielekkäältä käyttää se aika hyvin. Valoisaa aikaa on päivä päivältä enemmän. Tänään päivän pituus oli jo 7 tuntia ja 22 minuuttia ja valo on kummasti muuttunut keväisemmäksi. Yhtenä päivänä havahduin siihen, että ennen vanhaan äitini laittoi jo helmikuussa taimikasvatuksen käyntiin. Viime vuodet taimet kasvatettiin yhdessä vanhan tuvan kammarissa, jossa lämpötilan saa säädettyä juuri sopivaksi ja huoneessa on suuri ikkuna etelään päin. Tomaatin, paprikan ja kukkien taimia äiti ainakin kasvatti. Meillä oli kerran puhetta maissin esikasvattamisesta, koska ulos kylvettäessä ei kasvukausi riittänyt satoon asti. Koska nyt on ainakin iso pelto varattu kasvimaata varten, laitan ihan kokeeksi sitä maissiakin. Jos ei ehdi tähkä kypsymään, niin onpahan ainakin kanoille hyvää syötävää.

Nämä sydäntalven ajat ovatkin sopiva ajankohta tehdä suunnitelmia kesän kasvatusten suhteen. Tämä talvi on osoittanut, että kellari on edelleen oivallisessa kunnossa, eikä kireimmilläkään pakkasilla kylmä päässyt hiipimään kellariin saakka. Joten säilytystilaa perunoille, juureksille ja säilykkeille on yllin kyllin. Vaikka en viime kesänä muuton jälkeen ehtinyt kovin paljoa säilömään, niin mukavasti on kellarin hyllyiltä riittänyt hillopurkkeja ja mehupulloja.

Neljään pakastimeen säilötty kesä on laitettu ruuaksi nyt kiihtyvällä vauhdilla. Kun muutimme tänne, oli äitini jäljiltä yksi iso arkkupakastin täynnä marjoja ja muuta ruokaa. Siitä pakastimesta olen nyt tehnyt löytöjä omenasoseesta ja lakoista, mustikoista ja tyrneistä. Vaikka pakkauspäivä on ollut toissavuoden puolella, on marjat olleet aivan kelvollisia, vaikka muutama sähkökatkoskin on koetellut.

Huomenna saamme yhden kaupunkilapsista käymään. Hän on se, joka tuo aina sakset mukanaan. Meillä on siis huomenna parturipäivä.

Entisten kaupunkilaisten iloksi

on viime päivinä riittänyt kauan kaivattuja lumitöitä!
Eilen illalla pyryn vielä jatkuessa kolasimme ja lapioimme miehen kanssa tietä puhtaaksi valtatielle ja ladon takana olevaa aluetta, jossa koulutaksi käy aamuisin hakemassa lapset. Iltavuoron päälle ulkoiltu parituntinen teki tehtävänsä ja unta ei tarvinnut sänkyyn päästyä odotella yhtään.

Tänään ilmestyi Eno lingon kanssa ja teki puhdasta jälkeä pihasta ja linkosi myös tien vanhalle maantielle asti, metsätien rantaan ja vielä lasten luistelukentän jäällä. Muutama tunti linkoushomman jälkeen hän ilmestyi vielä ovelle kalapussin kanssa, kun oli käynyt kokemassa verkot järvellä ja oli saanut kalaa yli oman tarpeen.

Päivällä lumisade lakkasi mutta äsken mennessäni pannuhuoneeseen tulia sytyttelemään, huomasin sateen alkaneen uudelleen. Jos sade jatkuu, on aamulla luvassa uusia ulkotöitä lumikolan ja lapion kanssa.

Blogia kauemmin seuranneet muistanevat, kuinka kaipasin Helsingissä lumitöihin. Ostin lumilapion, kirjoitin siihen sukunimemme ja harrastimme miehen kanssa lumitöiden tekoa. Ja koko ajan ikävöimme lumitöihin talolle.
Nyt olemme talolla ja saamme tehdä lumitöitä. Useampaan otteeseen eilenkin miehen kanssa huokailimme onnesta, kun reipas lapiointi sai mielen virkeäksi, hengitys tuntui kulkevan kevyesti ja mukava lämpö tuli päälle hyvästä työtahdista. Kaiken lisäksi työstä jäi näkyvät jäljet, jota oli ilo katsella.

Varmaan jo huomenna on vuorossa rakennusten seinustoille lumivallien kasaamista ja työ aloitetaan kanalasta. Muistan omasta lapsuudestani, miten suuri merkitys lumivalleilla oli vetoisuuden poistajana ja lämmön eristäjänä.

Onneksi lumimyräkästä selvittiin ilman sähkökatkoksia. Pidemmät katkokset tuovat paljon ylimääräistä työtä ja pakkasten aikana pitkään jatkuessaan tarkoittaisivat kanalan väen evakuointia sisätiloihin. Onneksi reippaan tuulen myötä tullut pakkaslumi ei jäänyt puihin, vaan metsät näyttävät vähälumisilta.

Iloa talvesta teillekin!
Ja se lapio olisi muistettava hankkia autoon.

Pakkanen lauhtui

-"Onpas siellä nyt lämmin!" hihkuivat aamulla kouluunlähtevät lapset, kun keittiön erkkerissä oleva lämpömittari näytti ulkolämpötilaksi kuutisentoista pakkasastetta. Totisesti "lämpöiseltä" ilma tuntuikin eläintenruokintareissulla, kun hommasta selvisi yksinkertaisilla housuvarustuksilla.

Koululaisia lähti tänä aamuna yksi enemmän, kun Anne-Mari lähti Mikkeliin äitin autoa lainaten aloittelemaan uusia opintojaan. Puusepän koulutus on varmasti yksi niitä Anne-Marin sydäntä lähellä olevista aloista. Tosin hänellä, niinkuin minullakin, olisi valtavasti kiinnostusta moneen sellaiseen alaan, jotka liittyvät läheisesti tähän maalla-asumiseen ja omavaraisuuteen pyrkimiseen.
Jos minulla olisi mahdollisuus ja oppia olisi tarjolla, olisin halukas opiskelemaan moottorisahan ja raivaussahan käyttöä, huoltoa ja korjaamista. Puutarha-ala olisi myös tavattoman mielenkiintoista.

Ladosta kuuluu rytmikäs, rauhallisentahtinen jymy, kun isi siellä halkoo kirveellä polttopuita. Kotimme hajumaailmaan on tullut uusi sävy, kun olemme alkaneet pitää leivinuunin, hellan ja takan kyljessä polttopuita kuivumassa. Puiden tuoksu on rauhoittava ja hyvä. Se tavallaan johdattaa poltettavien puiden savun hajuun, josta me kaikki myös pidämme.

Pari yötä nukuin kokeeksi takkahuoneessa, sänky uuninmuuriin kiinni vedettynä. Uunin muurin lämpö oli suloista selkää vasten, mutta takkahuoneen  sijainti talossa liikenteen solmukohtana ei tukenut pidempiaikaista sijoittumista takkahuoneeseen. Haikein mielin totesin, että kaikkea hyvää ei voi kerralla saada. Olen kuitenkin tyytyväinen, että meillä nyt on takka, jota kaupungissa asuessamme niin monta kertaa kylmyyden ja kosteuden iskiessä haaveilimme.

Vanha kukkomme tuli siis tiensä päähän. Oli mielenkiintoista havaita, mikä muutos kahdeksassa kanarouvassa tapahtui isännän "poismenon" jälkeen. Rouvat ovat olleet rentoja ja oma-aloitteisia ja liikkuvat kanalassa nyt täysin omien mielihalujensa mukaan: jos tekee mieli syödä, menevät syömään, jos haluavat lämmitellä lämpölampun alla, menevät lämmittelemään. Isännän seurassa kaikki tapahtui sen mukaan, mihin isäntä antoi luvan.

Uusi isäntä on vielä ollut totuttelemassa uuteen huusholliin uusien tipujen seurassa rönttähuoneessa. Emme tarkoituksella ole pitäneet kiirettä hänen siirtämisellään kanalan puolelle, kun tipujen joukosta ainakin kolme kanaa siirtyy myöhemmin keväämmällä kanajoukon jatkoksi ja saavat nyt tutustua toisiinsa rauhassa.

Yksi perheen koululaisista piti hakea kesken päivän kotiin. Vatsatauti oli iskenyt poikaan ihan kunnolla ja henkisesti varaudun, että meillä voi olla seuraavan parin viikon aikana siihen liittyvää puuhaa. Perheessämme ei ole kunnon vatsatautia sairastettukaan ikiaikoihin, joten nyt voisi olla sen aika.

Itse pyrin taudeilta nyt välttymään, sillä viimeviikkoisten työhaastattelujen johdosta alkaa allakkaani ilmestyä työvuoroja.

Kaunista talvea ja hymymieltä toivottelen näiden arkisten kuulumisien myötä niin Suomenmaan lukijoille, kuin sinne Irlantiin, Turkkiin, Israeliin, Norjaan, Ruotsiin kuin muuallekin.
Tarrataan kaksin käsin elämään kiinni tänään.

Kukkokiekuu!

Eipä ole ennen Lautakankaan talossa kukkokiekuut kaikuneet, vaan tänäänpä ovat.

Rönttähuone, joksi on ikiajat kutsuttu pannuhuoneeseen menevää välihuonetta, on ollut viime viikot tipuhäkin sijoituspaikkana. Tänään rönttähuoneeseen muutti meidän uusi, nuori kukkoherra, jonka Anne-Mari kävi hakemassa. Tämä kukko on kiltti ja rauhallinen ja kaikenlisäksi erityisen kaunis. Minä sanoisin kukon väriä punamustaksi, mutta todennäköisesti sille väritykselle on myös oikeakin nimi. Kukko on kiekaissut omalla nuotillaan muutaman kerran ja kiekaisu on kuulunut koko talossa. Oikein hauskalta kukon ääni kuulostaa ja siellä hän vahtii tipuhäkin asukkaita tyynen rauhallisena.

Rönttähuoneessa kukko saa asua nyt jonkun päivän. Kanalan tämänhetkinen isäntä pääsee kirvesterapiaan ja isännänvaihto täytyy suorittaa sujuvan rauhallisesti suotuisissa olosuhteissa. Sääennusteet ovat lupailleet huomisen aamun jälkeen pakkasten lauhtuvan, niin tämmöiset operaatiot on hiukkasen miellyttävämmät suorittaa.
Vanha kukko sinetöi kohtalonsa jo aikaa sitten, kun ei ole oppinut, että myös naisihmisiä väistetään, eikä höökitä suin päin kimppuun. Kukko on saanut useamman kerran harjanvarresta ja kumisaappaasta, mutta on edelleen täysin arvaamaton ja siksi vaarallinen.

Syksyllä vedimme kanalaan sähköt. Tokihan olemme jännänneet, kuinka kanalan väki pakkasista selviää. Todellisuudessa lämpölamppujen alle kelpasi mennä vasta yli kahdenkymmenen ulkopakkasasteen jälkeen. Viime päivien pakkasten aikana on  kanalassa ollut myös lisälämmitin.
Kanat ovat olleet virkeitä ja iloisia vilpakoista ilmoista huolimatta.

Tipuhäkin asukkaista tällä hetkellä näyttäisi siis kolme olevan kanoja. Kolmen kukon kohtalo on kirjaimellisesti Luojassa, sillä vihaisen kukon jälkeläisillä ei tulevaisuus ole kovinkaan valoisa. Ensi kesäksi olisi kyllä mukava saada lisää kanoja, kun ulkotarhakin saadaan pellillä katettua, ettei ole vaaraa haukoista, eikä sade pehmitä tarhan maaperää.

Mutta omille kananmunille emme ryhdy kilohintaa laskemaan. Tämä on harrastus.

Naapureita

Jo Helsingissä asuessa meillä oli naapureita, jotka ilahduttivat elämäämme monilla tavoin. Ystävyys, myötäeläminen ja kuormien kantaminen olivat niitä henkisiä asioita, joita arvosti, mutta lukuisat naapurit osoittivat välittämistä myös monin käytännön tavoin.

Sen liki kahdenkymmenen vuoden aikana, mitä Ruoholahdessa asuimme, perheemme sai vastaanottaa naapureilta huonekaluja, vaatteita, perhejuhlista ylijääneitä täytekakkuja, naapurin mökillä kasvaneita luumuja ja omenia, kahvilan ylimääräisiä leivonnaisia ja pihatalkoista yli jääneitä grillimakkaroita. Ihmiset oppivat tietämään, että minkään ruuan tuominen meille ei ollut mikään ongelma, koska parhaimmillaan 15-henkisessä perheessä syöjiä riitti ja kaikki tarjottu otettiin ilomielin vastaan. Ja väheksyä ei sopinut kierrätysaatteenkaan toteutumista ihan käytännössä.

Maalla naapuriavulla on vuosisataiset perinteet. Lapsuudestani muistan, kuinka äitini ja Lahja-mummo toteuttivat talon emäntinä sitä käytännössä. Isäni toteutti periaatteita omalla sarallaan.

Kolmekymmentä vuotta olin pois maalta, mutta naapuriavun toteuttaminen ei ole siinä ajassa muuttunut eikä unohtunut. Muutaman päivän kuluttua tulee muutostamme kuluneeksi puoli vuotta ja huomaan, että en ole vielä ehtinyt käydä tervehtimässä läheskään kaikkia naapureita. Useimpia olen kyllä tavannut joko työn touhussa tai kirkonkylällä asioidessa. Mutta se, mikä on ehtinyt sydäntäni lämmittää jo lukuisia kertoja tännetulon jälkeen, on naapureiden osoittama sydämellisyys, ystävällisyys, avuliaisuus ja anteliaisuus. Perheemme on toivotettu niin lämpimin sanoin tervetulleeksi, että toivottajat ovat tietämättään puhuneet hyvää myös Kangasniemestä. Monet ovat pukeneet toivotuksensa sanoiksi: "Tervetuloa Kangasniemelle!"

Anteliaisuus ja avuliaisuus on ollut myös hyvin konkreettista. Olemme saaneet pupukopista alkaen vastaanottaa juureksia, marjoja, kalafileitä, lihoja ja makkaroita, leivonnaisia, traktorikuormittain polttopuita ja tämän aamun viimeisenä ystävällisyydenosoituksena lapsille aurattiin rantaan valtava jääkenttä. Kyllä ensi kesän kasvimaan kyntäminenkin menee naapuriavun lukuun.

Ihmisten avuliaisuus näkyi hyvin konkreettisesti myös siinä, kun nuorin poikamme aloitti loppusyksystä jääkiekkoharrastuksen. Joukkueen vanhemmat, valmentajat ja huoltajat etsivät varastoistaan pojalle kaikki suojukset ja varusteet täysin korvauksetta käyttöön. Kaulasuojus, maila ja luistimet oli ainoat varusteet, jotka hankimme omasta takaa.

Liikutun usein ihmisten hyvyyden edessä. Kiitollisuuteen liitän myös rukouksen, että Taivaan Isä siunaa antajia.